Matti Huhta (poliitikko)
| Matti Huhta | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. tammikuuta 1905 Lapua |
| Kuollut | 26. lokakuuta 1967 (62 vuotta) Oulu |
| Poliitikko | |
| Puolue | SKP |
Matti Aukusti Huhta (21. tammikuuta 1905 Lapua – 26. lokakuuta 1967 Oulu) oli suomalainen poliitikko. Huhta toimi 1940-luvun loppupuolella Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kansanedustajana (1945–1948) ja Valtion hinta- ja palkkaneuvoston hintajaoston johtajana (1946–1949). Hän kuului myös SKDL:n ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) korkeimpiin johtoelimiin, liitto- ja puoluetoimikuntaan.[1]
Ennen uraansa järjestötehtävissä Huhta työskenteli kirvesmiehenä Lapualla, Kemissä ja Oulussa. Hän loikkasi Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa ja opiskeli 1931–1935 Leningradissa Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa. Palattuaan maanalaiseen toimintaan Suomeen Huhta jäi marraskuussa 1936 kiinni ja oli vuosina 1937–1944 vangittuna tasavallan suojelulain perusteella poliittisen toimintansa johdosta.[2][1] Riihimäen vankilassa Huhta kuului SKP:n vankilaneuvoston korkeimpaan johtoon. ”Huhdan putiikkina” tunnettu johtoryhmä, johon kuuluivat Huhta, Aimo Aaltonen, Ville Pessi ja Kauko Heikkilä, pysyi täysin uskollisena Neuvostoliitolle koko sota-ajan ja otti vapauduttuaan itselleen SKP:n johdon puolueen aloittaessa julkisen toimintansa syksyllä 1944.[3] Maanlaisessa toiminnassa Huhdan peitenimenä oli Kalle Kivinen[4]. Huhta oli kuitenkin vuodenvaihteessa 1943–1944 ilmoittanut Valpolle haluavansa olla sen käytettävissä. Häneen ei kuitenkaan luotettu, vaan tuomion kärsittyään hän jäi edelleen turvasäilöön.[2]
Vapauduttuaan sodan jälkeen Huhta työskenteli aluksi SAK:n valistussihteerinä 1944–1945.[1] Loppuvuodesta 1944 Paasikivi ehdotti Huhtaa ministeriksi SKP:n Yrjö Leinon sijasta, mutta SKP ei hyväksynyt Huhtaa ministeriksi, sillä hänen puolueen vastainen sodanaikainen salainen toimintansa oli tiedossa. Leinosta tuli ministeri. Eduskuntavaaleissa 1945 Huhta valittiin kansanedustajaksi.[2] Vaalitilaisuudessaan Huhta muun muassa vaati, että Suomen upseeristo tulisi kokonaan vaihtaa ja kouluttaa uudet upseerit Neuvostoliitossa[4].
Sotien jälkeisinä säännöstelyn vuosina Huhta joutui hintajaoston puheenjohtajana eli “hintadiktaattorina” allekirjoittamaan useimmat kuluttajahintojen korotukset, mikä lisäsi sekä hänen henkilökohtaista että koko SKDL:n epäsuosiota työväestön parissa. Tämä tarjosi propaganda-aseen sosialidemokraateille, joiden kuuluisan Jo riittää! -kampanjan ensimmäinen tunnus “Jo riittää hinnankorotukset” viittasi nimenomaan Huhtaan.[5] Huhta tuomittiin 19. joulukuuta 1946 Helsingin raastuvanoikeudessa säännöstelyrikoksesta 16 000 markan sakkoihin. Hän oli koeajanut rekisteröimätöntä autoa johon ei ollut hankittu bensiinilupaa.[6]
Helmikuussa 1950 Huhta erotettiin SKP:stä. Hänen rikkeikseen luettiin Etsivän keskuspoliisin (EK) kanssa 1930-luvun lopulla ja Valpon kanssa jatkosodan aikana tehty yhteistyö, lahjusten ottaminen hintajaostossa sekä epäilyttävät liiketoimet. SKP oli tiennyt Huhdan EK-toiminnasta jo vuodesta 1945, ja tämän vuoksi hänet oli siirretty syrjään puoluetoimikunnasta samana vuonna, mutta rikkeiden ei vielä tuolloin katsottu vaativan erottamista. Puolueen asenne muuttui, kun kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä alettiin suhtautua tiukemmin poikkeamiin Jugoslavian tapahtumien myötä ja metsästää titolaisia pettureita omista riveistä. Erottamisensa jälkeen Huhta sai lähteä muistakin vasemmistojärjestöjen luottamustehtävistä.[7] Puolue määräsi hänen vaimonsa Tyyne Tuomisen ottamaan avioeron Huhdasta[4]. Vuosina 1947–1949 Huhta oli Konelan toimitusjohtaja, ja 1950–1958 hän työskenteli puualan liikemiehenä Rovaniemellä ja Kuusamossa.[1][2]
Huhta oli naimisissa kolmesti. Puolisot olivat Laura Kallio 1926–1945, Tyyne Tuominen 1945–1954 ja Anna Mari Timonen 1958–1967.[1] SKP:n, SKDL:n ja SNDL:n keskeisiin kaadereihin kuulunut Tuominen otti eron Huhdasta puolueensa käskystä miehen jouduttua epäsuosioon. Tuomista painostettiin muun muassa tovereista eristämällä ja vihjailuilla aviomiehen muista naisista. Parilla oli yksi yhteinen lapsi.[7] Aikoinaan kirkosta eronnut Huhta oli myöhemmin liittynyt takaisin, sillä näyttävässä kuolinilmoituksessa oli risti.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matti Huhta Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Veli-Pekka Leppänen: Ohranasta oppositioon. Kommunistit Helsingissä 1944–1951. SKP:n Helsingin piirijärjestö, Helsinki 1994.
- Martti Asunmaa: Kommunisti Matti Huhdan värikäs elämä. Kanava, 7/2017, s. 61–63. Otavamedia.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Matti Huhta Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b c d e Asunmaa 2017
- ↑ Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot: Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 191–194. WSOY 1994.
- ↑ a b c Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953, s. 43, 44, 111, 337. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-768-0
- ↑ Leppänen 1994, s. 260.
- ↑ Kansanedustaja Huhta tuomittu säännöstelyrikoksesta, Sisämaa-Laatokka 19.01.1947, nro 14, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ a b Leppänen 1994, s. 728–730.
| ||||||
|
