Siirry sisältöön

Wikimatkoista

Detroit on kaupunki Michiganin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kaupunki on tunnettu etenkin autoteollisuudestaan. Kaupungissa pidetään joka vuosi suuri autonäyttely, North American Auto Show ja maan kolmella suurimmalla autoteollisuusyhtiöllä, General Motorsilla, Fordilla ja Chryslerilla on kaikilla pääkonttorinsa Detroitin esikaupunkialueella.

Ymmärrä

[muokkaa]

Tule

[muokkaa]

Liiku

[muokkaa]

Autolla

[muokkaa]

Autokaupunki Detroitissa henkilöauto on ehdottomasti paras ja turvallisin liikkumismuoto. Johtuen kaupungin tasaisessa laskusuhdanteessa olevasta asukasluvusta ja keskustan lukuisista tyhjistä rakennuksista, liikenneruuhkat ovat verrattain vähäiset.

Bussilla

[muokkaa]

Kävellen

[muokkaa]

Aivan ydinkeskustaa lukuunottamatta kävelyetäisyydet ovat pitkiä ja ilta-aikaan on syytä noudattaa tavallista suurempaa varovaisuutta. Yllättäen Detroit on kuitenkin hyvin polkupyöräystävällinen kaupunki. Liikennekaistoja on paljon tiet ovat leveitä, mutta asukasluvun laskun vuoksi ruuhkat jäävät pieniksi.

Metrolla

[muokkaa]

Detroitissa ei ole varsinaista metroaverkostoa, mutta Detroit People Mover-ilmajunarata kiertää rengasmaisesti keskustan tärkeimmät rakennukset sekä Joe Louis Arenan. Kuukausilippu maksaa $10.

Näe

[muokkaa]

Tee

[muokkaa]

Osta

[muokkaa]

Syö

[muokkaa]

Juo

[muokkaa]

Kahvilat

[muokkaa]

Baarit & pubit

[muokkaa]

Yökerhot

[muokkaa]

Nuku

[muokkaa]

Edulliset

[muokkaa]

Keskihintaiset

[muokkaa]

Hintavat

[muokkaa]

Pysy turvassa

[muokkaa]

Detroit on vaarallinen kaupunki jossa on hyvä olla varoivainen

Pysy terveenä

[muokkaa]

Ota yhteyttä

[muokkaa]

Jatka matkaa

[muokkaa]

Kanadaan matkustaminen onnistuu Detroit-Windsor-tunnelia pitkin. Varmista autovuokraamosta, että vakuutus on voimassa myös Kanadassa.

Luo luokka

Tämä on tynkä-artikkeli. Siinä on vähän sekalaista tietoa, mutta kokonaisuudesta puuttuu jotain oleellista. Sukella sisään ja auta tekemään siitä käyttökelpoinen!