Suomalainen mytologia

Suomen kalliomaalaukset on tehty tuhansia vuosia ennen suomalaisen mytologian tallentamista. Näin ollen niitä ei voida suoraan tulkita nykyisin tunnettujen myyttien kuvituksina. Aikansa mytologiaan ne kuitenkin ehkä liittyivät, ja suomalaisen mytologian vanhimpien kerrostumien uskotaan olevan kivikautisia.

Suomalaisessa mytologiassa on kerrostumia eri aikakausilta. Vanhimmat liittyvät ehkä jo kivikautiseen šamanismiin. Tunnetuin suomalaisen ja karjalaisen mytologian aineksista koottu teos on Kalevala.

Mytologia oli voimakkaasti kytköksissä suomalaiseen muinaisuskontoon. On usein vaikea vetää rajaa uskonnollisen ja muuten vain myyttisen uskomuksen välille. Pakanallinen uskonto ei ollut selvärajainen elämän ja toiminnan alue siten kuin esimerkiksi sen syrjäyttänyt kristinusko. Niin pientä paikallista kotihaltijaa, tarun muinaissankaria, kuin taivaan kuningasta Ukko ylijumalaakin saatettiin esimerkiksi palvoa, rukoilla ja lepyttää uhrein.

Monet mytologiset runot kertoivat sankareista ja näiden seikkailuista. Sankareista tärkeimpiä olivat tietäjä ja loihtija Väinämöinen sekä taidokas seppä Ilmarinen. Myyttisiä kertomuksia tai runoja on syntynyt myös varmuudella historiallisista tapahtumista ja henkilöistä.

Myyttien syntyaika

Myyttejä säilyttäneen kertovan eli eeppisen runouden sisällön ja tyylin perusteella myyttien arvellut syntyajat on tavattu jakaa hieman epämääräisiin jaksoihin Matti Kuusen 1950-luvulla kehittelemän tyylikausiteorian mukaisesti. Jaksoista vanhin on varhaiskalevalainen aika kivikaudella ja pronssikaudella, jolta on peräisin samanistisia myyttejä ja ehkä myytti maailman syntymästä. Eräiden merkittävimpien myyttien syntyajan sydänkalevalaisen ajan on oletettu olleen kutakuinkin rautakausi. Keskiajankalevalainen aika kesti ristiretkiajasta uskonpuhdistukseen. Silloin syntyi merkittäviä paikallisia legendoja ja kansantarinoita, kuten Elinan surmavirsi. Myöhäiskalevalainen aika ajoittuu uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle.

Suomalaisen ja karjalaisen mytologian ja muinaisuskon samaistaminen

Kalevalamitta on auttanut suomalaisia, karjalaisia ja muita itämerensuomalaisia säilyttämään ikivanhoja myyttejä. Sen runomitta auttaa muistamaan pitkiäkin tarinoita. Kalevalamittaan tehtyjä runoja kutsutaan kalevalaiseksi runoudeksi.

Suomalaisten mytologiaa ja muinaisuskoa yritetään hahmottaa myös lähikansojen, lähinnä muiden itämerensuomalaisten vastaavien pohjalta varsinkin silloin, kun niistä on säilynyt kattavammat tiedot kuin suomalaisista vastineistaan. Varsinkin tiedot ja käsitykset karjalankielisten mytologiasta ovat vaikuttaneet nykyisiin käsityksiin suomenkielisten mytologiasta. Karjalassa runoesiintymät olivat runonkeruun aikoihin paljon Suomea rikkaammat ja tiedot mytologiasta ja muinaisuskosta siten kattavammat. Suomalaisten runojen aiheet ovat kuitenkin hyvin pitkälle samoja kuin karjalaistenkin. Osa tutkijoista olettaa runojen kehitysasteita niin sanotun geneettisen tutkimuksen perusteella, että kalevalainen runous on alun perin lähtöisin läntisestä Suomesta. On lisäksi huomattu, että moni Karjalan merkittävä runonlaulajasuku on alun perin Suomesta. Usein katsotaan, että Suomi ja Karjala kuuluivat samaan kansanrunouden aihepiiriin kielten eroista huolimatta. Kuitenkaan esimerkiksi virolainen kansantarusto ei ole aivan yhtä läheistä sukua suomalaiselle.

Historiallista vai myyttistä

Tutkija Anna-Leena Siikalan (1994) mukaan muistinvarainen tarusto, silloinkin kun se käsittelee historiallisia asioita, on aina myyttistä. Näin on myös suomalaisessa tarustossa. Jo muutaman sukupolven takaisiin kertomuksiin liitetään usein samankaltaisia piirteitä kuin muihin suomalaisiin, jopa yleismaailmallisiin myytteihin. Esimerkiksi jonkun henkilön voidaan muistaa tehneen sellaista, jota kerrotaan muidenkin, ehkä monien muidenkin myyttisten henkilöiden tehneen. Aikakaudet voivat mennä sekaisin, ihmisiä tai tapahtumia voidaan liittää vääriin aikakausiin. Usein virheenä on jonkun menneen tapahtuman muistaminen läheisempään aikaan, esimerkiksi sadan vuoden päähän, vaikka se todellisuudessa olisi tapahtunut paljon aiemmin. Sukupolvi toisensa jälkeen on voinut kertoa tarinaa jostakin "sata vuotta sitten" tapahtuneesta.

Toisaalta jotkin merkittävät aikakaudet muistetaan siten, etteivät ne ole sekoittuneet muihin aikoihin, kuten kristinuskon saapumisen aika tai jotkut sodat. Varsinkin kristinuskon saapumisen aika oli sellainen merkkipaalu, että siihen liittyväksi kerrottu kansanperinne liittyy siihen myös historiallisesti, jos on ollenkaan historiallista. Aikaa on usein laskettu vuosissa eri tapahtumista.

Joitakin merkittävimpiä myyttejä

• Maailman synty sisältää useita kertomuksia, joista jotkut eroavat paljonkin toisistaan. Näihin kuuluu myös yksityiskohtana kilpalaulanta.
• Muut syntykertomukset
• Iso tammi
• Iso härkä
• Samporunous on sampo-nimiseen esineeseen liittyvää tarustoa, joka on jaettavissa karkeasti kahteen osaan:
  • Sammon taonta
  • Sammon ryöstö
• Lemminkäisrunot käsittelevät Lemminkäisen seikkailuja
• Päivän päästö on runokertomus auringon vapauttamisesta suuren kalan vatsasta, kivimäestä, pajukosta tai muusta vastaavasta kätköpaikasta
• Kosintakertomukset kuten Hiidestä kosinta, Konnusta kosinta, Koskesta kosinta, Saaresta kosinta, Taivaanvalojen kosinta, Taivaanvaliolta kosinta, Tuonelta kosinta ja Tuonelasta kosinta

Kirjallisuutta

• Lisää luettavaa aiheesta Kirjallisuutta suomalaisesta kansanuskosta ja perinteestä on Wikiaineistossa
• Castrén, Matthias Alexander: Luentoja suomalaisesta mytologiasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. Ganander, Christfrid: Mythologia Fennica. ((Mythologia Fennica, 1789.) Toimittanut Juha Pentikäinen. Käännös: Brita Löflund) Klaukkala: Recallmed, 1995. ISBN 951-9221-72-7
• Haavio, Martti: Väinämöinen: Suomalaisten runojen keskushahmo. Porvoo: WSOY, 1950.
• Haavio, Martti: Kuolematonten lehdot: Sämpsöi Pellervoisen arvoitus. Porvoo: WSOY, 1961.
• Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
• Harva, Uno: Suomalaisten muinaisusko. Porvoo: WSOY, 1948.
• Heikkilä, Timo: Aurinkolaiva: Lemminkäisen myytti ja Ritvalan kultti. Helsinki: Basam Books, 2004. ISBN 952-9842-99-6
• Hyry, Katja & Pentikäinen, Antti & Pentikäinen, Juha: Lumen ja valon kansa: Suomalainen kansanusko. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20101-4
• Kovalainen, Ritva & Seppo, Sanni: Puiden kansa. Kemiö: Helsinki: Hiilinielu tuotanto: Miellotar, 2006. ISBN 952-99113-1-9
• Krohn, Kaarle: Suomalaisten runojen uskonto. (Näköispainos. Alkuperäinen: Porvoo: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1915) Helsingissä: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-04-7
• Lönnrot, Elias: Kalevala. (31. painos (1. painos 1849) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 14) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-669-2
• Pentikäinen, Juha: Kalevalan maailma. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-662-403-0
• Pentikäinen, Juha: Karhun kannoilla: Metsänpitäjä ja mies. Helsinki: Etnika, 2005. ISBN 951-97889-3-X
• Pentikäinen, Juha: Suomalaisen kansanperinteen ihmiskuva ja käsitys luonnosta. (Uskontotieteen laitoksen toimitteita 3. – 4. painos) Helsinki: Uskontotieteen laitos, Helsingin yliopisto, 1992. ISBN 951-45-4171-5
• Siikala, Anna-Leena: Suomalainen šamanismi: Mielikuvien historiaa. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 565) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992 (2. tarkistettu painos 1994. – 3. painos 1999). ISBN 951-717-704-6

Aiheesta muualla

• Suomalainen kansanusko. Internetix 1997.
• Merja Leppälahti: Uskomuksia ja spekulaatiota suomalaisesta mytologiasta, kirja-arvio Martti Haavion teoksesta Suomalainen mytologia. (Agricolan kirja-arvostelut 9.4.2019)
• Erkki Kauhanen: Samaanien Suomessa hyöri jumalia luonnon täydeltä. Tiede 5/2003. (Internet Archive, Wayback Machine)
• Taivaannaula.org
• Kalevala ja suomalaisen mytologian tutkimus (Arkistoitu – Internet Archive) (Kalevalaseura)