Martti Mäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martti Mäki
Henkilötiedot
Syntynyt16. elokuuta 1947 (ikä 77)
Oulu, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala taidemaalari, taidegraafikko
Kuuluisimpia töitä Metamorfoosi (1972)
Elämä on palamista (1990)

Martti Sakari Mäki (s. 16. elokuuta 1947 Oulu) on suomalainen taidemaalari ja taidegraafikko. Hän opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa vuosina 19651969 ja Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa vuosina 19691971.[1]

Mäki debytoi taiteilijana Oulussa vuonna 1964. Kotimaisten näyttelyiden lisäksi hänen töitään on ollut näytteillä muun muassa Tukholmassa, Odessassa, Bodenissa, Oslossa, Rostockissa, Monacossa ja Leverkusenissa.[1]

Suomesta Mäen teoksia löytyy muun muassa Suomen valtion, Ateneumin, Helsingin kaupungin ja Oulun taidemuseon kokoelmista. Mäen suurin yksittäinen maalaus oli hänen Oulun keskustan Vaaran kaupunginosaan Pakkahuoneenkadulle toteuttamansa ulkoseinämaalaus Elämä on palamista, jonka koko oli yhteensä yli 100 neliömetriä.[2] Rakennus, jonka seinässä maalaus oli, purettiin vuonna 2007.[3]

Mäki sai Valtion kuvataidepalkinnon vuonna 1969. Seinämaalausten, pienoistilataideteosten, kineettisten töiden ja julisteiden lisäksi Mäki on kunnostautunut myös julkisten muotokuvamaalausten tekemisessä.[2]

Martti Mäki on Suomen Taidemaalariliiton jäsen[4] ja hän työskentelee Oulun Pikisaaressa[2]. Hän on naimisissa näyttelijä ja ohjaaja Liisa Toivosen kanssa.[5]

Mäki sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 2008.[6]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Reijo Rinnekangas: Pohjoista valoa, Pohjoinen, 1990
  • Mäki, Martti: Martti Mäki: Elämä on palamista. (Vastaava toimittaja: Heikki Kastemaa. Kirjoittajat: Tor-Björn Hägglund, Kari Kontio ja Heikki Kastemaa. Teosten valokuvaus: Jaakko Heikkilä ym. Julkaistu Oulun taidemuseossa pidetyn samannimisen retrospektiivisen näyttelyn yhteydessä) Oulu: Pohjoinen, 1996. ISBN 951-749-256-1

Julkisia teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Metamorfoosi, 1972, seinämaalaus, Oulun kaupunginteatteri
  • Yksiössä jossakin, 1973, seinämaalaus, Oulun keilahalli
  • Haukka ja varikset, 1976, maalaus, Tuiran ala-aste, Oulu
  • Iltapäivä, 1978, maalaus, Rajakylän ala-aste, Oulu
  • Leipiä, 1981, maalaus, Myllyojan ala-aste, Oulu
  • Ei pakokaasuja taivaalle, maalaus, Yleisradion Oulun toimitalo
  • Afrojazzia, 1986, seinämaalaus, Oulun musiikkikeskus
  • Franzenin talossa, 1988, seinämaalaus, Franzenin talo, Oulu
  • Pohjolan tyttö, 1988, maalaus, Baruch International Fashion Group, Hollanti
  • Elämä on palamista, 1990, ulkoseinämaalaus, Oulun keskusta (tuhoutui rakennuksen purkamisen yhteydessä)
  • Ookko nää Oulusta, 2002, maalaus, Oulun Uusi Seurahuone
  • Tiernapojat, 2008, ulkoseinämaalaus, Oulun keskusta, Kauppurienkatu 6-8
  1. a b Kuvataiteilijamatrikkeli kuvataiteilijamatrikkeli.fi. Viitattu 18.2.2008.
  2. a b c Martti Mäen henkilökuvaus edu.ouka.fi. Arkistoitu 6.2.2005. Viitattu 18.2.2008.
  3. Kulttuurinavigaattori Heikki Kastemaa: Oululainen tragedia (Taidekriitikon blogi) kulttuurinavigaattori.blogspot.com. 7.1.2008. Viitattu 29.2.2008.
  4. Taidemaalariliiton jäsenet artists.fi. Arkistoitu 3.3.2008. Viitattu 18.2.2008.
  5. Leskinen, Marja: Keväinen kimppu yllätti Liisan Kaleva. 8.3.2006. Viitattu 7.2.2009.[vanhentunut linkki]
  6. Heli Rintala: Vain pakerrus palkitaan!. Oululehti, 23.4.2008, nro 33.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]