Saikkalanjoki
| Saikkalanjoki | |
|---|---|
| Alkulähde |
Mätikkö, Sastamala [1] |
| Laskupaikka |
Tupurlanjärvi, Sastamala [2] |
| Pituus | 6,129 [3] km |
| Alkulähteen korkeus | 58,3 [1] m |
| Virtaama | 2,2 [4] m³/s |
| Valuma-alue | 211,67 [3] km² |
Saikkalanjoki on noin 6,1 kilometriä pitkä joki Sastamalassa Pirkanmaalla. Se on Mätikön laskujoki, joka virtaa Tupurlanjärven kautta Kuloveteen ja on antanut nimensä koko Saikkalanjoen valuma-alueeseen. Saikkalanjoki on osa Kokemäenjoen vesistöä ja Kokemäenjoki laskee Selkämereen Porissa. Se kuuluu Kokemäenjoen alueella olevaan Kuloveden alueeseen.[3][5]
Joen kulku
Saikkalanjoki on 5−15 metriä leveä. Joki virtaa vapaana ja ainoa koski on jo aiemmin perattu.[6] Tupurlanjärvi on Kuloveden mukana säännöstely ja sen vedenpinnan korkeus seuraa Kuloveden pinnankorkeutta. Kuloveden keskikorkeus on 57,5 metriä merenpinnan yläpuolella ja kun Mätikön pinnankorkeus on 58,3 metriä, kertyy Saikkalanjoelle pudotusta vain 0,80 metriä. Joen rannat rajautuvat peltoon lähes koko matkan lukuun ottamatta Tiisalan lammen yläpuolista osaa, Saikkalankoskea ja joen suistoaluetta. Rannoille on rakennettu vain näissä kohdissa.[5]
Mätikön luusua sijaitsee sen itärannalla kapenevan lahden pohjukassa. Joki virtaa verkkaisesti ja jo 350 metrin jälkeen se alittaa valtatien 11. Tien kohdalla joen pohjoisrannalla sijaitsee Uotsolan ja Suodenniemen vedenpuhdistamo, joka laskee vedet Saikkalanjokeen. Noin 2,4 kilometrin kohdalla aukeaa jokilaaksoon tasanne, jossa sijaitsee 140 metriä pitkä Tiisalanlampi. Joki virtaa lammen läpi ja jatkaa 1,8 kilometriä Myllylammille, joka on 180 metriä pitkä. Myllylammi on Saikkalankosken alapuolinen suvanto. Koski on perattu ja esimerkiksi melottavissa. Kosken niskan kohdalla joen ylittää korkealla sillalla seututie 249.[3][5]
Joki virtaa Myllylammin jälkeen enää 1,6 kilometriä. Tällä matkalla se alittaa kylätien Teilinahteella Reinilän kohdalla. Joki jatkaa matkaansa suistoon, joka on mataloitunut ja ruohottunut, mutta joella on silti vain yksi uoma suistossa.[3][5]
Jokeen laskee joitakin ojia. Jänninoja, joka on Jännin, Sorvijärven ja Matolammin yhteinen laskuoja, laskee vasemmalta Tiisalanlammin alapuolelle. Tästä 270 metriä alajuoksulle yhtyy oikealta Ahvenusjärven ja Ujalammin yhteinen laskuoja. Teilinahteen alapuolella laskee vielä Särkijärven oja vasemmalta.[5]
Virkistyskäyttö
Joki on osa pitkää melontareittiä.
Vesiensuojelu
Jokea kuormittavat haja-asutus, joka vaikuttaa veden laatuun valuma-alueen eri kohdissa. Jokea reunustavat pellot lisäävät kuormitusta omalta osaltaan. Joen luusuassa sijaitseva jätevedenpuhdistuslaitos laskee puhdistetut vedet jokeen. Vuonna 2002 sai Mouhijärven kunta Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta luvan joen kunnostukseen ja perkaukseen, joka toteutettiin vuonna 2003. Perkauksella tarkoitettiin lähinnä joen pohjan ruoppaamista.[6]
Joki on jo Mätikön rehevyydestä johtuen luonnontilaa rehevämpi joki, jolla happipitoisuus laskee kesän alivirtaaman aikana. Joen vesi on sameaa ja sen tila tyydyttävä [7].[6]
Kalasto
Kalalajeista yleisin on särki. Sitte tavataan yleisenä myös hauki, ahven ja kuha. Tupurlanjärvellä elävä toutain saattaa lisääntyä Saikkalanjoessa. Vuosituhannen vaihteen rapurutto tuhosi kotimaisen jokiravun kannan lähes kokonaan. Lisäistutukset vuonna 2007 ja 2008 ei ole kasvattanut kantaa.[6]
Historiaa
Joen syntyminen
Kallioperässä oleva pitkä murros on syynä siihen, että Saikkalanjoki kulkee pitkään lähes suoraan. Jääkauden loputtua mannerjäätikön sulamisvedet huuhtoivat pitkän itä-länsi-suuntaisen murroksen puhtaaksi ja näin murroksesta tuli keskimäärin 50 metriä syvä. Murroksessa sijaitsevat suorassa linjassa nykyiset Myllyoja, Mätikkö, Saikkalanjoki, Tupurlanjärvi, Otamusjoki ja Piikkilänjärvi. Jääkauden jälkeiset sedimentit kerrostuivat tähän murroslaaksoon ja se sai nykyisen savikerrostumansa.[8]
Yoldianmeren aikana koko seutu makasi merenpohjassa, mutta seudun korkeimmat huiput nousivat pinnalle Ancylusjärven alkuaikana ja loputkin kauden loppuaikana. Kun Itämeri muuttui Litorinamereksi, oli merenpinta noin 66−67 metrin korkeudella. Saikkalanjoen laakso oli tuolloin itään aukeava merenlahti, joka ulottui pitkälle sisämaahan. Jokilaakso maatui seuraavien vuosisatojen aikana maankohoamisen takia.[8]
Ihmistoimintaa
Joen muotoja piirrettiin tarkasti vuoden 1795 Isojaon karttoihin ja 1840−luvun pitäjänkarttoihin. Niistä voi päätellä, että jokea on perattu karttojen piirtämisen jälkeen. Jänninjärven laskuoja yhtyy kartoissa Saikkalanjokeen silloiseen Lammiin eli nykyiseen Tiisalanlammiin, joka oli tuolloin paljon nykyistä suurempi. Lammin pohjaa viljellään nykyään peltona, mutta tuolloin lammen ympäristö oli laidunnettavaa tulvaniittyä.[9] Mätikön vedenpinnan lasku näkyy edellä mainituissa kartoissa siten, että sen pituus on lyhentynyt.
Rienilän kohdalla olevan sillan lähellä teilattiin ihmisiä niin sanotun Teilinkiven luonna.[10] Myllylammi on saanut nimensä Saikkalankoskessa olleesta vesimyllystä, joka rakennettiin 1912. Tuolloin kosken putoamiskorkeus oli 3,1 metriä.[4]
Lähteet
- ↑ a b Saikkalanjoki, lähde, Sastamala (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ Saikkalanjoki, suisto, Sastamala (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b c d e OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu (edellyttää rekisteröitymisen) Ympäristöhallinto. Viitattu 1.1.2015.
- ↑ a b Koski-inventointi: taulukko (Arkistoitu – Internet Archive), julkaisusta Vesihallituksen tiedostus 188, 1980
- ↑ a b c d e Saikkalanjoki, Sastamala (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 17.4.2019.
- ↑ a b c d Alajoki, Hanna & Holsti, Heikki: Suodenniemen kalastusalueen virtavesi- ja vaellusestekartoitus (Arkistoitu – Internet Archive), 2012, Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistys ry
- ↑ Veden laatu: taulukko (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Kejonen, Aimo & al.:Maaperäkartan selitys, karttalehti 2121 12, 2004
- ↑ Jussila, Timo: Tiisalantien kevyenliikenteenväylän välillä Tiisala-Saikkala muinaisjäännösselvitys (Arkistoitu – Internet Archive), Sastamala, 2012, Mikrolitti Oy
- ↑ Starkman, Virpi: Teilikiven hurja historia (Arkistoitu – Internet Archive), Paikallissanomat
Aiheesta muualla
- Hannuksela, Merja-Liisa & Valkolehto, Teemu & Juntunen, Merja: RANTARAKENTAMISEN MITOITUSPERIAATTEET (Arkistoitu – Internet Archive), 2013, Sastamalan kaupunki
| Kokemäenjoen alue (35.1) • Vanajaveden–Pyhäjärven alue (35.2) • Näsijärven–Ruoveden alue (35.3) • Ähtärin ja Pihlajaveden reittien valuma-alue (35.4) • Ikaalisten reitin valuma-alue (35.5) • Keuruun reitin valuma-alue (35.6) • Längelmäveden ja Hauhon reittien valuma-alue (35.7) • Vanajan reitin valuma-alue (35.8) • Loimijoen valuma-alue (35.9) |