Aseet ja varusteet suomalaisessa tarustossa

Hautalöytöihin perustuva piirros rautakauden suomalaisesta aseineen. Kuvitusta Kalevalan englanninkieliseen käännökseen vuodelta 1888.

Suomalaisten tarujen sankareilla ja vastustajilla on erilaisia aseita, joista jotkut ovat merkittävässä asemassa kertomuksissa. Sankarin ase on usein miekka, joka on muinoin ollut kalleimpia aseita, ja ilmeisesti myös statusarvoltaan suurimpia. Jousi taas koetaan useammin pahojen ja vihollisten aseeksi.

Kansantarinoiden henkilöiden suhtautuminen ongelmiin, vihollisiin ja vastoinkäymisiin vaihtelee. Jotkut kertomukset ylistävät nokkeluutta, viisautta tai taikaa, toiset taas sotaista sankaruutta. Myöhempänä aikana sekä rauhanaatteen että maanpuolustushengen kannattajat ovatkin löytäneet suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevalasta tukea mielipiteilleen.

Miekat

Miekka esiintyy usein suomalaisessa kansanrunoudessa ja Kalevalassa esimerkiksi Väinämöisen aseena. Suomalaisten tarujen miekat takoi usein seppä Ilmarinen. Suomalaisen sepän takomat miekat tunnettiin myös virolaisessa runoudessa ja Kalevipoeg-eepoksessa. Taiteessa taruhahmojen miekat on yleensä kuvattu rautakautisten miekkojen kaltaisiksi.

Kaksintaistelu miekoin on monissa kertomuksissa tapojen säätelemä tapahtuma. Ensin mennään sopivalle taistelutanterelle. Esimerkiksi sisällä ei sovi tapella. Sitten vertaillaan miekkoja ( miekan mittelö = mittaaminen ). Se jolla on pitempi miekka, saa lyödä ensin.

Miekkaa kuvaillaan usein erityisen kiiltäväksi tai taivaankappalein koristelluksi. Kalevalassa Väinämöisen miekkaa kuvaillaan näin:

Olipa miekka miestä myöten,
kalpa kantajan mukahan,
jonka kuu kärestä paistoi,
päivä paistoi lappeasta,
tähet västistä välötti...

Erilaiset eläimet, kuten hevonen ja koira, ovat myös usein miekan koristeina.

Itsemurhaa suunnitteleva Kullervo puhuu miekalleen. Miekka sanoo tappavansa Kullervon mielellään, sillä on syönyt paljon syytöntä lihoa ja juonut paljon syytöntä verta, ja voisi välillä syödä syyllistäkin. Kullervo syöksyy miekkaansa.

Lemminkäinen ei ole suurta sukua, mutta hän omistaa tulisen miekan, jolla kerskuu suurentavansa sukunsa. Hän tappaakin sillä Pohjolan isännän, vaikka Pohjolan isännän miekka on pitempi.

Väinämöisen miekka

Tällaisia miekkoja käytettiin Suomessakin rautakauden lopulla, sydänkalevalaiseksi kutsuttuna aikana

Kalevalan alkuvaiheessa Väinämöinen välttää miekkansa käyttämistä. Hän kieltäytyy miekkailemasta Joukahaisen kanssa, vaan laulaa tämän suohon.

Suunnitellessaan hyökkäystä Pohjolaan Väinämöinen käskee Ilmarista takomaan uuden miekan. Miekka on kullattu ja hopeoitu ja se kerrotaan kaikkein parhaaksi. Väinämöinen kolistelee saamaansa miekkaa kahden kallion välissä, ja kehuskelee, että sillä löisi vaikka vuoret poikki.

Väinämöinen käyttää miekkaa Pohjolan väkeä vastaan, iskien pohjan poikien päitä kuten nauriin naatteja. Louhen hyökätessä Kokkolintuna Sampoa kuljettavaan laivaan Väinämöinen kuitenkin käyttää airoa aseenaan, sillä miekka ei ylettäisi.

Väinämöisen miekka on tärkeässä osassa Don Rosan Sammon Salaisuus -nimisessä Aku Ankka -tarinassa.

Muita aseita

• Jousi oli entisaikoina tärkeä ase, mutta tarustossa se on useammin pahojen ja vastustajien ase. Esimerkiksi lappalainen Joukahainen ampuu kostoksi sankari Väinämöistä jousellaan. Lapinnoitien uskottiin ampuvan näkymättömiä noidannuolia, joista ei jäänyt haavaa, mutta jotka tekivät kipeää.

• Kirvestä tai tapparaa käytettiin esimerkiksi Ison Tammen ja kasken kaatoon ja työkaluna, mutta harvemmin taistelussa.

• Soturi Tiera oli tunnettu keihään käyttäjä.

• Jumalilla ja riistanhaltijoilla oli erilaisia aseita. Usein loitsuissa riistanhaltijaa pyydettiin tulemaan avuksi kultainen kurikka kädessään.

• Joissain uudemman ajan tarinoissa esiintyy myös tuliaseita, kuten tykki, pyssy ja "putki" (jokin tuliase). Tällainen on esimerkiksi tarina Laiska-Jaakosta.

Varusteita

Kalevalaisessa runoudessa on usein sodankävijän varusteeksi mainittu "lustot", "teräsvyöt", "rautapaidat" tai "rautapannat". Nämä on yleensä tulkittu panssaripaidoiksi, mutta jotkut tutkijat, kuten Martti Haavio olettavat, että kyseessä olisivat ainakin joissain tapauksissa taikavarusteet, voimavyöt.

Sodankävijän loitsuissa pyydetään toisinaan Ukko ylijumalaa pudottamaan umpiputki, suojaava taikaesine.

Kypärästä puhutaan toisinaan. Surullisella mielellä olevan sanotaan olevan "kallella kypärin" ja uljaan sulhasen kehuntalauluissa voidaan huomioida tämän päässä oleva pysty tai kultainen kypärä. Sotasaaliina saatua kultaa ja hopeaa voidaan mitata sillä, miten monta kypärää se täyttää. Metsän poikaa kutsutaan punakypäräksi.

Kilpi on varusteena kansanrunoissa Kalevan pojalla, josta tunnetaan myös nimi Kullervo. Hän pyytää seppää takomaan itselleen miekan, kilven ja kirveen.

Katso myös

• Muinainen suomalainen sotavarustus

Lähteitä

• Suomen Kansan Vanhat Runot
• Martti Haavio: Suomalainen mytologia (1967)