Suovehka
| Suovehka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
| Lahko: | Alismatales |
| Heimo: | Vehkakasvit Araceae |
| Suku: | Vehkat Calla |
| Laji: | palustris |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Calla palustris |
|
| Katso myös | |
Suovehka [2] eli vehka (Calla palustris) on kosteiden paikkojen kasvi, joka on myös sukunsa ainoa laji. Viherkasviharrastajat kutsuvat joskus monia muitakin vehkakasvien heimon jäseniä vehkoiksi, joten tätä lajia on syytä kutsua suovehkaksi.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suovehkan lehdet ovat meheviä, sydämenmuotoisia ja noin 10 cm pitkiä. Suomessa vehka kukkii kesäkuussa muualla paitsi napapiirin pohjoispuolella, missä se kukkii vasta heinäkuun alussa. Kukkimisen tekee näkyväksi sisäpinnaltaan vitivalkoisen suojuslehden laskostuminen levälleen kehittyvien kukintojen ympäriltä. Kukinto on 3–4 cm pitkä tiivis vihertävän valkea tähkä. Lehdet kellastuvat pian ja kukinnot muuttuvat kirkkaanpunaisten käpyjen kaltaisiksi.[3][4]
Kukinnoista kehittyvät marjat ovat kulmikkaita ja kirkkaan punaisia. Ne leviävät kellumalla veden pinnalla. Kasvin kaikki osat ovat myrkyllisiä.[5][4]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suovehka kasvaa Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan pohjoisosissa: Alaskassa, Kanadassa sekä Yhdysvaltojen koillisosassa.[6]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suovehka kasvaa upottavassa maassa, kuten soilla sekä lampien ja järvien rannoilla. Sen yleisiä seuralaisia ovat kurjenjalka ja raate.[7][4]
Käyttö hätäravintona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suovehkan juurakko sisältää runsaasti tärkkelystä, ja sillä saattaa olla varsin hyvä ravintoarvo. Sitä onkin petun ohella käytetty hätäravintona nälkävuosina sekä muulloinkin sianruokana. Juurakko on kasvin muiden osien tavoin myrkyllinen, mutta keitettäessä tai kuivattaessa ainakin suuri osa sen sisältämistä myrkyistä hajoaa vaarattomiksi aineiksi. Näin käsiteltynäkin se on silti erittäin pistävän makuinen, ja esimerkiksi Carl von Linné ihmettelikin, kuinka sitä on edes nälkävuosina voitu syödä.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lansdown, R.V.: Calla palustris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Toim. Räty, Ella ja Alanko, Pentti: Viljelykasvien nimistö - Kulturväxternas namn. Helsinki: Puutarhaliitto, 2004. ISBN 951-8942-57-9 (suomeksi) ja (ruotsiksi)
- ↑ Huovinen, Synnöve: Suovehka – Calla palustris Taivalkosken kasvisto. Taivalkosken lukio. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 26.2.2008.
- ↑ a b c Kurtto, Arto ym.: Suomalaisen luonto-opas. Yli 500 Suomen luonnon kasvia ja eläintä, s. 162-163. Tammi, 1996. ISBN 951-30-6601-0
- ↑ a b Mirkka Lappalainen: ”Nälän arki, hätäruuista parhaat”, Jumalan vihan ruoska, Suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697, s. 108. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2012. ISBN 978-952-234-140-2
- ↑ Norra halvklotet (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 26.2.2008. (ruotsiksi)
- ↑ Missne Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 26.2.2008. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kasviatlas 2020: Vehkan (Calla palustris) levinneisyys Suomessa.
- Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Vehka (Calla palustris)
- Luontoportti: Vehka (Calla palustris)
- Suomen Lajitietokeskus: Vehka (suovehka) – Calla palustris
- Pohjolan kasvien pauloissa: Calla palustris – vehka, suovehka
- Valokki – Nettikasvio: Vehka (Calla palustris)