Ledrai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ledrai
Λήδραι
Sijainti

Ledrai
Koordinaatit 35°9′25″N, 33°20′50″E
Valtio Kypros
Paikkakunta Nikosia
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Kypros

Ledrai (m.kreik. Λήδραι, Lēdrai, myös Λήδροι/Λήδρα/Λήδρον, Lēdroi/Lēdra/Lēdron, lat. Ledra/Ledrae) oli antiikin aikainen kaupunki Kyproksen saarella. Se sijaitsi Pediaíos-joen tasangolla nykyisen Nikosian eteläosan alueella.[1][2][3]

Ledrain paikalla on ilmeisesti ollut asutusta jo neoliittisella kaudella ja uudelleen viimeistään mykeneläisellä kaudella eli myöhäisellä pronssikaudella. Ledrain kaupunki on ollut olemassa viimeistään geometriselta kaudelta lähtien. Se oli yksi Kyproksen vanhoista kaupunkikuningaskunnista. Assyrialaisissa lähteissä mainitaan kaupunki nimeltä Ledir, mikä saattaa viitata Ledraihin.[1]

Kaupungin historiasta antiikin aikana tiedetään vain vähän. Evankelista Markuksen mainitaan käyneen Ledraissa vuonna 52 jaa. matkalla Salamiista Limeniaan. Ledrai oli olemassa vielä varhaiskristillisellä kaudella, jolloin se oli piispanistuin. 300-luvulla sen piispana mainitaan Trifyllios.[1][2]

Rakennukset ja löydökset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ledrain jäänteitä on löydetty Nikosian eteläosista venetsialaisaikaisen kaupunginmuurin kummaltakin puolelta pääasiassa sattumalöytöinä. Rakennuslöytöihin lukeutuvat muun muassa Apollonille omistetuksi oletetun pyhäkön jäänteet. Piirtokirjoitusten perusteella kaupungissa tiedetään olleen myös Afroditen kultti ja tälle omistettu pyhäkkö, mutta sitä ei ole löydetty. Ledrain hautausmaita on löydetty kaupungin länsi- ja eteläpuolelta. Esinelöytöihin kuuluu muun muassa mykeneläistä keramiikkaa.[1]

  1. a b c d Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”LEDRAI or Ledroi, Ledra, Ledron (Leukosia) Cyprus”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b Smith, William: ”Ledron”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Ledroi/Leuke Ousia Pleiades. Viitattu 1.2.2018.