Kerkkoo
Kerkkoo on kylä Porvoossa, joka sijaitsee noin kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen entisen Porvoon maalaiskunnan alueella. Kylä sijaitsee Porvoonjokilaakson kansallismaisemassa.
Kerkkoossa on runsaasti kivikautisia asuinpaikkoja. Porvoonseudun vanhin löydetty asuinpaikka, Sointula, sijaitsee Kerkkoossa. Kerkkoon kivikautisia asuinpaikkoja on tutkittu arkeologisin kaivauksin vuosina 1939, 1946 ja 2010.
Kerkkoossa asuu yli 800 henkeä. Kuuluisia asukkaita ovat olleet olympiavoittajat Lauri Lehtinen, Tapio Rautavaara, Matti Järvinen, Tapani Niku sekä olympiamitalistit Yrjö Nikkanen, Kalle Jalkanen ja Heikki Lehmusto. Raine Lampinen voitti useita moottoripyöräilyn suomenmestaruuksia ja hänen poikansa Simo Lampinen rallin suomenmestaruuksia ja Jyväskylän suurajoja. Simo Lampisen harjoittelutie tunnetaan nykyisin nimellä Rallitie.
Suksitehtaat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kerkkoo on vanha teollisuuskylä, joka tunnetaan erityisesti suksi- ja urheiluvälineiden valmistuksesta. Parhaimmillaan 1950- ja 1960-luvuilla Kerkkoossa on toiminut kolme urheiluvälinetehdasta: Lampinen, Karhu ja Lempinen.
Lampisen suksitehdas Emil Lampinen perusti suksitehtaan vuonna 1901. Se myytiin helsinkiläiselle Oy Urheilutarpeita Ab:lle vuonna 1916. Emil Lampinen perusti uuden suksitehtaan vuonna 1922.
Kerko Sport Oy Urheilutarpeita Ab:n Arno Hohenthalin johdolla vuonna 1916 perustettu ja myöhemmin poikansa Rolf Hohenthalin jatkama urheiluvälineitä valmistanut yritys muutti vuonna 1966 nimensä Karhuksi ja edelleen vuonna 1973 Karhu-Titaniksi. Urheiluvälinevalmistuksen laajentuessa toiminta siirrettiin Karhu-Urheilulaitteet Oy:n nimen alaisuuteen. Karhu-Titanin luopuessa Karhu-Urheilulaitteet Oy:stä 1990-luvun alussa yrityksen nimi muutettin tuotteiden valmistuspaikkakunan mukaiseksi Kerko Sport Oy:ksi.[1]
Vuonna 2010 Kerko Sport siirsi toimintansa Porvoon seudulla Ölstensin alueelle, joka tarjosi sen hetkisen liiketoimintaan sopivammat tilat. Näin päättyi Karhu-liikuntatuotteisiin liittyvä Kerkkoossa vuodesta 1916 jatkunut toiminta.[2]
Lempisen suksitehdas Lempisen suksitehdas valmisti Lumikko-merkkisiä suksia.
Kerkkoo on palkittu vuonna 2005 vuoden itä-uusmaalaisena kylänä aktiivisen yhdistys- ja yritystoiminnan ansiosta.
Kerkkoo on valittu vuoden 2012 uusmaalaiseksi kyläksi.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Legendaarisen Karhu-urheiluvälinefirman perillisellä menee hyvin – "Ei voi valittaa" Helsingin Uutiset. 10.5.2016. Viitattu 26.7.2023.
- ↑ Namnbyte förestående för Kerko Sport 17.1.2017. Östnyland. Viitattu 26.7.2023. (ruotsiksi)