Dentaali[1] on äänne, jota tuotettaessa kieli koskettaa hampaita (lat. dentes). Suomen kielessä dentaalisena ääntyy ensisijaisesti klusiili /t/ sekä sen yhteydessä esiintyessään myös lateraali /l/ (esim. kalteva) ja nasaali /n/ (esim. kanto). Tavallisesti /l/ ja /n/ (ja monissa muissa kielissä myös /t/) ääntyvät kuitenkin alveolaarisina, niin että kieli koskettaa hampaiden sijasta hammasvallia.

Ainoat dentaalit, joille kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa on osoitettu erityinen symboli, ovat soinniton ja soinnillinen frikatiivipari [θ] (esim. engl. think /θɪŋk/) ja [ð] (esim. engl. this /ðɪs/). Muiden äänteiden kohdalla dentaalisuus voidaan tarvittaessa merkitä lisäämällä kirjaimeen tarkkeeksi niin sanottu alapuolinen silta: [ t̪ ]. Unicode-merkistöön sisältyy tätä varten erityinen yhdistyvä tarke (U+032A, engl. combining bridge below).

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  • Wiik, Kalevi: Fonetiikan perusteet. Helsinki: WSOY kurssikirjat, 1981. ISBN 951-0-10324-1

Viitteet

muokkaa
  1. a b Wiik, s. 30–31.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.