Siirry sisältöön

Valo ja varjo

Wikiaineistosta
Valo ja varjo

Kirjoittanut Saima Harmaja


En, kammiooni kahlittuna, voi
kynääni purppuraan ja kultaan kastaa.
Ei aavain pauhu unelmiini vastaa,
maan lehtiholvit mulle huminoi.
On huoneessani rauha kalvakkain,
ei siellä ruusukaan suo täyttä tultaan,
ja niinkuin kukka, vajoava multaan,
jäsenin kuihtuvin sen asujain.
Siks mitä piirtää kynä uupuneen,
maan värihehkusta ken säteen sai vaan
ja jolta suljettu on loisto taivaan?
– Se uraa aukoo hämyyn ikuiseen.
Maan jäljettömän pintaa kartoittain
se näkymättömästä etsii teitä,
jo löydettyjä, jälleen häipyneitä,
ja sille puhuu valo, varjo vain.


Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.