Sosiaalityössä uraa tehnyt Sinikka on nähnyt läheltä, miten some vaikuttaa tyttöihin – Lastensuojelussa älypuhelimen käyttöön melkein mahdoton puuttua

Tyttö palasi toistuvasti koulumatkaltaan takaisin lastenkotiin. 13-vuotias ei kerta kaikkiaan voinut mennä kouluun, koska hiukset olivat menneet tuulessa sekaisin. Elettiin vuotta 2019.

– Laittautuminen oli pitkä prosessi. Hiuksia piti ensin suoristaa, sitten kihartaa ja sitten laittaa ponkkarille. Jos sitten koulumatkalla satoikin ja meikitkin olivat valahtaneet, se oli yhtä itkua, sanoo Sinikka Tuhkalainen, 56.

Alun perin psykiatriseksi sairaanhoitajaksi kouluttautunut Tuhkalainen on tehnyt yli 20 vuoden ajan töitä lastensuojelun parissa. Hän on nähnyt läheltä, miten ulkonäköpaineet voivat vaikuttaa nuorten tyttöjen ja naisten elämään.

Jos nuorella on ollut paineita, Tuhkalainen on yrittänyt keskustella hänen kanssaan siitä, että omaan itseen voi luottaa. Hän on muistuttanut, että kaverit eivät kuitenkaan kiinnitä huomiota toisen kaverin ulkonäköön niin paljon kuin nuori itse siihen kiinnittää.

Uskooko Tuhkalainen oikeasti, etteivät kaverit katso toisen ulkonäköä niin tarkasti?

– Kyllähän ne katsoo, hän toteaa.

Silti ammattilaisen on sanottava jotain nuoren lohdutukseksi.

Paksupohjaiset Niket, valkoiset Jordanin Air Forcet, Adidaksen Superstar-lenkkarit vai kenties korkokengät? Pitääkö housujen vyötärön olla navan ylä- vai alapuolella, kuuluuko lahkeiden laahata maata vai nilkkojen näkyä talvipakkasistakin huolimatta?

Rusketetaanko ihoa baby oililla ja solariumilla vai vältelläänkö aurinkoa kesäisin kaikin keinoin?

Tällaisia kysymyksiä nuorilla on omasta ulkonäöstään.

Selitystä ulkonäköpaineisiin on etsitty älypuhelimista. Niiden maailmanvalloitus alkoi, kun ensimmäinen iPhone tuli markkinoille vuonna 2007. Sosiaalisista medioista Instagram julkaistiin vuonna 2010, sen perässä Snapchat vuonna 2011 ja Tiktok taas vuonna 2016.

Yläkouluikäisten ahdistuneisuus on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina etenkin tytöillä, selviää THL:n kouluterveyskyselystä. Yle uutisoi kyselyn koulukohtaisista tuloksista toukokuussa. Monessa koulussa tytöt kertoivat yhdeksi ahdistuneisuuden syyksi somen aiheuttamat ulkonäköpaineet.

Nuorten ulkonäköpaineet eivät ole uusi juttu, mutta sosiaalisen median rooli yhtälössä on, ainakin verrattain. Nykyään melkein jokaisella nuorella on laite, jonka kautta voi milloin tahansa tirkistellä, mitä muut tekevät ja miltä he näyttävät.

– Pojat katsovat puhelimesta livestriimejä siitä, kun joku muu pelaa. Tytöt taas katsovat, kun joku meikkaa, Tuhkalainen sanoo.

Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, miten nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt sosiaalisen median myötä. Hän toteaa, ettei lastensuojelussa ulkonäköpaineista tule kuitenkaan puhuttua lasten ja nuorten kanssa tarpeeksi.

– Meillä on yksi tyttö, joka somettaa paljon ja tekee Tiktok-videoita. Vähän aika sitten hän totesi, että some tuo paljon paineita. Poikien kohdalla se ei näy niinkään.

Miten puhetta somen aiheuttamista ulkonäköpaineista sitten voisi lisätä?

Tuhkalaisen mukaan sosiaalityöntekijöille on kyllä tarjolla erilaisia koulutuksia turvalliseen somen käyttöön liittyen. Ulkonäköpaineista niissä ei kuitenkaan puhuta.

– Sellainen koulutus ei olisi ollenkaan huono asia, Tuhkalainen ehdottaa.

Sinikka Tuhkalainen ajattelee, että sosiaalityön koulutuksissa ulkonäköpaineista pitäisi puhua nykyistä enemmän.

Nuorten ahdistuneisuudesta ja puhelimen käytöstä on puhuttu viime aikoina paljon. Opetusministeriössä valmistellaan parhaillaan lakiesitystä puhelimien käytön rajoittamisesta koulussa.

Tuhkalainen on huomannut, että monet vanhemmat ovat halukkaita rajoittamaan lastensa puhelimen käyttöä. Lastensuojelussa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole mahdollista vaikuttaa siihen, millaista sisältöä ja kuinka paljon lapset puhelimistaan kuluttavat.

Vuonna 2020 lastensuojelulaki muuttui niin, että puhelimen saa ottaa lapselta tai nuorelta pois vain erillisellä, yhteydenpidon rajoittamista koskevalla päätöksellä. Päätöksen kriteerit ovat tarkat, ja sen voi tehdä vain lastensuojelulaitoksen johtaja tai sosiaalityöntekijä.

Lakimuutoksella haluttiin vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan ja potilaan itsemäärämisoikeutta. Jos puhelimen käytöstä ei aiheudu haittaa lapsen kasvulle ja kehitykselle, ei lain mukaan ole perustetta puuttua sen käyttöön.

– On kuitenkin hirveän vaikea sanoa, milloin se vaikuttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen, Tuhkalainen sanoo.

Joskus lapsi on ollut selkeästi aamuisin väsynyt, ja lastenkodin työntekijät ovat pystyneet osoittamaan, että syynä on puhelimen käyttö öisin. Puhelinten lisäksi kaikilla lapsilla on nykyään huoneissaan myös omat televisiot, ja niitäkin vetäydytään katsomaan yksin. Ennen, kun televisiot olivat yhteisessä tilassa, vietettiin myös enemmän aikaa yhdessä.

– Puhuttiin sohvaterapiasta. Se oli ihan vaan olemista, telkkarin katsomista ja jutustelua.

Nuorten ahdistuneisuuden lisääntyminen ei varmastikaan johdu kokonaan puhelimista ja sosiaalisesta mediasta. Tutkimustieto antaa kuitenkin osviittaa siitä, että niiden vaikutus on suuri.

Kirjailija ja sosiaalipsykologi Jonathan Haidt kirjoittaa alun perin The Atlantic -lehdessä julkaistussa esseessään, että vuoden 2010 jälkeen amerikkalaisten teinityttöjen ahdistuneisuus ja itsetuhoisuus alkoi yhtäkkiä kasvaa jyrkästi. Itsemurhien määrä nousi 10–19-vuotiaiden nuorten keskuudessa 48 prosenttia. 10–14-vuotiaat tytöt taas tekivät jopa 131 prosenttia enemmän itsemurhia kuin aiemmin. Haidtin mukaan samansuuntaista kehitystä tapahtui myös esimerkiksi Kanadassa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Pohjoismaissa.

Myös THL:n mukaan nuorten lääkemyrkytykset ovat tuplaantuneet kymmenessä vuodessa. Tilastossa yliedustettuina ovat teinitytöt.

Puhelinten käytön rajoittamisesta kouluissa taas on saatu lupaavia tuloksia esimerkiksi Norjassa. Siellä puhelinkiellon myötä tyttöjen hakeutuminen mielenterveyspalveluihin laski 60 prosenttia. Myös tyttöjen arvosanat paranivat hieman ja tyttöjen sekä poikien koulukiusaaminen väheni.

Vaikka erilaista sisältöä on nuorille tarjolla enemmän kuin koskaan, Tuhkalainen on tehnyt havainnon: nuoret näyttävät aiempaa enemmän keskenään samalta.

– Jos meillä on joku nuori hatkatyttö, tai -poikakin, ja hänestä yrittää antaa tuntomerkkejä, niin nehän sopivat kaikkiin, keitä tuolla kaupungilla käy. Tummansiniset farkut, musta huppari, lippis, tummat tai vaaleat hiukset.

Tuhkalainen ei muista, että olisi omassa nuoruudessaan tuntenut varsinaisia paineita tai ahdistuneisuutta siitä, miltä näyttää. Suosikki-lehteä selailtiin tarkasti ja yläasteella tunnin mittainen bussimatka kului meikatessa. Vaivaa kyllä nähtiin, mutta pukeutuminen ja laittautuminen oli pääsääntöisesti hauskaa.

Kun Tuhkalainen oli kuudennella luokalla, vanhemmat suostuivat ostamaan hänelle ja siskolle lökärit – siis roikkuvat, leveät farkut. Matkustettiin Ristiinasta Mikkeliin, etsittiin, sovitettiin ja maksettiin. Kun perhe tuli ulos kaupasta, kadulla vastaan käveli Tuhkalaista neljä vuotta vanhempi serkku. Isä kertoi serkulle, että he olivat juuri käyneet ostamassa tytöille lökärit.

– Serkku vastasi, että okei, mä kävin juuri ostamassa pillifarkut, kun ne on nyt tulleet muotiin. Mä olin, että ei juma!