Tämä on suositeltu artikkeli.

Kid A

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kid A
Radiohead
Studioalbumin Kid A kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  tammikuu 1999 –
huhtikuu 2000
 Julkaistu 27. syyskuuta 2000 (Japani)
2. lokakuuta 2000 (Yhdistynyt kuningaskunta)
3. lokakuuta 2000 (Yhdysvallat ja Kanada)
 Formaatti CD, LP, C-kasetti
 Tuottaja(t) Nigel Godrich, Radiohead
 Tyylilaji taiderock
elektroninen musiikki
alternative rock
 Kesto 50.01
 Levy-yhtiö Parlophone
Capitol Records
Muut kannet

Erikoisversion kansitaide.
Listasijoitukset

Yhdysvallat 1. (2000)
Yhdistynyt kuningaskunta 1. (lokakuu 2000)
Suomi 2. (lokakuu 2000)
Kts. lisää listasijoituksia

Radioheadin muut julkaisut
OK Computer
1997 		Kid A
2000 		Amnesiac
2001

Kid A on englantilaisen rockyhtyeen Radioheadin neljäs studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 2000. Se oli maailmanlaajuisesti kaupallinen menestys[1], ja sitä myytiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa platinalevyyn oikeuttava määrä yhdessä viikossa[2]. Se on myös Radioheadin ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa julkaisu, joka nousi suoraan Yhdysvaltojen albumilistoilla ensimmäiselle sijalle; tämä siitä huolimatta, että levyltä ei ollut julkaistu etukäteen hittisingleä tai musiikkivideota[3].

Kid A nauhoitettiin Pariisissa, Kööpenhaminassa, Gloucestershiressa ja Oxfordissa, ja sen tuotti Nigel Godrich. Tällä levyllä Radiohead muutti tyyliään vuonna 1997 julkaisemansa menestyslevyn OK Computerin hymnimäisistä lauluista elektronisen musiikin suuntaan[4]. Levyllä on vaikutteita myös 1960- ja 1970-luvun saksalaisesta krautrockista[5], jazzista[6] ja klassisesta musiikista [7]. Radiohead käytti albumilla monia rock-yhtyeille epätavanomaisia soittimia, kuten Ondes Martenot'ta, pasuunaa ja trumpettia[5]. Sanoitukset ovat minimalistisemmat ja abstraktimmat kuin yhtyeen aikaisimmilla albumeilla[8]. Alkuperäisen kansitaiteen ovat tehneet Stanley Donwood ja Thom Yorke.

Kid A:ta on sanottu yhdeksi haastavimmista, mutta silti kaupallisesti menestyneistä albumeista[9]. Se voitti parhaan alternative-albumin Grammy-palkinnon ja oli ehdolla myös vuoden albumiksi. Kid A:ta oli myyty yli 1,3 miljoonaa kappaletta vuoteen 2003 mennessä[10].

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen jäsenet, erityisesti laulaja Thom Yorke olivat vuonna 1998 ahdistuneita OK Computerin saaman huomion takia[7]. Radiohead oli vuodet 1997–1998 "Running From Demons" -nimisellä maailmankiertueella. Kiertueella yhtye teki muutamia kappaleita, kuten kappaleen "How to Disappear Completely and Never Be Found"[11], mutta yhtyeellä oli vaikeuksia niiden äänittämisessä[12].

Vaikka Radioheadin musiikki oli saanut paljon kiitosta, Yorke muuttui vihamieliseksi mediaa kohtaan[13][14]. Hänestä tuntui, että hänen tekemänsä musiikki oli imetty tyhjiin[13], ja hän kärsi masennuksesta. Siksi uuden musiikin tekeminen oli vaikeaa[5].

Äänittäminen ja tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Radiohead aloitti albumin tekemisen alkuvuodesta 1999, yhtyeen jäsenillä oli erilaisia ajatuksia tulevan albumin tyylistä. Ed O'Brien halusi pelkistää tyylin suoriin, kolmen minuutin kitarapop-kappaleisiin[5]. Yorke taas ei ollut tyytyväinen yhtyeen edellisiin rock-tuotoksiin. Hän kertoi kyllästyneensä melodiaan ja haluavansa vain rytmin[5]. Yorke oli ollut DJ ja techno-yhtye Exeter Universityn jäsen[7], ja alkoi nyt kuunnella lähes yksinomaan elektronista musiikkia. Hän piti ajatuksesta, että hänen lauluäntään käytettäisiin instrumenttina, niin että se ei olisi albumilla johtavassa asemassa.[15]

Työt aloitettiin tuottaja Nigel Godrichin kanssa, joka oli tuottanut myös OK Computerin. Levy-yhtiö ei antanut albumin valmistumiselle mitään määräaikaa[13]. Yorke, jolla oli suurin valta yhtyeessä, kärsi inspiraation puutteesta, eivätkä hänen uudet kappaleensa olleet valmiita. Muutamissa uusissa kappaleissa oli vain rumpukoneen rytmi ja sanoitusten katkelmia, jotka hän oli improvisoinut[5]. Yhtye aloitti äänittämisen studiossa Pariisissa, mutta hylkäsi työnsä kuukauden jälkeen. Sen jälkeen yhtye muutti kahdeksi viikoksi Medley-studioille Kööpenhaminaan. Tuolloin (alkuvuonna 1999) tehdyistä kappaleista muutamat pääsivät albumin lopulliselle versiolle, useimmat tosin vasta runsaasti muokattuina. (Esimerkiksi "In Limbo" on tuolta ajalta; sen alkuperäinen nimi oli "Lost at Sea".) Yhtyeen jäsenien mukaan ajankohta oli kuitenkin hyvin hedelmätön.[5]

Ed O'Brien esiintymässä Saturday Night Live -ohjelmassa Radioheadin kanssa vuonna 2000. O'Brienilla oli aluksi ongelmia yhtyeen tyylinvaihdoksen kanssa.

O'Brien alkoi pitää studiopäiväkirjaa yhtyeen edistymisestä[16]. Myöhemmin hän sanoi Radioheadin tyylinmuutoksesta: "Jos aikoo tehdä erilaiselta kuulostavan äänitteen, pitää vaihtaa tuotantomenetelmää. Ja se on pelottavaa - kaikki tuntevat itsensä epävarmoiksi. Olen kitaristi, ja yhtäkkiä sanotaankin, ettei tässä kappaleessa ole lainkaan kitaraa". [5] Myös rumpali Phil Selwayn oli vaikeaa sopeutua nauhoituksiin[5].

Yhtye palasi Gloucestershireen huhtikuussa 1999 ja siirtyi syyskuussa Oxfordiin omistamalleen studiolle, joka oli juuri uusittu. Yhtyeen jäsenet kokeilivat erilaisia instrumentteja ja alkoivat oppia, "kuinka olla mukana kappaleessa, vaikka ei soittaisi yhtään nuottia"[5]. Muu yhtye alkoi samalla pitää Yorken synteettisestä musiikista[17]. He käyttivät myös digitaalisia työkaluja, kuten Pro Tools ja Cubase. Vuoden loppuun mennessä kuusi kappaletta oli valmiina, myös nimikappale[5].

Jonny Greenwood, ainoa Radioheadin musiikin teoriaa opiskellut jäsen, teki jousisovituksen kappaleeseen "How to Disappear Completely" ja äänitti sen Dorchester Abbeyn kirkon orkesterin kanssa alkuvuodesta 2000[18]. Hän soitti Ondes Martenotia tässä kappaleessa[11], kuten myös kappaleissa "Optimistic" ja "The National Anthem". Yorke soitti bassoa kappaleessa "The National Anthem" (joka tunnettiin levytyksen aikoihin nimellä "Everyone"[16]). "The National Anthemia" oli yritetty nauhoittaa jo OK Computerin b-puolelle, mutta tällä kertaa Yorke tahtoi siihen Charles Mingus -tyylisen torvisektion. Hän ja Jonny saivat jazzmuusikot kuulostamaan "liikenneruuhkalta"[19]. Jonny ja hänen veljensä Colin Greenwood alkoivat myös kokeilla musiikkinsa samplaamista muiden artistien musiikin kanssa[20]. Yksi sampleista oli kappaleen "Idioteque" pohjana, ja Yorke lauloi sen päälle. Colin kutsui Radioheadia yhä rockyhtyeeksi tyylinvaihdoksesta huolimatta[21].

Albumin nauhoitukset päättyivät kevään 2000 aikana, ja yhtye oli tehnyt melkein 30 uutta kappaletta[16]. Yhtye ei halunnut tehdä tupla-albumia[15], joten se säästi monet kappaleet seuraavalle julkaisulleen, vuoden 2001 albumille Amnesiac. Yorkella oli vimmattu halu johtaa albumin viimeistelyä, [22] ja yhtye riiteli kappalejärjestyksestä[16]. Kiistely sai yhtyeen lähelle hajoamista[7]. Lopulta päätettiin, että Kid A alkaisi kappaleella "Everything in Its Right Place". Yorkesta kappale oli levyn edustavin ja hän halusi, että se julkaistaisiin myös singlenä[23]. Albumin miksasi Godrich, ja masteroinnin teki Chris Blair Abbey Roadin studiolla.

Markkinointi ja julkaisu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvankaappaus "blipistä" nimeltä Screaming Bears. Videon taustalla soi kappale "The National Anthem".

Levyn viimeistelyn jälkeen tehtiin markkinointisuunnitelma. Eräs EMI:n johtajista kehui musiikkia, mutta pelkäsi ettei albumi menestyisi markkinoilla, koska kuulijat eivät ymmärtäisi sitä[24]. Joka tapauksessa media oli hyvin kiinnostunut albumista; Kid A:ta pidettiin odotetuimpana rock-albumina sitten Nirvanan In Uteron[25]. Yhtye päätti, ettei julkaisisi virallisia singlejä albumilta. Kuitenkin joitakin kappaleita, kuten "Optimisticia", soitettiin radiossa[13].

Radiohead ja yhtyeen fanit viettivät paljon aikaa Internetissä[13][26], joten Parlophone (UK) ja Capitol Records (USA) markkinoivat albumia Internetin kautta[24]. Lyhyitä filmejä, joita kutsuttiin nimellä "blip", levitettiin ilmaiseksi verkossa. Niitä näytettiin myös musiikkikanavilla ohjelmien välissä. Capitol kehitti "iBlipin", Java-peräisen ohjelman, joka lisättiin fanisivustoille ja antoi käyttäjilleen mahdollisuuden tilata albumia etukäteen ja kuunnella sitä ennen sen julkaisua.[24]

Yhtye teki lyhyen kiertueen Välimeren maihin alkukesästä 2000 ja soitti silloin uusia kappaleitaan ensimmäistä kertaa[27]. Albumin nimi paljastettiin kesällä 2000, ja konserttien bootlegit levisivät Napsterissa. Colin Greenwood kertoi yhtyeen Barcelonan-keikan olleen heti konsertin jälkeisenä päivänä Napsterissa. Kun yhtye soitti kolmen viikon kuluttua Israelissa, yleisö tiesi kaikkien uusien kappaleiden nimet, ja Greenwood piti siitä[28]. Albumi päätyi kuukausi ennen julkaisua Napsteriin. On arvioitu, että levyä ladattiin ilmaiseksi miljoonia kertoja ennen sen julkaisua, ja jotkut odottivat heikompaa myyntiä[29].

Euroopan myynti hidastui 2. lokakuuta 2000, virallisena julkaisupäivänä, koska 150 000 virheellistä CD:tä palautettiin EMI:lle[30]. Silti Kid A nousi suoraan ensimmäiseksi Britannian albumilistalla[30], Yhdysvalloissa[31], Ranskassa, Irlannissa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa[1]. Se oli ensimmäinen brittiläisen yhtyeen ykkössija Yhdysvalloissa kolmeen vuoteen ja Radioheadin ensimmäinen Yhdysvaltojen top 20:een päässyt albumi[32]. Jotkut ovat arvioineet, että vertaisverkkolevitys saattoi edistää albumin myyntiä, koska se myös levitti tietoa uudesta albumista[29].

Yhtye teki kiertueen Euroopassa loppuvuodesta 2000 ja esiintyi erikoisvalmisteisessa teltassa, jossa ei ollut yritysten logoja. Yhtye esitti pääosin uusia kappaleita[13]. Radiohead soitti myös kolme konserttia Pohjois-Amerikan teattereissa, ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen. Pienet konsertit myytiin loppuun nopeasti, ja ne houkuttelivat kuuluisuuksia ja faneja, jotka jonottivat lippuja pitkään[14]. Lokakuussa yhtye vieraili ohjelmassa Saturday Night Live. Siinä esitetty materiaali tyrmistytti jotkin katselijat, jotka olivat odottaneet tavanomaisia rock-kappaleita[33].

Musiikkityyli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänimaailma ja vaikuttajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Musiikkinäytteet
Albumin nimikappaletta on muokattu paljon elektronisesti. Siinä tulee esiin sekä Radioheadin lisääntynyt kiinnostus ambient-musiikkiin että Yorken äänen muokkaaminen, joka on albumilla yleistä.
Kappaleessa "The National Anthem" torvisektio improvisoi basson päälle, ja siinä kuuluu yhtyeen jazz-innostus. Yorke on kertonut Charles Mingusin olleen kappaleen esikuvana.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Kid A:han ovat vaikuttaneet 1990-luvun glitch ja elektroniset ambient (tai IDM) -artistit Autechre ja Aphex Twin[13] sekä Warp Recordsin artistit[5]. Vaikutteita ovat antaneet myös 1970-luvun Krautrock-yhtyeet kuten Can[5], Faust ja Neu![34]; ja Charles Mingusin jazz[6] sekä Alice Coltrane ja Miles Davis[15]. Albumin äänitysten aikana Radiohead haki inspiraatiota varhaisen vaikuttajansa Talking Headsin albumilta Remain in Light (1980)[35], ja yhtyeen jäsenet kuuntelivat myös hip hoppia[36].

Kappaletta "How to Disappear Completely" inspiroi laulaja Scott Walker, joka oli vaikuttanut myös yhtyeen ensimmäiseen hittiin, "Creepiin". Kappaleen jousisovitukseen taas vaikutti puolalainen säveltäjä Krzysztof Penderecki[13]. Jonny Greenwood soitti tässä ja muissakin Kid A:n kappaleissa ondes martenotia. Idean hän sai Olivier Messiaenilta, joka teki tämän elektronisen musiikin instrumentin tunnetuksi ja oli myös yksi Greenwoodin teini-iän idoleista[37]. "Idioteque"-samplen ovat tehneet Paul Lansky ja Arthur Kreiger, jotka säveltävät tietokonevaikutteista taidemusiikkia.

Ennen "Creepiä" kirjoitettu "Motion Picture Soundtrack" oli yritys jäljitellä 1950-luvun Disney elokuvien äänimaailmaa[38]. Yorke äänitti sen yksin harmonilla, ja muut yhtyeen jäsenet lisäsivät siihen samplatut harppu- ja kontrabassoäänet[39].

Albumin teon aikaan Radiohead ei ollut enää kiinnostunut progressiivisesta rockista[35], eikä Kid A:lla ole kuutta minuuttia pidempiä kappaleita. Joskus albumin musiikkityyliä on kuvailtu post-rockiksi sen minimalistisen tyylin takia[40]. Jonny Greenwoodin kitarasoolot eivät ole niin hallitsevia Kid A:lla kuin Radioheadin aikaisemmilla albumeilla, mutta kitaroita on kuitenkin yhä käytetty kuitenkin useimmissa kappaleissa[15]. Instrumentaalikappaleessa "Treefingers" Ed O'Brienin kitarasooloa on muokattu digitaalisesti, jotta siihen saataisiin ambient-soundi[41]. Myös joitakin Yorken lauluosuuksia on muokattu albumilla vahvasti: esimerkiksi nimikappaleen laulua on muokattu ondes martenotilla, jotta se kuulostaisi puhesyntetisaattorilta[15]. Yhtyeen tyylin muutosta on verrattu siihen, minkä U2 teki Zooropa-albumilla (1993) ja Passengers -sivuprojektissaan (1995)[42][43] tai Talk Talk Laughing Stockilla (1991)[44].

Sanoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kid A oli esikoislevy Pablo Honeyn (1993) jälkeen Radioheadin ensimmäinen albumi, jonka sanoituksia ei lue levyn kansilehtisessä. Thom Yorke, joka kirjoitti kaikki sanoitukset, on perustellut ratkaisua sillä, että sanoja ei voi erottaa musiikista[22]. Kun hänen ääntään muokattiin, hän sai etäisyyttä nimikkokappaleen "brutaaliin ja kamalaan" aiheeseen, josta hän ei olisi voinut laulaa muuten[15]. Ainakin osan sanoituksista Yorke kokosi mielivaltaisesti irrallisista sanoista ja lauseista[8]. Radioheadin virallisille kotisivuille lisättiinkin nauhoitusten aikana Tristan Tzaran samalla tekniikalla tekemä dada-runo[45].

Albumin nimessä on nähty, ilmeisesti aiheetta, viittaus Carl Steadmanin tekemään keräilykorttisarjaan "Kid A in Alphabet Land", joka esittelee psykoanalyytikko Jacques Lacanin käsityksiä[44]. Yorken mukaan Kid A voisi olla ensimmäisen ihmiskloonin nimi, mutta toisaalta hän on sanonut, ettei hänellä kuitenkaan ole ollut mielessään mitään teemaa tai tarinaa. Toisessa yhteydessä Yorke on väittänyt Kid A:n olevan sekvensserin lempinimi.[7][46].

Yhtyeen jäsenet lukivat Naomi Kleinin globalisaation vastaisen kirjan No Logo albumin nauhoitusten aikana ja suosittelivat sitä faneilleen kotisivuillaan. He jopa kutsuivat albumia nimellä "No Logo"[5]. Joidenkin mielestä Kid A vastustaa konsumerismia, globaalia kapitalismia sellaisena kuin Radiohead sen käsittää[47]. Musiikkijournalisti Chuck Klostermanin mukaan albumi ennakoi tahattomasti, mutta aavemaisella tavalla syyskuun 11. päivän iskuja ja sen aikaista maailmantilannetta[48].

Kuvitus ja videot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhtyeen "tappajanalle"-logo.

Videot ja "blipit"

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kid A:n kappaleista ei ensin tehty täyspitkiä musiikkivideoita vaan niistä julkaistiin vain "blipeiksi" kutsuttuja lyhyitä, yleensä noin 30 sekuntia kestäviä videopätkiä. Blipejä näytettiin ohjelmien välissä MTV:llä, joskus albumin TV-mainoksina, ja niitä levitettiin ilmaiseksi Radioheadin kotisivulla. Ne olivat edelleen tammikuussa 2008 saatavilla epäviralliselta fanisivustolta[49].

Shynola-taiteilijaryhmä teki kaikki blipit. Suurin osa niistä oli animoituja, ja usein niitä inspiroi Stanley Donwoodin tekemä albumin kansitaide. Videot on käsitetty tarinoiksi siitä, miten luonto yrittää saada sivilisaation luopumaan bioteknologiasta ja konsumerismista. Videoilla esiintyy muun muassa "spermahirviö" ja silmiään räpyttelevä, geneettisesti muunneltu tappajanalle, josta tuli myöhemmin albumin mainoskampanjan tunnus[50].

Tavanomaisempi video julkaistiin loppuvuodesta 2000: siinä oli yhtye soittamassa "Idiotequea" studiossa. Muutamia kuukausia myöhemmin video julkaistiin "Motion Picture Soundtrackilla", joka koostui blipeistä.

Piilotettu lehtinen oli mukana levyn ensimmäisissä painoksissa.

Kansitaide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannessa, jonka ovat tehneet Donwood ja Tchock (Thom Yorken alias), on tietokoneella muokattu kuva vuorimaisemasta. Se on heijastus talven 1999 Kosovon sodasta. Donwood liikuttui eräästä The Guardianissa olleesta kuvasta, ja hän kertoi sodan tuntuneen siltä kuin sitä olisi käyty hänen kotikadullaan[51]. Takakannessa on digitaalisesti muokattu kuva toisesta lumisesta maisemasta, missä tuli riehuu niityillä. Kid A:n mukana tuli Donwoodin ja Tchockin tekemä lehtinen, joka oli printattu sekä kiiltävälle paperille että paksulle läpikuultavalle paperille.

Ensimmäisissä Kid A:n painoksissa oli erillinen lehtinen CD-pidikkeen alla. Lehtisessä oli viittauksia politiikkaan, kuten demonia muistuttava Tony Blairin kuva, jonka vieressä kehotettiin varomaan kansankiihotusta[52].

Kid A:sta julkaistiin myös erikoisversio, jossa oli paksu pahvikotelo ja uusi kansitaide. Vaikka senkin kansitaide on tehty samaan tyyliin, sitä ei ole käsitelty digitaalisesti.

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kid A sai osakseen paljon huomiota, mutta se jakoi kuuntelijoiden mielipiteet[53]. Kirjailija Nick Hornby, joka on Radioheadin vanhemman tuotannon ihailija, on verrannut Kid A:ta Lou Reedin Metal Machine Musiciin ja sanonut, että se oli "kaupallinen itsemurha" joka oli tehty vain levy-yhtiöstä eroon pääsemiseksi. Hän myös valitteli sitä, että musiikkityyli oli vaihtunut The Bendsistä (1995) ja OK Computerista[54]. Vuonna 2001 Radiohead oli kokeelliseen musiikkiin erikoistuneen The Wire -lehden kannessa. Lehti ei yleensä huomioi vaihtoehtorockia, mutta nyt pääjuttuna oli Simon Reynoldsin tekemä yhtyeen haastattelu. Haastattelussa puolustettiin Kid A:ta ja sen seuraajaa Amnesiacia ja kiistettiin väitteet, että ne eivät olisi omaperäisiä.[15]

Monet amerikkalaiset kriitikot suhtautuivat albumiin myönteisesti[14], kuten Spin-lehti, joka nimesi Radioheadin "Vuoden yhtyeeksi", ja USA Today, jonka mukaan Kid A on "omalaatuisin albumi, joka on koskaan noussut suoraan ensimmäiselle sijalle"[55]. Myös ranskalaiset julkaisut Les Inrockuptibles[56] ja Magic antoivat Kid A:lle erittäin positiiviset arviot[57]. Les Inrocksin lukijat äänestivät Kid A:n myös vuoden albumiksi[1]. Britanniassa monet kriitikot, jotka olivat toivoneet Radioheadin "pelastavan rockin", pettyivät Kid A:han[15]. Melody Maker sanoi jo kuukausia ennen albumin julkaisua, että "jos on olemassa yhtye, joka palauttaa rockin meille, se on Radiohead"[18], ja albumin arvostelu oli lopulta hyvin kielteinen[58]. NME kuvasi levyä "pitkäveteiseksi ja ylianalysoiduksi erehdykseksi" ja antoi sille seitsemän pistettä kymmenestä[14].

Vuoden 2000 lopulla albumi löytyi silti monien kriitikoiden top 10 -listoilta[59]. Vuonna 2001 Kid A sai Grammy-ehdokkuuden "vuoden albumiksi" ja voitti sekä parhaan vaihtoehtoalbumin että parhaiten editoitun albumin Grammyn. Vuonna 2005 kaksi suosittua indie-musiikkijulkaisua, Pitchfork Media[60] ja Stylus Magazine[61] nimesivät albumin parhaaksi albumiksi viiteen vuoteen (vuodet 2000 - 2005).

Sue-lehti valitsi sen 2000-kymmenluvun parhaaksi ulkomaiseksi albumiksi vuonna 2009.[62]

Arvosteluja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnustuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot haettu Acclaimed Music -sivustolta.[73]

Julkaisu Maa Lista Vuosi Sijoitus
Stylus USA The 50 Best Albums of 2000-2004[74] 2005 1.
Spin USA Top 100 Albums of the Last 20 Years[75] 2005 48.
Mojo UK The 100 Greatest Albums of Our Lifetime 1993-2006[76] 2006 7.
NME UK The 100 Greatest British Albums Ever[77] 2006 65.
Time USA The All-Time 100 Albums[78] 2006 *
Hot Press Irlanti The 100 Best Albums Ever[79] 2006 47.

(*) Tähtimerkillä varustettu lista ei ole numerojärjestyksessä.

Kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikkien kappaleiden, paitsi "Idiotequen", tekijä on Radiohead.

  1. Everything in Its Right Place – 4.11
  2. Kid A – 4.44
  3. The National Anthem – 5.50
  4. How to Disappear Completely – 5.55
  5. Treefingers – 3.42
  6. Optimistic – 5.16
  7. In Limbo – 3.31
  8. Idioteque – 5.09
  9. Morning Bell – 4.29
  10. Motion Picture Soundtrack – 6.59

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lista Sijoitus Lista Sijoitus
Yhdysvallat Billboard 200[31] 1. Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia[30] 1.
Kanada Kanada[1] 1. Ranska Ranska[1] 1.
Irlanti Irlanti[1] 1. Uusi-Seelanti Uusi-Seelanti[1] 1.
Australia Australia[1] 2. Suomi Suomi[1] 2.
Norja Norja[1] 2. Japani Japani[1] 3.
Portugali Portugali[1] 3. Italia Italia[1] 3.
Ruotsi Ruotsi[1] 3. Belgia Belgia[80] 3.
Saksa Saksa[81] 4. Itävalta Itävalta[1] 5.
Alankomaat Alankomaat[1] 6. Tanska Tanska[1] 6.
Sveitsi Sveitsi[1] 8. Espanja Espanja[1] 23.

Tekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut muusikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisuhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maa Päivä Levy-yhtiö Formaatti Kataloginumero
Japani Japani 27. syyskuuta 2000 Toshiba-EMI CD 00529220
Yhdistynyt kuningaskunta Yhdistynyt kuningaskunta 2. lokakuuta 2000 Parlophone CD CDKIDA1
Yhdysvallat Yhdysvallat 3. lokakuuta 2000 Capitol Records CD 27753
Kanada Kanada 3. lokakuuta 2000 Parlophone CD CDKIDA1

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
Tarkennus: Lähdeartikkelien otsikot tulee ilmoittaa sellaisenaan, ei suomentaa tai selostaa.
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Radiohead, uusi albumi 2000 indierock.es. Viitattu 17.3.2007. (espanjaksi)
  2. ↑ BPI-palkintogaala BPI. Viitattu 16.5.2007. (englanniksi)
  3. ↑ Benny Evangelista: CD liitää nettijulkaisun jälkeen: Radioheadin 'Kid A' sijalla 1 12.10.2000. San Francisco Chronicle. Viitattu 17.3.2007. (englanniksi)
  4. ↑ Ben Gilbert: Radiohead - "Kid A" 29.9.2000. Dotmusic. Viitattu 15.5.2007. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Eccleston, Danny: (Radiohead artikkeli) Q Magazine. lokakuu 2000. Viitattu 18.3.2007. (englanniksi)
  6. ↑ a b Zoric, Lauren: Fitter, Happier, More Productive Juice Magazine. 1.10.2000. Viitattu 19.5.2007. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e Smith, Andrew: Ääni ja vimma The Observer. 1.10.2000. Viitattu 19.5.2007. (englanniksi)
  8. ↑ a b 'Kid A' Quotes Citizeninsane.eu. Viitattu 19.5.2007. (englanniksi)
  9. ↑ Metacritic: Radioheadin Kid A metacritic.com. Viitattu 20.5.2007. (englanniksi)
  10. ↑ 428) Kid A 11.1.2003. Rolling Stone. Viitattu 18.5.2007. (englanniksi)
  11. ↑ a b How to disappear completely Ne Pas Avaler. 2000. Viitattu 18.3.2007. (englanniksi)
  12. ↑ Meeting People Is Easy: Radioheadin haastattelu (30.11.1998) Seventh art releasing. Luettu 18.3.2007 (englanniksi)
  13. ↑ a b c d e f g h Zoric, Lauren: Luulen, että minun on tarkoitus olla kuollut ... 22.9.2000. The Guardian. Viitattu 18.5.2007. (englanniksi)
  14. ↑ a b c d NME-lehden Joulun tuplanumero NME. 23. joulukuuta 2000. Viitattu 18.3.2007. (englanniksi)
  15. ↑ a b c d e f g h Reynolds, Simon: Walking on Thin Ice The Wire. heinäkuu 2001. Viitattu 17.3.2007. (englanniksi)
  16. ↑ a b c d Ed O'Brien: Edin päiväkirja greenplastic.com. 22.7.1999–26.6.2000. Viitattu 19.5.2007. (englanniksi)
  17. ↑ Alex Ross: The Searchers: Radioheadin levoton ja vaikea vallankumous. The New Yorker, 2001. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  18. ↑ a b Melody Maker: Radiohead: Vuoden tärkeimmän albumin tarina followmearound.com. 29.3.2000. Viitattu 28.3.2007. (englanniksi)
  19. ↑ Citizeninsane.eu: The National Anthem citizeninsane.eu. Viitattu 15.5.2007. (englanniksi)
  20. ↑ AtEaseweb.com: diskografia ateaseweb.com. Viitattu 18.3.2007. (englanniksi)
  21. ↑ Kot, Greg: Radiohead lähettää uusia signaaleja 'Kid A:n' kanssa (Nigelgodrich.com) nigelgodrich.com. 2000. Viitattu 18.3.2007. (englanniksi)
  22. ↑ a b NY Rock: Radioheadin haastattelu nyrock.com. joulukuu 2000. Viitattu 1.4.2007. (englanniksi)
  23. ↑ AtEaseweb.com: Uutiset ateaseweb.com. 12.5.2002. Viitattu 18.3.2007. (englanniksi)
  24. ↑ a b c Cohen, Warren: With Radiohead's Kid A, Capitol Busts Out of a Big-Time Slump. (Thanks, Napster.) 11.10.2000. Inside.com. Viitattu 20.3.2007. (englanniksi)
  25. ↑ Borow, Zev: Erilainen moottori marraskuu 2000. Spin Magazine. Viitattu 20.3.2007. (englanniksi)
  26. ↑ Mr. P: Music Reviews Tiny Mix Tapes. Viitattu 20.3.2007. (englanniksi)
  27. ↑ Oldham, James: Radiohead - Their Stupendous Return 24.6.2000. NME. Viitattu 15.5.2007. (englanniksi)
  28. ↑ Radiohead take Aimster BBC News. 2.10.2000. Viitattu 17.3.2007. (englanniksi)
  29. ↑ a b Menta, Richard: Did Napster Take Radiohead's New Album to Number 1? mp3newswire.net. 28.10.2000. Viitattu 22.3.2007. (englanniksi)
  30. ↑ a b c 'Vaikea' Radiohead-albumi on hitti BBC News. 4.10.2000. Viitattu 22.3.2007. (englanniksi)
  31. ↑ a b US adopts Kid A BBC News. 12.10.2000. Viitattu 22.3.2007. (englanniksi)
  32. ↑ US Success for Radiohead BBC News. 14.6.2001. Viitattu 22.3.2007. (englanniksi)
  33. ↑ Marianne Tatom Letts: "How to Disappear Completely": Radiohead and the Resistant Concept Album (PDF) illuin.org. Viitattu 22.3.2007. (englanniksi)
  34. ↑ Radiohead's playlists for DJ sets/webcasts two and three AtEase News. maaliskuu 2000. Viitattu 19.5.2007. (englanniksi)
  35. ↑ a b Questions and Answers Spinwithagrin.com. Viitattu 1.4.2007. (englanniksi)
  36. ↑ Ne Pas Avaler: Jonny Greenwoodin haastattelu nepasavaler.net. Viitattu 1.4.2007. (englanniksi)
  37. ↑ Gill, Andy: "So long to Jonny guitar" The Independent. 31.10.2003. Viitattu 23.4.2007. (englanniksi)
  38. ↑ Kennedy, Jake: Kid A Rock Record Collector. marraskuu 2000. Viitattu 17.3.2007. (englanniksi)
  39. ↑ "Motion Picture Soundtrack" radiohead1.tripod.com. Viitattu 23.4.2007. (englanniksi)
  40. ↑ Reynolds, Simon: Radio Chaos Spin. lokakuu 2000. Viitattu 23.4.2007. (englanniksi)
  41. ↑ Kappaleen "Treefingers" tiedot Green Plastic Radiohead. 2000. Viitattu 18.5.2007. (englanniksi)
  42. ↑ Kot, Greg: Bono: 'We need to talk' Chicago Tribune. 22.5.2005. Viitattu 23.4.2007. (englanniksi)
  43. ↑ Robbins, Ira ja Reno, Brad: U2 Trouser Press. Viitattu 24.4.2007. (englanniksi)
  44. ↑ a b Wolk, Douglas: Like Our New Direction? Village Voice. 4.10.2000. Viitattu 24.4.2007. (englanniksi)
  45. ↑ The Dadaists and Radiohead transcriptions.english.ucsb.edu. 1999. Viitattu 19.5.2007. (englanniksi)
  46. ↑ Diskografia At Ease. Viitattu 24.4.2007. (englanniksi)
  47. ↑ Rivera, Adam: Radiohead Unpackt web.archive.org. 2003. Viitattu 1.10.2005. (englanniksi)
  48. ↑ Lewis, Georgie: Review of Chuck Klosterman's 'Killing Yourself to Live' Powell's Books. 25.6.2005. Viitattu 19.5.2007. (englanniksi)
  49. ↑ Kid A Antivideos Pulk-Pull. 8.4.2006. Viitattu 25.4.2007. (englanniksi)
  50. ↑ Tate, Joseph: Radioheadin Anti-videot: "Works of Art in the Age of Electronic Reproduction". Postmodern Culture, toukokuu 2002, nro 3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.4.2007. (englanniksi)
  51. ↑ Arts Diary The Guardian. 22.11.2006. Viitattu 24.4.2007. (englanniksi)
  52. ↑ Booklet Hidden Behind a Compact Disc At Ease. Viitattu 25.4.2007. (englanniksi)
  53. ↑ Powers, Devon: Kid A Popmatters. lokakuu 2000. Viitattu 31.3.2007. (englanniksi)
  54. ↑ White, Curtis: Kid Adorno Context. Viitattu 31.3.2007. (englanniksi) (Tämä artikkeli on erittäin kriittinen Hornbyä kohtaan, ja White näkee hänen arvostelunsa edustavan sitä mentaliteettia, jonka takia albumin on hyvä olla olemassa.)
  55. ↑ Gundersen, Edna: Radiohead: A band apart USA Today. 28.12.2000. Viitattu 31.3.2007. (englanniksi)
  56. ↑ Kid A:n arvostelu. Les Inrockuptibles, 2000, nro 259/260. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.5.2007. (ranskaksi)
  57. ↑ Kid A:n arvostelu. Magic!, 2000, nro syyskuu. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31.3.2007. (ranskaksi)
  58. ↑ Beaumont, Mark: Radiohead - Kid A Melody Maker. 20.9.2000. Viitattu 25.4.2007. (englanniksi)
  59. ↑ Kid A Acclaimed music. Viitattu 31.3.2007. (englanniksi)
  60. ↑ 100 parasta albumia vuosilta 2000-2004 Pitchfork. 6.3.2006. Viitattu 1.4.2007 alkuperäiseltä sivustolta. (englanniksi)
  61. ↑ 50 parasta albumia vuosilta 2000-2005 Stylus magazine. 18.1.2005. Viitattu 1.4.2007. (englanniksi)
  62. ↑ Vuosikymmenen levyt. Sue, 2009, nro 12, s. 13.
  63. ↑ Erlewine, Stephen: Kid A - Radiohead All Music Guide. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  64. ↑ Browne, David: Head Masters Entertainment Weekly. 2000. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  65. ↑ Sweeting, Adam: Radiohead Kid A The Guardian. 2000. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  66. ↑ Beaumont, Mark: RADIOHEAD KID A (PARLOPHONE) Melody Maker. 26.9.2000. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  67. ↑ Kid A NME. 26.9.2000. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  68. ↑ DiCrescenzo, Brent: Levyarvostelut: Radiohead - Kid A Pitchfork Media. 2000. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  69. ↑ Koivisto, Kalle: Arvostelut: Radiohead - Kid A. Soundi, 2000, nro 10. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.4.2008.
  70. ↑ Q-lehti, marraskuu, s. 96. (englanniksi)
  71. ↑ Fricke, David: Radiohead - Kid A Rolling Stone. 12.10.2000. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
  72. ↑ The Wire -lehti, #201, s. 59. (englanniksi)
  73. ↑ Kid A Acclaimed Music. Viitattu 28.1.2007. (englanniksi)
  74. ↑ 50 parasta albumia vuosilta 2000-2004 Stylus Magazine. 2005. Viitattu 25.4.2007. (englanniksi)
  75. ↑ 100 Greatest Albums, 1985-2005 Spin Magazine. 2005. Viitattu 14.5.2007. (englanniksi)
  76. ↑ The 100 Greatest Albums of Our Lifetime 1993-2006 pub37.bravenet.com. 2006. Viitattu 25.4.2007. (englanniksi)
  77. ↑ The 100 Greatest British Albums Ever NME. 2006. Viitattu 25.4.2007. (englanniksi)
  78. ↑ Tyrangiel, Josh ja Light, Alan: The All-Time 100 albums Time. 13.11.2006. Viitattu 5.5.2007. (englanniksi)
  79. ↑ The 100 Best Albums Ever Hot Press. 2006. Viitattu 14.5.2007. (englanniksi)
  80. ↑ Radiohead - Kid A (Album) ultratop.be. Viitattu 13.9.2008. (hollanniksi)
  81. ↑ Charts-Surfer charts-surfer.de. Viitattu 27.4.2007. (saksaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Radiohead
Studioalbumit
EP:t
Kokoelmat
Singlet
Videotallenteet
Muut artikkelit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kid_A&oldid=22684340”