Kansanperinne

Punahilkka-satu on eurooppalaista kansanperinnettä.

Kansanperinteellä tarkoitetaan monenlaisia perinteitä ja kulttuurin muotoja, jotka liittyvät johonkin etniseen ryhmään. Kansanperinteisiin kuuluu tarinoita, kansansatuja, legendoja, uskomuksia, näkemyksiä, tapoja, käytäntöjä ja teknologioita. Kansanperinteeksi käsitetään yleensä myös ryhmän alkuperäiset muinaisuskonnot eli "etniset uskonnot", kuten myös suuriin maailmanuskontoihin liittyvät paikalliset perinteet. Tietyillä etnisillä ryhmillä on myös omia käsityöperinteitä, kuten romaneilla ja saamelaisilla.

Yleensä katsotaan, että kansanperinne on "elävää perinnettä", eli sukupolvelta toiselle kirjoitetun tekstin sijasta puheen ja toiminnan avulla siirtynyttä kulttuuria.

Kansanperinne katsotaan usein luonnolliseksi ja alkuperäiseksi. Se on etnisen ryhmän "tavallisten" jäsenten omista lähtökohdistaan käsin ylläpitämää ja kehittämää perinnettä. Kansanperinnettä eivät ole oppi- tai keinotekoisesti luodut tai korkeamman auktoriteetin tai määräysvallan taholta ylläpidetyt perinteet. Poikkeukseksi kuitenkin nähdään usein oppineiden ja vallanpitäjien pyrkimykset elvyttää ja ylläpitää kansan omia alkuperäisiä perinteitä.

Kansanperinteessä on tietty rahvaanomaisuuden ja ei-yläluokkaisuuden leima. Kansanperinteeksi ei yleensä katsota esimerkiksi yläluokan, oppineiston tai vallanpitäjien omia perinteitä, joita tavallinen kansa ei jaa. Sen sijaan esimerkiksi työväestön oma perinne nähdään helpommin kansanperinteeksi.

Alan Dundesin tunnetun esseen mukaan kansanperinteeseen kuuluvat ainakin kansantarinat ja muu sanallinen perinne, musiikki, perinteiset esineet ja rakennukset, uskonto ja uskomukset sekä ruokaperinne.

Nykyajan uutta kansanperinnettä ovat muun muassa urbaanit legendat ja salaliittoteoriat.

Suomalainen kansanperinne

Pääartikkeli: Suomalainen kansanperinne

Pohjalaisten kruunuhäiden viettoa.

Suomalaiseksi kansanperinteeksi voidaan katsoa esimerkiksi erilaiset ruisleivät, tapahtumien juhlistamiset, mytologia, kansantarinat sekä muinaisusko. Jotkut näistä ovat todellisuudessa tulleet jostain muualta, mutta ovat kuitenkin muotoutuneet suomalaisten omaksi kansanperinteeksi.

Tapahtumia ovat esimerkiksi laskiaismäki, varpajaiset, kylvöjuhla ja sadonkorjuujuhla. Muinaisuskolla tarkoitetaan muun muassa Mikael Agricolan luettelemiin jumaliin perustuvaa uskoa. Näistä jumalista suurimmaksi sanotaan yleensä Ukko ylijumalaa, vaikkakin kyseessä voi olla myös "ylinen" eli taivaanjumala, jolloin Ukko ylijumalakin on/oli vain yksi jumala muiden joukossa.

Kansanperinteeseen kuuluvat myös tietyt ruoat kuten mämmi ja kalakukko. Kansantanssit, tavat rakentaa asumuksia, ja sauna ja siihen liittyvät riitit ovat kansanperinnettä.

Folkloristiikka

Kansankulttuuria ja suullista perinnettä kutsuvaa tieteenalaa kutsutaan folkloristiikaksi. Suomalainen folkloristiikka on monin tavoin ollut maailmanlaajuisestikin uraauurtavaa. Sen syntynä voidaan pitää 1830-luvun kansallisen heräämisen yhteydessä käynnistynyttä, mm. Kalevalan ja Kantelettaren laatimiseen johtanutta runonkeräystyötä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnearkisto on nykyäänkin maailman suurin.

Katso myös

• Kansantaide

Kirjallisuutta

• Järvinen, Irma-Riitta, Tanttu, Markku: Pieni lintukirja – Suomalaista kansanperinnettä. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2005.
• Järvinen, Antero: Ihmiset ja eläimet : "Humanistin eläinkirja". WSOY 2000.
• Järvinen, Antero. Linnut liitävi sanoja : romanttinen tietokirja suomalaisesta lintuperinteestä. Otava 1991.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansanperinne Wikimedia Commonsissa

• Folkloristiikka Helsingin yliopistossa
• Folkloristiikka Turun yliopistossa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Perinteentutkimus oppiaineena Joensuun yliopistossa^{[vanhentunut linkki]}
• SKS:n kansanrunousarkisto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) perinnearkisto Joensuussa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kansanperinteen arkisto Tampereen yliopistossa