Suomen 24. eduskuntavaalit järjestettiin 20.–21. maaliskuuta 1966. Vasemmistopuolueet (SDP, SKDL, TPSL) saivat kolmannen kerran itsenäisen Suomen eduskuntavaalien historiassa enemmistön äänistä (51,0 %) ja myös eduskuntaan kaikkien aikojen suurimman enemmistön (103–97). Vuonna 1966 aloittanut hallitus tunnetaan nimellä Paasion I hallitus, jota seurasi Koiviston I hallitus ja Auran I hallitus. Ennen vaaleja vaalilakia muutettiin siten, että vaalit siirrettiin heinäkuun alusta maaliskuuhun.
Eduskuntavaalit heijastivat sitä yhteiskunnallista ja henkistä murrosta, jota Suomi eli 1960-luvulla. SDP lähti vaaleihin edullisesta oppositioasemasta ja saattoi hyökätä häikäilemättä. Puolue oli suunnannut kesällä 1963 valitun uuden puheenjohtajansa Rafael Paasion johdolla kurssiaan "pari piirua vasemmalle" ja puoluesihteeri Kaarlo Pitsinki laati äänestäjiin vedonneen "kahdeksan kohdan vaaliohjelman". Presidentti Urho Kekkonen sanoi Helsingin työväentalossa syksyllä 1964 pitämässään puheessa olevansa valmis tulemaan SDP:ta puolitiehen vastaan Pitkänsillan yli ja tarvittaessa pitemmällekin. Suomen Työväen Säästöpankin toimitusjohtaja Mauno Koivisto meni vuoden 1965 vappupuheessaan Tampereella Paasiota pidemmälle ehdottaessaan sosialidemokraattien ja kansandemokraattien hallitusyhteistyötä. Entinen puoluesihteeri Väinö Leskinen teki poliittisen ripittäytymisen ja ilmoittautui "Kekkosen mieheksi" todetessaan syksyllä 1965, että "politiikassa on aika sotia ja aika sopia" ja että "nyt on aika sopia". Näin SDP alkoi taas näyttää todelliselta vaihtoehdolta hallituspuolueeksi.[1]
Äänestysvilkkaus oli samaa huipputasoa kuin vuonna 1962, mutta Jukka Tarkan mukaan nyt purkautui kaikki se, minkä noottikriisi oli padonnut neljä vuotta aikaisemmin. Vaaleista tuli sosialidemokraattien voittokulku ja karvas tappio miltei kaikille muille. SDP lisäsi äänimääräänsä lähes 200 000:lla ja eduskuntapaikkojensa määrää 17:llä. Virolaisen hallituksessa mukana olleet Keskusta ja Kokoomus menettivät kannatustaan, edellinen noin 20 000:lla ja jälkimmäinen noin 25 000:lla äänellä. Suomen Kansanpuolueen ja Vapaamielisten Liiton seuraajaksi vaalien alla perustettu Liberaalinen Kansanpuolue sai noin 5 000 ääntä vähemmän kuin edeltäjänsä neljä vuotta aiemmin ja menetti viisi paikkaa. Hallituspuolueet menettivät yhteensä kymmenen kansanedustajan paikkaa. Vaalimatematiikka teki äärivasemmiston tuloksesta nurinkurisen. SKDL:n äänimäärä väheni noin 5 000:lla, mutta se menetti jopa kuusi paikkaa. Sen sijaan kansandemokraattien kanssa vaaliliitossa ollut TPSL lisäsi paikkalukuaan viidellä huolimatta noin 40 000 äänen menetyksestään. SKDL teki tappiostaan huolimatta vaalien jälkeen paluun hallitukseen 18 vuoden tauon jälkeen. Eduskuntaan palannut Suomen pientalonpoikien puolue muutti elokuussa 1966 nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi. Politiikan tarkkailijoiden mukaan SPP/SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamo hyödynsi näin taitavasti ja tehokkaasti sen markkinaraon, joka oli avautunut poliittiseen kenttään Maalaisliiton vaihdettua nimensä Keskustapuolueeksi syksyllä 1965.[2]
Uusia äänestäjiä vuoden 1966 eduskuntavaaleissa oli paljon: lähes 300 000 äänioikeutettua osallistui vaaleihin ensimmäistä kertaa.[3]
Keskustan kansanedustaja Marja Lahti kuoli talvella 1967 ja hänen tilalleen eduskuntaan tuli hiihtäjä ja maanviljelijä Heikki Hasu. Eduskuntaan palannut, TPSL:n keskeisiin hahmoihin kuulunut Olli J. Uoti kuoli saman vuoden keväällä ja hänen kuolemansa merkitsi puolueelle myös yhden paikan menetystä, sillä hänen tilalleen tuli vaaliliittokumppani SKDL:ää edustanut paperityöläinen Kauko Tamminen. Keskustan Esa Timonen siirtyi Pohjois-Karjalan läänin ja samoin keskustalainen Niilo RyhtäLapin läänin maaherraksi syyskuun alussa 1967 ja heidän tilalleen tulivat lehtori Paula Ruutu ja kunnanjohtaja Veikko Honkanen. Kaikki neljä uutta kansanedustajaa olivat olleet aiemminkin eduskunnan jäseninä.[4]
SKDL:n Pekka Silander kuoli toukokuussa 1968 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli toiminnanohjaaja Ensio Laine.[5] SDP:n Uuno Takki kuoli syyskuussa 1968 ja hänen tilalleen tuli ammattientarkastaja Eero Salo. Keskustan Olavi Lahtela kuoli kesken eduskunnan täysistunnon joulukuussa 1968 ja hänen tilalleen tuli aiemminkin kansanedustajana toiminut Akseli Paarman. SKDL:n Lyyli Koskinen kuoli elokuussa 1969 ja uudeksi kansanedustajaksi tuli pienviljelijä Niilo Nieminen.[6]
Pertti Pesonen, Kai Korte, mahdollisesti toimittaja Jukka Rusi, toimittaja Knud Möller, Göran von Bonsdoff ja tunnistamaton mies vaalituloslähetyksessä Yleisradion televisiostudiossa.
a Verrattuna Suomen kansanpuolueen ja Vapaamielisten liiton yhteenlaskettuun tulokseen.
Lähde: Tilastokeskus 2004[9]; Kirjoitettujen listojen ja yksityisten henkilöiden erittely sekä Itsenäisyyspuolueen, Länsi-Suomen kristillisten naisten ja Pohjois-Savon kristillismielisten äänimäärät vain painetussa versiossa[10]
.jpg)
.jpg)
.JPG)
.jpg)
.jpg)
