Siirry sisältöön

rima

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Rima Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

[muokkaa]
Rimoja [1] katolla
Korkeushyppääjä ylittää riman [3]

Substantiivi

[muokkaa]

rima (9)

  1. lautaa kapeampi ohut puulista
  2. jalkapallomaalin yläosan vaakatasoinen rakenne, joka rajaa maalin korkeussuunnassa
  3. (urheilu) korkeus- ja seiväshypyssä telineiden varaan hyppykorkeutta ilmaisevaksi esteeksi asetettu kapea kimpi tai vastaava, joka on hyväksyttävässä hypyssä ylitettävä

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈrimɑ/, [ˈrimɑ̝]
  • tavutus: ri‧ma

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rima rimat
genetiivi riman rimojen
(rimain)
partitiivi rimaa rimoja
akkusatiivi rima;
riman
rimat
sisäpaikallissijat
inessiivi rimassa rimoissa
elatiivi rimasta rimoista
illatiivi rimaan rimoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rimalla rimoilla
ablatiivi rimalta rimoilta
allatiivi rimalle rimoille
muut sijamuodot
essiivi rimana rimoina
translatiivi rimaksi rimoiksi
abessiivi rimatta rimoitta
instruktiivi rimoin
komitatiivi rimoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo rima-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

hyppyrima, kolmiorima, pintarima, pisararima, rima-aita, rimakatto, rimakauhu, rimalauta, rimalevy, rimanalitus, rimanpudotus, rimanylitys, rimapino, ylärima

Idiomit

[muokkaa]
  • asettaa rima korkealle – asettaa korkeat vaatimukset
  • laskea rimaa – madaltaa vaatimustasoa
  • rimaa hipoen – juuri ja juuri, hädin tuskin

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • rima Kielitoimiston sanakirjassa
  • rima Suomen etymologisessa sanakirjassa

Espanja

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

rima f. (monikko rimas)

  1. (kirjallisuustiede) riimi

Liittyvät sanat

[muokkaa]

Italia

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

rima f. (monikko rime[luo])

  1. (kirjallisuustiede) riimi

Verbi

[muokkaa]

rima

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä rimare
  2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä rimare

Kroaatti

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

rȉma f. 

  1. riimi

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /'rîma/
  • tavutus: ri‧ma

Taivutus

[muokkaa]
yksikkö monikko
nominatiivi rȉma rȉme
genetiivi rȉmē rȋmā
datiivi-lokatiivi rȉmi rȉmama
akkusatiivi rȉmu rȉme
vokatiivi rimo rȉme
instrumentaali rȉmōm rȉmama

Etymologia

[muokkaa]

italian sanasta rima ’riimi’

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • ríma Hrvatski jezični portal
  • rȉma Školski rječnik hrvatskoga jezika

Serbia

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

ríma f. (kyrillinen рима)

  1. riimi

Tahiti

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

rima

  1. käsi

Viitteet

[muokkaa]
  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.