TIETY
TIETY - Tietotyötutkinto on yksi TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n ohjelmistoriippumattomista tutkinnoista. TIETY - Tietotyötutkinnon tavoitteena on edistää tietotyötaitoja työelämälähtöisesti. TIETY - Tietotyötutkinnon suorittaminen edellyttää aina tutkintoon valmistavaan koulutukseen osallistumista. Koulutuksen aikana osallistujille kehittyy paremmat valmiudet kehittää omia sekä organisaatioiden toimintamalleja.
TIETY - Tietotyötutkinnon suorittaneilla on kyky hyödyntää tieto- ja viestintäteknisiä taitoja monipuolisesti, verkottuneesti ja luovasti. Tutkinnossa korostuu perinteisen yksilöllisen tekemisen lisäksi yhteisöllinen toiminta ja tutkinto lisää suorittajien kykyä työskennellä ammatillisissa ryhmissä ja verkostoissa käyttäen tieto- ja viestintäteknologiaa välineenään. Yksi keskeisistä tavoitteista on lisätä tutkinnon suorittajien innovatiivisuutta ja rohkaista heitä soveltamaan uusia tekniikoita omassa työssään.
TIETY - Tietotyötutkinnon esitietovaatimuksena on Kansalaisen @ -kortin tasoisten tietojen ja taitojen hallitseminen. TIETY -Tietotyötutkinto soveltuu monikäyttöisenä erilaisten kohderyhmien koulutuksiin. Koulutusta voidaan toteuttaa esim. henkilöstö- tai työvoimakoulutuksena tai TIETY - Tietotyötutkinto voidaan sisällyttää osaksi muuta koulutusta (esim. toisen asteen ammatilliset tutkinnot). TIETY - Tietotyötutkinnon näyttökokeita voi järjestää vain siihen oikeuden (lisenssin) saanut organisaatio.
TIETY - Tietotyötutkinto koostuu 4 moduulista:
- Työ tietoyhteiskunnassa
- Yhteistoiminta ja viestintä
- Tiedonhaku ja -hallinta
- Tietoturva ja tietosuoja
Tutkinto suoritetaan näyttökokein. Moduulien 2–4 näyttökokeet sisältävät koulutuksen aikana tehtäviä yksilö- tai ryhmätöitä ja soveltavan tehtävän. Moduuli 1, Työ tietoyhteiskunnassa, suoritetaan verkossa tehtävänä käsitetestinä. Testausmalli vahvistaa näin tutkinnon lähtökohtia: ymmärtäminen, soveltaminen ja yhteisöllinen tekeminen.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]TIEKE:n tietokoneen käyttäjän ajokorttitutkinnot
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- [1] (Arkistoitu – Internet Archive)