Siirry sisältöön

tuma

Wikisanakirjasta
Katso myös: Tuma, Tůma

Suomi

[muokkaa]
Wikipedia
Katso artikkeli Tuma Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

[muokkaa]

tuma (10)[1]

  1. (sytologia) aitotumallisen eliön solun osa, jossa sijaitsee solun genomi DNA:n muodossa kromosomeihin tallentuneena
    Jokaisessa solussa on yleensä yksi tuma.

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈt̪umɑ/
  • tavutus: tu‧ma

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tuma tumat
genetiivi tuman tumien
(tumain)
partitiivi tumaa tumia
akkusatiivi tuma;
tuman
tumat
sisäpaikallissijat
inessiivi tumassa tumissa
elatiivi tumasta tumista
illatiivi tumaan tumiin
ulkopaikallissijat
adessiivi tumalla tumilla
ablatiivi tumalta tumilta
allatiivi tumalle tumille
muut sijamuodot
essiivi tumana tumina
translatiivi tumaksi tumiksi
abessiivi tumatta tumitta
instruktiivi tumin
komitatiivi tumine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tuma-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

tumakotelo

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • tuma Kielitoimiston sanakirjassa
  • tuma Tieteen termipankissa

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10