Taranto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taranto
Taranton kaupunkia ja Ponte di San Francesco di Paola -silta.
Taranton kaupunkia ja
Ponte di San Francesco di Paola -silta.
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Taranto

Koordinaatit: 40°28′N, 17°14′E

Valtio Italia
Alue Apulia
Maakunta Taranto
Perustettu 706 eaa.
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 217 km²
Korkeus 15 m
Väkiluku (31.12.2015) 201 100[1]
 – Väestötiheys 927 as./km²









Taranto on kaupunki Apuliassa Etelä-Italiassa Tarantonlahden rannalla. Kaupungissa on rauta-, öljynjalostus- ja laivateollisuutta sekä laivastotukikohta. Kaupungissa on myös arkkipiispanistuin ja museo, jossa merkittäviä arkeologisia kokoelmia.

Pääartikkeli: Antiikin Taras

Taranto, antiikin Taras, oli alun perin kreikkalainen siirtokunta, jonka perustivat spartalaiset noin vuonna 708–706 eaa. Taras kukoisti erityisesti 500–300-luvuilla eaa., ja se oli koko Magna Graecian eli Suur-Kreikan tärkeimpiä kaupunkeja ja merkittävä satama. Roomalaiset valloittivat kaupungin vuonna 272 eaa. Se kehittyi ajan kuluessa roomalaiseksi kaupungiksi nimellä Tarentum, vaikkakin taantui kreikkalaiseen aikaan nähden.[2][3]

Taranton keskiaikainen Castello Aragonese -linna.

Myöhempi historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarentum mainitaan edelleen gootteja vastaan käytyjen sotien aikaan merkittävänä sotilastukikohtana ja satamana. Belisarius valtasi kaupungin Itä-Roomalle eli Bysantin valtakunnalle, ja Totila valtasi sen uudelleen vuonna 549 jaa., jonka jälkeen se säilyi gooteilla siihen sakka, kunnes Narses valtasi sen takaisin Bysantille. Tämän jälkeen kaupunki säilyi Bysantin hallussa aina vuoteen 661 saakka., jolloin sen valtasivat Beneventumin herttuat. Tämän jälkeen kaupunki oli välillä saraseeneilla, jotka tuhosivat sen kokonaan vuonna 967, ja välillä jälleen Nikeforos Fokaksen valtaamana Bysantilla. Bysantti menetti alueen lopullisesti normanneille Robert Guiscardin vallattua sen vuonna 1063, jonka jälkeen se kuului Napolin kuningaskuntaan.[2][3]

Toisen maailmansodan aikana Tarantossa käytiin maailman ensimmäinen lentotukialustaistelu Ison-Britannian ja Italian välillä.

Kaupungissa pelaa Italian A1-liigan lentopallojoukkue nimeltään Prisma Taranto. Joukkueessa on pelannut muun muassa suomalainen Konstantin Shumov.

  1. Istat - Istituto Nazionale di Statistica: Demographic Balance for the year 2015 and Resident Population from on 31st December Italian tilastokeskuksen väestötilasto alueittain, maakunnittain ja kunnittain. Arkistoitu 16.10.2017. Viitattu 22.1.2017. (englanniksi)
  2. a b Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”TARAS later Tarentum (Taranto) Apulia, Italy”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b Smith, William: ”Tarentum”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]