Wienin kongressi

Wienin kongressin osallistujat
  1. lordi Wellington
  2. Joaquim Lobo da Silveira
  3. António de Saldanha da Gama
  4. Carl Löwenhielm
  5. Jean de Noailles
  6. Klemens von Metternich
  7. André Marie Jean Jacques Dupin
  8. Karl Robert Nesselrode
  9. Pedro de Sousa Holstein
10. lordi Castlereagh
11. Emmerich Joseph de Dalberg
12. Johann von Wessenberg-Ampringen
13. Andrei Ražumovški
14. Charles Stewart
15. Pedro Gómez Labrador
16. Richard Trench
17. Kirjuri
18. Friedrich von Gentz (ministeri)
19. Wilhelm von Humboldt
20. William Cathcart
21. Karl August von Hardenberg
22. Charles Maurice de Talleyrand-Périgord
23. Gustav Ernst von Stackelberg

Wienin kongressi eli Tanssiva kongressi oli vuosina 1814–1815 Itävallan Wienissä järjestetty konferenssi, jonka tarkoituksena oli Euroopan rajojen uudelleenjärjestely tasapainoisiin suuriin ja pieniin valtioihin Napoleonin sotien jäljiltä. Siitä sovittiin Pariisin rauhassa toukokuun 30. päivänä vuonna 1814. Wienin kongressia kutsutaan myös ”tanssivaksi kongressiksi” päivittäin keisarin palatsissa 40 pöydässä tarjottujen päivällisten sekä keskeytymättömänä sarjana järjestettyjen juhlien, vastaanottojen, tanssiaisten, konserttien, teatterinäytösten sekä metsästys- ja rekiretkien eikä vähiten hitaasti edenneiden neuvottelujen vuoksi. Aikalaissanonnan mukaan kongressi kyllä ”tanssi, muttei eteenpäin”. Kongressin puheenjohtajana toimi Itävallan ulkoministeri Klemens Wenzel von Metternich. Muita kongressin merkittäviä osanottajia olivat Britannian ulkoministeri lordi Castlereagh, Ranskan ulkoministeri Charles Maurice de Talleyrand, Venäjän ulkoministeri Karl Robert von Nesselrode ja Preussin kansleri Karl August von Hardenberg.

Wienin kongressin synty

Euroopan hallitsijat alkoivat pohtia Euroopan tulevaisuutta sen jälkeen kun Napoléon Bonaparte karkotettiin Elbaan. Itävallan keisari Frans I kutsui Euroopan hallitsijat keskustelemaan tilanteesta.

Neuvottelut

Neuvottelut alkoivat Ranskassa helmikuussa vuonna 1814 ja jatkuivat Lontoossa kesäkuussa. Wieniin neuvottelut siirtyivät vuoden 1814 syyskuussa. Vuoden 1815 heinäkuusta marraskuuhun neuvoteltiin uudelleen Pariisissa.

Wienin kongressin tavoitteet

Kongressin mielestä Ranskan vallankumous sekä Napoléon Bonaparten valloitukset olivat laittomia ja se pyrki palauttamaan Euroopan ennen vuotta 1789 valinneisiin oloihin. Lisäksi Ranskan ympärille oli tehtävä turvavyöhyke.

Kolme periaatetta

• Laillisuusperiaate

Napoleonin syrjäyttämät hallitsijat palautettava takaisin valtaan.

• Tasapainoperiaate

Suurvaltojen välille voimatasapaino, eli yksikään valtio ei saanut kohota muita valtioita mahtavammaksi.

• Turvallisuusperiaate

Ranskan ympärille luotava turvavyöhyke, jottei se pääsisi hyökkäämään muualle.

Wienin kongressin saavutukset

Euroopan kartta, Wienin kongressin jälkeen, 1815.

  Preussi

  Itävallan keisarikunta

  Ranska

  Sardinian kuningaskunta

  Venäjä

  Saksan valtiot

                     Saksan liiton rajat

Wienin kongressin tärkein saavutus oli tasapainoperiaatteen hyväksyminen. Wienin kongressiin osallistuneet voittajavaltioiden hallitsijat sitoutuivat voimatasapainon säilyttämiseen ja turvallisuuden ylläpitämiseen Euroopassa. Yhteistoiminnan kiinteyttämiseksi he sopivat järjestävänsä säännöllisiä konferensseja. Alueluovutuksista sopiminen oli keino voimatasapainon säilyttämiseksi ja vihamielisyyksien välttämiseksi. Suuren haasteen voimatasapainon säilymiselle muodostivat poliittisten järjestelmien väliset erot. Britanniassa ja Ranskassa vahvistui liberaali yhteiskuntajärjestys, kun taas Venäjä, Itävalta ja Preussi olivat huolissaan konservatiivisten monarkioidensa säilymisestä. Myös häviäjävaltio Ranska sidottiin uuteen turvallisuusjärjestykseen. Britannialla oli tärkeä rooli uuden järjestyksen rakentamisessa.

Kongressi vahvisti Napoleonin perustaman Varsovan herttuakunnan jo tapahtuneen jaon Venäjän, Itävallan ja Preussin kesken. Kysymys Varsovan herttuakunnan kohtalosta oli ollut Wienin kongressin polttavimpia kysymyksiä, koska tsaari Aleksanteri I oli vaatinut sitä korvauksena Venäjän sotilaallisesta panoksesta Napoleonin kukistamisessa kokonaan Puolan kuningaskuntaan liitettäväksi. Preussin kuningas Fredrik Wilhelm III taas ei halunnut antaa Preussille aiemmin kuulunutta aluetta Venäjälle ilman uusia alueita Saksista. Kiista saatiin ratkaistua molempia monarkkeja tyydyttäneellä kompromissilla vuoden 1815 tammikuussa.

Korvauksena Venäjälle luovuttamastaan Suomesta Ruotsi sai aikaisemmin Tanskalle kuuluneen Norjan. Ranska sai pitää osan vallankumoussotien valloituksista, muun muassa Savoijin ja Avignonin. Ranskaa ympäröiviä valtioita pyrittiin vahvistamaan, joten suurvallaksi noussut Preussi sai lisää alueita Saksan länsiosista ja Hollantiin liitettiin nykyisen Belgian alue. Itävalta sai lisäalueita Pohjois-Italiasta ja osa Ranskan siirtomaista annettiin Isolle-Britannialle.

Pyhä Allianssi

Pääartikkeli: Pyhä allianssi

Yksi kongressin tärkeimmistä saavutuksista oli Itävallan, Preussin ja Venäjän solmima Pyhä allianssi, jota ehdotti Aleksanteri I syyskuussa 1815. Näiden maiden hallitsijat sitoutuivat vastustamaan kaikkia valtiollisia uudistuksia. Melkein kaikki Wienin kongressiin osallistuneet valtiot allekirjoittivat Pyhän Allianssin.

Wienin kongressin sortuminen

Wienin kongressin järjestelmä kuitenkin alkoi sortua 1800-luvun aikana. Muutoksia aiheuttivat muun muassa uudet aatteet nationalismi ja liberalismi; erityiseksi uhaksi nousivat Espanjan ja Italian kapinalliset sekä saksalaiset opiskelijat, jotka kannattivat maansa yhdistämistä yhtenäiseksi valtioksi.

Lähteet

• Maria Lähteenmäki, Martti Troberg: Kronikka7. Edita Prima Oy, 2004. ISBN 951-37-4059-5

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wienin kongressi Wikimedia Commonsissa

• Aulis J. Alanen : Tanssiva kansainliitto, Suomen Kuvalehti, 12.03.1938, nro 10, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot