Mikko Pekki
Mikko Pekki (12. joulukuuta 1890 Valkjärvi – 23. joulukuuta 1975 Helsinki)[1] oli suomalainen jääkärimajuri. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa sotilaskoulutuksen saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa sotilaana Saksan itärintamalla Misse-joella vuonna 1916. Myöhemmin Pekki osallistui Suomen sisällissotaan joukkueen- ja komppanianpäällikkönä sekä talvi- ja jatkosotaan esikuntatehtävissä Päämajassa.[2][3]
Perhe ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pekin vanhemmat olivat maanviljelijä Tuomas Pekki ja Eeva Vanhanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Hellin Jokipaltion kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Käkisalmen yhteiskoulusta vuonna 1913 ja liittyi Karjalaiseen Osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa vuosina 1913–1914. Pekki kävi Saksan Sotakoulun B-kurssin Libaussa vuonna 1917 ja suoritti Haminan taistelukoulun vuonna 1925 ja Taistelukoulun kapteenikurssin vuosina 1931–1932.[2][3]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pekki työskenteli maanviljelijänä kotitilallaan ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 19. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[2][3]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pekki astui Suomen armeijan palvelukseen vänrikiksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi 5. jääkäripataljoonaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin 3. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonan 1. komppaniaan komppanianpäälliköksi. Hänet siirrettiin 28. maaliskuuta 1918 takaisin joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin V pataljoonan 1. komppaniaan sen rintamalle lähtiessä.[2][3] Pekki osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Kämärällä, jossa hänen johtamansa joukko suoritti onnistuneen vihollisen kuormaston valtauksen saaden saaliiksi runsaasti ampumatarvikkeita.[4] Myöhemmin hän osallistui vielä taisteluihin Viipurissa, jossa hän haavoittui pahasti kaupungin edustalla käydyssä taistelussa 26. huhtikuuta 1918.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pekki palveli sisällissodan jälkeen parannuttuaan haavoistaan Savon jääkärirykmentti 3:ssa, josta muodostettiin myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä nuorempana upseerina 1. komppaniassa. Hänet siirrettiin 15. elokuuta 1919 alkaen majoitusmestariksi rykmentin I pataljoonaan. Hän erosi armeijasta sisällissodasta saamansa vamman takia 19. marraskuuta 1919 alkaen, jonka jälkeen hän työskenteli maanviljelijänä Valkjärvellä. Hän toimi varsinaisen toimensa ohella myös 15. joulukuuta 1919 – 31. tammikuuta 1921 välisen akan Käkisalmen suojeluskunnan paikallispäällikkönä, sekä erottuaan armeijan palveluksesta komppanianpäällikkönä Valkjärven suojeluskunnassa.[2][3]
Pekki astui uudelleen armeijan palvelukseen 21. syyskuuta 1921, jolloin hänet sijoitettiin nuoremmaksi upseeriksi Pohjois-Savon rykmentin 2. komppaniaan, josta hänet siirrettäisiin väliaikaiseksi päälliköksi 16. tammikuuta 1922 alkaen 1. konekiväärikomppaniaan. Pekki komennettiin 6. huhtikuuta 1922 alkaen ja lopulta siirrettiin 4. lokakuuta 1922 Sotaväen esikuntaan, jossa hänet sijoitettiin aluksi toimistoupseeriksi komentotoimistoon ja myöhemmin henkilöasiaintoimistoon. Esikuntatehtävistä hänet siirrettiin 12. toukokuuta 1925 Helsingin komennuskomppanian päälliköksi, josta hänet siirrettiin 28. marraskuuta 1925 takaisin toimistoupseeriksi Yleisesikunnan henkilöasiaintoimistoon, josta hänet siirrettiin toukokuussa 1926 komentotoimistoon. Maavoimista Pekki siirrettiin 23. lokakuuta 1926 alkaen Laivastoon, jossa hänet sijoitettiin Miinakomppanian päälliköksi, edelleen 19. heinäkuuta 1928 alkaen Meripuolustuksen esikuntaan. Todellisuudessa hän ei Meriesikunnassa toiminut lainkaan vaan siirrostaan huolimatta toimi edelleen Miinakomppanian päällikkönä. Komppanianpäällikön tehtävistä hänet komennettiin 15. joulukuuta 1933 alkaen Yleisesikunnan sotahistorialliseen toimistoon, jossa hän palveli vuoteen 1938 saakka.[2][3]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pekki osallistui talvisotaan toimistoupseerina Päämajan Järjestelyosastolla. Välirauhan aikana hän toimi aluksi toimistopäällikkönä Puolustusvoimain Järjestelyosastolla ja myöhemmin erikoistehtävissä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin toimistoupseeriksi Päämajan Topografiselle osastolle, josta hänet siirrettiin viimeisenä sotavuonna toimistopäälliköksi Päämajan Topografisen osaston Teknilliseen toimistoon. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta sodan jälkeen.[3]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pekki toimi Jääkäriliiton sääntöjä laatineen toimikunnan sihteerinä vuonna 1920 ja Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä vuonna 1924 sekä Vapaussodan invalidien liiton johtokunnan jäsenenä vuonna 1924 ja 1925. Laivaston kunniatuomioistuimen jäsenenä hän toimi vuonna 1927 ja Rannikkolaivaston kunnianeuvoston jäsenenä 1931.[2][3]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Donner, Kai; Svedlin, Th; Nurmio, Heikki, Suomen vapaussota VIII, Jyväskylä: Gummerus 1927.