Tämä on lupaava artikkeli.

Tšad

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tšadin tasavalta
جمهورية تشاد
(Jumhūriyyat Tašād)
République du Tchad
Tšadin lippu Tšadin vaakuna
lippu vaakuna

Tšadin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Tšadin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto sotilasjuntan alainen tasavalta
Presidentti Mahamat Idriss Déby Itno
Pääministeri Succès Masra
Pääkaupunki N’Djamena
12°06′N, 15°02′E
Pinta-ala
– yhteensä 1 284 000 km² [1] (sijalla 21)
– josta sisävesiä 24 800 km²
Väkiluku (2022) 17 963 211[1] (sijalla 67)
– väestötiheys 7 as. / km²
– väestönkasvu 3,09 % [1] (2022)
Viralliset kielet ranskan kieli, arabian kieli
Lukutaito 40,2 %
Valuutta CFA-frangi (XAF)
BKT (2020)
– yhteensä 24,97 mrd. USD (PPP) [1]  (sijalla 144)
– per asukas 1 500 USD
HDI (2019) 0,398 [2] (sijalla 187)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 52,3 % [1]
– teollisuus 14,7 % [1]
– palvelut 33,1 % [1]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Ranskasta
11. elokuuta 1960
Lyhenne TD
Kansainvälinen
suuntanumero		 +235
Tunnuslause Unité – Travail – Progrès (Yhtenäisyys – Työ – Kehitys)
Kansallislaulu ”La Tchadienne”
Edeltäjä(t) Ranskan Tšadin lippu Ranskan Tšad
(1900–1960)

Tšadin tasavalta eli Tšad (arab. تشاد‎, Tašād, ransk. Tchad) on sisämaavaltio Keski-Afrikassa rajanaapureinaan pohjoisessa Libya, idässä Sudan, etelässä Keski-Afrikan tasavalta, lounaassa Kamerun ja Nigeria sekä Niger lännessä.

Tšad on valtiona hyvin keinotekoinen ja kuin jakojäännös siirtomaavaltojen rajanvedoista. Lähes koko itsenäisyyden ajan sitä on raastanut sisällissota, kun pohjoisen arabit ja etelän pääosin kristityt mustaihoiset asukkaat ovat taistelleet elintilasta ja vallasta.[3]

Maan nimi tulee Tšadjärvestä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti ’järveä’.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšadin kartta
Tšad satelliittikuvassa

Tšadin pinta-ala on 1 284 000 neliökilometriä. Valtio jakaantuu neljään ilmastovyöhykkeeseen. Maan pohjoisosa kuuluu Saharaan, jossa sateet ovat epäsäännöllisiä ja vuoden keskiarvo voi olla alle 50 mm. Keskisellä alueella vaikuttaa Sahelin savannivyöhyke, jossa kasvillisuus vaihtelee savannista pensaikkoon. Etelämmäksi mentäessä ”sudanilaisella vyöhykkeellä” savanni muuttuu metsäisemmäksi ja sademäärä saavuttaa 600 – 1 000 mm. Aivan maan lounaiskulmassa on trooppista vyöhykettä, missä sadetta saadaan touko-lokakuussa 800–1200 mm.[4]

Maasto on melko tasaista, mutta kohoaa vähitellen siirryttäessä Tšadjärveltä kohti Tibestivuoristoa pohjoisessa ja Ennedin sekä Ouaddaïn ylänkömaita idässä.[5] Tšadin korkein kohta on Tibestivuoristoon kuuluva Emi Koussi, joka nousee 3 415 metrin korkeuteen merenpinnasta.[1][6] Maasto on ylänköistä myös Guéran alueella maan keskiosassa. Tšadjärvi Kamerunin rajalla oli aikoinaan Afrikan toiseksi suurin järvi, mutta se on nykyään alle kymmenesosan aiemmasta alastaan. Sen pinta-ala vaihtelee rajusti vuodesta ja vuodenajasta toiseen. Järven kutistumisesta on syytetty sekä veden laajamittaista käyttöä kasteluun, että ilmastonmuutosta.[7][8]

Zakouman kansallispuisto sijaitsee 800 kilometrin päässä pääkaupunki N’Djaménasta kaakkoon. Alueen eläimet olivat kuolemaisillaan sukupuuttooon salametsästyksen ja sisällissodan takia, mutta määrätietoisten suojelutoimien ansiosta eläinkanta on toipunut, ja puistossa tavataan taas suuria norsulaumoja sekä kirahveja, gnuita, leijonia, erilaisia antilooppeja, apinoita ja lintuja.[9]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskaudet ja siirtomaa-aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bornun sulttaanin neuvosto 1826

Ensimmäinen merkittävä Tšadin alueella vaikuttanut kuningaskunta oli Kanem-Bornu. Tämä sai alkunsa Tšadjärven läheisyydessä liittoutuneista heimoista. Keskiajalla alue alkoi saada vaikutteita ulkoa, kun muslimikauppiaat kävivät kauppaa savannialueiden animistiheimojen kanssa.[10]

Tšadista tuli Ranskan siirtomaa Territoire Militaire des Pays et Protectorats du Tchad vuonna 1900. Vuoteen 1920 mennessä Ranska oli valloittanut sen kokonaisuudessaan ja se liitettiin Ranskan Päiväntasaajan Afrikkaan. Ranska ei juurikaan kehittänyt siirtomaata, ja sen hallinto oli alimiehitettyä. Ranskan miehityshallinto varsinkin pohjoisessa ja idässä oli nimellistä, ja paikalliset päälliköt huolehtivat edelleen käytännön hallintotoimista.[5] Vuonna 1929 aloitettiin suurimittainen puuvillan kasvatus. Toisen maailmansodan jälkeen siirtokunta sai territoires d'outre-mer -oikeudet ja edustuksen Ranskan kansalliskokouksessa, sekä oman parlamentin.[11] Vapaan Ranskan joukoissa oli taistellut 15 000 tšadilaista. Suurimmaksi puolueeksi muodostui Tšadilainen edistyspuolue (Parti Progressiste Tchadien, PPT), joka oli osa Ranskan Länsi-Afrikan Rassemblement démocratique africainia.[12]

Itsenäisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyden valtio sai 11. elokuuta 1960. Ensimmäisenä presidenttinä oli PPT:n johtaja François Tombalbaye, joka luotti maan pohjois- ja eteläosien kristittyihin ja animisteihin maan keskiosan muslimeja vastaan ja ajoi afrikkalaistamispolitiikkaa, jossa Ranskan miehityshallinnon aikaiset virkamiehet korvattiin alkuperäisasukkailla. Kaksi vuotta valtaannousunsa jälkeen Tombalbaye kielsi muut poliittiset puolueet kuin oman PPT-puolueensa ja hajotti parlamentin.[13] Hänen autoritaarista politiikkaansa vastustamaan nousi etenkin marraskuun 1965 satoja surmanneiden levottomuuksien jälkeen syntyneitä ryhmiä. Merkittävin näistä oli Sudanin tukema muslimien Tšadin Kansallisen vapautuksen rintama FROLINAT (Front de Libération Nationale du Tchad). Vastineeksi Ranskan tuesta Tombalbaye höllensi 1960-luvun lopulla politiikkaansa ja vapautti satoja poliittisia vankeja, mutta elokuun 1971 Libyan tukemaksi väitetyn vallankaappausyrityksen jälkeen kehitys kääntyi taas päinvastaiseksi. Libya alkoi tukea julkisesti FROLINATia, joka oli hajonnut useaan kilpailevaan osaan, kuten Hissène Habrén lohkoon Forces Armées du Nord, FAN.[14]

Tombalbayen afrikkalaistamispolitiikkaan elokuusta 1973 lähtien liittyneet kristittyjen vainot ja hänen käyttöönottamansa oman heimonsa yondo-riitit herättivät vastustusta.[15] Poliittisten ja armeijan puhdistusten jälkeen 13. huhtikuuta 1975 ryhmä sotilaita kaappasi vallan ja surmasi Tombalbayen, joka jälkeen perustettiin kenraali Félix Malloumin johtama sotilashallinto (CSM).

Vuonna 1977 Libya miehitti ja liitti itseensä uraanista rikkaan Aozoun kaistan Pohjois-Tšadissa.[11] Ranska ja Yhdysvallat tukivat Malloumia Libyaa vastaan. Saadakseen pohjoisen heimot puolelleen hän nimitti pääministeriksi kapinallisten FANin Hissène Habrén. Sotilashallitus ei myöskään ollut suosittu ja Malloum rikkoi välinsä myös tukijaansa Ranskaan ja riitautui lopulta Habrén kanssa, jonka jälkeen hänen valtakautensa päättyi.

Kylmässä sodassa neutraalia linjaa edustanut FROLINATin Goukouni Oueddei valittiin Kansallisen yhtenäisyyden väliaikaishallituksen (Gouvernement d'Union Nationale de Transition; GUNT) johtoon vuonna 1979. Seurravana vuonna Goukouni pyysi Libyan apua Habréa vastaan ja sai myös sotilasneuvonantajia DDR:sta ja Neuvostoliitosta. François Mitterrandin valinta Ranskan presidentiksi 1981 puolestaan vähensi ranskalaisjoukkojen määrää maassa ja Ranskan tuki vaihtui hiljalleen Libyaa vastustaneen Habrén puolelle.[16]

Hissène Habrén joukot marssivat pääkaupunkiin kesäkuussa 1982. Lempinimen ”Afrikan Pinochet” saanutta Habréa syytetään vuosina 1982–1990 tehdyistä tuhansien ihmisten kidutuksista, murhista ja muista hirmuteoista. Häntä tukivat Ranska ja Yhdysvallat pohjoisen Tšadin miehittänyttä Libyaa ja pohjoisen kapinallisia vastaan. Libya tuki edelleen maata virallisesti 1979–1982 hallinnutta GUNT-hallitusta. Vuosien 1985–1987 taistelut Aozoun kaistasta Tšadin ja Libyan rajalla päättyivät Libyan tappioon ja vetäytymiseen.[17]

Idriss Débyn valtakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 Habré syytti vallankaappausyrityksestä kenraali Idriss Débya. Hän oli paennut Libyaan ja perusti Sudanissa Isänmaallisen pelastusliikkeen (MPS), sekä aloitti sodan Habréa vastaan lokakuussa 1989. Marraskuussa 1990 alkaneen ratkaisevan taistelun jälkeen Débyn joukot marssivat 2. joulukuuta pääkaupunkiin ja Habré pakeni Senegaliin. Déby salli poliittiset puolueet ja hänet valittiin uuden perustuslain hyväksymisen jälkeen presidentiksi 1996 ja 2001. Vuonna 2005 perustuslaista poistettiin kansanäänestyksellä presidentin kausirajoitukset ja Déby valittiin uudelleen vuonna 2006.[11]

Débyn armeija kärsi suuresta joukkopaosta 2004 ja 2005, mikä pakotti hänet hajottamaan presidentillisen kaartinsa ja muodostamaan uuden eliittijoukon. Samalla syntyi aseistettuja oppositioryhmiä kuten "Demokratian ja vapauden kutsu" elokuussa 2005 ja "Yhtenäisyyden, demokratian ja muutoksen liitto" (SCUD) kaksi kuukautta myöhemmin, ja ne pyrkivät syöksemään vallasta korruptoituneen ja totalitaristina pitämänsä Débyn. Myöhemmin 2005 RDL ja SCUD muodostivat kuuden muun ryhmän kanssa Demokratian ja muutoksen yhtenäisrintaman (FUCD).[18]

Joulukuussa 2023 tsadilaiset äänestivät kansanäänestyksessä itselleen uuden perustuslain, jota myös maan sotilasjuntta tuki. Useat oppositioryhmät maassa vaativat äänestyksen boikotoimista perustellen sitä sillä, että juntalla oli liikaa valtaa äänestysprosessissa. Idriss Deby lupasi vaalit alun perin 18 kuukauden siirtymävaiheen isänsä kuoleman jälkeen, mutta vuonna 2022 hänen hallituksensa hyväksyi päätökset, joilla vaaleja lykättiin vuoteen 2024 asti, ja ne antavat hänelle mahdollisuuden asettua ehdolle mahdollisessa äänestyksessä.[19]

Konflikti Sudanin ja Tšadin välillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuussa 2005 Tšadissa tapahtuneessa hyökkäyksessä kuoli noin 100 ihmistä. Tšad syytti tästä Sudanin puolelta tulleita joukkoja.[11] Tšadin mukaan sudanilaiset ovat syyllistyneet useisiin muihinkin hyökkäyksiin Tšadin puolella on muun muassa poltettu kyliä, tapettu ihmisiä ja ryöstelty. Tšad on kertonut iskeneensä takaisin ja 300 vihollisen saaneen surmansa. Joulukuun 23. vuonna 2005 Tšad ilmoitti olevansa sotatilassa Sudanin kanssa, johtuen Sudanin aggressiosta. Konflikti päättyi väliaikaisesti Tripolissa neuvoteltuun rauhaan.[20]

Sisäisiä levottomuuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 2006 FUCDin joukot etenivät pääkaupungin seudulle, mutta hallitus sai torjuttua hyökkäyksen Ranskan joukkojen tuella. Déby syytti FUCD:tä Sudanin hallituksen tukemaksi tai värväämäksi. Déby katkaisi tämän jälkeen suhteensa Sudaniin. Myös marraskuussa 2006 pääkaupunki julistettiin hätätilaan aseistettujen ryhmien toiminnan kiihtymisen vuoksi. Rauha neuvoteltiin lokakuussa 2007, jolloin FUCD:n johtaja Mahamat Nour Abdelkerim liittyi Débyn hallitukseen puolustusministeriksi. Marraskuussa 2007 hän kuitenkin syytti Débyä hyökkäyksestä omia taistelijoitaan vastaan, erosi hallituksesta ja liittyi taas kapinallisiin.[18]

Syksyllä 2007 Tšadissa paljastui tapaus, jossa ranskalainen järjestö L’Arche de Zoé oli kaapannut maasta lapsia adoptoitavaksi Ranskaan ja Belgiaan. Järjestön mukaan lapset olivat orpoja, mutta useimmat oli kaapattu vanhemmiltaan.[21] Järjestön jäsenet tuomittiin pakkotyöhön, mutta heidät siirrettiin myöhemmin Ranskaan.

Tšadin hallitusta vastaan toimivat kapinallisryhmät valtasivat tammikuun 2008 lopussa Oum Hadjerin kaupungin keski-Tšadissa[22] ja jatkoivat sieltä etenemistään pääkaupunkia kohti. Joukot etenivät viikossa noin 1000 kilometriä tukikohdistaan länsi-Sudanissa ja aloittivat 2. helmikuuta 2008 hyökkäyksen pääkaupunki N’Djamenaan. Ne piirittivät raporttien mukaan presidentinpalatsin, mutta muutaman päivän taistelujen jälkeen kaupunki jäi hallituksen haltuun ja kapinalliset hyväksyivät Libyan Muammar Gaddafin neuvotteleman tulitauon.

Kapinallisten hyökkäyksen uskottiin olleen Sudanin yritys estää Euroopan unionin joukkojen sijoitus Darfurin vastaiselle rajalle suojelemaan alueen noin 370 000 pakolaista[23].

Déby johti Tšadia vuodesta 1990 lähtien aina vuonna 2021 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Valtakautensa pidetessä hän muuttui vähitellen yksinvaltiaaksi. Vuoden 2018 perustuslain muutosten jälkeen hän ei enää tarvinnut pääministeriä eikä varapresidenttiä, vaan saattoi hallita yksin. Perustuslain muuttamista hän piti välttämättömyytenä.[24]

23. maaliskuuta 2020 Tšadin armeija joutui yhteenottoon Boko Haramin kanssa Boman niemellä ja menetti 92 sotilasta yhden päivän aikana.[25] Kansainvälisten sotilasasiantuntijoiden mukaan maan armeija on kuitenkin yksi alueen parhaiten toimivista ja harjoitetuista. Ongelmana oli, että sen voimia hajotettiin liikaa sekä ulkomaanoperaatioissa, että sisäisen rauhan turvaamisessa.[26][27]

Lokakuussa 2022 noin 50 ihmistä kuoli ja lähes 300 loukkaantui väkivaltaisissa mielenosoituksissa, kun ihmiset lähtivät kaduille vaatimaan nopeampaa siirtymistä demokraattiseen hallintoon. Hallitus kuvaili tilannetta aseelliseksi kapinaksi, mutta ihmisoikeusjärjestöt sanoivat, että aseettomia siviilejä teurastettiin turvallisuusjoukkojen tukahduttaessa mielenosoituksia pääkaupungissa N'Djamenassa ja useissa muissa kaupungeissa.[28]

Turvallisuus 2024 alkaen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boko Haramin jihadistit hyökkäsivät sotilasvaruskuntaan Tšadjärven alueella 27. lokakuuta tappaen noin 40 tšadilaista sotilasta. Armeijan lähteiden mukaan noin 20 ihmistä haavoittui. Tšadin hallitus kehotti kansainvälistä yhteisöä lisäämään tukeaan terrorismin vastaisille toimille Sahelissa ja Tšadjärven vesistöalueella.[29]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšadin parlamenttirakennus

Tšadin politiikkaa on hallinnut 1990-luvulta asti presidentti Idriss Débyn puolue Isänmaallinen pelastusliike. [11]

Toukokuun alussa 2018 maassa tehtiin perustuslain muutos, joka vahvisti presidentin asemaa.[24]

Tšadissa on ollut yksikamarinen parlamentti, jonka 188 jäsentä valittiin neljävuotiskaudelle. Lokakuussa 2021 Mahamat Idriss Déby Itno hajoitti parlamentin ja asetti 93-paikkaisen kansallisneuvoston sen tilalle seuraaviin vaaleihin asti.[1]

Suurin Débya vastustava oppositio ja kapinallisryhmittymä on Demokratian ja kehityksen joukkojen liitto (UFDD). Sen johtajiin kuuluvat mm. hallitsevan klaanin jäsen Timane Erdimi ja entinen puolustusministeri Mahamat Nouri.[30]

Débyn kuoltua hänen poikansa Mahamat Idriss Déby Itno valittiin erillislailla siirtymäkauden presidentiksi. Siirtymäkauden hallinnon piti kestää 18 kuukautta ja päättyä uusiin vaaleihin loppuvuodesta 2022, mutta kautta jatkettiin vuoteen 2024.[31][32]

Tšad on ollut vuosikymmeniä Ranskan liittolainen, mutta se on alkanut pelata taitavasti Venäjän kanssa, sekä syventänyt suhteitaan Moskovaan. Mahamat Déby vieraili Vladimir Putinin luona Kremlissä tammikuussa 2024, ja kesäkuussa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kävi Tšadin pääkaupungissa N’Djamenassa. Jotkut tšadilaiset virkamiehet ovat ilmaisseet ajatuksen uudesta sotilaallisesta kumppanuudesta Venäjän kanssa, vaikka painopiste on ollut kulttuuri- ja mediasuhteiden vahvistamisessa. Syyskuussa 2024 avattiin virallinen venäläinen kulttuurikeskus N'Djamenassa.[33]

Siirtyminen siviilihallintoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanantaina 6. toukokuuta 2024 pidetyissä presidentinvaaleissa Tšadista tuli Afrikan nykyisistä juntan johtamista valtioista ensimmäinen, joka siirtyy demokraattiseen hallintoon. Yksi voittajasuosikki oli Idriss Débyn poika ja seuraaja, kenraali Mahamat Déby. Eräs hänen yhdeksästä haastajastaan oli pääministeri Succès Masra. Äänestys sujui enimmäkseen rauhallisesti, mutta yksi 65-vuotias mies ammuttiin kuoliaaksi äänestyksen jälkeen eteläisessä Moundoun kaupungissa. Tuntematon ampuja oli avannut tulen sen jälkeen, kun häntä oli estetty äänestämästä, koska hänellä ei ollut vaalikorttia ja hän oli hyökännyt äänestyspaikkaan muiden kanssa ampuen umpimähkäisesti. Paikallinen pormestari sanoi, että neljä ihmistä pidätettiin. Myös oppositio raportoi väärinkäytöksistä. Äänestäessään pääkaupungissa N'Djamenassa presidentti Déby sanoi olevansa ylpeä siitä, että hän on täyttänyt lupauksensa noudattaa määräaikaa "vaaleille, jotka merkitsevät paluuta perustuslailliseen järjestykseen". "On Tšadin kansan asia äänestää laajasti ja valita presidenttinsä", hän lisäsi. Masra oli pukeutunut äänestäessään siniseen boubou-pukuun.[34]

Vaalit järjestänyt elin sanoi, että väliaikainen presidentti Mahamat Idriss Déby voitti presidentinvaalit yli 60 prosentilla äänistä vetoamalla väliaikaisiin tuloksiin. Juuri vaalien jälkeen hänen päähaastajansa Masra oli julistanut itsensä voittajaksi.[35][36]

Heinäkuuussa 2024 Ranskan taloussyyttäjävirasto PNF ilmoitti käynnistävänsä tutkinnan, jossa presidentti Mahamat Idriss Débya epäillään väärin hankituista voitoista. Talousrikosten torjunnan keskusviraston alustava tutkinta koskee syytöksiä julkisten varojen kavalluksesta ja varastettujen tavaroiden vastaanottamisesta. Presidentin väitetään käyttäneen Pariisissa yli 900 000 euroa luksusvaatteisiin, joihin hän sai rahat tsadilaiselta yhtiöltä.[37][38]

Vapauksien kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom Housen vuoden 2022 luokituksen mukaan Tšad ei ole vapaa maa.[39] Sotilashallitus on hallinnut Tšadia huhtikuusta 2021 lähtien, jolloin joukko korkea-arvoisia upseereita kaappasi vallan pitkäaikaisen presidentin Idriss Déby Itnon kuoleman jälkeen tapahtuneessa vallankaappauksessa. Entisen presidentin pojan johtama sotilashallinto ilmoitti valvovansa 18 kuukauden siirtymäkautta, joka voidaan uusia kerran ja jonka jälkeen järjestetään vaalit. Tšadin vaaleille on historiallisesti ollut ominaista voimakas sorto, ja Tšadin parlamenttivaalit ovat rutiininomaisesti viivästyneet. Oppositioaktivisteja uhkaa pidätys ja vakava pahoinpitely vangittuna ollessaan. Osavaltioissa on paljon kapinallisia, joita johtavat kapinallismilitantit pohjoisessa ja Boko Haram Tšadjärven altaassa.[39]

Osat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšadin 22 aluetta

Itsenäisyytensä alusta vuoteen 1999 Tšad oli jaettu 14 prefektuuriin. Niiden tilalle tulivat hallinnonuudistuksessa 28 departementtia, ja vuodesta 2002 alkaen maassa oli 18 aluetta. Vuonna 2008 alueita perustettiin neljä lisää.

Tšadin hallintoalueet[40]
Hallintoalue Pääkaupunki Pinta-ala (km2) Väkiluku (20.5.2009) kartalla
Batha Ati 88 000 527 031 1
Chari-Baguirmi Massénya 46 000 621 785 2
Hadjer-Lamis Massakory 29 000 562 957 3
Wadi Fira Biltine 51 000 494 933 4
Barh el Gazel Moussoro 53 000 260 865 5
Borkou Faya-Largeau 241 000 97 251 6
Ennedi Fada 211 000 173 606 7
Guéra Mongo 62 000 553 795 8
Kanem Mao 75 000 354 603 9
Lac Bol 23 000 451 369 10
Logone Occidental Moundou 9 000 683 293 11
Logone Oriental Doba 24 000 796 453 12
Mandoul Koumra 17 000 637 086 13
Mayo-Kebbi Est Bongor 19 000 769 178 14
Mayo-Kebbi Ouest Pala 14 000 565 087 15
Moyen-Chari Sarh 41 000 598 284 16
Ouaddaï Abéché 30 000 731 679 17
Salamat Am Timan 66 000 308 605 18
Sila Goz Beïda 37 000 289 776 19
Tandjilé Laï 17 000 682 817 20
Tibesti Bardaï 130 000 21 970 21
N’Djamena pääkaupunki 1 000 993 492 22


Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Djermayan öljynjalostamo Tšadissa.

Tšadin bruttokansantuotteesta yli puolet tulee maataloudesta, joka työllistää 80 prosenttia kansasta. Ruokakasveihin kuuluvat hirssi, durra, maapähkinät, riisi, bataatti, kassava, maniokki ja jamssi.[1]

Tšadin pohjoisosista löytynyttä öljyä alettiin hyödyntää vuonna 2003.[4] Maailmanpankki rahoitti aluksi öljyputkea ja pyrki ohjaamaan tuloja yhteiskunnan heikompien hyväksi, mutta avustusohjelma keskeytettiin vuonna 2008.[41]

Öljyn lisäksi Tšadin vientituotteisiin kuuluvat kulta, hopea, arabikumi ja seesaminsiemenet.[1] Maataloustuotteista vientiin menee myös puuvillaa, karjaa ja karjataloustuotteita sekä kuivattua kalaa.[4]

Transparency Internationalin mukaan vuonna 2005 Tšad oli maailman korruptoitunein maa. Sen jälkeen on tilanne on parantunut hiukan muun muassa siksi, että lahjonnasta annettuja rangaistuksia on kovennettu.[42] Vuonna 2022 se oli 13. sijalla.[43]

Puhelin- ja tietoliikenneverkko on Tšadissa selvästi huonompi kuin Afrikassa keskimäärin. Vuonna 2021 maassa oli 500 lankapuhelinta ja noin 10 miljoonaa kännykkää.[1]

Monista vaikeuksista huolimatta hallituksen on onnistunut vähentää äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrää. Äärimmäisessä köyhyydessä eli vuonna 2003 55 prosenttia kansasta ja vuonna 2011 määrä oli laskenut 47prosenttia.[44]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšadissa on 59 lentokenttää, joista yhdeksällä on päällystetty kiitotie.[1] Pitkä sisällissota tuhosi paljon myös liikenneyhteyksiä. Vuonna 1987 maassa oli vain 30 kilometriä päällystettyä maantietä. Hallinto on tehnyt paljon työtä liikenneyhteyksien parantamiseksi ja vuoteen 2004 mennessä 33 400 kilometristä maantietä 256 oli päällystetty. Uusien maanteiden rakentamista pidetään tärkeänä, sillä kunnollisia maanteitä pitkin voidaan kuljettaa elintarvikkeita niitä tarvitseville, sekä tuoda terveyspalveluita ja opetusta syrjäseuduille. Ongelmana pidetään myös Tšadin kuljetuskaluston vanhaa ikää ja huonoa kuntoa. Maan kuorma-autojen keski-ikä on 15 vuotta.[45]

Maassa ei ole rautatietä ja sen vienti kulkee Kamerunin rautateiden kautta sen satamiin. Rautatiestä on tehty erilaisia sunnitelmia kiinalaisten yhtiöiden kanssa 2010-luvulla.[46]

Chari- ja Legonejokia voi liikennöidä muulloin paitsi kuivan kauden aikana.[1]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tšadilaisia ratsumiehiä.

Tšadin väestö jakaantuu yli 200 etniseen ryhmään ja yli 100 eri kielen puhujiin. Uskonnoltaan pohjois- ja itäosan väestö on pääasiassa muslimeja ja etelässä kristittyjä tai perinteisiä animisteja.[5] Harvaan asutussa pohjoisessa väestö on pitkien Sudaniin ja Egyptiin suuntautuvien kauppa- ja kulttuuriyhteyksiensä ansiosta arabilaistunut. Tiheämmin asutussa etelässä kristinusko ja animismi ovat sekoittuneet. Maan kristittyjen määräksi on eri lähteissä arvioitu 5–35 prosenttia.

Suurimmat etniset ryhmät ovat sarat, joita on lähes kolmannes väestöstä, arabit (noin 22 prosenttia), mabat, tubut ja mbumit.[47] Ethnologue-kirjan mukaan maassa puhutaan 133 kieltä.[48]

Tšadin suurimmat kielet (yli 50 000 puhujaa Tšadissa)[48]
nimi puhujia vuosi muuta
Arabia 896 000 2006
Buduma 51 600 1993 Lacin alueella
Dago 97 000 2000 kaksi murretta Dajussa ja Silassa
Daza 331 000 2006 osa tubuista
Fulani 162 000 2006
Gor 87 000 2006
Gulai 163 000 1993
Kanembu 461 000 2006
Kanuri 104 000 2006
Laka 55 000 1993
Maba 296 000 2006
Mango 52 000 2006
Marba 148 000 2006
Masalit 61 000 2006
Masana 130 000 2006
Mbay 80 000 2006
Mundang 191 000 2006
Musei 209 000 2006
Naba 278 000 2006
Ngambai 896 000 2006 sara-ryhmää
Sar 183 000 1993
Tama 63 000 1993
Tupuri 104 000 2006
Zaghawa 87 000 2006

Tšad on eräs maailman korkeimpien lapsikuolleisuuden ja äitiyskuolleisuuden alueista. Elinajanodote, alle 60 vuotta, on maailman kymmenen huonoimman joukossa.[1]

Vuonna 2015 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 2,5 prosenttia aikuisväestöstä.[49]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšad on kulttuuriltaan erittäin monimuotoinen valtio. Vaikka Tšadin viralliset kielet ovat arabia ja ranska, maassa puhutaan lisäksi yli sataa eri heimokieltä. Tšadin suurin etninen ryhmä, etelässä asuva animistinen/kristitty sara-kansa kattaa 20 prosenttia maan väestöstä. Keski-Tšadin väestö koostuu pääosin paimentolaisista. Vuoristoinen pohjoinen Tšad on muslimien kansoittama. Näitä pienemmät etniset ryhmät ovat lähes jokainen kehittäneet omat uskontonsa, musiikkinsa, kansantarinansa ja muun kulttuurinsa.

Tunnettu osa Tšadin kulttuuriperintöä ovat esihistorialliset kalliomaalaukset, joita on Tibesti-vuorten luolissa ja kielekkeiden alla.[4]

Monet nykyiset muusikot yhdistävät länsimaista popmusiikkia perinteisiin soittimiin ja kansanlauluihin. Perinnesoitin on kamelinnahalla päällystetty kolmikielinen luuttu.[4]

Itsenäistyessään vuonna 1960 Tšadiin säädettiin yhdeksän vuotta kestävä oppivelvollisuus. Koulua käy kuitenkin arviolta vain 40 prosenttia lapsista. Kulttuurista johtuvista syistä tyttöjen opettamista ei pidetä tärkeänä ja he osallistuvat koulutukseen huomattavasti poikia vähemmän. Julkisten varojen puuttumisesta johtuen vanhemmat maksavat usein opettajien palkan. Tämä tekee varattomille perheille lasten koulutuksen mahdottomaksi. Opettajista maassa on huutava pula ja kouluista puuttuu usein sähkö, vesi ja koulutarvikkeet. Vuonna 2009 maa käytti budjetistaan vain 2,9 prosenttia koulutukseen, kun ympäröivät maat käyttivät keskimäärin 3,6 prosenttia budjettivaroistaan. Arvoiden mukaan keskimääräinen 4-18-vuotias tšadilainen osallistuu koulutukseen noin viisi vuotta.[50] [44]

Ruokakulttuuri on yhtä monimuotoinen kuin muukin kulttuuri. Hirssistä tai durrasta tehty karkea puuro on varsin yleistä. Pohjoisessa syödään enemmän kalaa ja maitotuotteita kuin etelässä.[47]

Maa on osallistunut olympialaisiin 1-6 urheilijan joukkueella vuodesta 1964 alkaen.[51]

Tšadin jalkapallomaajoukkue ei ole esiintynyt koskaan jalkapallon arvokisoissa. Syyskuussa 2023 se oli FIFAn rankingissa sijalla 181.[52]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Chad CIA World Factbook. Viitattu 4.12.2022.
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ Kimmo Kiljunen: Maailman maat ja liput
  4. ↑ a b c d e Chad Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.10.2023.
  5. ↑ a b c Background Note: Chad (arkisto) 2012. U. S. Department of State. Arkistoitu 15.10.2013. Viitattu 19.10.2013.
  6. ↑ Emi Koussi Smithsonian Institution, Global Volcanism Program. Arkistoitu 14.3.2014. Viitattu 4.11.2014.
  7. ↑ Lake Chad ESA Eduspace. Viitattu 2.10.2023.
  8. ↑ Slow death of Africa's Lake Chad BBC 2006
  9. ↑ Introducing Zakouma National Park (Arkistoitu – Internet Archive) Lonely Planet
  10. ↑ Lange, Dierk: "The Chad region as a crossroads", in: M. Elfasi (Hg.), General History of Africa, vol. III, UNESCO, London 1988, p. 436–460.(englanniksi)
  11. ↑ a b c d e Timeline Chad BBC News
  12. ↑ Thomas Collelo, toim.: Decolonization politics Chad: A Country Study. 1988. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  13. ↑ Tombalbaye Era 1960-1975 Chad: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1988.
  14. ↑ Thomas Collelo, toim.: The FROLINAT Rebellion, 1965-79 Chad: A Country Study. 1988. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
  15. ↑ Death and Yondo Monday, Nov. 18, 1974. Time. Arkistoitu 8.2.2008. Viitattu 08.02.2008.
  16. ↑ Thomas Collelo, toim.: The French Military Role in Chad Chad: A Country Study.. 1988. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
  17. ↑ Libyan Intervention in Chad, 1980-Mid-1987 Global Security
  18. ↑ a b Chad's spiralling conflict Al Jazeera. Viitattu 06.02.2008.
  19. ↑ Chad votes in favour of a new constitution backed by junta leader Deby France 24. 24.12.2023. Viitattu 26.12.2023. (englanniksi)
  20. ↑ Sudan, Chad sign peace agreement in Tripoli (Arkistoitu – Internet Archive) Sudan-Chad, Politics, 2/9/2006 Arab News (englanniksi)
  21. ↑ Tshad syyttää ranskalaisjärjestöä lasten sieppauksesta 27.10.2007 2:32:43. Turun Sanomat. Viitattu 08.02.2008.[vanhentunut linkki]
  22. ↑ Chad rebels 'seize central town' BBC. Viitattu 06.02.2008.
  23. ↑ Blair, David: Rebels' assault on Chad really a war by proxy Telegraph. Viitattu 08.02.2008.
  24. ↑ a b Chad PM resigns as constitutional changes boost president's powers The Nation. 4.5.2018. Viitattu 3.12.2018.
  25. ↑ http://www.theguardian.com/global-development/2020/apr/01/fears-for-civilians-in-chad-after-army-suffers-devastating-boko-haram-attack
  26. ↑ http://www.agenceecofin.com/securite/0602-73599-classement-des-puissances-militaires-africaines-en-2020-selon-global-fire-power
  27. ↑ https://magazine.zenith.me/en/politics/security-and-jihadism-lake-chad-region
  28. ↑ Chad unrest: AU and opposition criticize Mahamat Deby's attempt to hold on to power France 24. 21.10.2022. Viitattu 21.1.2023. (englanniksi)
  29. ↑ Chad urges international community to boost support after Boko Haram attack France 24. 30.10.2024. Viitattu 30.10.2024. (englanniksi)
  30. ↑ Renewed battles in Chad capital Al Jazeera. Viitattu 06.02.2008.
  31. ↑ Matthieu Olivier: Chad: Who’s who in Mahamat Idriss Déby Itno network The Africa Report. 7.6.2022. Viitattu 3.10.2022.
  32. ↑ Chad extends transition for elections, agrees for Deby to stay Africa News. 3.10.2022. Viitattu 4.12.2022.
  33. ↑ Russia-Chad relations: N’Djamena exploits Moscow-Washington-Paris rivalry www.bbc.com. Viitattu 8.10.2024. (englanti)
  34. ↑ Chad presidential election: Vote set to end military rule www.bbc.com. Viitattu 6.5.2024.
  35. ↑ Chad's interim leader Déby wins presidential vote, main rival Masra disputes results France 24. 9.5.2024. Viitattu 10.5.2024. (englanniksi)
  36. ↑ Mahamat Déby wins Chad presidential election www.bbc.com. Viitattu 10.5.2024. (englanti)
  37. ↑ Kevin Aka: France: Mahamat Idriss Déby visé par une enquête pour bien mal acquis Benin Web TV. 2.7.2024. Viitattu 2.7.2024. (ranska)
  38. ↑ France launches embezzlement inquiry into Chad's President Mahamat Idriss Déby RFI. 3.7.2024. Viitattu 3.7.2024. (englanniksi)
  39. ↑ a b Chad: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  40. ↑ Thomas Brinkhoff: Chad: Regions (Institut National de la Statistique, des Études Économiques et Démographiques) Citypopulation. Viitattu 19.10.2010. (englanniksi)
  41. ↑ Fabian Clausen and Amir Attaran: The Chad-Cameroon Pipeline Project--Assessing the World Bank's Failed Experiment to Direct Oil Revenues towards the Poor The Law and Development Review. 2011. Viitattu 3.10.2023.
  42. ↑ overview of corruption and anti- corruption in Chad Transparency International. 2014. Viitattu 3.10.2023.
  43. ↑ Country Data Transparency International. Viitattu 3.10.2023.
  44. ↑ a b http://www.worldbank.org/en/country/chad/overview
  45. ↑ Chad Poverty Assessment World Bank. 1997. Viitattu 3.10.2023.
  46. ↑ Chad signs $7.5 bln rail deal with China's CCECC Reuters. 2011. Viitattu 3.10.2023.
  47. ↑ a b Chad Countries and their cultures
  48. ↑ a b Lewis, M. Paul (ed.): Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International, 2009. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  49. ↑ Accelerating the AIDS response in Chad UN AIds. 2015. Viitattu 3.10.2023.
  50. ↑ https://web.archive.org/web/20161029043655/http://www.our-africa.org/chad/education-jobs
  51. ↑ Chad in Olympics Olympedia. Viitattu 3.10.2023.
  52. ↑ Chad Ranking FIFA. Viitattu 3.10.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tšad.
  • Matkaopas aiheesta Chad Wikivoyagessa (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tšad&oldid=22738263”