ElinkeinoelĂ€mĂ€n valtuuskunnan (Eva) tuoreen tutkimuksen mukaan 45 prosenttia kansasta hyvĂ€ksyy kansalaistottelemattomuuden hyvĂ€n asian â esimerkiksi luonnonsuojelun tai ihmisoikeuksien â puolesta. Vastustajia oli 33 prosenttia.
Nykyinen mielipiteiden polarisoituminen luo aktivismille vakavan haasteen. Miten puolustaa yhteistÀ hyvÀÀ, kun siitÀ ei ole yhteistÀ nÀkemystÀ? Evan kyselyssÀ kansalaistottelemattomuutta kannatettiin eniten vasemmistossa ja vihreissÀ, mutta vastustettiin erityisesti perussuomalaisissa.
Kahtiajako korostaa aktivistien harkintaa ja vastuuta. Toimintaa suunniteltaessa kannattaa aina kysyÀ, olisivatko samat keinot hyvÀksyttÀviÀ toisenlaisten pÀÀmÀÀrien edistÀmiseksi.
Harhaisku voi kÀydÀ kalliiksi. Turkistarhoille iskeneet elÀinaktivistit eivÀt saavuttaneet tavoitteitaan vaan nostattivat vastareaktion. Suomi onkin nyt yksi harvoja Euroopan maita, joissa turkistarhaus yhÀ jatkuu.
TÀÀ tulee mieleen aina kun on joku poikkeuksellisen hÀiritsevÀ mielenosoitus menossa. HÀiriön mÀÀrÀ varmasti aiheuttaa julkisuutta, mutta ajaako se mielenosoittajien asiaa. EhkÀ se on osa tÀtÀ nykymaailmaa, missÀ spektaakkelilla on itsearvo, jolloin jo hÀiriön aiheuttamista voi pitÀÀ onnistuneena mielenosoituksena. Mut, jos se on ainoa lopputulos, on vaikee ymmÀrtÀÀ mitÀ laajempaa vaikutusta sillÀ olisi. EhkÀ nÀÀ miekkarit on enemmÀn rekrytointityökalu kuin asioihin vaikutustyökalu.
Elokapinan katusuluilla on erityisen iso ero tehtyjen toimien ja saadun lopputuloksen vÀlillÀ. Osa siitÀ on varmasti seurausta siitÀ ettÀ niiden vaatimukset on osittain mahdottomia. Mut, katujen sulkeminen ei nÀytÀ edistÀneen edes niiden niiden vaatimusten toteuttamista, jotka vois olla tehtÀvissÀ. Tietenkin, jos vaatimuksia tukee koko Suomen tasolla vain marginaalinen ihmisryhmÀ, voi arvata et ne ei nÀy eduskuntavaalien tuloksissa, eikÀ siten myöskÀÀn Suomen suunnassa.
Elokapinan aiheuttama Àrtymys voi johtua osin siitÀ, ettei ilmastoa suojella yhtÀ helposti kuin noroa. Siksi liikkeen jÀrjestÀmÀt katusulut voivat nÀyttÀÀ pelkÀltÀ huomion hakemiselta tai kiusanteolta. Evan kyselyssÀ Elokapinan hyvÀksyi 28 prosenttia ja vastusti 52 prosenttia vastaajista.
Numeroina Elokapinan ja Suomen Sisun ero ei ollut suuri, Sisun ja kaltaisten toimia vastusti 57% ja hyvÀksyi 18%. Ne on pÀÀmÀÀrissÀÀn varmasti niin kaukana toisistaan kuin voi olla, mut kun kumpikaan oli otsikoissa jonkun tempauksen takia, oma ensireaktio oli aina sama, mitÀköhÀn paskaa taas. EhkÀ toi pÀÀkirjoituksen otsikon kahtiajako ei niinkÀÀn ole nÀiden tÀysin eri pÀÀmÀÀrÀn vÀlillÀ, vaan tolkullisen pÀÀmÀÀrÀn ja tolkuttoman vÀlillÀ.
Kiinnostaisi muuten tietÀÀ, ettÀ mikÀ olisi Elokapinalle sellainen toiminnan muoto, joka olisi tehokkaampi!
KÀytÀnnössÀ kaikki ihmisen tekemÀ on saavuttanut nykytilansa samalla tavalla, pienin askelin. Aina ei ole ollut tiedossa mihin askeleet johtaa ja moni niistÀ ei ole johtanut mihinkÀÀn. Mut mikÀÀn ihmisen tekemÀ jÀrjestelmÀ tai prosessi ei popsahtanu olemaan tyhjÀstÀ, vaan pitkÀn ajan työn seurauksena. Jos Elokapinalla olis oikeasti halua muuttaa mitÀÀn, ne pohtis minkÀlaisessa jÀrjestelmÀssÀ ne toimii ja pohtis mitkÀ toimet suurimmalla todennÀköisyydellÀ johtais niiden pÀÀmÀÀrien saavuttamiseen. On aika vaikee uskoo et sellaisen pohdinnan lopputulos olis istua Manskulla.
Se Manskulla istuminen on kai jotain tyyliin 10 % asioista jotka Elokapina tekee.
SiinÀ, ettÀ meillÀ on yksityisautoilua myös niissÀ tilanteissa, joissa vaihtoehtoiset tavat hoitaa niillÀ hoidettava asia olisivat tÀysin kÀyttökelpoisia, on tÀysin jÀrjetöntÀ. Ja sitÀ on yksityisautoilusta luokkaa 80-90 prosenttia. Se touhu pitÀisi oikeasti saada ASAP laittomaksi, koska on aivan jÀrjetöntÀ tappaa ihmiskunta sitÀ varten, ettÀ ihmiset voisivat toimia mukavuutensa mukaan tavalla, joka ei edes tuota todellista mukavuutta.
Ei ole mitenkÀÀn ihmeellistÀ, ettÀ tuo tuhoisa toiminta pitÀisi pyrkiÀ fyysisesti estÀmÀÀn. Mutta on kyllÀ hyvÀ myös huomata, ettÀ se on ihan hirveÀn pieni osuus Elokapinan toiminnasta.Joka tapauksessa: mua kiinnostaisi hirveÀsti tietÀÀ, mitkÀ sun nÀhdÀksesi olisi niitÀ keinoja, joilla Elokapinan pÀÀmÀÀrÀt saavutettaisiin suureimmalla todennÀköisyydellÀ.
Ongelmahan on puhtaasti siinĂ€, ettĂ€ ihmiset yhteiskunnassa pitĂ€isi herĂ€ttÀÀ nĂ€kemÀÀn se, ettĂ€ ne tappavat itseÀÀn. EttĂ€ me 8 miljardia ei enÀÀ pian olla edes yksi miljardi. MikĂ€ olisi sun nĂ€hdĂ€ksesi tehokkain keino?Yksityisautoilun muuttaminen laittomaksi olis just niitĂ€ asioita, jotka ei ole todellisuudesta. En tiiĂ€ mistĂ€ sĂ€ sen repĂ€sit, se pÀÀmÀÀrĂ€ ei nĂ€ytĂ€ olevan tarjolla Elokapinan omissa pÀÀmÀÀrissĂ€. Niiden kieltolistalla nĂ€yttÀÀ olevan lyhyet lennot, yksityiskoneet ja polttomoottori âluksusjahditâ, joita ei ole sen tarkemmin mÀÀritelty lennon pituuden, yksityisen kĂ€yttĂ€jĂ€n (esim. ambulanssilennot) tai luksusjahdin koon mukaan.
Ongelma on et maailmassa on liikaa ihmisiÀ, tehokkain tapa vÀhentÀÀ meitÀ on laajentaa tÀmÀ lÀhsimaisissa demokratioissa vallitseva tila koko pallolle, sit syntyvyys laskee, ihmiset vÀhenee ja asia korjaantuu itsekseen ja kaikilla on mukavampaa.
Yksityisautoilun muuttaminen laittomaksi olis just niitÀ asioita, jotka ei ole todellisuudesta.
Samaa mieltĂ€. Mutta toisaalta, jos niin ei tehdĂ€, meitĂ€ kuolee ihan karsea mÀÀrĂ€ ja taloudelle voidaan sanoa heiheit. On jotenkin kummallinen tilanne, ettĂ€ asia, joka olisi pakko tehdĂ€ ettĂ€ pysyisimme itse elossa, on poliittisesti mahdoton. EnkĂ€ mĂ€ siis ole sun kanssasi siitĂ€ mitenkÀÀn eri mieltĂ€, ettĂ€ se on poliittisesti mahdoton tavoite. âVĂ€istĂ€mĂ€ttĂ€ tarpeellinenâ ja âmahdollinenâ ovat kaksi aivan eri kĂ€sitettĂ€.
Ongelma on et maailmassa on liikaa ihmisiÀ, tehokkain tapa vÀhentÀÀ meitÀ on laajentaa tÀmÀ lÀhsimaisissa demokratioissa vallitseva tila koko pallolle,
Kun yksi lÀnsimaalainen kuluttaa luonnonvaroja moninkertaisesti niin paljon kuin yksi kehitysmaassa asuva, tÀstÀ seuraisi sellainen rÀjÀhdysmÀinen kasvu sekÀ luonnonvarojen kulutukselle ettÀ ilmastopÀÀstöille, etten oikein voi kannattaa ehdotustasi keinona pelastaa ilmasto.
2 miljardia lÀnsimaisin elÀmÀntavoin tuottaa isommat pÀÀstöt kuin 6 miljardia kehitysmaiden elÀmÀntavoin. EikÀ ihmisten mÀÀrÀ ole laskemassa jonnekin 2 miljardiin vielÀ pitkÀÀn pitkÀÀn aikaan.Henkilöautoliikenne on suuruusluokkaa 10% Suomen pÀÀstöistÀ, keskusteluissa se nÀyttÀÀ olevan oleellisesti osuuttaan suuremmassa asemassa. En tiiÀ miksi, ehkÀ koska autoja on niin helppo nÀhdÀ omassa elÀmÀssÀ. Erityisesti ihmetyttÀÀ mistÀ yksityisautoilun tekeminen laittomaksi on tullut, koska jos ongelma olisi vain henkilöautoilun pÀÀstöt, vois olettaa et pÀÀmÀÀrÀ olis autoilun pÀÀstöttömyys eikÀ sen kieltÀminen. Se ristiriita saa asian nÀyttÀmÀÀn siltÀ et koko pÀÀstöasia on vain keppihevonen.
Muutenkin, koko Elokapina tuoksahtaa autoritÀÀriseltÀ liikkeeltÀ, en usko ettÀ olen ainoa joka on sen huomannut tietoisesti tai tiedostamattaan. Se voi olla niiden isoin haaste saada pÀÀmÀÀriÀÀn toteutukseen, jos sieltÀ jotain muuten toteuttamiskelpoista löytyis.
Demokratia vaatii resursseja, koska sen edellytys on et ihmisillÀ on edes suhteellisen kelvollinen elÀmÀ, ettei ne kÀy kÀÀntÀmÀssÀ maansa johtoa toiseksi. Se et maat joilla ei ole nyt tai lÀhiaikoina edellytyksiÀ demokratisoitua olis jotenkin ihanne, on aika erikoinen tulkinta tilanteesta. Ja vois aihuettaa huolta jos Elokapinan kaltainen liike pÀÀsis jossain maassa oikeasti valtaan jollain tavalla.
Toisaalta, sama syntyvyyden lasku haittaa Kiinaakin, eikÀ ne ole lÀnsimaista demokratiaa nÀhnykÀÀn ku aseidensa tÀhtÀimissÀ.
10 % on paljon. Se on yksi kymmenesosa.
Jos pystyy helposti poistamaan ilmastopÀÀstöistÀ 10%, niin kyllÀ se tarkoittaa helposti jo kymmeniÀtuhansia sÀÀstyneitÀ ihmishenkiÀ.Joo, toi tulkintasi, ettÀ nuo olisivat jollekin ihanne, on kieltÀmÀttÀ aika erikoinen. Mutta ei kai sillÀ vÀliÀ, kun ei se kai liity aiheeseen millÀÀn tavalla.
Elokapina ei oikein ole sellainen liike, joka pystyisi âpÀÀsemÀÀn valtaanâ.
Mutta tietty: Sanoit, ettĂ€ âkoko pÀÀstöasia on vain keppihevonenâ. Keppihevonen mille?
Kymmenesosa pÀÀstöistÀ pitÀis tarkoittaa myös kymmenesosaa keskustelussa, ja ratkaisuresursseissa, mut autoilu on jostain syystÀ pÀÀssy erikoisasemaan. Ei oikein voi ku olettaa et autoilun nostamisessa on kyse jostain muusta kuin pÀÀstöistÀ.
Se ei ole mun tulkinta, vaan juurikin nÀissÀ keskusteluissa tulee toistuvasti esiin miten lÀnsimaiset demokratiat on ongelma ja noi muut maat, jotka on pÀÀosin autoritÀÀrisiÀ, kuluttaa vÀhemmÀn ja meidÀn pitÀisi pÀÀstÀ samaan. Niiden maiden kulutuksen puute on osa sitÀ perussyytÀ miksi ne on autoritÀÀrisiÀ, niissÀ on pieni eliitti, joka kuluttaa kuin miljonÀÀrit lÀnsimaissa ja muu kansa elÀÀ kurjuudessa. Mut kukaan niiden ylivertaisuutta ylistÀvÀ ei suostu kertomaan miten sellainen saadaan aikaan lÀnsimaissa tuhoamatta samalla demokratiaa.
Elokapina nÀyttÀÀ kÀyttÀvÀn pÀÀstöteemoja keppihevosena autoritÀÀrisen jÀrjestelmÀn aikaansaamiseen. Niiden vaatimukset on osittain sellaisia, mitkÀ on mahdottomia saada aikaan vÀhÀnkÀÀn demokraattisessa jÀrjestelmÀssÀ, kun siinÀ asuvat ihmiset ei niitÀ halua.
KÀytÀnnössÀ voi kattoo vaikka EU:n ÀskeittÀstÀ pÀÀtöstÀ ensin kieltÀÀ edes polttomoottoriautot ja sitten peruuttaa siitÀ, kun kÀvi selvÀksi et kielto olisi aiheuttanut merkittÀvÀn taloudellisen haitan. Jos EU olisi vÀhemmÀn demokraattinen jÀrjestelmÀ, sen ei olisi tarvinnut peruuttaa pÀÀtöksestÀÀn, koska pelkkÀ ideologinen perustelu pÀÀtökselle olisi riittÀnyt. Elokapina haluaa jÀrjestelmÀn, jossa niiden pelkkÀ ideologinen perustelu koko henkilöautoilun kieltÀmiseksi riittÀÀ, mut ne ei voi saada sitÀ tilannetta aikaan ilman ettÀ samalla ne tuhoaa demokratian.
Elokapinalla ei ole voimaa ottaa maata haltuun vÀkivalloin, joten ne voi pÀÀstÀ pÀÀtöksentekoon vain parlamentaarisen prosessin kautta, mut ne ei vaikuta tekevÀn sitÀkÀÀn, muuten kuin mielenosoitusten kautta. Mut niiden valitsema tapa osoittaa mieltÀ samalla vieraannuttaa muuta kansaa niiden viestistÀ. Joten, tilanne on et Elokapina tekee pöljiÀ tempauksia, jotka on varmasti niiden omasta mielestÀ tÀrkeitÀ. Mut muu kansa pitÀÀ niitÀ tarpeettomina, artikkelin kyselyn mukaan 52% suhtautuu Elokapinan toimintaan kielteisesti. 52% on kahden ison puolueen kokoinen joukko, jos se mÀÀrÀ pÀÀtyy eduskuntaan vastustamaan Elokapinan vaatimuksia, Elokapinalla on myös parlamentaarinen tie pystyssÀ ja ainoa lopputulos on mielenosoitusten aiheuttama haitta.
No, nykytilanne on, ettÀ nÀillÀ nÀkymin ilmastonmuutos tulee tappamaan meidÀt kaikki. Tai ehkÀ joku yksi prosentti jÀÀ henkiin, mutta muut kuolee.
Moni kokee tuon ei-toivottavana.
Joskus tulevaisuudessa lapseni tulevat kysymÀÀn minulta, mitÀ mÀ tein tÀmÀn hulluuden pysÀyttÀmiseksi silloin 2000-luvun alussa. Aika paljon kertoo, ettÀ Suomessa on yhÀ tosi paljon ihmisiÀ, joiden mielestÀ Elokapinan vaatimukset on osittain suorastaan mahdottomia. MikÀ on aika absurdia, koska ne vaatimukset ovat niin lieviÀ, etteivÀt nekÀÀn oikeasti riitÀ estÀmÀÀn meidÀn joukkotuhoamme.
Olen iloinen siitÀ, ettÀ joku sentÀÀn yrittÀÀ pitÀÀ meidÀt elossa. ItsellÀ ei ole ollut vielÀ ikinÀ mahdollisuutta olla mukana Elokapinan toiminnassa, mutta onhan se hiton hienoa, ettÀ joku on valmis nÀkemÀÀn vaivaa sen eteen, ettÀ mÀ saisin elÀÀ! :)
Ilmastonmuutos on hidas prosessi, jotta sillÀ oli kriittinen vaikutus, pitÀis olettaa et ihminen ei ehtis sopeutua sen aiheuttamiin haasteisiin. LÀhihistoriassa, vaikka 100 vuotta, ihmisen elÀminen on muuttunut tÀysin toisenlaiseksi, ja samaan aikaan meidÀn mÀÀrÀ on vain kasvanut, vaikka sellainen 100 vuotta sitten elÀnyt henkilö ei varmasti pÀrjÀis tÀyspainoisesti nykymaailmassa. Samalla tavalla ne, jotka on tÀÀllÀ 100 vuoden kuluttua, tekee jokapÀivÀisesti meille ihan kÀsittÀmÀttömiÀ asioita meille vieraassa ympÀristössÀ. NiitÀ ihmisiÀ voi olla vÀhemmÀn, mut ensisijaisesti koska syntyvyys laskee sitÀ mukaa kun elintaso kohenee, eikÀ elintason kasvun laajentuminen uusille alueille nÀytÀ olevan loppumassa.
Eli toisin sanoen kommenttisi voi sanoa lyhyesti nĂ€in: âTulevaisuudessa tullaan keksimÀÀn keksintö tai pienempien keksintöjen joukko, jonka ansiosta tulemme sittenkin selviĂ€mÀÀn tĂ€stĂ€ ehjin nahoin.â
No, ihan kiva. Osaatko sanoa, minkÀ tyyppinen tuo keksintö suunnilleen tulee olemaan ja kuka sen kehittÀÀ? Ei nimittÀin ole ihan pieni juttu, ettÀ koko ihmiskunnan elossa pysyminen lasketaan sen varaan, joten kaikki tietosi siitÀ kiinnostavat!
PidÀn itsekin ihan kohtalaisen todennÀköisenÀ, ettÀ sellainen keksintö tehdÀÀn, mutta riski on silti suurempi kuin venÀlÀisessÀ ruletissa. En mÀ pelaisi edes venÀlÀistÀ rulettia, joten en ymmÀrrÀ, miksi tÀtÀ uhkapeliÀ pitÀisi pelata.
Sadan vuoden pÀÀhÀn ennustaminen on kÀytÀnnössÀ kylÀhullujen erikoisosaamista, ainoa mikÀ on varmaa et ihmiset ratkoo jatkuvasti ongelmia onnistuneesti. TodennÀköisyyksien arpominen nÀin monitahoiseen prosessiin noin kauas on varmasti mahdotonta.
Jos se on mahdotonta, miksi hemmetissÀ sÀ oletat todennÀköisyyden olevan niin korkean, ettÀ sen varaan voi laskea yhtÀÀn mitÀÀn?
Jos todennÀköisyyksien mÀÀrittely on mahdotonta, asia ei saa mitÀÀn todennÀköisyyttÀ, pienta tai suurta.
âŠjolloin viisainta lienee pysyĂ€ perusoletuksessa?
Nykytiedon mukaan ilmastonmuutos tulee tappamaan suurimman osan ihmiskunnasta, jollemme tee merkittÀviÀ muutoksia viimeistÀÀn vuonna 2018. Sen jÀlkeisetkin muutokset auttavat, mutta eivÀt enÀÀ tÀysin estÀ katastrofia. On tosin ehdotettu, ettÀ jÀttÀisimme muutokset tekemÀttÀ, koska on jollain tuntemattomalla todennÀköisyydellÀ mahdollista, ettÀ jokin tuleva keksintö tekee ne muutokset tarpeettomiksi.
Mut meillÀ ei sinÀnsÀ ole turvallista perusoletusta, kun nÀillÀ nÀkymin Elokapinan haluamat toimet tuhoais meidÀ talouden. Niiden mukaan vaihtoehdot olis tuhota kaikki nyt tai tulevaisuudessa, ainakin matkalla tulevaisuuteen on mahdollista saada aikaan joku muukin lopputulos.
Jos sulla on, laitatko linkin siihen nykytietoon jonka mukaan suurin osa ihmiskunnasta kuolee ilmastonmuutokseen, se kuulostaa sivuvaikutuksetkin huomioonottaen erikoiselta, koska yleensÀ ihmiset kuolee hyvin laajaan skaalaan syitÀ.



