Perttu Pertamo
Bertel (Perttu) Abraham Petrelius myöh. Pertamo (26. tammikuuta 1892 Helsinki – 17. joulukuuta 1956) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat arkkitehti Albert Petrelius ja Agnes Maria Rönnqvist. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Irma Inkeri Engelbergin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1910 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla vuosina 1910–1915. Hän suoritti diplomitutkinnon 1. osan vuonna 1921 ja diplomi-insinööri tutkinnon Karlsruhen teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1923.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 15. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa Suomalaisen sotilaskäsikirjan toimitustyöhön. Hänet komennettiin Suomeen jääkäsien etukomennuskunnan mukana 8. joulukuuta 1917 aselaiva S/S Equityllä ja hän rantautui Apuskäriin Merikarvialle, mistä hän matkusti Helsinkiin saamaan Uudelta metsätoimistolta toimintaohjeita johtamalleen jääkärikomennuskunnalle.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hänet määrättiin 23. joulukuuta 1917 Vimpelin sotakoulun Pokelankomppanian apulaispäälliköksi ja opettajaksi sekä 23. tammikuuta 1918 Vöyrin sotakoulun johtajaksi. Hän otti Vöyrin suojeluskunnan päällikkönä osaa venäläisten aseistariisumiseen Vähässäkyrössä ja johti Vöyrin sotakoulun pääosaa Oulun valtauksessa. Ennen valtausta Ruukissa käytiin neuvotteluita eversti Örnflyktin ja Oulun punaisten valitseman Yrjö Kallisen delegaation välillä. Mukana välittäjänä oli myös luutnantti Petrelius, salanimellä "Stenberg". Kallinen ja Pertamo ystävystyivät vuosikymmeniä myöhemmin. Myöhemmin hän toimi Vöyrin sotakoulupataljoonan adjutanttina ja otti osaa Vaskiveden, Kurun, Muroleen, Teiskon, Sorilan, Messukylän ja Lapinniemen taisteluihin sekä Tampereen valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pertamo määrättiin sisällissodan jälkeen Helsingissä uudelleen toimintansa aloittaneen Vöyrin sotakoulun päälliköksi. Hänet siirrettiin sotakoulusta 1. Divisioonan käytettäväksi 19. kesäkuuta 1918 ja määrättiin Itämeren jalkaväkirykmentti 1:een ensin konekiväärikomppanian päälliköksi ja myöhemmin konekivääriupseeriksi rykmentin esikuntaan. Hänet komennettiin 14. syyskuuta 1918 alkaen opettajaksi Viipurin (Markovillan) upseerikokelaskursseille, josta hänet siirrettiin 25. huhtikuuta 1919 alkaen Suojeluskuntain yliesikunnan koulutusosaston päälliköksi, josta tehtävästä hän sai 25. heinäkuuta 1920 alkaen kahden vuoden opintoloman. Hän toimi opintolomansa aikana Malmin suojeluskunnan paikallispäällikkönä vuosina 1920–1921. Pertamo erosi armeijan palveluksesta 11. lokakuuta 1922. Hän astui 1. maaliskuuta 1924 Suojeluskuntain yliesikunnan palvelukseen, jossa hänet sijoitettiin radioupseeriksi. Yliesikunnasta hänet siirrettiin puolustusministeriön insinööriosastolle 6. toukokuuta 1925 ja puolustusministeriön radiolaboratorion johtajaksi vuoden 1926 alusta. Radiolaboratorion johtajan paikalta hänet nimitettiin sähkölaboratorion johtajaksi 1. toukokuuta 1927 alkaen. Pertamo kirjoitti vuonna 1924 teoksen: Elektroniputki ja sen käytäntö radiotekniikassa.[1][2]
Talvi- ja jatkosota sekä sotien jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pertamo osallistui talvisotaan puolustusministeriön Radiolaboratorion johtajana, missä tehtävässä hän jatkoi myös välirauhan aikana. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Päämajan Viestikorjaamojen johtajaksi, missä tehtävässä hän toimi koko sodan ajan. Sotien jälkeen hän toimi Valtion Sähköpajan toimitusjohtajana vuoteen 1949 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Puolustuslaitoksen Santahaminan Tehtaan toimitusjohtajaksi ja oli tehtävässä vuoteen 1956 saakka. Hänet haudattiin Malmin hautausmaahan.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.