Päivämääräraja

Päivämääräraja on Tyynenmeren poikki kulkeva linja, jonka eri puolilla on eri päivämäärä ja viikonpäivä. Se kulkee suurelta osin 180. pituuspiiriä pitkin, mutta poikkeaa siitä eräiden saaristojen ja Beringinsalmen kohdalla.

Päivämäärärajaa ei määritä mikään kansainvälinen sopimus, vaan sen kulku määräytyy sen mukaan, mitä paikallista aikaa kukin alueen valtio on päättänyt noudattaa. Kansainvälisillä vesialueilla rajan kulku on viitteellinen, koska tällaisilla alueilla ei vallitse minkään valtion paikallinen aika.

Välittömästi päivämäärärajan itäpuolella kello on jäljessä ja länsipuolella edellä Greenwichin aikaa (UTC). Aikaero Greenwichin aikaan päivämäärärajalla ei kaikkialla ole 12 tuntia. Esimerkiksi itäinen Kiribati noudattaa aikavyöhykettä UTC+14 tuntia. Itäisellä Kiribatilla ja suunnilleen samalla pituuspiirillä sijaitsevalla Havaijilla on sama kellonaika, mutta eri päivämäärä, Havaijin aikavyöhykkeen ollessa UTC-10 tuntia.

Matkustettaessa päivämäärärajan yli idästä länteen siirrytään ajanlaskussa seuraavaan päivään, lännestä itään matkustettaessa takaisin edelliseen päivään. Kun sen itäpuolella on sunnuntai, on sen länsipuolella maanantai.

Sijainti

Päivämääräraja kulkee Tyynenmeren poikki, suurimmaksi osaksi pitkin 180. pituuspiiriä Greenwichistä luettuna. Käytännön syistä linja kuitenkin poikkeaa tästä pituuspiiristä siten, ettei se yleensä erota samaan valtioon kuuluvia saaria toisistaan, eikä myöskään Siperian itäisintä osaa muusta Venäjästä.

Pohjoisessa päivämääräraja poikkeaa 180. pituuspiiristä itään Beringinsalmen kohdalla ja hieman etelämpänä länteen Aleuttien kohdalla. Näin ollen Venäjän itäisimmässä osassa, Tšuktšien niemimaalla on sama päivämäärä kuin muuallakin Siperiassa, kun taas Aleuttien koko saariryhmässä on sama päivämäärä kuin muuallakin Alaskassa.

Suurimman poikkeaman 180. pituuspiiristä päivämääräraja tekee Kiribatin kohdalla. Mainittu pituuspiiri kulkee Kiribatin alueen poikki, mutta päivämääräraja kiertää sen itäpuolitse ulottuen paikoitellen lähelle 150. läntistä pituuspiiriä.

Eteläisellä pallonpuoliskolla päivämääräraja kulkee useita tuhansia kilometrejä (15. ja 45. eteläisten leveyspiirien välillä) pitkin pituuspiiriä 172°25′ läntistä pituutta. Täten Wallisissa ja Futunassa, Tongassa ja Chatham-saarilla on sama päivämäärä kuin Uudessa-Seelannissa.

Jos matkustetaan maapallon ympäri idästä länteen (samaan suuntaan kuin aikoinaan Fernão de Magalhães), kelloa siirretään tunti taaksepäin aina 15 pituuspiirin välein, mutta päivämäärärajaa ylitettäessä siirrytään kokonainen vuorokausi eteenpäin. Näin ollen yhteenlaskettu siirto on nolla.

Historia

Ensimmäisen kerran kysymys päivämäärärajasta sai osakseen huomiota, kun Fernão de Magalhãesin johtama retkikunta vuosina 1519–1522 oli tehnyt matkan maapallon ympäri. Palattuaan Espanjaan ne retkikunnan jäsenet, jotka olivat selvinneet hengissä, katsoivat olevansa varmoja siitä, mikä viikonpäivä tuolloin oli, mutta maissa olleet väittivät tuolloin olleen jo seuraava päivä. Matkalta palanneet saattoivat kuitenkin tarkistaa huolellisesti lokikirjasta, ettei päiviä ollut missään vaiheessa matkan varrella laskettu väärin. Kun asia tuohon aikaan herätti ihmetystä, lähetettiin jopa delegaatio paavin luokse selvittämään asiaa.

1800-luvulla länsimainen gregoriaaninen kalenteri oli jo käytössä laajalti Tyynenmeren alueellakin. Yleistä sopimusta päivämäärärajasta ei kuitenkaan ollut, vaan Tyynenmeren eri saarilla oli melko sattumanvaraisesti eri päivämäärä sen mukaan, olivatko ensimmäiset eurooppalaiset saapuneet kullekin saarelle itä- vai länsikautta. Vähitellen muodostunut raja oli sen vuoksi huomattavan mutkikas ja kiersi esimerkiksi Filippiinit länsipuolitse, Alaskan itäpuolitse.

Filippiinit oli Espanjan siirtomaana 1500-luvulta vuoteen 1898 saakka. Koska niitä suurimman osan tästä ajasta hallittiin Meksikon Acapulcosta käsin, maassa oli pitkään sama päivämäärä kuin Meksikossa, toisin sanoen tuolloin päivämääräraja kulki Filippiinien ja Aasian mantereen välitse. Näin ollen, kun Lontoossa kello oli 0.01 tiistaiyönä, oli Acapulcossa vasta maanantai kello 17.21 ja Manilassa maanantai kello 8.05. Tämä päivämäärärajan sijainti kävi kuitenkin epäkäytännölliseksi, kun Filippiinien sekä Kiinan ja Alankomaiden Intian (nyk. Indonesian) välinen kauppa 1840-luvulla voimakkaasti vilkastui. Tämän vuoksi Filippiineillä hypättiin vuoden 1844 lopussa yhden päivän yli, jotta maassa olisi sama päivämäärä kuin muuallakin Itä-Aasiassa. Maanantain 30. joulukuuta 1844 jälkeen Filippiineillä siirryttiin suoraan keskiviikkoon 1. tammikuuta.^[1]

Vuoteen 1867 saakka Alaska kuului Venäjälle, ja siellä oli sama päivämäärä kuin muuallakin Venäjällä. Päivämääräraja kulki pitkin Alaskan ja Brittiläisen Pohjois-Amerikan (nykyisen Kanadan) välistä rajaa. Kun Yhdysvallat osti Alaskan, Venäjällä oli siellä vielä silloin noudatetun juliaanisen kalenterin mukaan perjantai 6. lokakuuta 1867, mikä gregoriaanisen kalenterin mukaan olisi ollut 18. lokakuuta. Kun kauppa oli tullut voimaan, päivämääräraja siirrettiin Yhdysvaltojen hallituksen päätöksellä Beringinsalmeen, jolloin Alaskassa siirryttiin edelliseen viikonpäivään niin, että siellä oli kaksi perjantaita peräkkäin. Samalla siellä kuitenkin siirryttiin myös gregoriaaniseen kalenteriin, joka oli (päivämäärien, mutta ei viikonpäivien osalta) tuolloin 12 päivää edellä juliaanista. Näin ollen perjantain 6. lokakuuta 1867 jälkeen Alaskassa tuli perjantai 18. lokakuuta 1867.^[2]

Vuonna 1884 samassa Washingtonin konferenssissa, jossa päätettiin Greenwichin aikaan perustuvasta aikavyöhykejaosta, sovittiin myös, että päivämääräraja tuli kulkemaan pääasiassa 180. pituuspiiriä pitkin,^[3]. Suurimmaksi osaksi tämä pituuspiiri kulkee keskellä merta, mutta konferenssissa ei päätetty siitä, miten päivämääräraja kulkisi saaristojen kohdalla.^[4] Karttoihin yleisesti merkitty linja koostuu saaristojen kohdallakin isoympyrän kaarista ja perustuu yksityiskohdiltaan Britannian ja Yhdysvaltojen merivoimien hydrografisten osastojen suosituksiin.^[4]

Vielä Washingtonin kokouksen jälkeen Samoan saarilla oli sama päivä kuin Itä-Aasiassa ja kelloaika neljä tuntia edellä Japanista. Näin ollen tosiasiallinen päivämääräraja kiersi Samoan saaret itäpuolitse. Yhdysvaltalaisten kauppiaiden toivomuksesta Samoan kuningas kuitenkin päätti siirtää päivämäärää niin, että siellä olisi sama päivä kuin Yhdysvalloissa ja kellonaika kolme tuntia jäljessä Kaliforniasta. Tämän vuoksi Samoalla vuonna 1892 oli 367 päivää, joista 4. heinäkuuta kaksi kertaa peräkkäin.^[2]

Kansainvälinen päivämääräraja jakoi pitkään Kiribatin kahtia. Sen itäosissa kello oli 10 ja 11 tuntia jäljessä, länsiosissa 12 tuntia edellä Greenwichin ajasta. Kiribatin pääosan muodostavat Gilbertsaaret sijaitsivat juuri päivämäärärajan länsipuolella, mutta kun maa vuonna 1979 itsenäistyi brittiläisestä siirtomaavallasta, siihen liitettiin myös rajan itäpuolella olleita Ison-Britannian siihen saakka hallitsemia saaria. Valtion alueen poikki kulkeva päivämääräraja aiheutti hallinnollisia ongelmia, sillä sen eri puolilla olleet valtion virastot saattoivat kommunikoida keskenään puhelimitse vain neljänä päivänä viikossa. Vuoden 1995 alussa päivämääräraja siirrettiin kulkemaan valtion aluevesien itärajaa pitkin. Tämän vuoksi asumaton Carolinen atolli, 150°25′ läntistä pituutta, on siitä lähtien ollut vuodenvaihteessa ensimmäinen paikka, jossa uusi vuosi alkaa. Monissa maailmankartoissa tätä muutosta ei kuitenkaan ole otettu huomioon, vaan niihin päivämääräraja on tässä kohdin yhä merkitty kulkemaan vanhalla paikallaan.^[5]^[6]

Samoa ja Tokelau siirtyivät vuonna 2011 päivämäärärajan läntiselle puolelle. Kumpikin valtio hyppäsi 30. joulukuuta yli ja siirtyivät suoraan 29. päivästä 31. päivään. Samoa teki päätöksensä toukokuussa, sillä sen tärkeimmät kauppakumppanit Australia ja Uusi-Seelanti olivat päivämäärärajan toisella puolella. Tokelau seurasi päätöstä lokakuussa. Samoan edellisestä muutoksesta oli 119 vuotta aikaa.^[7]

Mainintoja kirjallisuudessa

Päivämäärärajan huomiotta jättämisellä on huomattava merkitys Jules Vernen kirjassa Maailman ympäri 80 päivässä. Kirjan päähenkilö, lontoolainen Phileas Fogg, oli lyönyt vetoa siitä, että hän pystyy kiertämään maapallon ympäri 80 vuorokaudessa. Hän kiersi Maan lännestä itään ja palattuaan Lontooseen aikaa oli hänen laskujensa mukaan kulunut melkein 81 päivää. Hän oli unohtanut päivämäärärajan olemassaolon ja näin ollen hän luuli hävinneensä vedon. Asian laita kuitenkin selvisi pian.

Päivämäärärajalla on keskeinen merkitys myös Umberto Econ kirjassa Edellisen päivän saari. Sen päähenkilö saa todeta olevansa pysähtyneellä laivalla, joka on aivan lähellä saarta siten, että päivämääräraja kulkee laivan ja saaren välissä.

Don Rosan Roope-tarinassa Saari ajan rajalla kultainen saari syntyy keskelle 180. pituuspiiriä. Roope voittaa Kulta-Into Piin saaren valloituksessa vetoamalla päivämäärärajaan.