Amerikkalainen jalkapallo

Amerikkalainen jalkapallo
Alkuperämaa	Yhdysvallat
Piirteet
Tyyppi	pallopeli
Pelaajien määrä	11
Pelialue	120 × 53,3 jaardia (109,7 × 48,7 m)
Peliaika	4 × 15 min.
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö	IFAF
Rekisteröityjä pelaajia	3500
Infobox OKNimi-testi OK

Amerikkalainen jalkapallo (Yhdysvalloissa usein lyhyesti football eli ’jalkapallo’) on Pohjois-Amerikassa 1800-luvun lopussa kehitetty joukkueurheilulaji, joka on Yhdysvalloissa Euroopan perinteistä jalkapalloa suositumpi palloilulaji.

Pelin tarkoituksena on kerätä pisteitä eri tavoin. Soikion muotoinen pelipallo pyritään viemään vastustajan maalialueelle tai pallo voidaan myös potkaista erityisen maalihaarukan läpi. Palloa voidaan kuljettaa joko kantamalla, jolloin kyseessä on juoksupeli, tai heittämällä, jolloin kyseessä on eteenpäinsyöttöpeli eli heittopeli. Puolustava joukkue yrittää estää pallon kuljettamisen eteenpäin. Pelin päättyessä enemmän pisteitä kerännyt joukkue on voittaja. Joukkueeseen kuuluu tavallisesti hyökkäys- ja puolustuskokoonpano sekä erikoiskentällisiä. Osa pelaajista voi toimia monessa eri tehtävässä.

Amerikkalaisen jalkapallon ominaisia piirteitä ovat pelaajien välinen kova fyysinen kontakti (taklaukset ja blokkaukset), pelin taktisuus ja pelitilanteiden nopeus. Periaatteeltaan samankaltainen laji on amerikkalaisen jalkapallon edeltäjä rugby.

Historia

Juuret

Amerikkalaisesta ja hyvin samankaltaisesta kanadalaisesta jalkapallosta käytetään yhteisnimitystä gridiron. Alun perin sillä tarkoitettiin jalkapallon ja rugbyn esimuodoista kehittynyttä peliä. Sitä pelattiin kentällä, johon oli piirretty ristikko, ja sana gridiron tarkoittaakin ’ritilää’. Pelin kehittyessä kentälle piirretystä ristikosta poistuivat pitkittäisviivat. Sanalla gridiron voidaan nykyään viitata joko entisaikojen peliin, yhteisnimityksenä amerikkalaiseen ja kanadalaiseen lajiin tai myös itse pelikenttään.

Ensimmäinen virallinen yliopistojen välinen ottelu pelattiin 6. marraskuuta 1869 New Jerseyn New Brunswickissa Princetonin ja Rutgersin välillä. Ottelussa käytettiin Englannista peräisin olevia sääntöjä, jotka muistuttivat pitkälti nykyaikaista jalkapalloa. Tämä pelimuoto saavutti suosiota muun muassa Columbian, Cornellin ja Yalen yliopistoissa Yhdysvaltain koillisosassa. Vuonna 1873 Princetonin, Yalen ja Rutgersin yliopistojen edustajat kokoontuivat New Yorkiin ja perustivat Intercollegiate Football Associationin tarkoituksenaan yhtenäistää pelin säännöt. Harvardin yliopisto jäi liiton ulkopuolelle, sillä siellä pelattiin enemmän rugbya muistuttavaa, Bostonin kaupungin mukaan nimettyä, peliä.

Toukokuussa 1874 Harvard pelasi montrealilaista McGillin yliopistoa vastaan kaksi ottelua, ensimmäisen niin sanotuilla Bostonin säännöillä ja toisen rugbyn säännöillä, minkä myötä Harvardissakin ruvettiin suosimaan pelin rugby-muotoa. Seuraavana vuonna Harvard pelasi Yalea vastaan kompromissisäännöillä, jotka muistuttivat pitkälti rugbya. Tämän myötä myös Yalessa havaittiin rugby-tyylin soveltuvan paremmin peliin, ja lopulta 1876 Yale, Princeton, Harvard ja Columbia perustivat uuden Intercollegiate Football Association rugby-sääntöjen pohjalta.

Lajin synty

Lopullinen amerikkalaisen jalkapallon eriytyminen rugbystä alkoi Yalessa opiskelleen Walter Campin, joka sittemmin sai lisänimen amerikkalaisen jalkapallon isä sääntömuutosten myötä. Aiemmin jo Harvardin aloitteesta oltiin luovuttu rugbyssä käytetystä scrum-rykelmästä ja otettu käyttöön tapa jossa palloa potkaistaan taaksepäin omalle joukkueelle. Camp uudisti tapaa vielä pitemmälle, kun päätettiin että aloitussyötössä pallo on valmiiksi hyökkäysvuorossa olevan joukkueen hallussa. Vuonna 1890 sallittiin pallon heittäminen kädellä nykytyyliin jalkojen välistä taaksepäin ja mahdollisuus potkaista poistettiin säännöistä vuonna 1913. Toinen merkittävä muutos oli vuonna 1882 käyttöön otettu sääntö, jonka mukaan pallon kanssa täytyi edetä vähintään viisi jaardia kolmella yrittämällä. Tähän vaikutti merkittävästi Princetonin käyttämä taktiikka Yalen otteluissa, jossa se viivytti peliä pitämällä palloa hallussaan yrittämättäkään pisteentekoa, mikä oli vastoin Campin alkuperäisiä tarkoituksia. Campin aloitteesta pelaajamääräksi vakiintui 11 puolelleen, silloinen uusi pistelaskusysteemi, jossa kuljetusmaalista eli touchdownista sai kaksi pistettä ja potkumaalista viisi pistettä (vuonna 1909 potkumaalin arvoksi tuli kolme ja vuonna 1912 touchdownin arvoksi kuusi pistettä). Myös muita sääntöjä, kuten kentän viivoitus ja pelipaikkojen nimet, otettiin hänen ansiostaan käyttöön.

Lukuisista muutoksista huolimatta edellä mainitut kaksi sääntöä olivat ne, joiden myötä peli merkittävästi muuttui. Niiden myötä pelistä tuli avoimempaa, otteluissa nähtiin pitkiä juoksuja ja sivuttaissuuntaisia syöttöjä. Vuonna 1888 Camp ehdotti vyötärön alapuolelle taklaamisen sallimista, minkä myötä peli muuttui fyysisemmäksi ja pelaajat isommiksi, kun nopeudella ei enää saanut samanlaista etulyöntiasemaa. Vuotta 1912 monet asiantuntijat pitävät lajin varsinaisena syntyvuotena.

Ammattilaissarjan synty

Sääntömuutosten jälkeen laji alkoi kukoistamaan 1910-luvulla. Suurimpana syynä nähtiin eteenpäinsyöttö. Myös suojaimia ja kypäriä otettiin käyttöön, vaikka heittopelin yleistyminen poisti hiukan pelin rajuutta. Ensimmäiset ammattilaisottelut pelattiin jo 1890-luvulla. Tehdastyöntekijöille maksettiin 5–10 dollarin palkkio per ottelu. Tämän jälkeen pelaajien palkkiot ovat olleetkin nousussa. NFL:ssä pelaajan keskipalkka kaudessa on noin kahden miljoonan dollarin luokkaa, mutta hajonta on suurta. Monella ensimmäistä vuottaan NFL:ssä aloittaneella alkupalkka voi olla 200 000-300 000 dollaria. Toisaalta liigan kärjen palkat on esimerkiksi 10–30 miljoonan välillä per vuosi.

Vuonna 1920 perustettiin APFA (American Professional Football Association), mutta katsojia ei tullut riittävästi eikä menestynyt riittävän hyvin. Liiga muodostui uudelleen ja 24.6.1922 nimi vaihdettiin NFL:ksi (National Football League). Heti alussa mukaan tuli 18 joukkuetta.

Lajin nousu Suomessa

Ensimmäiset ottelut Suomessa käytiin 1970-luvun puolivälissä. Silloin kohtasi Helsingin Munkkiniemen ja Espoon Tapiolan lukioista koostuvat joukkueet. Vuonna 1979 perustettiin liitto, missä opeteltiin ja koottiin muun muassa pelin säännöt ja tuomaritoiminta. Vuonna 1980 pelattiin varsinainen ensimmäinen SM-sarja seitsemän joukkueen kesken, joista kolme lopetti kauden kesken. Vaahteraliiga-nimi otettiin käyttöön vuonna 1982. Koko 1980-luvun lajin suosio kasvoi Suomessa voimakkaasti muun muassa ensimmäiseen EM-kultaan Italiaa vastaan vuonna 1989. Suomi sai myöskin vuonna 1991 EM-kisat järjestettäväkseen Helsingissä. Tuloksena oli hopea. Nykyisellään harrastajia on noin 3500 noin 30:ssä seurassa.

Amerikkalaisen jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut vuonna 2018 pidettiin Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Säännöt

Pisteiden hankkiminen

Potkaisija yrittää potkumaalia.

Amerikkalaisessa jalkapallossa on kolme tapaa hankkia pisteitä:

• Maali (eng. touchdown tai TD), kuusi pistettä, syntyy, kun hyökkäävä pelaaja saa pallon kiinni maalialueella tai kun hyökkääjä kantaa pallon maalialueelle
• Touchdownin jälkeen suoritetaan lisäpisteyritys, josta voi saada joko 2 pistettä (kuljettamalla pallo kolmen jaardin päästä uudelleen maalialueelle joko heitto- tai juoksupelillä) tai 1 piste (potkaisemalla pallo maalihaarukasta läpi).
• Potkumaali, 3 pistettä, syntyy, kun erikoisjoukkueen potkaisija potkaisee pallon maalihaarukan läpi. Tämä pisteentekomalli on joskus hyvä, varsinkin jos peli on tasaväkistä ja touchdownia täten vaikea tehdä.
• Oma maali, 2 pistettä, syntyy, kun pallonkantaja taklataan tämän omalla maalialueella tai pallo kuljetetaan tai heitetään oman maalin takarajasta yli.

Pelikenttä

Pelikenttä merkkiviivoineen.

Maalihaarukka.

Suorakulmainen kenttä on 120 jaardia pitkä ja 53,33 jaardia leveä. Kentän molemmista päistä on erotettu koko kentän leveydeltä 10 jaardin maalialueet. Varsinainen pelialue on siten 100 jaardia. Maalialueilla on Y-kirjainta muistuttavat maalihaarukat, joiden poikkipuu on 3,05 metrin (10 jalkaa) korkeudella ja pystypuiden väli 5,6 metriä (18 jalkaa 6 tuumaa). Kenttä on jaettu poikittaisilla merkkiviivoilla 5 tai 10 jaardin välein. Kenttä on jaettu pituussuunnassa kolmeen osaan niin sanotuilla sisäsivurajoilla. Sisäsivurajat ovat 20 jaardin etäisyydellä sivurajasta, jolloin niiden välinen etäisyys toisistaan on 13.33 jaardia. Yritykset aloitetaan aina sisäsivurajojen välistä.

Pelipallo

Pääartikkeli: Amerikkalainen jalkapallo (urheiluväline)

Pelipallo.

Amerikkalainen jalkapallo on ilmatäytteinen noin 28 cm pitkä, ympärysmitaltaan noin 56 cm ja päällystetty nahalla. Valkoiset nauhat auttavat pelinrakentajaa tarttumaan paremmin palloon ja helpottavat heittämistä.

Peliaika

Peliaika on 60 minuuttia (Euroopassa poikkeuksellisesti 48 minuuttia) jaettuna neljään neljännekseen, joista kukin kestää 15 minuuttia (EFAF-säännöissä 12 minuuttia). NFL:ssä pelin ollessa tasan varsinaisen peliajan jälkeen, seuraa yksi tai useampia jatkoaikoja.

Ensimmäisen ja kolmannen neljänneksen jälkeen on minuutin pituinen tauko, jonka aikana joukkueet vaihtavat kenttäpuoliskoja. Toisen neljänneksen, eli ensimmäisen puoliajan jälkeen on 12–15 minuutin pituinen väliaika.

Pelikello pysäytetään jokaisen pistesuorituksen jälkeen, epäonnistuneiden heittopelien jälkeen, kummankin puoliajan kahden viimeisen peliminuutin alkaessa sekä rangaistusten ja aikalisien vuoksi. Pelaajan viedessä hallussaan olevan pallon sivurajan yli pelikello pysäytetään ja ensimmäisen puoliajan kahta ja toisen puoliajan viittä viimeistä minuuttia lukunottamatta käynnistetään uudelleen tuomarin merkistä, kun pallo on asetettu paikalleen seuraavaa aloitussyöttöä varten. Juoksupelien sekä onnistuneiden heittopelien jälkeen pelikello käy.

Aikalisiä saavat molemmat joukkueet ottaa kummallakin puoliajalla kolme. Lisäksi tuomari voi määrätä harkinnanvaraisia aikalisiä esimerkiksi loukkaantumisten vuoksi.

Peliajan hallinta eli pelikellon oikea-aikainen pysäyttäminen tai käynnissä pitäminen pelivalintojen ja aikalisien avulla on oleellinen osa amerikkalaisen jalkapallon taktiikkaa.

Tuomarit

Vuonna 1873 amerikkalaisessa jalkapallossa ryhdyttiin turvallisuuden takaamiseksi käyttämään kahta tuomaria, joiden määrä vuoteen 1983 mennessä nousi jo seitsemään.

Varusteet

Amerikkalaisen jalkapallon pelaajan kypärä.

Jo Britteinsaarten esimuodoista lähtien jalkapallo oli luonteeltaan ollut hyvin väkivaltainen peli, minkä hengen mukaisesti amerikkalaisessa jalkapallossa kiellettiin kaikenlaiset metallia sisältävät vaatteet ja varusteet vuonna 1894. Varusteissa on tapahtunut kehitystä, kun erilaisia suojavarusteita on sallittu loukkaantumisten estämiseksi. Vuonna 1890 pelaajien ainoa päänsuoja oli heidän kasvattamansa pitkät hiukset sekä nahkainen nenäsuoja. Vuonna 1896 otettiin käyttöön ensimmäiset nahasta valmistetut päänsuojukset, jotka kehittyivät ajan myötä korvaläpillä varustetuiksi lippalakeiksi. Nykyistä muistuttava metallinen suojakypärä esiteltiin vuonna 1917. Pakollisiksi kypärät tulivat yliopistopeleissä vuonna 1939 ja NFL:ssä vuonna 1943. Nykyisin alan liitot suosittelevat muun muassa pakollisten varusteiden valvontaa, että pelaajilla on asianmukainen varustus pelissä.

Kypärä suojaa kallovammoilta ja ne ovat kehittyneet vuosien saatossa. Nykyiset kypärät ovat ilmatäytteisiä ja ne sovitetaan joka pelaajalle erikseen. Lisäksi kypärän leukasuoja tulee olla kiinnitetty pelin aikana kuin myös hammassuojat käytössä. Muita pakollisia varusteita ovat reisisuojat, polvi- ja lonkkasuojat, hartiasuojat, pelisukat, pelipaita ja -housut.

Rangaistukset

Yleisimmät rangaistukset vaikuttavat hyökkäyksen kenttäasemaan. Jos hyökkäys saa rangaistuksen, palloa siirretään kauemmaksi puolustuksen maalista ja päinvastoin. Rangaistuksia on kolmen tasoisia: 5, 10 ja 15 jaardia tai seuraava yritys virheentekopaikasta. Rangaistukseen liittyy usein myös yrityksen uusiminen tai yrityksen uusimisoikeuden menetys (esimerkiksi tahallisessa epäonnistumisessa eteenpäinsyötössä).

Tiettyjen rikkeiden tapahtuessa yritys voidaan pelata normaalisti loppuun, minkä jälkeen rikottu joukkue voi valita rangaistuksen toimeenpanon ja hylkäyksen väliltä (jolloin pelattu yritys jää voimaan). Tällainen rike on esimerkiksi puolustuksen tekemä paitsio eli aloituslinjan ennenaikainen ylittäminen (josta seuraa 5 jaardin rangaistus), jolloin hyökkäävä joukkue pelaa yrityksen loppuun ja sen jälkeen lasketaan hyökkäyksen etenemät jaardit. Jos edettyjä jaardeja on yli viisi, kannattaa hyökkäyksen useimmiten hylätä rangaistus; jos jaardeja on alle viisi, kannattaa hyökkäyksen useimmiten hyväksyä 5 jaardin rangaistus.

Yksittäinen pelaaja tai valmentaja voidaan myös sulkea ottelusta ja jopa vaihtopenkki voi aiheuttaa joukkueelleen rangaistuksen esimerkiksi epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Pelin kulku

Amerikkalaisen jalkapallon eräs hyökkäyksen perusmuodostelma, Pro- tai T-muodostelma.

Molemmilla joukkueilla saa kentällä olla kerrallaan 11 pelaajaa. Kaikkiaan pelaajien määrä NFL-joukkueessa voi olla enintään 46 pelaajaa. Palloa kulloinkin kuljettavaa joukkuetta sanotaan hyökkäykseksi ja vastaavasti toista joukkuetta puolustukseksi.

• Ennen ottelun alkua määritellään kolikonheitolla aloituspotkun suorittava joukkue sekä kenttäpuoliskot. Aloituspotkulla aloitetaan ottelun molemmat puoliskot. Potkua palauttava joukkue pyrkii saamaan pallon kiinni ja kuljettamaan sitä kantamalla mahdollisimman pitkän matkan kohti maalialuetta. Kohdasta, jossa pallon palauttaja taklataan, alkaa palauttavan joukkueen ensimmäinen hyökkäysvuoro.

Hyökkäyksen on edettävä 10 jaardia neljällä yrityksellä. Jos hyökkäävä joukkue onnistuu etenemään tarvittavat jaardit, se saa taas uudet neljä yritystä edetäkseen seuraavat 10 jaardia. Yleensä, jos hyökkäyksellä on viimeinen yritys ja uuteen ensimmäiseen yritykseen tai maaliin tarvittava matka jaardeina on pitkä, kentälle lähetetään potkujoukkue, jonka lentopotkun potkaisija potkaisee lentopotkulla pallon mahdollisimman kauas omasta maalista, jotta vastustajalla olisi vastaavasti mahdollisimman paljon edettävää maaliin. Puolustava joukkue pyrkii katkaisemaan hyökkäyksen etenemisen joko katkaisemalla syötön yrityksen tai taklaamalla pallollisen pelaajan ennen kuin tarvittava jaardimäärä on tullut täyteen. Jos syötönkatko onnistuu, hyökkäysvuoro vaihtuu heti.

Aloitussyöttöä kutsutaan snapiksi. Snapin antaa hyökkäyksen keskimmäinen linjamies eli sentteri (C). Pallo annetaan jalkojen välistä pelinrakentajalle (QB).

Pelisanastoa

• call = pelikutsu, valmentajan ilmoittama strategia, millainen peli (play) pelataan seuraavalla yrityksellä (down); perusvaihtoehdot ovat heittopeli (pass) tai juoksupeli (rush); pelivaihtoehtoja on lähes lukemattomia (ks. playbook). Call on myös puolustuksen pelikutsu.
• challenge = haaste, tuomarin antaman rangaistuksen haastaminen, jonka tekee joukkueen valmentaja heittämällä kentälle puneisen liinan. Jos haaste menee läpi, tuomio perutaan. Jos haaste ei mene läpi, joukkue menettää yhden aikalisän. Haasteita voi tehdä kaksi puoliaikaa kohden, jos molemmat haasteet onnistuvat saa joukkue yhden ylimääräisen haasteen.
• conversion; ks. two point conversion; third down conversion; fourth down conversion
• dead ball = kuollut pallo; pallo ei ole enää pelattavissa esimerkiksi pudotetun kiinnioton seurauksena. Kun pallo kuolee, on tullut pistesuoritus,  seuraa seuraava yritys tai pallo siirtyy vastustajalle.
• defence = puolustus, puolustava joukkue.
• down = yritys; joukkueella on neljä yritystä saavuttaa 10 jaardin matka. (ks. first down)
• drive = hyökkäysvuoro; hyökkäysvuoro päättyy pallon menetykseen, pistesuoritukseen tai lentopotkuun.
• end zone = maalialue; 100 jaardin kentän kummassakin päässä oleva 10 jaardia pitkä alue, jolle pallo yritetään toimittaa maalisuoritusta (touch down) varten
• extra point / point after = maalin (touch down) jälkeinen 1 pisteen arvoinen potkumaaliyritys, joka annetaan NFL:ssä 15 jaardin hyökkäyslinjalta (line of scrimmage) taaksepäin
• false start = väärä aloitus; hyökkäävän joukkueen virhe aloituksessa (5 jaardia taaksepäin)
• field goal = kenttäpotkumaali; 3 pisteen arvoinen pistesuoritus, joka potkaistaan maalihaarukkaan.
• first down = ensimmäinen yritys; käsitteellä ilmaistaan myös, että joukkue on saavuttanut 10 jaardin matkan ja saa seuraavat uudet neljä yritystä.
• fourth down conversion = neljäs yritys, jonka joukkue käyttää yrittämällä saavuttaa 10 jaardin matkan; yleisimmin neljäs yritys (down) käytetään potkaisemalla pallo vastustajalle (ks. punt)
• fumble = rähmäys; pallon pudottaminen, jolloin pallo on vapaasti pelattavissa kummallekin joukkueelle.
• incomplete pass = epäonnistunut heittopeli; heitto, jota ei saada kiinni ja pallo kuolee (dead ball)
• intentional grounding = tahallinen epäonnistuminen eteenpäin syötössä; virhe, josta seuraa 5 jaardin rangaistus taaksepäin ja yrityksen (down) menetys
• interception = syötönkatkaisu; eteenpäin suuntautuvan heiton katkaisu niin, että puolustava joukkue saa pallon haltuunsa.
• kick off = aloituspotku; potku, jolta peli avataan 1. ja 3. neljänneksen alussa ja maalin (touchdown) jälkeen; pallo lepää telineellä (tee)
• lateral = sivuttain tai taaksepäin suuntautuva syöttö (heitto), joita saa olla rajattomasti
• line of scrimmage = aloituslinja; linja, jolle pallo asetetaan seuraavaa yritystä (down) varten; hyökkäävä joukkue asettuu aloituslinjalle.
• live ball = pelattavissa oleva pallo; pallo tulee pelattavaksi aloitussyötöllä (snap)
• offence = hyökkäys; hyökkäävä joukkue
• offset = toisensa kumoavat rangaistukset (penalty)
• offside = paitsio; puolustavan joukkueen virhe aloituksessa; virhe, joka tuo hyökkäävän joukkueen 5 jaardia eteenpäin
• out of bounds = sivulaiton tai takalaiton; heitto (pass) tai potku (punt) menee kentän rajojen ulkopuolelle
• padded ball = syötön katkaisu niin, niin että puolustaja lyö pallon maahan
• pass = heittopeli; eteneminen niin, että pelinrakentaja heittää pallon eteenpäin
• penalty = rangaistus; rangaistukset ovat jaardeja eteenpäin tai taaksepäin; hyökkäyksen rangaistus vie aloitusta (line of scrimmage) taaksepäin ja puolustuksen rangaistus vie hyökkäyksen aloitusta eteenpäin; tuomari ilmoittaa virheestä heittämällä kentälle keltaisen liinan.
• play = pelistrategia, pelikuvio; valmentajan ilmoittama (call) etukäteen määritelty hyökkäyskuvio, jolla pallo yritetään viedä eteenpäin
• playbook = pelitapojen, hyökkäyskuvioitten kokonaisuus, jotka joukkue on harjoitellut, ja jotka pelinrakentaja voi kutsua (call) pelattavaksi seuraavalla yrityksellä (down)
• point after; ks. extra point
• punt = lentopotku; yleensä 4. yrityksellä tehtävä potku, jossa pallo syötetään (snap) potkaisijalle, ja hyökkäävä joukkue (offence) luopuu pallosta puolustajan (defence) hyväksi
• return = aloituspotkun (kick off) tai lentopotkun (punt) jälkeinen puolustavan joukkueen yritys palauttaa pallo mahdollisimman pitkälle omaa hyökkäysvuoroaan varten
• reverse = hyökkäyssuunnan sivusuuntainen muutos aloituslinjan takana;
• rush = juoksupeli; peli (play) jossa palloa yritetään viedä eteenpäin kantamalla; heittopelin (pass) vastakohta
• sack = pelinrakentajan (quarterback) taklaus aloituslinjan takana
• safety = oma maali; hyökkäävä joukkue itse toimittaa pallon omalle puolustavalle maalialueelleen (end zone) niin että pallo kuolee (dead ball), jolloin puolustava joukkue saa 2. pistettä; Pallo voi kuolla seuraavista syistä: hyökkäävän joukkueen pallonkantaja taklataan omalla maalialueella, pallonkantaja juoksee yli omasta takarajasta, aloitussyöttö (snap) tai taaksepäin syöttö (lateral) menee yli omasta takarajasta, heittäjä omalla maalialueellaan tahallaan epäonnistuu (intentional grounding) eteenpäinsyöstössä välttääkseen taklauksen (sack), hyökkäävä pelaaja syyllistyy kiinnipitämiseen (holding) pallonkantajan ollessa omalla maalialueellaan,
• screen = aloituslinjan läheisyyteen sijoittuva eteenpäin syöttö hyökkäyksen linjamiesten taakse, jossa on puolustavan joukkueen puolustajia linjamiesten takana
• snap = aloitussyöttö hyökkäyslinjalta (line of scrimmage) taaksepäin
• shuffle pass = eteenpäin syöttö (pass), joka ei ylitä hyökkäyslinjaa (line of scrimmage)
• tee = palloa tukeva teline, jolla pallo lepää aloituspotkua (kick off) varten
• timeout = aikalisä
• third down conversion = hyökkäävän joukkueen kyky saada 3:lla yrityksellä täyteen 10 jaardin matka suhteessa epäonnistumiseen; ilmaistaan prosentteina. Epäonnistuminen johtaa useimmiten lentopotkuun (punt) ja vapaaehtoiseen luopumiseen pallosta.
• touch back = takalaiton; pallo kulkeutuun hyökkäävän joukkueen omalle maalialueelle (end zone) niin, että se kuolee (dead ball) hyökkäävän joukkueen hallussa, mutta pallon on kulkeutunut sinne puolustavan joukkueen liikkeen, yleensä rähmäyksen (fumble) kautta; vrt oma maali (safety); touch back syntyy myös, kun aloituspotku (kick off) tai lentopotku (punt) otetaan kiinni omalla maalialueella ja pallo kuolee siellä.
• touch down = maali; 6 pisteen suoritus, jossa hyökkäävän joukkueen pelaaja pitää palloa hallussaan vastustajan maalialueella (end zone)
• two minute warning = kahden minuutin varoitus. Pelikello pysäytetään 2. ja 4. neljänneksellä pelin (play) jälkeen, kun pelikelloa on jäljellä 2 minuuttia tai vähemmän; käytännössä ylimääräinen aikalisä kummallekin joukkueelle.
• two point conversion = maalin (touch down) jälkeen joukkue voi muuntaa 1 pisteen lisäpisteyrityksen (extra point) 2 pisteen yritykseksi, jossa hyökkäyslinja (line of scrimmage) asetetaan 2 jaardin etäisyydelle maalialueesta (end zone), ja pallo yritetään saada maalialueelle potkaisemisen sijasta juoksemalla (rush) tai heittämällä (pass). O
• yard = jaardi (91,4 cm); kentän pituus on 100 jaardia; pelitapahtumat mitataan jaardeissa.

Pelipaikat

Pääartikkeli: Amerikkalaisen jalkapallon pelipaikat

Hyökkäyksen (siniset pelipaidat) ja puolustuksen (valkoiset pelipaidat) pelaajat ryhmittyneenä aloitusmuodostelmaan juuri ennen aloitussyöttöä.

Amerikkalaisessa jalkapallossa on lukuisia eri pelipaikkoja ja rooleja. Tärkeimmät erot ovat hyökkäys- ja puolustuspelaajien välillä. Sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa on lukuisia eri rooleja eri pelaajille. Hyökkäyksen ”aivot” on pelinrakentaja (QB) joka vastaanottaa aloitussyötön hyökkäyksen linjan keskimmäiseltä mieheltä eli sentteriltä (C) ja käynnistää pelin. Pelinrakentaja voi joko antaa pallon keskushyökkääjälle (HB/FB), joka etenee palloa kantamalla. Pelinrakentaja voi myös heittää pallon laitahyökkääjille (WR) tai sisemmille laitahyökkääjille (TE). Pelinrakentajalle vaihtoehtona voi olla oma juoksu pallon kanssa. Hyökkäyksen linja koostuu viidestä pelaajasta. Näiden pelaajien tehtävä on avata puolustukseen juoksuväylä keskushyökkääjälle tai tehdä heittopeleissä suojausta pelinrakentajalle. Eri hyökkäysmuodostelmissa eri pelaajien käyttö vaihtelee runsaasti, ja jopa kahdella saman pelipaikan pelaajalla rooli voi olla erilainen.

Puolustuksessa pelaajien tehtävä on pysäyttää hyökkäyksen ja pallonkantajan eteneminen. Aloituslinjan tasalla on puolustuksen linja, jonka tehtävänä on estää hyökkäyksen linjan blokkaaminen eli estää juoksupelissä juoksuväylien tekeminen, sekä heittopeleissä pelinrakentajan taklaaminen tai heiton estäminen. Linjan takana ovat tukimiehet, (LB) joiden ensisijainen tehtävä on taklata pallonkantaja. Puolustustehtävästä riippuen tukimiehet joutuvat myös varjostamaan heittopeleissä hyökkääjiä tai myös ahdistelemaan pelinrakentajaa ryntäämällä nopeasti hyökkäyksen linjan läpi, muodostunut saksankielisestä sanasta Blitzkrieg, joka tarkoittaa salamasotaa). Puolustuksen takakentällä pelaavat takamiehet, joista kulmapuolustajat pelaavat laitahyökkääjiä vastaan, usein mies miestä vastaan puolustamalla. Takamiehistä viimeinen lukko on takapuolustaja, joista tavallisesti yksi pelaa puolustuksen alimpana pelaajana avustaen muuta puolustusta, lähinnä kulmapuolustajia ja tukimiehiä.

Potkupelejä varten joukkueissa on omat erikoismiehensä. Aloitussyötön antaja toimii samalla tavalla kuin sentteri, mutta on erikoistunut pitkien aloitussyöttöjen antamiseen. Lentopotkun potkaisijan pääasiallinen tehtävä on saattaa pitkillä potkuilla vastustajan joukkue hankalaan kenttäasemaan mahdollisimman kauas maalialueelta. Aloituspotkuja ja kenttämaaleja varten on potkaisija ja aloitus- sekä lentopotkuja palauttaa tavallisesti potkunpalauttaja. Potkunpalauttajat ovat joukkueensa nopeimpia jäseniä, normaalilta pelipaikaltaan laita- tai keskushyökkääjiä tai puolustuksen takakentän pelaajia.

Hyökkäävä joukkue

Aloitussyöttöhetkellä hyökkäävällä joukkueella vähintään seitsemän pelaajan tulee olla aloituslinjan tasolla. Takakentällä ei saa olla enempää kuin neljä pelaajaa.. Hyökkäyspelin strategiana on pitää pallo hallussa ja edetä kentällä vähintään 10 jaardia neljällä yrityksellä. Hyökkäyspelin pitää päätyä mahdollisimman suuriin pistemääriin eli maaliin (touchdown) ja lisäpisteisiin. Strategiaan kuuluu myös se, että puolustus ei osaa ennakoida tulevaa peliä ja iskukohtaa puolustukseen.

Pelipaikkalyhenteet

Usein pelipiirroksissa käytetään lyhennyksiä. Vakiintuneet lyhenteet tulevat englanninkielestä seuraavasti:

Pelinrakentaja	QB	Quarter back
Keskushyökkääjät	RB	Running Back	yleisnimitys keskushyökkääjälle
	HB	Half Back	usein nopeampi keskushyökkääjä
	FB	Full Back	isompi ja blokkaava keskushyökkääjä
Laitahyökkääjät	WR	Wide Receiver	yleisnimitys laitahyökkääjälle
	SE	Split End	linjaan ryhmittyvä ulompi laitahyökkääjä
	FL	Flanker	takakentällä toimiva ulompi laitahyökkääjä
	TE	Tight End	linjan päähän ryhmittyvä laitahyökkääjä
Hyökkäyksen linjamies	C	Center	sentteri
	OG	Offensive Guard	sisempi linjamies
	OT	Offensive Tackle	ulompi linjamies

Hyökkäyksen ja puolustuksen kokoonpanot. Hyökkäysen linjassa aina viisi linjamiestä.

Taktiikkaa

Joukkueen päävalmentajalla on yleensä apunaan hyökkäyksen ja puolustuksen koordinaattorit, joiden tehtävänä on "kutsua pelejä" eli valita kulloisessakin yrityksessä käytettävät kuviot (kuvioita sanotaan myös "pelikutsuiksi"). Valittava kuvio on monen satunnaistekijän summa. Kuvio voi määräytyä vastustajan miehityksen ja muodostelman, oman joukkueen kenttäaseman, peliajan, yritysten määrän, edettävän matkan tai vastustajan heikkouksien mukaan. Päävalmentaja voi myös säilyttää vetovastuuta itsellään, ja onkin tavallista, että päävalmentaja on erikoistunut joko hyökkäykseen tai puolustukseen.

Ammattilaisjoukkueet valmistautuvat otteluihin valitsemalla satoja, jopa tuhansia pelikuvioita, jotka on analysoitu etukäteen ja peilattu vastustajan tendenssejä, pelitaktiikkaa ja miehitystä vasten. Joukkueen hyökkäyksen pelikirja eli kokoelma hyökkäyskuvioista saattaa sisältää tuhansia eri variaatioita ja skenaarioita siitä, miten vastustajan puolustuksen ryhmitys vaikuttaa toteutettavaan hyökkäyskuvioon.

Hyökkäys (valkoiset pelipaidat) ja puolustus (tummat pelipaidat) aloitusryhmityksessä.

Perusperiaatteena amerikkalaisessa jalkapallossa hyökkäyksellä on taipumus etsiä sopivia mies miestä vastaan -tilanteita, joissa puolustavat pelaajat joutuvat kuviovalintojen takia alakynteen: esimerkiksi kookkaiden tukimiesten on usein vaikea seurata nopeiden laitahyökkääjien juoksemia heittokuvioita, jolloin laitahyökkääjillä on suurempi mahdollisuus saada kiinni pelinrakentajan heittämä pallo.

Hyökkäyksen linjassa joukkue pyrkii saamaan etua paitsi linjamiesten fyysisellä voimalla, myös blokkaustekniikoilla, -kulmilla ja -kuvioilla. Hyökkääjän ja erityisesti hyökkäyksen linjamiehen etu on aina se, että hän tietää mikä on seuraavaksi pelattava kuvio: ketä hänen täytyy blokata, mistä pallonkantaja juoksee ja mihin suuntaan, millainen heittopeli on kyseessä jne. Puolustava pelaaja näkee edessään ennen yritystä vain hyökkäyksen aloitusmuodostelman ja esimerkiksi puolustuksen linjamiehen on sekunnin murto-osissa reagoitava siihen, mistä kohti hyökkäyksen linjaa pallonkantaja on juoksupelissä tulossa läpi.

Puolustuksen aseina on pelaajien urheilullisuus ja hyökkäyksen tendenssien tulkitseminen eri pelitilanteissa. Puolustuksen ei tarvitse olla paikallaan pelin alkaessa, vaan esimerkiksi tukimiehet ja takamiehet voivat liikkua kentällä vapaasti ja yrittää siten peittää todelliset puolustusvastuut ja alueet, joissa heidän tulee olla pelin lähtiessä liikkeelle. Puolustus voi myös omalta osaltaan luoda epäsuotuisia kaksinkamppailutilanteita, esimerkiksi siirtämällä pelaajia ennen yritystä puolustuksen linjassa sivusuunnassa tai tekemällä ryntäyksiä linjan läpi, jolloin tavallisesti heittopelin valinneessa hyökkäyksessä pelinrakentajaa suojaavien pelaajien lukumäärä on pienempi kuin linjan läpi ryntäävien puolustajien.

Amerikkalaista jalkapalloa ei aiheetta kutsuta myös ”nurmikenttien shakiksi”, sillä ottelu on taktiikaltaan verrattavissa shakkiin: jokaista siirtoa eli pelikuviota vastaan on olemassa vastasiirto, ja vain siirtojen oikea valinta ja ketjuttaminen auttaa pääsemään tavoitteeseen eli maaliin.

Teoreettisella tasolla myös todennäköisyydet vaikuttavat pelivalintoihin: tietyt pelikuviot on laadittu pelitilanteisiin, joissa tiedetään tarkasti jäljellä olevien yritysten määrä ja edettävä matka. Jos edettävää matkaa on esimerkiksi kolmannella yrityksellä neljä jaardia, tätä tilannetta varten luodussa heittokuviossa voidaan määritellä laitahyökkääjille viisi jaardia pitkät kuviot, joita heidän pitää juosta. Samoin esimerkiksi pelinrakentajalle määritellään aloitussyötöstä lähtien laskettu aika, jolloin pallon on irrottava heittokädestä, jotta laitahyökkääjä saa sen kiinni juostuaan tarvittavat viisi jaardia. Täten pelikuvioiden todennäköinen onnistuminen on ennalta määritelty, mutta loppujen lopuksi kuvioiden toteutuksesta vastaavat pelaajat, joilla on vaihteleva yksilökohtainen pelinlukutaito, nopeus, voima, kokemus ja opittu tekniikka.

Terveysvaikutukset

Amerikkalaisen jalkapallon pelaajien aivotärähdyksistä on kannettu huolta yhtä kauan kuin lajia on harrastettu. 1950-luvulla tieteessä vallitsi jo selvä yksimielisyys toistuvien aivotärähdysten seurauksista. Toistuvat päähän kohdistuvat iskut voivat aiheuttaa kroonisen traumaperäisen enkefalopatian. Tämä sairaus on yleinen mm. nyrkkeilijöillä, jääkiekkoilijoilla ja amerikkalaisen jalkapallon pelaajilla.

Sittemmin puhe aivotärähdyksistä on häipynyt kuulumattomiin. NFL on pyrkinyt vähättelemään näitä riskejä omilla tutkimuksillaan. Huomiota on pyritty siirtämään toisaalle kalliilla tiedotus- ja suhdetoimintakampanjoilla. Ammattilaisurheiluun sidoksissa olleet asiantuntijat ovat vaatineet vuosikymmenten mittaisia tutkimuksia ja ennenkuulumattoman korkeatasoisia todisteita sairauden puolesta, mikä kriitikoiden mukaan on vain hämärtänyt asiaa ja vienyt taudin tuntemusta taaksepäin. Lääketieteen historioitsija Stephen Casper uskoo, että amerikkalaisesta jalkapallosta ei voida koskaan kehittää neurologisessa mielessä turvallista. Samalla laji on niin olennainen osa amerikkalaista kulttuuria, ettei sitä voida kieltääkään.

Organisaatioita, sarjoja ja turnauksia

IFAF

Pääartikkeli: IFAF

International Federation of American Football eli kansainvälinen amerikkalaisen jalkapallon liitto on amerikkalaisen jalkapallon kattojärjestö. Se hallinnoi myös lippupalloa. Liittoon kuuluu 73 kansallista lajiliittoa. Sen toiminta jakautuu maanosien mukaan jaettuihin alaosastoihin.

IFAF järjestää joka neljäs vuosi lajin miesten maailmanmestaruuskilpailut ja naisten maailmanmestaruuskilpailut. Alaosastot järjestävät maanosakohtaisia maajoukkue- ja seuraturnauksia, kuten Euroopan-mestaruuskilpailut.

SAJL

Pääartikkeli: SAJL

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry on perustettu vuonna 1979. Liiton päätehtävänä on järjestää ja hallinnoida kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa. Lajin historian ollessa Suomessa vielä lyhyt, liiton tavoitteena on myös lajin levittäminen ja sen tunnettuuden parantaminen. Seurojen edustajana liitto toimii myös lajin suomalaisena edustajana kansainvälisesti sekä suorittaa lajin edunvalvontaa niin koti- kuin ulkomailla. Nykyisin SAJL:n jäsenseuroissa toimintaan osallistuukin lähes 3 500 lisenssiharrastajaa.

Lajin pääsarja Suomessa on Vaahteraliiga.

NFL

NFL eli National Football League on koko Yhdysvaltojen seuratuin urheilusarja. Sarjassa pelaa 32 ammattilaisjoukkuetta. Sarjan loppuottelu Super Bowl on yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista.

Muunnelmat

Kanadassa pelattava kanadalainen jalkapallo on lähes sama laji kuin amerikkalainen jalkapallo. Vain pienet sääntöeroavaisuudet (muun muassa kanadalaisen jalkapallon hiukan suurempi kenttä ja yhden pelaajan verran suuremmat joukkueet ja ainoastaan kolmen yrityksen käyttö) erottavat nämä lajit toisistaan. Molemmissa maissa englannin kielen sana football tarkoittaa näitä lajeja. Kanadalaisen jalkapallon ylin sarja on Canadian Football League (CFL).

Amerikkalaisen jalkapallon sisäpelimuunnos on arena football, jossa kenttä ja joukkuekoko ovat huomattavasti pienemmät, mutta tempo ja pistesuoritusten määrä suurempi. Lajien yhteisistä piirteistä kertoo se, että samat pelaajat saattavat peliuransa aikana pelata amerikkalaisen jalkapallon, kanadalaisen jalkapallon sekä arena footballin ammattilaissarjoissa.

Amerikkalaisesta jalkapallosta on sovellettu omia lajeja, joissa kontaktin määrää on vähennetty tai kontaktin ottaminen on kokonaan poistettu. Lippupallo on amerikkalaisen jalkapallon kaltainen peli, jota pelataan pienemmällä kentällä, ja pelaajia saa kentällä olla yhtä aikaa viisi (5). Taklaaminen on kielletty, sitä merkataan vyöllä olevan lipun nappaamisella. Naisille on amerikkalaisesta jalkapallosta kehitetty erilaisia variaatioita, jotka eroavat lippupallosta ja miesten pelaamasta versiosta muun muassa kenttäpelaajien määrän suhteen (7 tai 9). Aikaisemmin Suomessa pelattiin lippupallosta kehitettyä niin kutsuttua semi-contact versiota, joka erosi edeltäjästään muun muassa linjapelin ja rajoitetun kontaktin (blokkaaminen suorin käsin) sallimisen osalta. Nykyään naisetkin pelaavat varusteet päällä täyden kontaktin amerikkalaista jalkapalloa, joka eroaa miesten pelistä lähinnä kenttäpelaajien määrän osalta (9 vs 11).

Etenkin Australiassa amerikkalaisesta jalkapallosta käytetään nimitystä gridiron erotukseksi australialaisesta jalkapallosta, joka joistakin samankaltaisuuksista huolimatta on kuitenkin kehittynyt täysin eri lajiksi.

Edellä mainitusti Yhdysvalloissa käytetään amerikkalaisesta jalkapallosta sanaa football ja eurooppalaisesta jalkapallosta soccer. Brittienglannissa amerikkalainen jalkapallo on American football.

Katso myös

• Yliopistojalkapallo

Aiheesta muualla

• SAJL.
• Touchdown.fi (Arkistoitu – Internet Archive) Tietoa, kuvia ja uutisia Suomen jenkkifutiksesta.
• Gridiron.fi (Arkistoitu – Internet Archive), suomalainen uutissivusto.