Peine forte et dure
Peine forte et dure (ranskaa, ’vahva ja ankara rangaistus’) oli Englannin laissa aina 1700-luvulle asti säädetty rangaistusmenetelmä. Rangaistukseen kuului aluksi syytetyn vangitseminen ja näännyttäminen siihen asti, että tämä suostuisi joko myöntämään tai kiistämään tekemänsä rikoksen. Myöhemmin rangaistukseen liitettiin myös suurten painojen latominen syytetyn kehon päälle, mikä lopulta johti syytetyn musertumiseen kuoliaaksi.[1]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Englannissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Englannissa peine forte et dure on ollut käytössä jo ainakin 1200-luvulla, sillä se mainitaan vuodelta 1275 peräisin olevassa Westminsterin laissa. Westminsterin laissa rangaistusmenetelmään kuuluivat vain syytetyn vangitseminen ja näännyttäminen siihen asti, että tämä joko myöntäisi tai kiistäisi syyllisyytensä. Painojen lisääminen syytetyn kehon päälle lisättiin lakiin vasta vuonna 1406.[1]
Peine forte et dure voitiin Englannissa määrätä kahdessa eri tapauksessa. Ensimmäisessä tapauksessa se määrättiin syytetyille, jotka kieltäytyivät myöntämästä tai kiistämästä syyllisyyttään oikeuden edessä. Syytetty saattoi vaieta oikeudenkäynnissä, koska Englannin lain mukaan kruunu saattoi takavarikoida tuomitun omaisuuden vain silloin, jos tämä myönsi oman syyllisyytensä. Lisäksi rangaistus voitiin määrätä syytetyille, jotka hylkäsivät yli 20 heidän oikeudenkäyntiinsä määrättyä valamiestä. Tämä liittyi englantilaiseen oikeuskäytäntöön, jossa syytetyillä oli mahdollisuus hylätä heitä tuomitsemaan määrättyjä valamiehiä esteellisyyden vuoksi. Useita valamiehiä hylkäämällä syytetyt olisivat saattaneet kiertää lain henkeä hylkäämällä kaikki sellaiset valamiehet, jotka olivat heidän tuomitsemisensa puolesta. Maanpetosoikeudenkäynneissä rangaistusta ei voitu määrätä, koska Englannin lain mukaan vaikeneminen tarkoitti maanpetossyytteen kohdalla automaattisesti syyllisyyden tunnustamista.[1]
Englanti luopui peine forte et duren käytöstä vuonna 1772, jolloin kaikissa oikeudenkäynnissä vaikeneminen määriteltiin maanpetosoikeudenkäyntien tapaan syyllisyyden tunnustamiseksi.[1]
Yhdysvalloissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Peine forte et durea käytettiin myös nykyisten Yhdysvaltojen alueella siirtokunta-aikana joitakin kertoja. Tunnetuin tapaus sattui vuonna 1692, kun Salemin noitaoikeudenkäynneissä syytettynä ollut 80-vuotias Giles Corey kieltäytyi osallistumasta oikeudenkäyntiin, jotta hänen perheensä omaisuutta ei takavarikoitaisi. Tämän seurauksena Coreyn päälle ladottiin kivipainoja ja hän musertui kuoliaaksi.[1]
Peine forte et duren käyttö oli omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että Yhdysvaltain perustuslakiin kirjattiin maininta siitä, että ”julmat ja epätavalliset rangaistukset” (engl. cruel and unusual punishment) ovat Yhdysvalloissa kiellettyjä.[1]