Profilointi
Profilointi on rikostutkimusta tukeva tutkimusmenetelmä, jonka tavoitteena on tehdä päätelmiä rikoksen tekotavasta tai rikospaikasta ja niiden perusteella tehdä arvioita tekijästä, hänen tavallisesta toimintatavastaan ja motiiveistaan. Sarjarikosten kohdalla profiloinnin tavoitteena on mahdollisimman pian katkaista rikosten toistuminen. Profiloinnissa voidaan käyttää asiantuntijoiden konsultaatiota, tutkimustiedon kokoamista ja tilastollista analyysiä. Profilointi on syntynyt poliisityön kokemuksen ja useiden rikostapausten pohjalta.[1]
Profilointi perustuu siihen oletukseen, että rikoksentekijällä on jokin ominainen tekotapa. Se voi olla tietty murtautumiseen käytetty työkalu tai teossa käytetty kulkuväline, tietty esine varkauden kohteena, tai toistuva suojautumistapa tai tapa vahingoittaa uhria. Jotkut rikolliset lisäksi "allekirjoittavat" tekonsa tarkoituksellisesti tietyllä tavalla.[1]
Tekijäprofiloinnissa pyritään päättelemään rikoksentekijän ominaisuuksia rikospaikkatietojen pohjalta.[1] Sarjoittaminen on menetelmä, jolla pyritään tunnistamaan rikoksia, jotka ovat todennäköisesti saman tekijän tekemiä niissä ilmenneen samankaltaisuuden perusteella. Sarjoittamalla etenkin sarjamurhat on pystytty yhdistämään oikeaan tekijään useimmissa tapauksissa. Maantieteellisessä profiloinnissa pyritään tekemään päätelmiä rikoksen tekijästä ja tämän asuinpaikasta rikoksen tekopaikkojen pohjalta. Monissa rikoslajeissa tekijän asunnon ja rikoksen tekopaikan välinen etäisyys on lyhyt, ja erityisen lyhyt kun kyseessä on tunnepitoinen rikos eikä taloudellista hyötyä tavoitteleva rikos. Joskus tekijän asuinpaikka päätellään siitä, että rikospaikat muodostavat kehän tekijän kotipaikan ympärille.[2]
Profilointia käytti ensimmäisenä Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBIn väkivaltarikosyksikkö 1970-luvulla. Suomessa profilointia alettiin kuitenkin käyttää vasta 1990-luvulla. Keskusrikospoliisissa työskentelevän psykologi Helinä Häkkäsen mukaan Suomessa poliisi käyttää profilointia pääasiassa henkirikoksissa sekä tuhopolttosarjoissa.[3]
Profilointi on joskus johtanut harhaan ja vahingoittanut syyttömiä. Tunnettu esimerkki on Atlantan olympialaisten 1996 yhteydessä tapahtunut pommi-isku, jossa profilointi johti syyttömän miehen joutumisen julkisesti epäilyksenalaiseksi. Profilointi voi myös aiheettomasti sulkea pois oikeita epäiltyjä.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Haapasalo, Jaana: Kriminaalipsykologia. PS-kustannus, 2008. ISBN 978-952-451-388-3