Vihtori ja Klaara

Klaara yllättää Vihtorin kapakan ovella.

Vihtori ja Klaara (Bringing Up Father) on George McManusin luoma yhdysvaltalainen sanomalehtisarjakuva, joka ilmestyi 12. tammikuuta 1913 – 28. toukokuuta 2000. Sitä kutsuttiin yleisesti nimellä Jiggs and Maggie kahden päähenkilön mukaan.

Hahmot

Sarjakuva kertoo äkkirikastuneesta irlantilaissiirtolaisesta Vihtorista (Jiggs), joka sosiaalisesta arvonnousustaan huolimatta haluaa viettää aikaa Topi Tuiterin ravintolassa vanhojen kamujensa kanssa vaimonsa Klaaran (Maggie) harmiksi. Erityisesti Vihtori pitää lammaskaalista, jota Klaara inhoaa. Klaara puolestaan on halukas hienosteluun ja siksi aina raahaamassa Vihtoria mukanaan oopperaan, jota mies inhoaa. Oopperalippujen säilytyksestä tai hävittämisestä tulee lopulta absurdeja mittoja saavuttava keskinäinen sota. Klaara yrittää epätoivoisesti estää Vihtoria livistämästä ravintolaan muun muassa lukitsemalla ovet riippulukoilla tai telkeämällä miehensä vaatteet lukolliseen kaappiin, mutta Vihtori keksii ovelia pakokeinoja, kuten lukonavauksen opiskelu kahlekuninkaan muistelmista tai varavaatteiden piilottaminen etukäteen takapihalle.

Sarjakuvan historia, piirrostyyli ja yhdysvaltalaiset elokuvasovitukset

McManus sai innoituksen Vihtoriin ja Klaaraan William Gillin musikaalista The Rising Generation, jonka hän oli nähnyt poikana St. Louisin Grand Opera Housessa 1800-luvun lopulla.

Sarjakuva oli heti suuri menestys. McManusin selkeä viiva ja kyky rakentaa vaikuttavia, usein perspektiivillä leikitteleviä ruutusommitelmia teki tästä sarjakuvasta hyvin vaikuttavan varsinkin isoilla sunnuntaisivuilla. McManus on vaikuttanut myös eurooppalaisiin ligne claire -tyylisuunnan edustajiin.

Pathé Film Exchange teki vuosina 1916–1918 animaatiosarjan Vihtorista ja Klaarasta. Hahmot esiintyivät myös mykkäelokuvissa, joissa Vihtoria näytteli J. Farrell MacDonald ja Klaaraa Polly Moran. Vuosina 1946–1950 tehtiin uusi, Joe Yulen ja Renie Rianon tähdittämä elokuvasarja.

McManus kuoli vuonna 1954. Hänen pitkäaikaisen apulaisensa Zeke Zekleyn odotettiin jatkavan Vihtorin ja Klaaran piirtämistä, mutta King Features Syndicate valitsikin McManusin tilalle Vernon Greenen. Greenen kuoltua 1965 tilalle tuli Hal Campagna. Vuonna 1980 sarjaa alkoi piirtää Frank Johnson.

Sarjakuva Suomessa ja suomalaiset elokuvasovitukset

Suomessa Vihtoria ja Klaaraa julkaisi Uusi Suomi kesäkuusta 1929 lehden viimeiseen numeroon 29. marraskuuta 1991 saakka. Myös Seura-lehti julkaisi sarjaa 1980-luvun alussa.

Tatu Pekkarinen kirjoitti sarjan hahmoista kaksi näytelmää, Klaara ja hänen Vihtorinsa (1931) sekä Vihtorin harha-askel (1934). Vuonna 1939 valmistui kaksikin suomalaista elokuvaa, joissa Vihtoria näytteli Eino Jurkka: Teuvo Tulion ohjaama ja suoraan itse sarjakuvaan perustuva Vihtori ja Klaara (Klaarana Verna Piponius) sekä Nyrki Tapiovaaran ohjaama Pekkarisen ensimmäisen näytelmän elokuvasovitus Kaksi Vihtoria (Klaarana Annie Mörk). Vuonna 1940 valmistui vielä Pekkarisen toiseen näytelmään perustuva ja Eino Jurkan itsensä ohjaama Herra johtajan ”harha-askel”, jossa päähahmojen nimet on tosin muutettu Aukustiksi ja Amaliaksi (näyttelijöinä Jurkka ja Eine Laine).

Kirjallisuutta

• McManus, George: Vihtori & Klaara. (Toimittanut Jussi Karjalainen. Sarjakuvaklassikot 4) Helsinki: Arktinen Banaani, 2007. ISBN 978-952-5602-45-6

Aiheesta muualla

• Timo Ronkainen: Görlityttöjä ja lammaskaalia. Kvaak.fi 24.2.2007.
• Heikki Jokinen: Laatukirja klassikkosarjasta. Helsingin Sanomat 24.3.2007.
• Sauli Pesonen: Vihtori ja Klaara pistelee nousukkaita^{[vanhentunut linkki]}. Kaleva 14.2.2007.