Maria de’ Medici
| Maria de’ Medici | |
|---|---|
 | |
| Ranskan kuningatar | |
| Valtakausi | 1600– 14. toukokuuta 1610 |
| Edeltäjä | Valois’n Margareta |
| Sijaishallitsija | |
| Valtakausi | 1610–1614 |
| Kuningataräiti | |
| Valtakausi | 1614–1642 |
| Syntynyt |
26. huhtikuuta 1575 Palazzo Pitti, Firenze, Firenzen herttuakunta |
| Kuollut |
3. heinäkuuta 1642 Sternengasse 10, Kölnin keisarillinen vapaakaupunki, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta |
| Puoliso | Henrik IV |
| Lapset |
Ludvig XIII Elisabet Ranskalainen (1602–1644) Henrietta Maria Gaston |
| Suku | Medici |
| Isä | Frans I |
| Äiti | Itävallan arkkiherttuatar Johanna |
Maria de’ Medici (ransk. Marie de Médicis); (26. huhtikuuta 1575 Palazzo Pitti, Firenze, Firenzen herttuakunta – 3. heinäkuuta 1642 Kölnin keisarillinen vapaakaupunki, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta) oli vaikutusvaltaisen Medici-suvun prinsessa, Ranskan kuningatar vuosina 1600-1610, puolisonsa kuoleman jälkeen poikansa sijaishallitsija vuoteen 1614[1] ja sen jälkeen kuningataräiti aina kuolemaansa saakka.
Suku ja lapsuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marian vanhemmat olivat Toscanan suurherttuan Frans I de’ Medici (1541–1587) ja Itävallan arkkiherttuatar Johanna (1548–1578), joka oli keisari Ferdinand I:n ja Anna Böömiläisen tytär, Maksimilian II:n sisar.lähde?
Maria oli vanhempiensa kuudes tytär. Hänen viidestä vanhemmasta sisarestaan Eleonora (1567–1611) eli aikuiseksi, Anna (1569–1584) kuoli 14-vuotiaana ja nuorin veli Filip de' Medici (1577–1582) kuoli nelivuotiaana.lähde?
Maria menetti äitinsä viisivuotiaana tämän kaaduttua huhtikuussa 1578 herttuallisen palatsin portaissa, viimeisillään kahdeksatta kertaa raskaana ollessaan ja myös ennenaikaisesti syntynyt poikalapsi kuoli. Muutama kuukausi myöhemmin isä, suurherttua Frans I, avioitui pitkäaikaisen rakastajattarensa Bianca Cappellon kanssa. Avioliitto julkistettiin virallisesti seuraavan vuoden kesäkuussa.
Maria ja sisar Eleonora, jonka kanssa hän oli läheinen, viettivät lapsuutensa Firenzessä Palazzo Pittissä.[2] Heidät otti hoiviinsa kotiopettaja yhdessä isänpuoleisen serkun Virginio Orsinin (1572–1615), Braccianon herttuatar Isabella de' Medicin pojan kanssa. Sisarensa avioiduttua vuonna 1584 Mantovan herttuakunnan perillisen Vincenzo I Gonzagan (1562–1612) kanssa ja tämän lähdön jälkeen miehensä kotimaahan Marian ainoa leikkitoveri oli Virginio Orsini, jolle hän antoi kaiken kiintymyksensä. Hänen äitipuolensa toi Palazzo Pittiin Marialle naispuolisen seuralaisen, nuoren tytön Dianora Dorin, joka sai uudeksi nimekseen Leonora. Tämä Mariaa muutaman vuoden vanhempi tyttö sai pian niin suuren vaikutusvallan prinsessaan, että Maria ei tehnyt päätöksiä keskustelematta ensin Leonoran kanssa. Leonora Dori Galigaï (1568–1617) avioitui vuonna 1600 Concino Concinin, markiisi d'Ancren, kanssa (1569–1617), josta tuli Marian tärkein neuvonantaja Ranskan hovissa. He seurasivat Mariaa tämän avioiduttua vuonna 1600 Ranskaan, jossa Leonorasta tuli hänen hovinaisensa.lähde?
Koulutus ja nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lokakuussa 1587 suurherttua Frans I ja Marian äitipuoli Bianca Cappello kuolivat todennäköisesti malariaan. Orvoksi jäänyttä 16-vuotiasta Mariaa pidettiin Euroopan rikkaimpana perijättärenä. Hän eli suurherttuaksi nousseen setänsä Ferdinand I de Medicin hovissa. Setä pyrki nostamaan Medicien asemaa järjestämällä Marian mahdollisimman hyvään avioliittoon, hyödyntäen Medicien huomattavaa varallisuutta.[3] Suurherttua järjesti orvoksi jääneelle veljentyttärelleen hyvän koulutuksen. Maria oli kiinnostunut tieteistä, hän nautti matematiikan, filosofian, tähtitieteen ja taiteiden opinnoista. Hänellä oli myös intohimo koruihin ja jalokiviin. Hän oli erittäin harras, hänen tiedettiin olevan avoin ja luottavainen ympärillään oleviin tukijoihin.[2]
Maria tunsi kotipaikkansa Firenzen taiteilijoita. Jacopo Ligozzi koulutti Marian piirtämiseen, ja hänen kerrotaan olleen erittäin lahjakas. Hän myös lauloi ja harjoitteli kitaran ja luutun soittamista sekä nautti teatterista, tanssista ja komedioista.[2]
Medici-suvun rikkaus houkutteli monia kosijoita, erityisesti hänen tätinsä suurherttuatar Christinan nuorempi veli François Vaudémontin kreivi (1572–1632), Lothringenin herttuakunnan perillinen. Mutta pian esiteltiin arvostetumpi kosija, yli 20 vuotta vanhempi Ranskan kuningas Henrik IV (1553–1610), joka oli eronnut lapsettomasta liitostaan Marguerite de Valois'n kanssa.lähde?
Avioliitto ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maria avioitui Ranskan kuningas Henrik IV:n kanssa 16. joulukuuta 1600 Lyonissa. Henrik IV:n ja Maria de’ Medicin avioliitto vastasi ennen kaikkea Ranskan kuninkaan hallitsijasuvun ja talouden etuja. Medicien perhe, joka omisti Ranskan kuninkaan luotottajapankin, lupasi myötäjäisinä 600 000 kultaécuta, josta puolet kuitattiin kuninkaan veloista, toinen puoli tuli käteisenä morsiamen mukana.[3][4]
Suurellinen vihkimistilaisuus järjestettiin Firenzen tuomiokirkossa, ja hääjuhlallisuudet kestivät kymmenen päivää. Sulhanen oli taistelemassa Ranskan-Savoijin sodassa (1600–1601), ja hänet vihittiin Marian kanssa edustajan välityksellä (per procurationem).[3] Maailman vanhin säilynyt ooppera, Euridice, kantaesitettiin häiden yhteydessä.[5] Toinen vihkiminen tapahtui Lyonissa, jonne morsian matkusti meritse Marseillen kautta ja sulhanen saapui viime hetkellä ratsain.[3]
Maria de’ Medici tuli pian raskaaksi, synnytti dauphin Ludvigin 27. syyskuuta 1601 ja antoi kuninkaalle aihetta tyytyväisyyteen. Myös dauphinin syntymää odottanut kuningaskunta riemuitsi, sillä edellisen dauphinin syntymästä oli kulunut yli neljäkymmentä vuotta. Maria jatkoi esimerkillisen aviopuolison roolia ja synnytti kuninkaalle useita jälkeläisiä.[4]
Marialle ja Henrikille syntyi kuusi lasta:
- Ludvig XIII (1601–1643) Ranskan kuningas, avioitui Espanjan infanta Anna Itävaltalaisen kanssa vuonna 1615.
- Élisabet Ranskalainen, Elisabet de Bourbon (1602–1644) Espanjan kuningatar, avioitui vuonna 1615 tulevan Filip IV:n kanssa, heille syntyi kuusi lasta.
- Christine de Bourbon (1606–1663) Savoijin herttuatar, avioitui Savoijin herttua Viktor Amadeus I:n (1587–1637) kanssa vuonna 1619. Heillä oli neljä aikuiseksi elänyttä lasta.
- Nicolas Henri (1607–1611) Orléansin herttua, kihlattiin Montpensierin herttuatar Marie de Bourbonin kanssa. Heille syntyi vammainen lapsi, jolla oli hydrokefalus ja jolle ei annettu virallista nimeä. Lapsi kuoli nelivuotiaana.
- Gaston (1608–1660) Orléansin herttua, avioitui 1. Montpensierin herttuatar Marie de Bourbonin kanssa vuonna 1626, heillä oli yksi tytär; avioitui 2. Lothringenin herttua Kaarle IV:n sisaren Marguerite de Lorrainen (1615–1672) kanssa vuonna 1632, heillä oli viisi lasta.
- Henrietta Maria (1609–1669), Englannin kuningatar ja Kaarle I:n puoliso, heillä oli yhdeksän lasta. Heidän poikiaan olivat kuninkaat Kaarle II ja Jaakko II.
Maria de’ Medici ei tullut aina toimeen puolisonsa Henrik IV:n kanssa. Hän oli luonteeltaan hyvin mustasukkainen eikä suvainnut miehensä lukuisia naisseikkailuja.[4] Henrik IV edellytti vaimonsa seurustelevan rakastajattariensa kanssa ja kieltäytyi antamasta vaimolleen varoja, joita tämä mielellään olisi käyttänyt kuningattaren aseman vaatimiin menoihin.lähde?
Taiteiden suojelija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maria de’ Medicistä tuli sukunsa perinteiden mukaisesti merkittävä taiteiden suojelija sijaishallitsijakaudellaan. Hän rakennutti Luxembourgin palatsin perheensä asunnoksi. Hän halusi siihen vaikutteita lapsuudenkodistaan, Firenzen Palazzo Pittistä, mutta arkkitehtuurikilpailun voittanut de Brosse teki siitä pääosin perinteisen ranskalaisen linnan. Maria d' Medici sisusti linnaa vuosina 1622-1624. Hän tilasi Peter Paul Rubensilta kaksi maalaussarjaa, toisen 21 maalausta käsittävän sarjan itsestään, jota pidetään yhtenä Rubensin hienoimmista töistä,[4] ja toisen edesmenneestä aviomiehestään. Jälkimmäistä sarjaa ei toteutettu. Cabinet des Muses -saliin hän tilasi maalauksia Giovanni Baglionelta, Cabinet Doré -saliin tuli ajan firenzeläisten taiteilijoiden teoksia. Maria de' Medicin Ranskaan tuomat italialaiset taiteilijat ja taideteokset vaikuttivat Ranskan maalaustaiteen kehitykseen.[6]
Kruunaus Ranskan kuningattareksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maria oli huolissaan asemastaan sekä protestanttien ja katolisten välisten jännitteiden että Henrikin rakastajattarien takia. Hän halusi viralliset kruunajaiset, jotka järjestettiin Henrikin ollessa lähdössä Jülichin perimyssotaan, jonka aikana Maria oli tarkoitus toimia hänen sijaishallitsijanaan.[3] Kruunajaiset pidettiin 13. toukokuuta 1610 Saint-Denis’n basilikassa lähellä Pariisia. Kuningatar Maria saapui juhlallisessa kulkueessa Pariisiin. Seuraavana päivänä puoliso Henrik IV sai surmansa François Ravaillacin salamurhaamana.lähde?
Sijaishallitsija 1610-1614
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun kuningas Henrik IV kuoli salamurhassa 14. toukokuuta 1610, Maria de’ Medici ryhtyi hoitamaan sijaishallitusta poikansa Ludvig XIII:n nimissä.[4] Kuningas oli vasta yhdeksänvuotias ja liian nuori hallitsemaan. Maria meni mukaan Ranskan politiikkaan. Hän aloitti valitsemalla itselleen miehensä entiset neuvonantajat, mutta vähän ajan kuluttua hän erotti neuvonantajansa. Sijaishallitsijana, voimattomana oman maansa aateliston edessä ja samoin myös eurooppalaisten naapurivaltojen suhteen, hän saattoi vain tehdä näkyvän pesäeron miehensä noudattamaan politiikkaan eli Ranskan menetetyn suuruuden takaisinvaltaamiseen. Ensiksi hänen oli tehtävä rauha Espanjan kanssa, joka toteutui huhtikuussa 1615, kun kaksi avioliittoa solmittiin kuningashuoneiden välillä: Marian tytär Elisabet Ranskalainen avioitui Espanjan kruununprinssin, tulevan Filip IV:n kanssa, ja poika Ludvig avioitui Espanjan prinsessa Anna Itävaltalaisen kanssa. Prinsessojen vaihto suoritettiin Espanjan rajalla, Peter Paul Rubens maalasi tapahtumasta teoksen, joka oli osa 21 maalauksen sarjaa, joka tehtiin Luxembourgin palatsiin vuosina 1622-1625.lähde?
Leskikuningattaren politiikka herätti runsaasti tyytymättömyyttä. Toisaalta protestantit olivat huolestuneita Marian lähentymisestä katolisen Espanjan kuninkaan Filip III:n kanssa. Marialla oli myös läheisinä neuvonantajinaan italialaisia, ja ranskalaisten muukalaisvastaisuus kohdistui juuri heihin. Ranskalaiset uskoivat italialaisten neuvonantajien raunioittavan Ranskan. Hyödyntäen sijaishallituksen heikkoutta valtakunnan ylhäisimmät aateliset Condén prinssi Henri II de Bourbonin (1588–1646) johdolla kapinoivat Maria de’ Mediciä vastaan saadakseen taloudellista hyvitystä.lähde?
Maria de’ Mediciä mustamaalanneet syytökset syntyivät vähitellen, vuosia sen jälkee kun poika Ludvig oli karkottanut äitinsä hovista. Puhuttiin italialaisten suosikkien suosimisesta, taloudellisesta tuhlailusta, joka aiheutui leskikuningattaren ja hänen seurueensa menoista. Puhuttiin myös Marian korruptoituneesta hallinnosta. Maria ja hänen poikansa kuningas, ymmärsivät toisiaan verrattain heikosti. Ludvig XIII koki äitinsä käyttäytymisen itseään nöyryyttävänä, ja vuonna 1617 hän järjesti vallankaappauksen ja murhautti Concino Concinin, markiisi d'Ancren (1569–1617), Marian tärkeimmän neuvonantajan sekä tämä vaimon Leonoren (1568–1617), Marian nuoruudenaikaisen seuralaisen ja hovinaisen. Saatuaan vallan itselleen Ludvig XIII ajoi äitinsä sisäiseen maanpakoon Blois’n linnaan.[4]
Paluu poliitiikaan ja taiteiden suosijaksi 1619
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leskikuningatar pakeni vuonna 1619 vankeudestaan ja nostatti kapinan omaa poikaansa vastaan. Tämä tunnetaan "Äidin ja pojan välisen sodan" nimellä. Richelieu teki Angoulêmessä ensimmäisen sovintoesityksen elokussa 1620, joka johti konfliktin lientymiseen. Mutta leskikuningatar ei ollut tyytyväinen ja sai aikaan sodan liittoutumalla valtakunnan ylhäisaateliston kanssa. Tämä oli ”toinen äidin ja pojan välinen sota”. Aateliston liittymä koki pian tappion Pont-de-Cén taistelussa. Voitokas kuningas antoi anteeksi äidilleen ja ruhtinaille. Tiedostaen tilanteen kuningas totesi, että hän ei voisi luottaa tilanteen rauhoittumiseen niin kauan kuin leskikuningatar olisi sisäisessä maanpaossa. Hallitsija salli äitinsä palata hoviin.lähde?
Leskikuningatar palasi Pariisiin, jossa hän keskittyi Luxembourgin palatsin rakentamiseen. Vuonna 1622, kuninkaan suosikki Luynesin herttua Charles d’Albert'n kuoleman jälkeen, Maria teki paluun poliittiseen elämään. Armand de Richelieun rooli oli keskeinen äidin ja pojan suhteiden paranemisessa. Hän sai jopa aikaan leskikuningattaren paluun kuninkaan neuvoston jäseneksi.[4]
Maanpako 1631-1642
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maria de’ Medici jatkoi kuninkaan neuvoston jäsenenä ja seurasi siten kardinaali Richelieun neuvoja. Hän oli itse esitellyt kardinaalia kuninkaan ministeriksi. Vielä myöhemminkään Maria ei havainnut suojattinsa vallan kasvamista. Kun hän lopulta tajusi sen, hän katkaisi suhteensa kardinaaliin ja koetti kaikin keinoin syrjäyttää tämän. Hän ei vieläkään kunnolla tuntenut poikaansa kuningasta, koska uskoi voivansa varsin vaivattomasti saattaa kardinaalin kuninkaan epäsuosioon. Kuuluisana "Narrien päivänä" (Journée des Dupes) 12. marraskuuta 1630 kardinaali pysyi pääministerinä, ja Marian oli tehtävä sovinto tämän kanssa.[4]
Leskikuningatar päätti lopulta vetäytyä hovista. Kuningas piti häntä liian juonittelevana ja passitti hänet Compiègne linnaan, 65 km pohjoiseen Pariisista. Sieltä Maria karkasi Brysseliin vuonna 1631, jossa hän suri kohtaloaan. Leskikuningatar etsi turvapaikkaa Ranskan vihollisten luota. Hän menetti näin tehdessään Ranskan kuningattaren aseman ja siten myös eläkkeensä.[4]
Maria de’ Medicin loppuelämä oli surullinen. Yhdentoista vuoden ajan hän matkusti eurooppalaisesta hovista toiseen Saksassa ja Englannissa mutta ei voinut koskaan palata takaisin Ranskaan.[4] Hän kuoli 67-vuotiaana, pakolaisena Peter Paul Rubensin lapsuuskodissa Kölnssä Sternengasse 10:ssä vuonna 1642 muutama kuukausi ennen kardinaali Richelieun kuolemaa.lähde?
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
- Delorme, Philippe; Marie de Médicis, Histoire des Reines de France, Ed. Pygmalion, 1999
- Dubost, J.-Fr.; La France italienne, Paris, Aubier, 1997
- Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines, 1996
- La France de la monarchie absolue, 1610–1715 / [publ. par] L'histoire ; introd. et bibliogr. commentée par Joël Cornette. Paris : Éd. du Seuil, 1997
- Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997
- Les Rois de France. Judocus, Paris 1989
- Pacht-Bassani, P. (et al.); Marie de Médicis, Un gouvernement par les arts, Somogy, 2004
- Delaunay, Mathieu ; Marie de Médicis et ses ancêtres. Paris : Éditions généalogiques de la Voûte, coll. « Reine de France », 2005. ISBN 2-84766-253-7
- Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France, 1994
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Marie de Médicis Encyclopaedia Britannica. Viitattu 17.4.2021.
- ↑ a b c Isabel de Borbón | Real Academia de la Historia dbe.rah.es. Viitattu 12.2.2024.
- ↑ a b c d e Medici, Marie De (C. 1573–1642) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Encyclopedia.com. Viitattu 17.4.2021.
- ↑ a b c d e f g h i j Marie de Médicis | Queen of France, Regent of France, Italian Noblewoman | Britannica www.britannica.com. Viitattu 12.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Euridice, Opera by Jacopo Peri Opera Tickets Italy. Viitattu 18.4.2021.
- ↑ Marie de' Medici, Queen of France Medici Family. Viitattu 17.4.2021.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Taiteenala | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
