Kirkkoherrakunta
Kirkkoherrakunta oli entisaikaan kirkkoherran johdettavana ollut kirkollinen alue. Siihen kuului emäseurakunta ja mahdollisesti yksi tai useampia pienempiä alueita eli kappeleita.[1] Kappeliseurakuntien ohella kirkkoherrakuntaan saattoi kuulua myös annekseja ja rukoushuonekuntia.[2] Emäseurakunta eli emäkirkko tarkoitti seurakunta-alueen pääkirkkoa tai kantaseurakuntaa.[3] Suomessa oli vuonna 1906 yhteensä 392 kirkkoherrakuntaa.[1]
Ruotsin kirkossa voivat useammat seurakunnat muodostaa pastoraatin (kirkkoherrakunnan). Se on yhteistyön muoto, jossa seurakunnat yhdessä vastaavat perustehtävistään ja jossa koko pastoraatin työtä johtaa kirkkoherra. Työnjako seurakunnan ja pastoraatin välillä määritellään seurakuntaohjesäännössä (ruots. församlingsinstruktion) Pastoraatti vastaa usein taloudesta, henkilöstöstä, kiinteistöhallinnasta ja hautaustoimesta. Vuonna 2021 oli Ruotsin kirkossa 1329 seurakuntaa ja 254 pastoraattia. Pastoraatteihin kuului 971 seurakuntaa.[4]
Perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirkkoherrakunnan perustaminen ja samalla seurakunnan itsenäistyminen oli toisinaan pitkä ja monivaiheinen tapahtuma. Kuusjoen kappeliseurakunnalla oli velvollisuus osallistua Perttelin kirkkoherran palkkaukseen ja Perttelin pappilan kunnossapitoon. Koska se koettiin hankalaksi, haluttiin asiaan muutos. Kuusjoen kirkonkokous päätti 12. joulukuuta 1907 asettaa toimikunnan edistämään asiaa ja laatimaan ehdotus tulevan kirkkoherran palkkauksesta. Kirkonkokous hyväksyi 21. tammikuuta 1908 toimikunnan ehdotuksen. Seuraavaksi anottiin tuomiokapitulilta, että se määräisi pidettäväksi asian vaatimat kirkonkokoukset Kuusjoella ja Perttelissä.[5]
Lääninrovasti Karl Troberg piti huhtikuussa 1908 kirkonkokoukset molemmissa seurakunnissa. Molemmissa kokouksissa kannatettiin Kuusjoen itsenäistymistä ja niin tuomiokapituli saattoi tehdä esityksen senaatille 11. kesäkuuta 1908. Koska myös Turun ja Porin läänin kuvernööri puolsi lausunnossaan asiaa, senaatti saattoi antaa myönteisen päätöksen 3. syyskuuta 1908. Päätöksen mukaan Kuusjoen seurakunnasta tuli itsenäinen kirkkoherrakunta sitten, kun virassaan olevat Perttelin kirkkoherra Vihtori Korpela ja Kuusjoen kappalainen Antti Fabian Oja poistuisivat viroistaan. Kun Korpela valittiin syksyllä 1911 toiseen virkaan, päätti Kuusjoen kirkonkokous 3. joulukuuta 1911 sopia Ojan kanssa, että tämäkin irtisanoutuisi virastaan. Sopimus tehtiin tuomiokapitulin määräämässä kirkonkokouksessa 27. helmikuuta 1912. Ojan asettama ehto sopimiselle oli, että jollei hän tulisi valituksi uuteen Kuusjoen kirkkoherran virkaan, Kuusjoen seurakunta maksaisi hänelle vuosittaisen korvauksen, kunnes hänet valittaisiin yhtä hyvään vakinaiseen virkaan toisaalla. Tuomiokapituli hyväksyi ja senaatti vahvisti sopimuksen. Kun Oja irtisanoutui kappalaisen virastaan, voitiin Kuusjoen kirkkoherran virka julistaa haettavaksi. Virkaan valittiin Oja ja niin Kuusjoen kirkkoherrakunta saattoi aloittaa toimintansa toukokuun alussa 1913.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1912, osa 4, palsta 998, hakusana kirkkoherrakunta.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, Otava 1962, osa 4, palsta 1054, hakusana kirkkoherrakunta.
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, Otava 1962, osa 2, palsta 912, hakusana emäkirkko.
- ↑ Organisation svenskakyrkan.se. Viitattu 17.1.2021. (ruotsiksi)
- ↑ a b Aulis Oja: Kuusjoen historia, Kuusjoen kunta 1961, sivut 292–293.