NHL 21

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
NHL 21
Kehittäjä EA Canada
Julkaisija EA Sports
Jakelija PlayStation Store ja Microsoft Store
Pelisarja NHL
Pelimoottori Ignite
Julkaistu 16. lokakuuta 2020
Lajityyppi urheilupeli
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Ikäluokitus ESRB: 10 vuotta tai vanhempi
Alusta PlayStation 4
Xbox One
Jakelumuoto Blu-Ray
digitaalinen lataus
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

NHL 21 on EA Canadan kehittämä ja EA Sportsin julkaisema jääkiekkoaiheinen urheilupeli, joka on NHL-pelisarjan 30. osa. Sen kansikuvassa esiintyy Washington Capitalsia edustava Aleksandr Ovetškin. NHL 21:n julkaisu siirtyi tutusta syyskuusta lokakuuhun koronaviruspandemian vuoksi.[1]

NHL 21:n yhtenä suurimpina uudistuksina pidetään uudistettua Be A Pro- pelimuotoa, johon on lisätty mahdollisuus aloittaa ura Euroopassa ja keskustelut ja erilaiset aktiviteetit valmennusjohdon, joukkuekaverien kuin mediankin kanssa.[2][3][1] Nämä vaikuttavat joko positiivisesti tai negatiivisesti pelaajan uraan.[2] Pelaajalle annetaan myös mahdollisuus kehittää vuorovaikutustaitojaan.[3] Korkeasti kehitetyt vuorovaikutustaidot aukaisevat myöhemmin uusia ja parempia vaihtoehtoja eri tilanteisiin.[3]

Muita isoja uudistuksia ovat kehitetty tekoäly, uudet harhautukset ja HUT RUSH- pelimuoto.[2][3] Tekoälyn saralla puolustajat osaavat paikata tilanteita aiempaa älykkäämmin, mikä mahdollistaa esimerkiksi kiekon kierrättämisen kulmissa entistä paremmin.[2] Myös maalivahtien tekoälyn luvataan tarjoavan aiempaa realistisemman vastuksen.[2] Uusia harhautuksia ovat ilmaveivi, Nikita Kutšerovin tavaramerkkiharhautus läpiajossa tai rangaistuslaukauksessa, syöttö itselleen maalin takarautaa hyödyntäen ja pienet vartaloharhautukset, jotka säilyttävät pelaajan luistelumomentumin eteenpäin.[2][3] HUT RUSH- pelimuoto taas tarjoaa kilpailua useammassa eri pelimuodossa muita verkkopelaajia vastaan, mutta pelaajat keräävät maalien ohella pisteitä, joita saa esimerkiksi onnistuneista harhautuksista.[2][3] Harhautuksen taitotaso määrittää pistemäärän, ja yhdistelemällä eri harhautuksia voi kerryttää kerrointa, joka moninkertaistaa maaleista saatavat pisteet.[2] Näillä pisteillä voi myöhemmin avata lisäsisältöä Hockey Ultimate Team -pelimuotoon.[2]

Vahvistetut liigat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b NHL 21 Release Date, Cover Athlete, Pre-Order Details, Trailer And Feature List forbes.com. Viitattu 24.9.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i Pelaaja.fin ensikatsauksessa NHL 21 – myös ensimmäinen traileri julkaistiin pelaaja.fi. Viitattu 24.9.2020. (suomeksi)
  3. a b c d e f The Biggest Changes Coming To NHL 21 gameinformer.com. Arkistoitu 24.8.2020. Viitattu 24.9.2020. (englanniksi)
  4. Chopping, Ben: NHL 21: All team ratings Outsider Gaming. Viitattu 16.1.2021. (englanniksi)

 

Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.