Nymphenburgin linna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nymphenburgin linnan keskiosa, julkisivun kokonaispituus on 632 metriä, mikä on enemmän kuin Versailles'n palatsissa.[1]
Ilmakuva linnan alueesta, jossa näkyvät puolikaaren muotoon asetellut paviljongit

Nymphenburgin linna (saks. Schloss Nymphenburg) on barokin tyylisuuntaa edustava palatsi Baijerin pääkaupungissa Münchenissä, Saksassa. Linna oli aikoinaan Baijerin hallitsijoiden kesäresidenssi.

"Die Churfürstl. Schwaig und Lusthauß Nymphenburg", Michael Wening 1701
Nymphenburgin linna, Maximilian de Geer n. 1730

Rakennushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palatsin rakennuttivat Baijerin vaaliruhtinas Ferdinand Maria ja tämän puoliso Savoijin prinsessa Henriette Adelaide Maria (1636-1676) pitkään ja hartaasti toivotun poikansa Maksimilian II Emanuelin syntymisen kunniaksi. Linnan suunnitteluvastuun he antoivat italialaiselle arkkitehti Agostino Barellille (1627– n. 1697) vuonna 1664. Keskuspaviljonki valmistui vuonna 1675.[2] Rakennusmateriaalina käytettiin Kelheimin kalkkikiveä. Palatsia laajennettiin ja muutettiin vähitellen vuosien varrella. Se korvasi läheisen Blutenburgin linnan hovin tärkeimpänä metsästyslinnana ja kilpaili Schleissheimin linnan kanssa.

Uudelle rakennukselle valittiin paikka hovin omistaman maan laidalla, kaupungin ja Residenz-palatsin länsipuolelta, joka tuolloin oli vielä kaukana Münchenistä avoimen maaseudun ympäröimänä. Vuonna 1664 rakennustyöt aloitettiin pohjoisitalialaisen arkkitehdin Agostino Barellin suunnitelmien mukaan, joka suunnitteli myös Münchenin Theatiner-kirkon. Aluksi italialaistyylinen "Nymphenburgin kesäresidenssi" oli mahtava kuutiomainen paviljonki, jota reunustivat hovikirkko, useat ulkorakennukset ja pieni, aidattu, geometrinen muotopuutarha. Vuoteen 1679 mennessä palatsikompleksi ensimmäisessä muodossaan oli melkein valmis.[2]

Nymphenburgin palatsi sai nykyiset mittasuhteensa vaaliruhtinas Maksimilian II Emanuelin aikana, joka käynnisti linnan järjestelmälliset laajennustyöt vuonna 1701. Hoviarkkitehti Enrico Zuccallin valvonnassa rakennettiin olemassa olevan rakennuksen molemmille puolille kaksi erillistä paviljonkia pohjoiseen ja etelään, jotka yhdistettiin keskirakennukseen galleriakäytävillä. Suunnittelusta vastasivat sveitsiläiset arkkitehdit Enrico Zucalli ja Giovanni Antonio Viscardi.[2]

Noin vuonna 1715 hoviarkkitehti Joseph Effner (1687–1745) teki yhdessä ranskalaisen puutarha-arkkitehti Dominique Girardin (n. 1680–1738) kanssa Nymphenburgin kokonaissuunnitelman ja myöhempi laajennus toteutettiin tämän suunnitelman mukaisesti. Tuolloin toteutetuista toimenpiteistä merkittävimpiä ovat: keskimmäinen paviljongin julkisivu suunniteltiin vuonna 1716 uudelleen ranskalaiseen barokkityyliin pilasterein jäsenneltynä, kuninkaalliset asunnot kalustettiin ja sisustettiin uudelleen sekä pääpalatsin edessä sijaitsevat lisärakennukset rakennettiin uudelleen. Hovivirkailijoiden asuntoja sisältävät viisi paria paviljonkeja aselteltiin puolikaaren muotoon. Ne muodostavat symmetrisen "ideaalikaupungin", johon majoitettiin kuninkaallisen talouden väkeä.[2]

Nymphenburgin linna, Bernardo Bellotto 1761

Myöhemmin linnan eteläosaa laajennettiin lisää ja siitä muodostettiin vuonna 1719 hovitallit. Pohjoispuolelle rakennettiin vuonna 1758 tasapainon vuoksi orangeria eli sitruspuiden talvehtimiseen tarkoitettu rakennus. Maksimilian II Emanuelin pojan Kaarle Albertin (tuleva keisari Kaarle VII) aikana linna-alueelle rakennettiin niin kutsuttu Schlossrondell eli sisääntulotien varrella sijaitsevista kavalieerimajoista (Kavaliershäuschen) muodostuva kaarimainen kokonaisuus.[2] Sekä palatsin että puolikaaren oli tarkoitus muodostaa "Carlstadtin" kaupunginosan keskus.[3]

Vaaliruhtinas Maksimilian III Joosefin hallitusaikana 1745–1777 Nymphenburgin linnan suuri sali sai ylellisen sisustuksen, joka on säilynyt nykypäivään. Johann Baptist Zimmermann loi yhdessä François de Cuvilliés vanhemman kanssa Münchenin hovirokokoon taideteoksen. Myös linnankappelin holvikatot maalattiin. Vuonna 1795 vaaliruhtinas Carl Theodore määräsi galleriat laajennettaviksi puiston puolelle.[2]

Vuonna 1826 Ludvig I:n hallituskaudella hoviarkkitehti Leo von Klenze poisti vaaliruhtinaan vaakunan koristaman pääpaviljongin päädyt ja loi sen sijaan atico-tyylisen koristeen suoraan katon alle.[2]

Amalienburg, peilisali
Amalienburgin metsästyslinna Nymphenburgin linnan puistossa, arkkitehti François de Cuvillés 1734-1739

Maksimilian II:n arvokkain perintö on kuitenkin Amalienburgin metsästyslinna, joka rakennettiin vuosina 1734-1739 keisarinna Maria Amalialle Nymphenburgin puistoon. Pariisissa koulutettu arkkitehti François de Cuvillés vanhempi saavutti sirossa rokokoo-rakennuksessa taiteellisen ilmaisunsa huipun. Huipputaiteilijoiden ja erikoistuneiden hovityöpajojen toteuttama Amalienburg on nyt yksi aikakauden viehättävimmistä eurooppalaisista arkkitehtonisista kokonaistaideteoksista.[3] Stukkotyöt teki suurelta osin Johann Baptist Zimmermann, puuveistoskoristelun Johann Joachim Dietrich ja maalaukset Joseph Pasqualin Moretti.[4]

Heinäkuussa 1741 solmitun Nymphenburgin rauhan myötä Kaarle VII liittoutui Ranskan ja Espanjan kanssa Itävaltaa vastaan. Linna toimi kauan Baijerin hallitsijoiden kesäresidenssinä. Kuningas Maksimilian I Joosef kuoli linnassa vuonna 1825, ja kuningas Ludvig II syntyi linnassa vuonna 1845.[2]

Nymphenburgin linnan puisto, Grande Parterre, taustalla vesiputous ja kanava

Nykyisin Nymphenburgin linna on avoinna yleisölle, mutta se on myös edelleen koti Wittelsbachin kuninkaallisen suvun päämiehelle, [2] joka on tällä hetkellä Baijerin herttua Franz Bonaventura Adalbert Maria (s. 1933).

Vuosina 1675-1701 linnassa oli pieni italialaistyylinen puutarha. Barokkipuutarha perustettiin ja laajennettiin vuosina 1701-1704. Vuoden 1715 jälkeen puisto suunniteltiin uudelleen barokkityyliseksi maisema-arkkitehti Dominique Girardin ja Joseph Effnerin suunnitelmien mukaisesti ja laajennettiin nykyisiin mittoihinsa. Maksimilian III Joosefin hallitusaikana 1745-1777 puisto sai uuden ilmeen. Grande Parterre uusittiin ja koristeltiin Olympon tärkeimpien jumalien patsailla, jotka valmisti kuvanveistäjä Dominik Auliczek vuosina 1770–1782. Myös ulkoportaat ovat tältä ajalta ja muodostavat sopivan edustavan sisäänkäynnin päärakennukseen ja suureen saliin. Vuonna 1792 vaaliruhtinas Karl Theodor avasi Nymphenburgin palatsin puiston yleisölle. Maksimilian IV Joosefin hallituskaudella 1806–1825 Kuninkaallisten puutarhojen yli-intendentti Friedrich Ludwig Sckell muutti geometriset ranskalaiset muotopuutarhat englantilaistyylisiksi maisemapuutarhoiksi.[2]

Puistossa on Badenburg kylpytalo ja Apollon temppeli samannimisen järven rannalla, Pagodenburg teehuone järven rannalla, Magdalenenklause erakkomaja sekä Amalienburgin metsästyslinna. Pitkässä kanavassa, joka johtaa kaupungin kanavajärjestelmään on vesiputouksia.[5]

Rokokootyyliset Commedia dell'arte posliinifiguurit Pierrot ja Pierrette on tehnyt mallimestari Franz Anton Bustelli, tehtaan kuuluisin työntekijä.[6]

Nymphenburgin posliinitehdas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvun hoveissa posliini oli hyvin suosittu materiaali, ja sen valmistustaidossa kilpailtiin.[7]

Ensimmäinen baijerilainen posliinitehdas aloitti toimintansa vuonna 1747 Neudeckin "Grünen Schlössl" metsästysmajassa Münchenin Neudeck in der Aussa, kreivi Sigmund von Haimhausen (1708-1793) johtamana ja vaaliruhtinas Maksimilian III Joosefin tukemana.[8] Toisten tietojen mukaan tehtaan toiminnan aloitti nimenomaan Maksimilian III Joosef.[9] Von Haimhausenista myöhemmin tuli Baijerin tiedeakatemian esimies. Tehdas siirrettiin vuonna 1761 Nymphenburgin linnaan nykyiselle paikalleen.[8] Tehtaan johtoon tuli vuonna 1788 Mathias Flurl, joka käänsi pitkään tappiota tehneen tuotannon painopisteen rokokookoriste-esineistä uusklassismiin ja vuonna 1804 määräsi tuhottaviksi vanhat muotit.[6]

Merkittävä tilaaja oli Ludvig I, joka antoi vuodesta 1825 lähtien tehtaalle monia toimeksiantoja. Erityisiä suosikkeja olivat päivällisastiastot, joihin oli maalattu kopioita kuuluisista maalauksista tai baijerilaisia ​​antiikkityylisiä maisemia.[10][7]

Vuonna 1822 arkkitehti Friedrich von Gärtner (1791–1847) nimitettiin tehtaan taiteelliseksi johtajaksi. 1800-luvun puolivälissä tehtaan taloudellinen asema heikkeni siinä määrin, että vuonna 1856 kaikki taiteellinen tuotanto lopetettiin ja tehdas päätettiin yksityistää. Se vuokrattiin, koska sen kuninkaallisen sijainnin vuoksi sitä ei voitu myydä, ensimmäisen kerran vuonna 1862 ja sen painopiste siirtyi teknisten, lääketieteellisten ja saniteettiposliinituotteiden valmistukseen.[9]

Albert Bäumlin (1855–1929) perhe vuokrasi tehdasta vuosina 1887–1975.[9] Sen jälkeen tehdasta vuokrasi Baijerin osavaltio Wittelsbachin korvausrahastolle (Wittelsbacher Ausgleichsfonds), joka on entisen kuningasperheen hallussa säätiön muodossa, sopimus oli Baijerin herttua Albrectin nimissä. Vuonna 1996 vuokrasopimus siirtyi Baijerin herttua Franzin nimiin. Nykyinen vuokrasopimuksen haltija on vuodesta 2011 lähtien ollut Baijerin prinssi Luitpold Rupprecht Heinrich (s. 1951), joka on viimeisen Baijerin kuninkaan Ludvig III:n pojanpojanpoika.[9]

Königliche Porzellan Manufaktur Nymphenburg eli Nymphenburgin posliinimanufaktuuri on tähän päivään asti on sijainnut yhdessä linnan kavalieerirakennuksista. Tehtaan posliinitaiteilijoitten sveitsiläissyntyisen Franz Anton Bustellin, joka työskenteli mallimestarina vuosina 1754-1763 ja hänen seuraajansa, böömiläisen kuvanveistäjä Dominik Auliczekin (1734–1804) muodikkaat rokokootuotteet 1750–1790- luvuilla tekivät Nymphenburgin posliinin laajalti tunnetuksi.[9] Auliczekin seuraaja mallimestarina vuosina 1797–1822 oli kuvanveistäjä Johann Peter Melchior (1747–1825).[10]

Panoraamakuva Nymphenburgin linnasta, julkisivun kokonaispituus on 632 metriä, mikä on enemmän kuin Versailles'n palatsissa.[11][1]
  1. a b Johannes Klühspies & Doris Fuchsberger & Maya Hoffmann: Schloss Nymphenburg - Potentiale und Barrieren einer Nominierung als UNESCO Weltkulturerbe ResearchGate. December 2019 DOI:10.13140/RG.2.2.15842.89289.
  2. a b c d e f g h i j Bavarian Palace Administration | Nymphenburg | Nymphenburg Palace | History www.schloss-nymphenburg.de. Viitattu 9.9.2024.
  3. a b Bavarian Palace Administration | Nymphenburg | Nymphenburg Palace | History www.schloss-nymphenburg.de. Viitattu 9.9.2024.
  4. Bavarian Palace Administration | Nymphenburg | Park palaces | Amalienburg www.schloss-nymphenburg.de. Viitattu 9.9.2024.
  5. Bavarian Palace Administration | Nymphenburg | Park | History schloss-nymphenburg.de. Viitattu 9.9.2024.
  6. a b Typically Munich!. Münchenin kaupunginmuseo, 2010. (englanniksi)
  7. a b House Wittelsbach Porzellan Manufaktur Nymphenburg. Viitattu 17.9.2024. (englanniksi)
  8. a b Bayerisches Nationalmuseum - Werke - single web.archive.org. 17.12.2013. Arkistoitu 17.12.2013. Viitattu 17.9.2024.
  9. a b c d e House Wittelsbach Porzellan Manufaktur Nymphenburg. Viitattu 9.9.2024. (englanniksi)
  10. a b Ausstellungen zum Jubiläum 300 Jahre europäisches Porzellan - wissenschaft.de web.archive.org. 1.1.2020. Arkistoitu 1.1.2020. Viitattu 17.9.2024.
  11. Schloss Nymphenburg IN München Stadtmagazine.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]