Poros (demos)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poros
Πόρος
Sijainti

Poros
Koordinaatit 37°46′54″N, 23°58′56″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Mitropísi, Keratéa, Lavreotikí, Itä-Attika, Attika
Historia
Tyyppi demos
Perustettu 508 eaa.
Kulttuuri antiikin Kreikka
Alue Attika
Kaupunki Ateena
Fyle Akamantis
  Demetrias (vsta 307 eaa.)
  Akamantis (vsta 201 eaa.)
Trittys paralia
Demonyymi Porios (Πόριος)
Bulen jäseniä 3
  ei tiedossa (vsta 201 eaa.)

Poros (m.kreik. Πόρος, lat. Porus) oli antiikin aikainen Akamantis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen paralia-trittykseen eli Attikan rannikkoalueiden demoksiin.[1]

Poros sijaitsi suunnilleen nykyisen Mitropísin tienoilla Lavreotikín kunnassa.[2] Demosta ei tule sekoittaa Poroksen saareen, joka tunnettiin antiikin aikana nimellä Kalaureia.

Demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Tuolloin sen alkuperäinen fyle eli ”heimo” oli Akamantis ja sillä oli kolme edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Myöhemmin hellenistisellä kaudella demoksissa tapahtui muutoksia, ja niiden seurauksena demos kuului vuodesta 307/306 eaa. Demetrias-fyleen ja fylen lakkauttamisen jälkeen vuodesta 201/200 eaa. jälleen Akamantis-fyleen.[3] Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Porios (Πόριος).[1]

  1. a b Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. Traill, J. et al.: Places: 580083 (Poros) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
  3. Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. (Hesperia 14) Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140