Italian kieli
Italian kieli (ital. italiano tai lingua italiana) on noin 70 miljoonan ihmisen äidinkielenään puhuma romaaninen kieli. Valtaosa puhujista asuu Italiassa. Italiassa puhutaan kuitenkin kirjakielen lisäksi useita italialle läheistä sukua olevia kielimuotoja (ns. "murteita"), jotka eivät ole keskenään ymmärrettäviä. Kielitieteellisesti niitä tulisi oikeastaan pitää eri kielinä, mutta murre-nimitystä käytetään yleisesti ennen kaikkea niiden aseman vuoksi. Pohjois- ja eteläitalialaiset kielet kuuluvat suorastaan romaanisten kielten eri alaryhmiin. Italian kirjakieli pohjautuu Toscanan alueen ja etenkin Firenzen 1200–1300-lukujen murteeseen, jonka kirjallinen arvovalta perustuu sitä käyttäneisiin merkittäviin kirjailijoihin, kuten Dante Alighieriin, Francesco Petrarcaan ja Giovanni Boccaccioon.[2]
Italian kieli | |
---|---|
Italian kielen puhuma-alue |
|
Oma nimi | italiano, lingua italiana |
Muu nimi | italia |
Tiedot | |
Alue |
Italia Etiopia Sveitsi Malta Vatikaanivaltio San Marino Kroatian maakunta Istria Argentiina Brasilia Venezuela Yhdysvallat Iso-Britannia Libya Eritrea Slovenia Somalia (alueellisesti), ja useat Euroopan maat |
Virallinen kieli |
Italia Sveitsi San Marino Vatikaanivaltio Euroopan unioni |
Puhujia | 60–70 miljoonaa |
Sija | 15–20 (äidinkielenään puhuvat) |
Kirjaimisto | latinalainen |
Kielenhuolto | Accademia della Crusca[1] |
Kielitieteellinen luokitus | |
Kielikunta | indoeurooppalaiset kielet |
Kieliryhmä |
itaaliset kielet romaaniset kielet länsi-itaaliset kielet italodalmaattiset kielet |
Kielikoodit | |
ISO 639-1 | it |
ISO 639-2 | ita |
ISO 639-3 | ita |
Monien muiden latinalaisia aakkosia käyttävien kirjoitettujen kielten tavoin myös italiassa on kaksoiskonsonantteja. Ne lausutaan pitkinä, toisin kuin esimerkiksi ranskassa. Romaanisista kielistä italia on espanjan ohella pitkäsanaisin ja eniten latinaa muistuttava. Huolellisesti äännetyn italian soinnukkuus on yleisesti tunnettu ja tunnustettu.[3]
Historia
muokkaaItalian kirjakielen perusteet loi suurelta osin Dante Alighieri. Hän sekoitti omaan toscanalaismurteeseensa myös vaikutteita muista romaanisista kielimuodoista, muun muassa sisilian kielestä, jolla oli jo tuota ennen ollut merkittävää kirjallista käyttöä. 1800-luvulla normatiivisen kielen vakiintumiseen vaikutti myös merkittävästi Alessandro Manzoni. On huomattavaa, että Italian yhdistyessä 1861 vain noin kaksi prosenttia maan asukkaista puhui kirjakieltä, muut ainoastaan aluekieliä.[2] Manzoninkin, joka vaikutti huomattavasti kirjakielen säilymiseen jokseenkin täysin toscanalaisena, ensikielet olivat lombardi ja ranska, ja hän vietti pitkiä aikoja Firenzessä oppiakseen italiaa/toscanaa ja kirjoittaakseen pääteoksensa I promessi sposi (Kihlautuneet) useamman kerran uudestaan muun muassa kieliasun osalta.
Alueellinen sijoittuminen
muokkaaItalia on Italian ja San Marinon ainoa virallinen valtiollinen kieli sekä yksi Sveitsin virallisista kielistä. Sveitsissä sitä puhutaan lähinnä Ticinon ja Graubündenin kantoneissa. Se on myös toinen de facto virallinen kieli Vatikaanivaltiossa, virallinen kieli Slovenian italiankielisillä alueilla ja virallinen vähemmistökieli Kroatiassa, jossa italiaa puhutaan laajalti Istriassa sekä hiukan myös Dalmatiassa.[4][5]
Sitä osataan ja opetetaan laajalti myös Monacossa ja Maltalla sekä Italiaan ennen kuuluneilla Korsikalla, Nizzassa ja Albaniassa.
Italiaa puhutaan myös muun muassa Etiopiassa, Somaliassa, Somalimaassa, Libyassa, Tunisiassa ja Eritreassa. Lisäksi sitä käyttävät paljon italialaiset, jotka asuvat Luxemburgissa, Saksassa, Belgiassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa, Venezuelassa, Uruguayssa, Brasiliassa, Argentiinassa ja Australiassa. Italia on Australian toiseksi puhutuin kieli. Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan sitä puhuu noin 350 000 henkilöä eli noin 1,9 prosenttia maan väestöstä.[6]
Italialaiset ovat näkyviä ennen kaikkea latinalaisessa Amerikassa. Italia, ennen kaikkea sen pohjoismurteet, ovat paljon käytettyjä Venezuelassa, Brasiliassa, Uruguayssa, Meksikossa ja Argentiinassa. Erityisesti joillakin näiden maiden alueilla italia on vaikuttanut paljon paikallisten käyttämään espanjaan tai portugaliin.
Yhdysvalloissa italiankielisiä on erityisesti Bostonissa (noin 90 000), Chicagossa (noin 60 000), Miamissa (noin 75 000), New Yorkissa (noin 120 000) ja Philadelphiassa (noin 50 000). Kanadassa on suuria italiankielisiä yhteisöjä Montréalissa (noin 120 000) ja Torontossa (noin 195 000). Australiassa oli vuonna 2001 130 000 italiankielistä Melbournessa[7] ja 90 000 italiankielistä Sydneyssä.[8]
Italiaa opetetaan monissa kouluissa ympäri maailman, mutta vain harvoin ensimmäisenä vieraana kielenä. Kanadan englanninkielisillä alueilla italia on kolmanneksi opetetuin kieli ranskan jälkeen.lähde? Yhdysvalloissa ja Britanniassa kieli on neljänneksi opetetuin espanjan, ranskan ja saksan jälkeen. Kaiken kaikkiaan italia on vieraana kielenä maailman viidenneksi opetetuin englannin, ranskan, espanjan ja saksan jälkeen. Euroopan unionin väestöstä noin 13 prosenttia puhuu italiaa äidinkielenään ja noin 3 prosenttia toisena kielenään. Eurobarometrin mukaan Euroopan unionin jäsenvaltioista ja ehdokasmaista italiaa arvostetaan toisena kielenä eniten Maltalla (61 % pitää italiaa tärkeimpänä opittavana kielenä), Kroatiassa (14 %), Sloveniassa (12 %), Itävallassa (11 %), Romaniassa (8 %), Ranskassa (6 %) ja Kreikassa (6 %).[9] Se on myös tärkeä toinen kieli Albaniassa ja Sveitsissä, jotka eivät ole Euroopan unionin jäsenvaltioita tai ehdokasmaita.
Italiaa käytetään toisinaan myös lingua francana. Esimerkiksi katolinen kirkko käyttää sitä paljon, joskus latinan sijaan jopa virallisissa asiakirjoissa. Italian käyttö Vatikaanivaltiossa ei rajoitu ainoastaan Roomassa sijaitsevaan istuimeen, vaan sitä käytetään kaikkialla maailmassa, jossa piispanistuin on. Monet italiankieliset musiikkitermit, esimerkiksi tempojen nimitykset, ovat vanhastaan kansainvälisessä käytössä.[10]
Äänteet
muokkaaKonsonantit
muokkaaLabiaalit | Dentaalit/ Alveolaarit |
Postalveolaarit/ Palataalit |
Velaarit | |
---|---|---|---|---|
Nasaalit | m | n | ɲ | |
Klusiilit | p b | t d | k g | |
Affrikaatat | ts dz | tʃ dʒ | ||
Frikatiivit | f v | s z | ʃ | |
Approksimantit | j | w | ||
Lateraalit | l | ʎ | ||
Tremulantit | r |
Kahden vokaalin tai vokaalin ja approksimantin /j w/ välissä konsonantti voi ääntyä yksinkertaisena tai kahdentuneena. Kahdentunutta konsonanttia edeltävä vokaali ääntyy lyhyenä.[11] Konsonanteista /ɲ ʃ ʎ dz ts/ ääntyvät kuitenkin aina vokaalien välissä kahdentuneina.[12] Konsonanteista /j w z/ eivät esiinny kahdentuneina.
/t d/ ääntyvät laminaalisina ja dentialveolaarisina [t̪, d̪].[12][13] /k g/ ovat prevelaarisia ennen äänteitä /i e ɛ j/.[14] Sibilantit /ts dz s z/ ääntyvät joko dentalisoituneina laminaalisina alveolaareina [t̪s̪, d̪z̪, s̪, z̪] tai ei-retraktoituneina apikaalisina alveolaareina [ts̺, dz̺, s̺, z̺].[13][14]
/n l r/ ääntyvät useimmissa ympäristöissä apikaalisina alveolaareina [n̺ l̺ r̺].[12][13][14] /n l/ ovat laminaalisia ja dentialveolaarisia [n̪, l̪] ennen äänteitä /t d ts dz s z/[12][13] ja palatalisoituja ja laminaalisia ennen äänteitä /tʃ dʒ ʃ/.[13][14]
Sekä /m/ että /n/ ääntyvät [m] ennen klusiileja /p b/ ja [ɱ] ennen frikatiiveja /f v/.[13][14] Palataalit /ɲ ʎ/ ovat alveolopalataalisia,[15] ja useimmissa aksenteissa /ʎ/ ääntyy frikatiivina [ʎ̝].[16]
Kahden vokaalin välissä yksittäinen /r/ ääntyy yksi- tai kaksitäryisenä.[17] Joskus sitä pidetäänkin napausäänteenä [ɾ].[12] Kahdennettu /rr/ ääntyy 3–7-täryisenä.[17]
Vokaalit
muokkaaetu | keski | taka | |
---|---|---|---|
suppea | i | u | |
puolisuppea | e | o | |
puoliväljä | ɛ | ɔ | |
väljä | a |
Vokaalien pituus ei ole foneemisesti merkittävää. Painollisissa avotavuissa muualla kuin sanan lopussa vokaalit kuitenkin ääntyvät pitkinä.[12][13]
Puolisuppeiden /e o/ ja puoliväljien /ɛ ɔ/ vokaalien välinen ero neutralisoituu painottomissa tavuissa, joissa ne ääntyvät puolisuppeina [e o]. Tällöin vokaalin korkeuteen kuitenkin vaikuttaa ympäristö; ne ääntyvät hieman avoimempina [e̞ o̞] muiden avointen vokaalien ympäristössä.[13] Puolisuppeiden ja puoliväljien vokaalien välistä eroa ei ole ollenkaan joissakin eteläisissä murteissa.
Sananloppuinen painollinen /ɔ/ esiintyy muutamissa sanoissa, kuten però, ciò, paltò, sekä futuurin yksikön ensimmäisen persoonan taivutuspäätteessä -rò ja ensimmäisen konjugaation verbien preteritin yksikön kolmannen persoonan taivutuspäättessä -ò. Sananloppuinen painoton /u/ on harvinainen;[13] se esiintyy lähinnä vain onomatopoeettisissa sanoissa, lainasanoissa ja sardilaisperäisissä sukunimissä.
Kirjoitusjärjestelmä
muokkaaItaliaa kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Sen aakkosissa on 21 kirjainta:
a b c d e f g h i l m n o p q r s t u v z
Näistä h-kirjainta ei äännetä koskaan. Se esiintyy mykkänä joidenkin avere-verbin (=olla jollakulla, omistaa) muotojen alussa (ho, hai, ha, hanno) ja eräissä huudahduksissa vokaalien välissä (ah, ahi, ehi, jne.). Lisäksi sillä ilmaistaan kirjaimien c, g ja sc ääntäminen "kovana" ([k], [g], [sk]) ennen e- ja i-kirjainta: che [ke], chi [ki], ghe [ge], ghi [gi], sche [ske], schi [ski]. Ilman h-kirjainta nämä ääntyisivät: ce [t͡ʃe], ci [t͡ʃi], ge [d͡ʒe], gi [d͡ʒi], sce [ʃe], sci [ʃi].[18]
Myös muita kuin edellä lueteltuja kirjaimia (j, k, w, x, y) käytetään lainasanoissa: esim. jackpot, wurstel, xenofobia, xilofono, yogurt.
Sanapaino merkitään näkyviin aksenttimerkillä silloin, kun sanapaino sijoittuu sanan viimeiselle vokaalille: città, caffè, università. Keskellä sanaa aksenttia käytetään yleensä vain, jos halutaan välttää sekaannus samalla tavalla kirjoitettavaan mutta sanapainoltaan erilaisen sanaan: prìncipi (=prinssit) - princìpi (=periaatteet). Painon merkkinä käytetään tavallisesti graavia aksenttia (`): gravità, così, tutù. Kuitenkin e- ja o-kirjaimen kanssa käytetään akuuttia (´) tai graavia aksenttia sen mukaan onko vokaali avoin (`) vai suppea (´): perché - è, rósa - avrò.
Italiassa ei yleensä kirjoiteta pitkää vokaalia näkyviin. Vokaali äännetään pitkänä, jos se on painollinen ja tavunsa viimeinen kirjain.
Kirjainten nimet
muokkaa- a a
- b bi
- c ci
- d di
- e e
- f effe
- g gi
- h acca
- i i
- j i lunga ('pitkä i') tai jay [d͡ʒeɪ] kuten englannissa
- k kappa
- l elle
- m emme
- n enne
- o o
- p pi
- q qu
- r erre
- s esse
- t ti
- u u
- v vi tai vu
- w doppia vi, doppia vu, vi doppia tai vu doppia
- x ics
- y ipsilon
- z zeta
Kielioppi
muokkaaNominit
muokkaaSubstantiivit
muokkaaItalian substantiiveilla on kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Sanan suvun voi jokseenkin päätellä sen viimeisestä kirjaimesta: -o-päätteiset sanat ovat yleensä maskuliineja, ja -a-päätteiset sanat feminiinejä. Sen sijaan -e-päätteiset substantiivit voivat olla kumpaa sukua tahansa. Myös jotkin merkitykset vaikuttavat sanan sukuun: esimerkiksi useimmat maat ovat feminiinejä ja kielet maskuliineja. Samaten miespuolista olentoa tai ammatinharjoittajaa kuvaavat sanat ovat yleensä maskuliineja, ja naispuolista olentoa tai ammatinharjoittajaa kuvaavat sanat feminiinejä. Sanan suku vaikuttaa yksikössä artikkelien ja pronominien valintaan, sekä adjektiivien taipumiseen. Maskuliinien säännöllinen monikko muodostetaan korvaamalla pääte -o päätteellä -i ja feminiinien pääte -a päätteellä -e. Pääte -e korvataan päätteellä -i molemmissa suvuissa.
Artikkelit
muokkaaItalian kielessä käytetään yhtätoista eri artikkelia, riippuen sanan suvusta, luvusta ja äänneasusta seuraavasti:
Epämääräiset artikkelit:
- Maskuliinin yksikkö: un (uno jos sana alkaa ”epäpuhtaalla” konsonantilla2)
- Feminiinin yksikkö: una (un’ jos sana alkaa vokaalilla)
Määräiset artikkelit:
- Maskuliinin yksikkö: il (lo ennen epäpuhdasta konsonanttia, l' ennen vokaalia)
- Maskuliinin monikko: i (gli ennen epäpuhdasta konsonanttia tai vokaalia)
- Feminiinin yksikkö: la (l’ ennen vokaalia)
- Feminiinin monikko: le
Adjektiivit
muokkaaItaliassa adjektiivit taipuvat pääsanansa mukaan suvussa ja luvussa ja ne ovat usein pääsanansa jäljessä kuten romaanisissa kielissä yleensä. Adjektiivien vertailumuotoja voi muodostaa sekä sanoilla più (enemmän) että meno (vähemmän). Useiden adjektiivien muodot ovat kuitenkin epäsäännöllisiä, kuten meglio (parempi) ja peggio (huonompi).
Lukusanat
muokkaaItalian kielen kardinaalilukusanat ovat taipumattomia, paitsi yksi, joka toimii artikkelina edeltäessään substantiivia ja taipuu siten substantiivin mukaan. Laskettaessa käytetään muotoa uno.
Sana milione (miljoona) ja sitä suurempien lukujen nimitykset ovat italiassa substantiiveja ja taipuvat monikossa. Tuhat mille, jolla on epäsäännöllinen monikko mila, vaihtaa sukuaan monikossa, joka onkin oikeastaan yksikkömuoto.
Kaikki lukusanat kirjoitetaan yhteen ilman välejä, esim. quattromilacinquecentoquarantotto 4548.
Italian kardinaalilukusanat:
- 0 - 10: zero, uno, due, tre, quattro, cinque, sei, sette, otto, nove, dieci
- 11 - 19 undici, dodici, tredici, quattordici, quindici, sedici, diciassette, diciotto, diciannove
- 20 - 29: venti, ventuno, ventidue, ventitré, ventiquattro, venticinque, ventisei, ventisette, ventotto, ventinove
- 30 - 90: trenta, quaranta, cinquanta, sessanta, settanta, ottanta, novanta
- 100 - 1 000 000: cento, mille, diecimila, centomila, un milione
Järjestysluvut muodostetaan useimmiten ottamalla pois lukusanan viimeinen kirjain ja lisäämällä perään -esimo maskuliinille ja -esima feminiinille. Jos kymmenlukuun liittyy numero tre tai sei, viimeistä kirjainta ei jätetä pois. Järjestysluvuilla yhdestä kymmeneen on omat nimensä. Järjestysluvun 1000. monikko on säännöllinen, toisin kuin kardinaaliluvun.
Italian järjestyslukusanat (vain maskuliini):
- 1 - 10: primo, secondo, terzo, quarto, quinto, sesto, settimo, ottavo, nono, decimo
- 11 - 19: undicesimo, dodicesimo, tredicesimo, quattordicesimo, quindicesimo, sedicesimo, diciassetesimo, diciottesimo, diciannovesimo
- 20 - 29: ventesimo, ventunesimo, ventiduesimo, ventitreesimo, ventiquattresimo, venticinquesimo, ventiseiesimo, ventisettesimo, ventottesimo, ventinovesimo
- 30 - 90: trentesimo, quarantesimo, cinquantesimo, sessantesimo, settantesimo, ottantesimo, novantesimo
- 100 - 1 000 000: centesimo, millesimo, diecimillesimo, centomillesimo, milionesimo
Pronominit
muokkaaPersoonapronominit
muokkaaPersoonapronomineissa erotetaan maskuliini ja feminiini yksikön ja monikon kolmannessa persoonassa.
1. persoona | 2. persoona | 3. persoona | ||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Yksikkö | Monikko | Sinuttelu | Teitittely | Maskuliini | Feminiini | |||||
Yksikkö | Monikko | Yksikkö | Monikko | Yksikkö | Monikko | Yksikkö | Monikko | |||
Nominatiivi | io | noi | tu | voi | Lei | Loro | lui (egli, esso) | loro (essi) | lei (ella, essa) | loro (esse) |
Akkusatiivi | mi | ci | ti | vi | La | Le | lo | li | la | le |
Datiivi | mi | ci | ti | vi | Le | Loro | gli | loro | le | loro |
Prepositionaali | me | noi | te | voi | Lei | Loro | lui | loro | lei | loro |
Huomautuksia:
- egli/ella ja esso/essa/essi/esse ovat harvinaisia ja kuuluvat nykyään lähinnä kirjakieleen.
Indefiniittipronominit
muokkaaMonilla indefiniittipronomineilla on sekä maskuliininen että feminiininen muoto.
Possessiivipronominit
muokkaaPossessiivipronominit eivät taivu omistajan, vaan omistettavan asian suvun ja luvun mukaan.
Verbit
muokkaaItalian verbioppi on hyvin rikas, kuten muidenkin romaanisten kielten. Tapaluokkia ovat indikatiivi, konjunktiivi, konditionaali ja imperatiivi, joista kaikki paitsi imperatiivi taipuvat lukuisiin aikamuotoihin: indikatiivissa kahdeksaan, konjunktiivissa neljään, konditionaalissa kahteen ja imperatiivissa vain yhteen. Lisäksi verbeillä on nominaalimuotoja, kuten gerundi, partisiipit ja infinitiivit.
Konditionaali ilmaisee ehdollista tekemistä, kuten muissakin kielissä. Sivulauseessa täytyy käyttää konjunktiivin, ei indikatiivin imperfektiä, kuten ruotsissa, englannissa tai ranskassa, eikä konditionaalia, kuten suomessa.
Konjunktiivia käytetään nimensä mukaisesti usein konjunktioiden (kuten che, se, perché, affinché) yhteydessä, sekä ilmaisemaan olettamusta tai epäilystä asiassa, kuitenkin vain sivulauseessa.
Kuten muissakin sukulaiskielissä, italiassa on olemassa aktiivi ja passiivi. Kaikkia aikamuotoja ja moduksia voi käyttää molemmissa, joskaan se ei ole aina tarpeellista.
Verbit jaotellaan kolmeen ryhmään infinitiivimuodon päätteen perusteella; -are, -ere ja -ire -verbeihin. Taivutusluokka vaikuttaa mm. verbin persoona- ja aikamuototaivutukseen. Lisäksi on olemassa muutamia verbejä, kuten porre (asettaa) ja tradurre (kääntää), joiden infinitiivimuoto poikkeaa normaalista.
Italian kielessä on monia epäsäännöllisiä verbejä, joista ylivoimainen enemmistö kuuluu toiseen taivutusluokkaan.
Lauseoppi
muokkaaItalian perussanajärjestys on SPO eli subjekti-predikaatti-objekti: (Io) amo le notti (”Rakastan öitä”). Objektipronominit ovat ennen verbiä: Ti amo (”Rakastan sinua”). Myös VS-variantti on yleinen: Arriva Mario (”Mario saapuu”).
Koska tekijä näkyy yleensä lauseen predikaatissa, voidaan subjektipronomini jättää usein pois: (Io) ti amo (”Rakastan sinua”). Toisin kuin suomessa, subjektipronomini jätetään pois myös kolmannessa persoonassa: Mi ama (Hän rakastaa minua), È vero (”Se on totta”).
Kysymyslauseita voi muodostaa kysymyssanoilla tai muuttamalla kysymyslauseen sanajärjestystä niin, että verbi on ensimmäisenä, sitten asia, joka halutaan selvittää, ja sen jälkeen subjekti: È di pelle questa borsa? (”Onko tämä laukku nahkaa?”). Nykypuhekielessä kysymyslause kuitenkin eroaa usein väitelauseista ainoastaan nousevalla intonaatiolla.
Kielinäyte
muokkaa»Tutti gli esseri umani nascono liberi ed eguali in dignità e diritti. Essi sono dotati di ragione e di coscienza e devono agire gli uni verso gli altri in spirito di fratellanza.»
Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»
(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) [19]
Lähteet
muokkaa- Berloco, Fabrizio: The Big Book of Italian Verbs: 900 Fully Conjugated Verbs in All Tenses. With IPA Transcription, 2nd Edition. Lengu, 2018. Berloco2018 ISBN 978-8894034813 Google-kirjat (viitattu 29.3.2019). (englanniksi)
- Canepari, Luciano: Il MªPi – Manuale di pronuncia italiana. Zanichelli, 1992. ISBN 978-88-08-24624-0 (italiaksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ accademiadellacrusca.it Accademia della Crusca. Arkistoitu 29.2.2012. Viitattu 3.3.2012.
- ↑ a b Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 71–73. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, artikkeli italian kieli
- ↑ Language Policy in Istria, Croatia–Legislation Regarding Minority Language Use, page 61 (PDF) European and Regional Studies, 3 (2013) 47–64.. Acta Universitatis Sapientiae. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Language education policy profile: Slovenia (PDF) Euroopan neuvosto. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Language other than English 2005. Australian Bureau of Statistics. Arkistoitu 20.7.2008. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
- ↑ 2001 Census Community Profile Series: Melbourne Australian Bureau of Statistics. Arkistoitu 24.2.2007. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
- ↑ 2001 Census Community Profile Series: Sydney Australian Bureau of Statistics. Arkistoitu 24.2.2007. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Europeans and their Languages helmikuu 2006. Euroopan komissio. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
- ↑ Satu Kahila: SILTA-yleisötyö: Musiikkisanasto Yle.fi. 26.01.2016. Yle. Viitattu 16.10.2021.
- ↑ Robert A. Hall Jr.: Italian phonemes and orthography. Italica, 1944, 21. vsk, nro 2, s. 72–82. American Association of Teachers of Italian. doi:10.2307/475860 JSTOR:475860
- ↑ a b c d e f g Derek Rogers, Luciana d’Arcangeli: Italian. Journal of the International Phonetic Association, 2004, 34. vsk, nro 1, s. 117–121. doi:10.1017/S0025100304001628
- ↑ a b c d e f g h i Pier Marco Bertinetto, Michele Loporcaro: The sound pattern of Standard Italian, as compared with the varieties spoken in Florence, Milan and Rome. Journal of the International Phonetic Association, 2005, 35. vsk, nro 2, s. 131–151. doi:10.1017/S0025100305002148 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17. joulukuuta 2021. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d e Luciano Canepari: Il MªPi – Manuale di pronuncia italiana. Bologna: Zanichelli, 1992. ISBN 978-88-08-24624-0
- ↑ Daniel Recasens: On the articulatory classification of (alveolo)palatal consonants. Journal of the International Phonetic Association, 2013, 43. vsk, nro 1, s. 1–22. doi:https://doi.org/10.1017/S002510031200019
- ↑ Patricia Ashby: Understanding Phonetics. Routledge, 2011. ISBN 978-0340928271
- ↑ a b Peter Ladefoged, Ian Maddieson: The Sounds of the World's Languages. Oxford: Blackwell, 1996. ISBN 978-0-631-19815-4
- ↑ Berloco 2018
- ↑ Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusvaltuutetun toimisto