Tulvat Suomessa
Tämä artikkeli käsittelee Suomessa tapahtuvia tulvia.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa tulvat ovat tyypillisesti olleet vähäisiä verrattuna Keski-Eurooppaan, jossa sateiden rankkuus, järvien vähäisyys ja maaston suuremmat korkeuserot lisäävät alttiutta tulville. Suomen maa- ja metsätalousministeriön tekemän selvityksen mukaan erittäin harvinaisen (keskimäärin kerran 250 vuodessa toistuvan) tulvan aiheuttamat vahingot olisivat Suomessa rahallisesti noin 550 miljoonaa euroa[1].
Suomessa on tehty järjestelmällisiä vedenkorkeushavaintoja 1840-luvulta alkaen. Tällä havaintojaksolla korkein laajoja alueita Suomessa koskenut kesätulva esiintyi vuonna 1899 ja toinen laaja-alainen, lähes yhtä korkea kesätulva vuonna 1924.[1] Suomessa suuria kevättulvia on ollut vuosina 1953, 1966, 1984 ja 2000. Näiden tulvien toistuvuus on ollut keskimäärin noin kerran 50 vuodessa.
Suurimmista jokitulvista olevien tietojen mukaan esimerkiksi vuonna 1807 vesi oli Rovaniemellä kevättulvan aikaan yhdeksän metriä normaalin kesävedenkorkeuden yläpuolella, ja vuonna 1859 vesi nousi Kemijoessa ja Ounasjoessa seitsemän metriä yli kesäkorkeuden.[2]
Valapaton tulva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Valapaton tulva
Todella harvinainen ja vaikutuksiltaan laajalle ulottuva tulva on sattunut Suomessa viimeksi vuonna 1899. Tuolloin muun muassa Vuoksen, Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöissä esiintyneen tulvan toistumisajaksi on arvioitu vähintään 250 vuotta (eli vuotuinen todennäköisyys alle 0,4 %). Tulvavedenkorkeudet olivat keskivedenkorkeuksien yläpuolella Päijänteessä 193 cm, Kallavedessä 155 cm, Vanajavedessä 224 cm, Tampereen Pyhäjärvessä 253 cm ja Saimaalla 202 cm. Kokonaisvahinkojen määrä arvioitiin silloisen rahan arvon mukaan 7,4 miljoonaksi markaksi.[3] Tulvan poikkeuksellisuus ymmärrettiin jo aikanaan, minkä seurauksena rantakallioihin kaiverrettiin korkeimman vedenkorkeuden osoittavia merkkejä. Saman vuoden helmikuun manifestin seurauksena nämä merkit vuosilukuineen tunnetaan laajalti valapaton viivoina. Vuoden 1899 jälkeen rantojen läheisyyteen on rakennettu huomattavia määriä asuinrakennuksia, kesämökkejä, teollisuuslaitoksia, teitä, siltoja ja niin edelleen, joten vahinkopotentiaali on nykyisin aivan eri luokkaa kuin runsaat sata vuotta sitten.
Vuoden 1966 tulvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1966 Etelä-Suomessa satoi poikkeuksellisen paljon lunta ja kylmä huhtikuu viivytti lumien sulamista. Lopulta sään lämmettyä vapun tienoilla lumet sulivat nopeasti. Lumen vesiarvo oli poikkeuksellisen suuri, jopa 260 millimetriä, ja tästä seurasi ennätystulvat. Kokemäen-Huittisten alueella tulva aiheutti lähinnä maatalousvahinkoja. Halisissa, Aurajoen vesistössä, lumen vesiarvoksi mitattiin 211 mm. Halisissa tulvahuippu saavutettiin 2. toukokuuta, jolloin Aurajoessa mitattiin 286 m³/s virtaama. Paikoin ihmisiä jouduttiin evakuoimaan tulvan tieltä ja joista piti räjäyttää jääpatoja.
Talvitulva 1974–1975
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvitulva 1974–1975 Kokemäenjoella aiheutui loppuvuoden 1974 runsaista sateista. Lauha sää ja suuri virtaama estivät jääkannen muodostumisen Kokemäenjokeen. Suuri virtaama, avovesi ja pakkasjakso mahdollistivat hyyteen ja hyydepatojen muodostumisen. Samaan aikaan merivesi nousi korkealle. Kokemäenjoen suistossa Pihlavassa hyydettä oli jokiuomassa pohjaan asti. Lisäksi Porin alueella esiintyi vuodenaikaan nähden harvinainen jäiden lähtö, jonka seurauksena Kirjurinluodon kärkeen muodostui jääpato.
Kevättulva 1984
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keväällä 1984 Pohjanmaalla sattunut tulva oli toistuvuudeltaan keskimäärin kerran 30–40 vuodessa sattuva tulva ja se aiheutti asuinrakennuksien kastumista ja lisäksi peltoalueita oli veden peitossa. Lisäksi joen alaosalla tulvavesi katkaisi maantien 715 sekä Vaasan lentoasemalle johtavan tien ja purkautui mereen osittain Vanhan Vaasan kanaalin kautta. Tämä oli seurausta jääpadon muodostumisesta maantien 715 sillalla. Suurilla tulvilla Laihianjoen tulva-alue yhtyy Karkkimalan alueella Kyrönjoen tulva-alueeseen, kuten havaittiin vuoden 1984 tulvalla.
Tulvat 2000-luvulla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa on koettu 2000-luvulla useita erityyppisiä tulvia. Kesällä 2004 kasvoivat virtaamat esimerkiksi Vantaajoen vesistöalueen uomissa jatkuvien rankkasateiden seurauksena ajankohtaan nähden ennätyksellisen suuriksi.[4] Tulvavahinkoja korvattiin valtion varoista noin 900 000 euroa[5]. Loppiaisena 2005 puolestaan merivesi nousi Suomenlahdella ennätyslukemiin ja silloinen merentutkimuslaitos (nykyinen Ilmatieteenlaitos) antoi historiansa ensimmäisen tulvavaroituksen. Tulvantorjunta onnistui Helsingissä varsin hyvin, muun muassa paperipaaleista rakennettiin tulvaseinämä Kauppatorille[6]. Saman vuoden toukokuun lopussa lumen sulamisesta aiheutuneet Lapin tulvat olivat poikkeuksellisen rajuja. Tulvavahingot olivat Kittilän keskustan ja Ylä-Ounasjoen alueella 4,7 miljoonaa euroa[7]. Porissa puolestaan paikallinen rankkasade aiheutti 12. elokuuta 2007 noin 20 miljoonan euron vahingot. Kolmen tunnin aikana satoi pahimmillaan 20 prosenttia vuotuisesta sadannasta[8]. 6. lokakuuta 2012 Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnan pohjoisosissa koettiin raju tulva, joka johtui 5.–6. lokakuuta välisenä aikana Länsi-Suomen yllä pyörineen laajan matalapaineen aiheuttamasta lähes jatkuvasta rankkasateesta. Myös tulva-alueen ulkopuolella, esimerkiksi Kokemäellä ja Porissa, mitattiin yli 30 millimetrin vuorokausisademääriä.[9] Huhtikuussa 2013 myöhään, mutta yllättävän voimakkaasti ja laaja-alaisesti alkanut terminen kevät aiheutti lähes kaikkialla Suomessa vakavaa tulvimista. Pahimmin tulvat koettelivat Pyhäjokea Pohjois-Pohjanmaalla.
Tulvariskialueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomeen on nimetty 22 merkittävää tulvariskialuetta vuosiksi 2018–2024. Nimeämisessä otettiin huomioon tulvan todennäköisyys ja tulvasta aiheutuvat vahingolliset seuraukset. Seurausten merkittävyyttä arvioitiin yleiseltä kannalta. Merkittäville tulvariskialueille on laadittu tai laaditaan tulvavaara- ja tulvariskikartat sekä tulvariskien hallintasuunnitelmat, joissa esitetään tavoitteet sekä toimenpiteet tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi sekä toimenpiteiden muut vaikutukset. Arvioiden mukaan vesistön tulvimisesta aiheutuu suurimmat riskit Rovaniemellä ja Porissa. Meriveden noususta taas aiheutuu merkittäviä riskejä esimerkiksi Helsingin seudulla.[10]
Tulvia voi aiheutua muuallakin kuin nimetyillä riskialueilla, mutta näillä nimetyillä alueilla tulvariskin on katsottu olevan merkittävin. Erityisesti rankkasateiden aiheuttamien vahingollisten ja äkillisten hulevesitulvien syntyminen riippuu pitkälti siitä mihin rankkasadealue osuu. Näiden rankkasadetulvien ennustaminen on erittäin vaikeaa.
Erityisesti Pohjanmaan jokivesistöt ovat tulvaherkkiä, koska ne virtaavat laakeilla alueilla eikä vesistöissä ole paljon virtaamaa tasaavia järviä. Lumien sulaminen keväällä tapahtuu yleensä koko jokien pituudelta samaan aikaan, koska joet virtaavat idästä länteen ja vettä tulee lyhyessä ajassa paljon.
Ilmastonmuutos muuttaa arvioiden mukaan merkittävästi jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien vuodenaikaista vaihtelua. Lämpötilan nousun johdosta talven virtaamat ja vedenkorkeudet kasvavat, kun taas kevään lumen sulamisesta aiheutuvat virtaamat pienenevät etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Kesän aikana vedenkorkeudet taas saattavat laskea entistä alemmas. Tulvat pienenevät osassa Suomea lumen määrän vähetessä, mutta erityisesti suurten vesistöjen keskusjärvissä ja laskujoissa sadannan lisääntyminen kasvattaa tulvia suurimmalla osalla ilmastoskenaarioita[10]. Tulvariskin arvioidaan kaksin- tai kolminkertaistuvan vuoteen 2100 mennessä, jos mitään lisävarautumistoimenpiteitä ei toteuteta[11]
Kymenlaaksossa sijaitseva kuivattu Elimäenjärvi tulvii monina keväinä voimakkaasti viivyttäen peltotöitä[12].
Tulvariskien hallinta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisten toimenpiteiden kokonaisuutta, joiden tavoitteena on arvioida ja vähentää tulvien esiintymisen todennäköisyyttä ja/tai tulvien vahingollisia seurauksia.
Tulvariskien hallinta on Suomessa perinteisesti keskittynyt vesistöjen säännöstelyyn sekä muihin tulvasuojelun keinoihin, kuten uomien perkauksiin ja rantojen pengerryksiin. Tulvavahinkoja pystytään kuitenkin vähentämään merkittävästi myös suunnittelemalla maankäyttöä järkevästi ja ohjaamalla rakentamista tulva-alueiden ulkopuolelle. Suomessa on tehty tätä tukevaa järjestelmällistä tulvakartoitustyötä, jonka avulla lisätään viranomaisten ja kansalaisten tietoisuutta tulva-alueista.
Merkittäville tulvariskialueille tehdään tulvakartat, joista selviää minne tulva voi levitä ja millaista vahinkoa se voi aiheuttaa. Tulvakarttoja voidaan käyttää apuna tulvariskien hallinnan suunnittelussa. Niiden avulla voidaan esimerkiksi toiminta tulvatilanteessa, kuten teiden sulkemiset ja evakuoinnit, suunnitella mahdollisimman tehokkaasti. Vesistöille, joissa on merkittävä tulvariskialue, laaditaan lisäksi tulvariskien hallintasuunnitelmat joiden tarkoituksena on estää ja vähentää tulvariskiä alueella. Tulvariskien hallinnan suunnittelusta vesistö- ja meren rannikon alueilla vastaa paikallinen ELY-keskus. Hulevesitulvariskien hallinta on kuntien vastuulla.[13]
Toiminta tulvan uhatessa ja tulvan aikana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jokaisen henkilön vastuulla on suojella itseään ja omaisuuttaan omilla toimillaan. Pelastusviranomaisen vastuulla on toiminnan suunnittelu ja johtaminen tulvatilanteessa sekä pelastustoiminta. ELY-keskuksen vastuulla on tiedottaminen tulvavaarasta, tulviin varautuminen ennen tulvia sekä vesistön käytön valvonta. Kunnan vastuulla on suojella omia rakenteita ja toimintaa sekä tukea pelastusviranomaisia tulvasuojelussa. Suomen ympäristökeskus vastaa vesistöennusteiden, varoitusten ja tulvakarttojen laatimisesta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Timonen ym. 2003. Suurtulvatyöryhmän loppuraportti. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. Työryhmämuistio MMM 2003:6. 96 s. .mmm.fi. Arkistoitu 9.12.2008. Viitattu 15.12.2021.
- ↑ Tulvakomitean mietintö, Komiteanmietintö 14/193. Tulvakomitea 1939. Valtioneuvosto, Helsinki. 306 s.
- ↑ Palmén, J. 1903. Überschwemmungen in Finland in den Jahren 1898–1899: Übersetzung eines amtlichen Berichtes. Suomen maantieteellinen seura 1903
- ↑ Ympäristö.fi: Vantaanjoen tulvat heinä- ja elokuun vaihteessa ymparisto.fi.
- ↑ Suhonen, V. & Rantakokko, K. 2006. Vantaanjoen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma. Uudenmaan ympäristökeskus, Helsinki. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 1/2006.
- ↑ Kihl, M. 2006. Helsingissä varaudutaan tulviin. Ympäristö ja Terveys-lehti 3:2006.
- ↑ Paikkatietomenetelmä tulvariskien alustavaan arviointiin civil.aalto.fi.[vanhentunut linkki]
- ↑ Tulvariskityöryhmä: Tulvariskityöryhmän loppuraportti, s. http://mmm.fi/documents/1410837/1790801/trm5_2009_Tulvariskityoryhman_raportti_26_3_2009__lopullinen_3.pdf/c4d3b6a7-80d2-416f-bf82-46701c6379c1.++MMM, 2009.
- ↑ Vuorokaudessa satoi yli 30 milliä, lähipäivinä vettä tulee reilusti lisää satakunnankansa.fi. Arkistoitu 20.9.2015. Viitattu 15.12.2021.
- ↑ a b ymparisto.fi/tulvat ymparisto.fi. Viitattu 20.12.2018.
- ↑ Parjanne, Antti; Silander, Jari; Tiitu, Maija; Viinikka, Arto: Suomen tulvariskit nyt ja tulevaisuudessa - Varautuminen maankäytön, talouden ja ilmaston muutokseen, s. http://hdl.handle.net/10138/278893.++Suomen ympäristökeskus, 2018.
- ↑ Kaipainen, Minna: Kuivatusta järvestä tuli viljelijöiden murheenkryyni – pellot muuttuvat aina takaisin järveksi: "Kaivinkonekuski sai syksyllä kolme haukea" Yle Uutiset. 3.5.2022. Viitattu 4.5.2022.
- ↑ Laki tulvariskien hallinnasta 620/2010 finlex.fi.