Puolan–Ukrainan sota
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Puolan–Ukrainan sota | |||||
---|---|---|---|---|---|
Sodan rintamalinat maaliskuussa 1919 ja sodan jälkeiset rajat mustalla. Itä-Galitsia sinisellä Puolan hallussa.
| |||||
| |||||
Osapuolet | |||||
Puolan-Ukrainan sota käytiin 1. marraskuuta 1918 – 17. heinäkuuta 1919, kun länsiukrainalaiset julistautuivat itsenäisiksi Itävalta-Unkarin purkautumisen jälkeen ja Itävaltaan kuuluneiden osien itsenäistyessä Itävalta-Unkarin ja Saksan ensimmäisessä maailmansodassa kärsimän tappion jälkeen.
Taustalla oli ristiriita Itä-Galitsian ukrainalaisenemmistön ja kaupunkien puolalaisten välillä, jotka olivat vastustaneet länsiukrainalaisten pyrkimystä saada Galitsia jaetuksi puolalaiseen Länsi-Galitsiaan ja ukrainalaiseen Itä-Galitsiaan Itävallan keisarin suostumuksella ja näin päästä eroon puolalaisvaikutuksesta.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konfliktin pohjalla oli Galitsian jakautuminen länsiosaltaan puolalaisenemmistöiseen Länsi-Galitsiaan ja ukrainalaisenemmistöiseen Itä-Galitsiaan, jotka olivat joutuneet Puolan jaoissa Itävallan hallinnon alaisiksi.
1800-luvulla kansallisuusliikkeiden muodostuessa ja korostuessa ajautuivat puolalaiset puolustuskannalle Itävalta-Unkarin itävaltalaisen osan alaisuudessa. Ukrainalaiset yrittivät saada itävaltalaisia jakamaan Galitsian puolalaiseen ja ukrainalaiseen osaan, mitä puolalaiset puolestaan vastustivat ukrainalaisen vaikutusvallan kasvuna peläten menettävänsä kaupunkien avulla otteen ukrainalaisenemmistöisistä alueista. Itä-Galitsiassa, jonka merkittävin kaupunki oli Lviv, oli väestöstä ukrainalaisia 60 prosenttia, kun taas itsessään Lvivissä heitä oli vain 20 prosenttia. Koko Galitsiassa Krakovan dominoima Länsi-Galitsia mukaan lukien oli puolalainen enemmistö.
Puolalainen hallinto vastusti ukrainalaisia vuoden 1897 parlamenttivaaleissa. Toinen näkyvä tapahtuma toteutui 1903–1908 Lvivin yliopistossa, jossa ukrainalaiset ylioppilaat vaativat erillistä ukrainalaista yliopistoa puolalaisten ylioppilaiden ja tiedekunnan yrittäessä tukahduttaa ukrainalaisten ylioppilaiden vaatimukset. Kansallisuudet pitivät 1903 erilliset kokoukset, puolalaiset toukokuussa ja ukrainalaiset elokuussa Lvivissä, jolloin puolalainen ja ukrainalainen kansallisliike erosivat toisistaan.
Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä ukrainalaiset olivat saaneet Itävallan keisarin suostumaan Galitsian jakoon, mutta sitä ei kyetty toteuttamaan ensimmäisen maailmansodan vuoksi, koska Galitsia oli sotatoimialuetta. Lokakuussa 1916 Itävallan keisari vahvisti panevansa Galitsian jaon toimeen ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.
Itävalta-Unkarin hallitus kaatui 18. lokakuuta 1918. Tällöin Itävallan parlamentin ukrainalaiset edustajat sekä Galitsian ja Bukovinan maapäivien ukrainalaiset edustajat muodostivat Ukrainan kansallisneuvoston, joka ilmoitti tavoitteekseen yhdistää Länsi-Ukrainan alueet yhdeksi valtioksi.
Länsiukrainalaisten vallankaappaus Lvivissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun puolalaiset yrittivät saada Lvivin ja Itä-Galitsian haltuunsa, ukrainalainen kapteeni Dmytro Vitovski johti nuoret upseerit vallankaappaukseen, ja he ottivat 31. lokakuuta – 1. marraskuuta 1918 välisenä yönä Lvivin haltuunsa ja julistivat 1. marraskuuta perustetuksi Länsi-Ukrainan kansantasavaltan, jonka pääkaupunkina oli Lviv.
Julistuksessa todettiin Itä-Galitsian itsenäisyys, johon sisältyivät Karpaatit aina Nowy Sącziin saakka, Volynia, Karpato-Rutenia ja Bukovina, mikä tuli yllätyksenä puolalaisille. Lvivin ukrainalaiset kannattivat julistusta, juutalaiset suhtautuivat siihen neutraalisti ja puolalaiset olivat järkyttyneitä.[1]
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Varsinainen sodan kulku puuttuu |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Orest Subtelny, Ukraine: a history, s. 367–368, University of Toronto Press, 2000, ISBN 0-8020-8390-0