juttu
Suomi
Substantiivi
(monikko jutut)
- sanottava tai tehtävä asia
- Haluan tehdä yhden jutun.
- juoru
- Se on vain juttu.
- puhe, juttelu
- Siitä on ollut juttua.
- Hänellä sitä juttua riittää.
- kertomus, tarina
- Luin lehdestä hauskan jutun.
- tapaus
- Ihme juttu.
- oikeusjuttu
- seksuaalinen tai seurustelusuhde
- Heidän juttunsa päättyi eroon.
- yhden yön juttu
Ääntäminen
- IPA: /ˈjut̪ːu/
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | juttu | jutut |
| genetiivi | jutun | juttujen |
| partitiivi | juttua | juttuja |
| akkusatiivi | juttu; jutun |
jutut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | jutussa | jutuissa |
| elatiivi | jutusta | jutuista |
| illatiivi | juttuun | juttuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | jutulla | jutuilla |
| ablatiivi | jutulta | jutuilta |
| allatiivi | jutulle | jutuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | juttuna | juttuina |
| translatiivi | jutuksi | jutuiksi |
| abessiivi | jututta | jutuitta |
| instruktiivi | – | jutuin |
| komitatiivi | – | juttuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | jutu- | |
| vahva vartalo | juttu- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Käännökset
4. tarina
|