iloisuus
Suomi
Substantiivi
iloisuus (40)
- se, että joku on iloinen
Ääntäminen
- IPA: /ˈilo/
- tavutus: i‧loi‧suus
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | iloisuus | iloisuudet |
| genetiivi | iloisuuden | iloisuuksien |
| partitiivi | iloisuutta | iloisuuksia |
| akkusatiivi | iloisuus; iloisuuden |
iloisuudet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | iloisuudessa | iloisuuksissa |
| elatiivi | iloisuudesta | iloisuuksista |
| illatiivi | iloisuuteen | iloisuuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | iloisuudella | iloisuuksilla |
| ablatiivi | iloisuudelta | iloisuuksilta |
| allatiivi | iloisuudelle | iloisuuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | iloisuutena | iloisuuksina |
| translatiivi | iloisuudeksi | iloisuuksiksi |
| abessiivi | iloisuudetta | iloisuuksitta |
| instruktiivi | – | iloisuuksin |
| komitatiivi | – | iloisuuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | iloisuude- | |
| vahva vartalo | iloisuute- | |
| konsonantti- vartalo |
iloisuut- | |
Etymologia
Käännökset
1. se että joku on iloinen
|
|
Liittyvät sanat
Aiheesta muualla
- iloisuus Kielitoimiston sanakirjassa