Tyyli
Tyyli on taiteilijan, esittäjän, tietyn ajan, koulukunnan tai jonkin muun senkaltaisen omaleimainen ilmaisu- tai esitystapa. Käsitteellä viitataan myös sellaiseen perustuvaan taidetuotteen tai -esityksen yhtenäiseen omaleimaisuuteen, tai sellaisena ilmenevään makusuuntaan, tyylisuuntaan.[1]
Tyyli voi olla merkkijärjestelmä, jota käytetään merkityksen parantamiseksi, lisäämiseksi tai nostattamiseksi missä tahansa taiteessa tai mediumissa. Jokaisella taideteoksella on merkitys, ikonografia ja sille ominaiset piirteet. Veistoksessa niitä voivat olla se tapa, jolla marmori on leikattu tai kiillotettu, piirustuksessa kynään tai liidun käsittelytapa viivan ja muodon tekemiseksi, tai rakennuksessa osien ja massojen tietty yhdistelmä.[2]
Taidehistoriallisen käsityksen mukaan taideteokset voidaan ryhmitellä tyyliominaisuuksien mukaan, jotta sellaiset teokset, joita ei ole signeerattu, voidaan osoittaa eli attribuoida jonkun henkilön tekemäksi niiden yhteisten ominaisuuksien takia. Aikakausilla tai jopa mailla voidaan osoittaa olevan yhteisiä piirteitä, jotka mahdollistavat tunnistamattomien taideteosten osoittamisen kuuluvaksi maahan, aikakauteen tai koulukuntaan, tai jopa jollekin taiteilijalle.[3]
Jos tyylin ominaisuuksia ei voitaisi käsitellä tällä tavoin, taidehistoria olisi melko olematonta, koska silloin tiede rajoittuisi signeerattujen, luotettavan autenttisuuden tai provenienssin omaaviin teoksiin, eivätkä mitkään näistä tekijöistä huomioisi kaikkien ihmisten taipumusta lisätä ymmärtämystään luokittelemalla aineistoa.[3]
Tyylikäsitteen historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sana tyyli juontuu alun perin kirjoitus- tai piirustuspuikkoa tarkoittavasta sanasta stylus. Roomalaisessa retoriikassa sillä kuvattiin jonkin aiheen esitystapaa ja tässä mielessä se omaksuttiin runouden, musiikin ja taiteen käsitteistöön. Keskiajalla stilus tarkoitti myös käytös- ja elämäntapoja, samalla tavalla kuin nykyisin puhutaan elämäntyylistä. Käsitettä alettiin soveltaa kuvataiteisiin 1500-luvulla Italiassa, jossa tyyli saattoi viitata taiteilijan persoonalliseen tekotapaan. Tyyli tarkoitti taiteilijan persoonallista, suurenmoista ja esimerkillistä ominaisuutta. Vastaava termi oli myös maniera. [4] Tämä käsitys tyylistä taiteilijan persoonallisena tekotapana, "käsialana" on monesti haluttu liittää nerouteen. [5]
Antiikin tutkija J.J. Winckelmann (1717–1768) toi tyylin käsitteeseen uuden ulottuvuuden 1700-luvun lopulla. Hän liitti tyylin kokonaisiin historiallisiin aikakausiin, epookkeihin ja kansakuntiin, eikä vain yksittäiseen taiteilijaan. Tyylin käsite alkoi palvella myös historian tulkintaa. Tyylihistoria oli 1800-luvulla taidehistoriassa keskeinen, kun taidehistorioitsijat tunnistivat ja erittelivät tyylilajeja ja tyyliperiodeja, kansallisia tyylejä ja niiden alatyylejä ja koulukuntia kasvitieteilijöiden tavoin. Käsitys evoluutiosta omaksuttiin tyylilajeihin darwinismista, jossa omaksuttiin käsitys kustakin tyylistä, joka noudatteli vääjäämätöntä kehitystä kasvuvaiheesta loistokauteen ja rappioon.[6]
Kasvanut tietoisuus tyyleistä johti käytännön sovellutuksiin kertaustyyleinä sisustustaiteessa ja arkkitehtuurissa. 1800-luvun lopussa tyylistä tuli yleinen tulkintametodi, joka kattoi kaikki tietyn aikakauden ja alueen taiteet ja joskus jopa kaikki kulttuurin alueet. Muun muassa Alois Rieglin (1858–1905) ja Heinrich Wölfflinin (1864–1945) vastakohtiin perustuvat tyylitunnusmerkit viittasivat teoksen muoto-ominaisuuksiin. Vapautuminen normatiivisista makukäsityksistä tapahtui samaan aikaan modernismin, modernin arkkitehtuurin ja abstraktin taiteen esiintulon kanssa.[7]
Tyylihistoriaa alettiin arvostella, koska väitettiin, että se yksinkertaistaa ja pinnallistaa historiallisia ilmiöitä, lyö leimoja ja kiinnittää huomiota liiaksi muoto-ominaisuuksiin. Tyylihistorian käsitettä on pyritty laajentamaan ja tulkitsemaan uusilla tavoilla, jotka ottaisivat paremmin huomioon myös taideteoksen sisällön.[8] 1900-luvun taidehistorioitsijat ovat selittäneet tyyliä tavoiksi ja menetelmiksi, joilla taiteilija tai ryhmä taiteilijoita hahmottaa ajatus- ja tunnesisältöjä.[9]
Tyylejä voivat olla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retoorisista tyyleistä johdetut tyylit, kuten draamasta, lyriikasta ja epiikasta juontuvat dramaattinen, lyyrinen ja eeppinen tyyli.
- Epookkityyli eli aikakauden tyyli, joka liittyy elämäntapaan, kuten gotiikka, renessanssi, modernismi.
- Kansallinen tyyli eli kansallisromantiikka.
- Taiteellinen tyyli, joka on johdettu epookkityylistä eli kertaustyylit, kuten uusrenessanssi, uusgotiikka, uusklassismi, postimpressionismi tai uusminimalismi.
- Koulukuntaan tai taidesuuntaukseen liittyvät tyylit, kuten Düsseldorfin koulukunta, fluxus, konstruktivismi tai yhteisötaide.
- Persoonallinen tyyli eli taiteilijan oma tyyli.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aihe
- Attribuointi
- Tyylikausi
- Tyylilaji eli genre
- Tyylioppi
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ tyyli. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Paul Duro & Michael Greenhalgh: Essential Art History, s. 279. Bloomsbury, 1992. (englanniksi)
- ↑ a b sama
- ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 763. WSOY, 1991.
- ↑ Riitta Konttinen ja Liisa Laajoki: Taiteen sanakirja, s. 469. Otava, 2000.
- ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 764. WSOY, 1991.
- ↑ sama, s. 764
- ↑ Riitta Konttinen ja Liisa Laajoki: Taiteen sanakirja, s. 470. Otava, 2000.
- ↑ Taiteen pikkujättiläinen, s. 765. WSOY, 1991.
| Aiheet | |
|---|---|
| Estetiikan teoriat | |
| Esteettiset kategoriat | |
| Sovellettu estetiikka | |
| Taidefilosofit | |
| Artikkeleita aiheesta |