Vainoharhaisuus

Vainoharhaisuus eli paranoia on kohtuutonta levottomuutta tai pelkoa omasta hyvinvoinnista. Vainoharhaisuus saattaa olla kohtuutonta ja yltää psykoottisuuteen saakka. Paranoia sisältää vainokuvitelmia mahdollisesta uhasta tai salaliittoteorioista.

Paranoia on erotettava fobioista, jotka ovat itsepintaista tiettyjen tilanteiden, esineiden, eläinten, toimintojen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Sitä vastoin vainoharhainen henkilö syyttää tai pelkää älykkäitä olentoja^selvennä heidän tarkoituksenmukaisten toimiensa vuoksi. Paranoia pitää myös erottaa perustellusta epäluuloisuudesta,^selvennä kun yksilö tuntee levottomuutta oman persoonansa, ammattinsa, sukupuolensa, rotunsa, poliittisen suuntaumuksensa, yhteiskuntaluokkansa tai muun ominaisuutensa takia eli kun pelkoon todella on aihetta.^selvennä

Etymologia ja merkitys

Sana paranoia on kreikkaa (παράνοια), ja tarkoittaa yksinkertaisesti 'mielettömyyttä' (pará 'ulkopuolella', nóos 'mieli'), ja tätä alkuperäistä merkitystä psykiatria käytti kuvaamaan harhakuvitelmaa. Sanan merkitys on muuttunut lääketieteessä, ja tämän vuoksi sen käyttö saattaa vaihdella nykypsykiatriassa.

Käyttö psykiatriassa

Psykiatriassa Emil Kraepelin käytti termiä paranoia kuvaamaan mielisairautta, jossa harha on pohjana tai kaikkein huomattavimpana osana. Alkuperäisessä mielisairausluokittelussaan Kraepelin käytti termiä puhdas paranoia kuvatakseen tilaa, jossa harhaisuus on olemassa mutta sillä ei ole mitään näkyvää vaikutusta henkilön älylliseen kyvykkyyteen ja ilman mitään muita dementia praecoxin (myöh. skitsofrenian) oireita.

Hänen määritelmänsä mukaan uskomuksen ei tarvitse olla vainoava, jotta se voitaisiin luokitella paranoiaksi, joten suuri määrä harhaisia uskomuksia voi tulla luokitelluksi paranoiana. Esimerkiksi henkilö, joka uskoo olevansa merkittävä uskonnollinen henkilö, tulisi Kräpelinin määritelmän mukaan luokitella paranoiaksi.

Vaikkei puhtaan paranoian diagnoosia enää käytetä (sen tultua syrjäytetyksi diagnoosilla nimeltä harha-aistimusten häiriö), termiä käytetään kuvattaessa yleistä harhojen olemassaoloa, mieluummin kuin jonkin tietyn, vainoavan harhan, ja se elää edelleen paranoidisen skitsofrenian diagnoosina; tässä skitsofrenian tyypissä harhat ovat huomattavia.

Termin kliinistä määritelmää on käytetty kuvattaessa henkilöä, joka uskoo olevansa vainottu, ja on erotettu kaksi keskeistä tekijää:

1. Henkilö uskoo, että hänelle on tapahtumassa tai tulee tapahtumaan jonkinlainen onnettomuus.
2. Henkilö uskoo, että hänen vainoajansa tarkoituksena on vahingoittaa häntä.

Paranoia yhdistetään usein psyykkisiin sairauksiin, erityisesti skitsofreniaan, tosin lievempiä muotoja saattaa olla lähinnä ei-psykoottisissa diagnooseissa, kuten epäluuloinen persoonallisuushäiriö. Paranoia saattaa myös olla lääkkeiden tai piristävien lääkeaineiden (kuten kannabis, amfetamiini) sivuvaikutusta. Harhaluuloisuushäiriössä voi esiintyä vainoharhaisuutta.

Termin epäspesifisessä käytössä paranoiaharha tarkoittaa, että asianosaista seurataan, myrkytetään tai rakastetaan välimatkan päässä (kohteena usein kuuluisuus: tämä harhauskomus tunnetaan nimellä erotomania eli Clerambault’n oireyhtymä).

Muita yleisiä paranoian harhoja ovat uskomukset, että kyseisellä henkilöllä on kuviteltu sairaus tai loistartunta, että henkilöllä on jokin erityistehtävä tai hän on jumalan valitsema, että henkilön aivoihin on lisätty tai sieltä on poistettu tietoa tai että henkilön toimintaa ohjailee jokin ulkoinen voima.

Sairauksia, joissa esiintyy vainoharhaisuutta

Seuraavissa sairauksissa esiintyy vainoharhaisuutta:

• Paranoidinen skitsofrenia: Tyypillisesti nuorella aikuisiällä, tyypillisimmillään 20–28-vuotiaana puhkeava psykoosi, joka on eräs skitsofrenian tyypeistä. Henkilö kärsii erityisesti vainoharhaisuudesta ja kuuloharhoista, sekä hänellä esiintyy muita skitsofrenian oireita.
• Vainoharhainen harhaluuloisuushäiriö: Myöhäisemmällä aikuisiällä, tyypillisesti yli 40-vuotiaana puhkeava psykoosi, jossa henkilö kärsii vainoharhaisuudesta, mutta hänellä ei esiinny skitsofrenian oireita. Tyypillinen puhkeamisikä on selvästi myöhempi kuin paranoidisen skitsofrenian puhkeamisikä.
• Epäluuloinen persoonallisuushäiriö: Monenikäisillä esiintyvä mutta tyypillisesti nuorella aikuisiällä puhkeava ei-psykoottinen häiriö, jossa henkilö ei menetä todellisuudentajuaan ja vainoharhaisuus on pikemminkin kuvailtavissa epäluuloisuudeksi ja epäluottamukseksi muita ihmisiä kohtaan.

Paranoia kuvattuna populaarikulttuurissa

Populaarikulttuurissa paranoiaan liitetään usein

• uskomus, että henkilöllä on jonkinlaisia erityisvoimia tai että hänellä on jokin erityinen tehtävä
• salaliittoteoriat, kuten näennäisen yhteenkuulumattomien tapahtumien näkeminen osina suurempaa salaliittosuunnitelmaa
• yletön terroristien, rikollisten tai ryöstäjien pelko
• mustia helikoptereita ja muuta joukkovalvontaa
• voimakkaiden tahojen, kuten UFOjen, terroristien, mustapukuisten miesten, salaseurojen tai demonien, vainoaminen
• usko salaliittoteorioihin, joihin liittyy sosiaalinen vihollisuus
• mielenhallinta näkymättömien säteiden avulla ja foliohatut niiltä suojautumista varten
• kirjan lukeminen, elokuvan katsominen tai musiikkikappaleen kuuleminen, minkä jälkeen henkilö tuntee, että kyseinen teos kertoo asianosaisesta itsestään
• äärimmäinen epäluottamus hallitukseen, pakkolunastusoikeuden pelko ja yleinen epäluuloisuus muita ihmisiä kohtaan.

Katso myös

• Harhaluuloisuushäiriö
• Salaliittoteoria
• Hallusinaatio
• Monomania
• Skitsofrenia
• Joukko ja valta
• Daniel Paul Schreber