Masa Niemi
| Masa Niemi | |
|---|---|
 Masa Niemi Pätkän roolissa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Martti Elis Niemi |
| Syntynyt | 20. heinäkuuta 1914 Viipuri |
| Kuollut | 3. toukokuuta 1960 (45 vuotta) Tampere |
| Ammatti | näyttelijä, koomikko |
| Puoliso |
Helvi Kilpeläinen ( 1938; 1960) |
| Näyttelijä | |
| Taiteilijanimet | Masa Niemi |
| Aktiivisena | 1945–1960 |
| Merkittävät roolit |
Pätkä (Pekka ja Pätkä -elokuvat) |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Martti Elis ”Masa” Niemi (20. heinäkuuta 1914 Viipuri – 3. toukokuuta 1960 Tampere) oli suomalainen näyttelijä, koomikko, muusikko ja viihdyttäjä. Parhaiten hänet muistetaan Pekka ja Pätkä -elokuvien Pätkänä.[1]
Varhaisvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Martti Elis Niemi oli maalarimestari Matti Niemen ja Johanna Niemen yhdeksänlapsisen perheen kuopus. Martti oli jo lapsena musiikillisesti lahjakas ja otti pianotunteja Viipurin musiikkiopistossa. Hänen isoveljensä Paavo Niemi oli ammatiltaan painija. Martti ”Masa” Niemestä kehittyi varhain monipuolinen taituri: hän esiintyi muun muassa akrobaattina ja taikurina sirkuksessa, jonka oli perustanut sisarustensa kanssa. Hän myös lauloi aina tilaisuuden tullen.[1] Niemen kerrotaan olleen Saksassa taikurinopissa, mutta Ilta-Sanomien haastatteleman Niemen veljenpojan mukaan kyseessä on vain tarina.[2]
Niemi pelasi myös jääpalloa Viipurin Susissa lyhyydestään huolimatta (hän oli vain 152 cm pitkä) ja toimi joukkueen maalivahti-kapteenina. 1930-luvun jälkipuoliskolla Niemi liittyi rumpaliksi Sointupoikiin, jossa Auvo Nuotio toimi solistina. Varsinaisen päivätyönsä Niemi teki Viipurin Makkara Oy:n autonkuljettajana sotaan saakka.[1]
Vuonna 1938 Niemi solmi avioliiton Helvi Kilpeläisen (1920–1986) kanssa, ja liitto kesti Niemen kuolemaan saakka. Heille ei syntynyt lapsia.[1]
Jatkosodan aikana Niemi esiintyi rintaman viihdytyskiertueilla hauskuuttaja-vitsinkertojana. Näihin aikoihin hän muutti Helsinkiin, jossa hän soitti rumpuja yhdeksänmiehisessä Sinipojissa (ent. Sointupojat), jolla oli monivuotinen kiinnitys Kirjan talolla Kruununhaassa ja kesäisin Mustikkamaalla. Lisäksi Niemi hoiti Viipurin Soitannallisen kerhon keikkamanagerin tehtäviä. Päivätyönään hän toimi kansanhuollon toimistokirjurina sekä Matkatoveri-lehden päätoimittajana ja toisena omistajana. Sittemmin hän siirtyi muusikoksi ja näyttelijäksi.[1]
Elokuvaura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Niemi oli tehnyt ensimmäisen roolinsa Fenno-filmin elokuvassa Suviyön salaisuus (1945), mutta kokeilu jäi sillä erää yksittäiseksi. Siitä lähtien Niemi kävi ahkerasti koekuvauksissa seitsemän vuotta, mutta jäi aina ilman osaa. Auvo Nuotion kautta Niemelle järjestyi vuonna 1952 koekuvaus Suomen Filmiteollisuudessa, jota seurasi pieni rooli elokuvassa Kipparikvartetti. Seuraavana vuonna Niemi sai jo isomman roolin ”Läski-Leevinä” elokuvassa Lentävä kalakukko, jonka pääosassa oli Esa Pakarinen. Elokuva edusti hiljattain alkanutta rillumarei-buumia, jota kriitikot pitivät roskana ja kansa rakasti.[1]
Reino Helismaa huomasi Niemen ja Pakarisen 30 sentin pituuseron ja heidän luontevuutensa koomisena parivaljakkona. Molemmat kiinnitettiin tulevaan Pekka Puupää -elokuvaan, jossa pienikokoinen Niemi esitti Pätkää ja nimiroolissa oli 181-senttinen Pakarinen. Elokuvan ohjasi Ville Salminen vastahakoisesti viimeisenä työnään ennen Fennadalle siirtymistään. Elokuva oli nopeasti ja halvalla toteutettu kepeä seikkailu, jolta ei odotettu paljon. Sen jälkeen Niemi oli mukana SF:n uuden ohjaajan Armand Lohikosken esikoiselokuvassa Me tulemme taas, jossa hän esitti tukkilaista. Ensimmäinen Pekka Puupää saavutti kuitenkin suuren suosion, ja sille alettiin saman tien tehtailla jatkoa. Vuosina 1953–1960 Puupää-elokuvia valmistui peräti kaksitoista, parhaimmillaan kolme elokuvaa vuodessa, ja useimmat niistä olivat Armand Lohikosken ohjaamia. Pätkän käyttämä ”asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta...” oli aikansa lentävä lause.[1]
Kansan suosiosta huolimatta Niemen oli vaikea kestää Puupää-elokuvien saamaa musertavaa kritiikkiä, ja hän alkoi jäädä roolinsa vangiksi.[3] Vaikka Niemi teki kymmenkunta muuta elokuvaa Puupäiden ohessa, hänen ainoa pääroolinsa oli kepeässä sotilasfarssissa Majuri maantieltä. Kriitikot lyttäsivät hänen roolisuorituksensa suorin sanoin. Elokuva myös suututti puolustusvoimien johdon siinä määrin, että kun SF olisi tarvinnut armeijan apua Tuntematonta sotilasta kuvattaessa, vastaus oli jyrkkä ei.[1]
Viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavien vuosien aikana Niemellä riitti paljon esiintymistöitä. Hän teki keskimäärin kolme elokuvaa vuodessa, keikkaili ja esiintyi eri puolilla Suomea iltamissa Esa Pakarisen, Reino Helismaan, Olavi Virran, Tapio Rautavaaran ja muiden suosittujen esiintyjien kanssa. Välillä hän toimi rumpalina Vili Vesterisen ja Arttu Suuntalan orkestereissa.[1] Kahdeksan vuotta kestänyt Pätkän rooli ja suuri suosio kävivät kuitenkin Niemelle raskaiksi, ja hän alkoi lievittää ahdistustaan alkoholilla.[3]
Niemi oli siviilielämässä Pätkän kaltainen hauskuuttaja, jonka elämä oli yhtämittaista teatteria. Hauskan miehen roolin takana hänellä oli kuitenkin monia ongelmia. Hän tienasi jokaisesta Puupää-elokuvasta suuren palkkion, mutta käytti rahansa viinaan ja ajautui talousvaikeuksiin. Niemet joutuivat esimerkiksi myymään Helsingin kantakaupungissa sijainneen asunto-osakkeensa ja muuttamaan vuokra-asuntoon. Niemeä vaivasivat voimakas esiintymisjännitys ja itsekriittisyys. Hänen alkoholinkulutuksensa vain kasvoi ajan myötä ja hän joutui viettämään aikoja vieroituksessa.[4] Tämä osaltaan kiristi Esa Pakarisen ja Niemen välejä, kun Pakarinen joutui huolehtimaan Niemestä, joka ei aina ollut täysin työkuntoinen. Vaikka yhteistyö jatkui, heidän välinsä säilyivät viileinä viimeiset vuodet.[1]
Itsemurha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Masa Niemi teki itsemurhan Tampereella Pyynikin uimahallin retkeilymajassa ottamalla yliannostuksen unilääkettä vappuaattona 1960. Hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin sairaalassa. SF:n johtaja, maisteri Toivo Särkkä oli aiemmin ilmoittanut, ettei Pekka ja Pätkä -elokuvia tehtäisi enempää. Niemi masentui tästä ja koki uransa olevan ohi.[1] Niemen kahvilakuittiin jättämässä itsemurhaviestissä luki: ”Hyvä on olla, kun on nolla. Hyvästi. -T. Masa”. Häneltä jäi näkemättä viimeisen elokuvansa Kaks’ tavallista Lahtista ensi-ilta, joka oli 20. toukokuuta 1960.[1]
Masa Niemi on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon (kortteli 17, rivi 1, hauta 2).[5]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pietilä, Arto: Masa Niemi – Pätkä. Kustannus HD, 2003.
- Lohikoski, Armand: Mies Puupää -filmien takaa. Karisto, 1993.
- Pakarinen, Esa: Hanuri ja hattu. WSOY, 1989.
- Suomen kansallisfilmografia 4–6. VAPK, 1991.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Ahonen, Markus: Pekka ja Pätkä -elokuvien tähden karu kohtalo ei unohdu iltalehti.fi. 22.7.2014. Viitattu 28.6.2018.
- ↑ Masa Niemen veljenpojan Elmer Niemen haastattelu. Ilta-Sanomat 1.10.2016 s. 22-23 Viitattu 29.8.2020
- ↑ a b Marjamäki, Tuomas: Masa Niemi: ”Asiahan ei tietysti minulle kuulu…” – Valkokankaan varjot 6/10 Apu. 23.10.2021. Viitattu 12.1.2022.
- ↑ Kaisla Kuuskoski: Puupää-elokuvien Pätkän kohtalo oli traaginen – Masa Niemi kirjoitti kahvilakuittiin lohduttoman viestin Ilta-Sanomat. 10.8.2019. Viitattu 10.8.2019.
- ↑ HIETANIEMEN HAUTAUSMAA – MERKITTÄVIÄ VAINAJIA Kirkko Helsingissä. Helsingin seurakuntayhtymä, Hietaniemen hautausmaa, Helsingin seurakunnat. Viitattu 6.10.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Masa Niemi Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
| Kansalliset | |
|---|---|
| Henkilöt | |
