Jarilo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jarilo (kyrillisin kirjaimin Ярило, myös Jarovit tai Gerovit, Serbiassa ja Kroatiassa joskus Jura, Juraj tai Djorde) oli slaavilaisessa mytologiassa kasvillisuuden, hedelmällisyyden ja kevään jumala. Hänet yhdistettiin myös sodankäyntiin ja sadonkorjuuseen.

Tietolähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoa historiallinen lähde, joka mainitsee tämän jumalan, on saksalaisen piispan Otto Bambergilaisen kirjoitus 1100-luvulta. Otto käännytti slaavilaisia pakanaheimoja kristinuskoon ja törmäsi näillä matkoillaan sodanjumala Gerovitin kunniaksi pidettyihin juhliin Wolgastin ja Havelbergin kaupungeissa. Gerovit on todennäköisesti saksalainen laina alkuperäisestä slaavilaisesta nimestä Jarovit.

Jarilon palvonta säilyi slaavilaisessa kansanperinteessä vielä pitkään kristinuskon saapumisen jälkeenkin. Venäjällä, Valko-Venäjällä, Bulgariassa ja Serbiassa vietettiin aina 1800-luvulle saakka Jarilo-nimisiä kansanjuhlia myöhään keväällä tai alkukesästä. Nämä juhlat olivat luonteeltaan täysin ei-kristillisiä, ja jopa varhaiset slaavilaisen mytologian tutkijat tunnistivat niissä jäänteitä pakanallisista seremonioista. Pohjoisessa Kroatiassa samanlaisia kevätjuhlia kutsuttiin nimillä Jurjevo tai Zeleni Juraj; periaatteessa kyseessä oli kristillisen pyhimyksen Pyhän Yrjänän juhlapäivä, mutta miltei kaikki juhlinnan ainekset olivat pakanallista alkuperää, melko samanlaisia kuin muiden slaavilaisten kansojen Jarilo-juhlat. Jopa slaavilaiset nimet Juri, Jura, Jerzy tai Juraj ovat pikemminkin johdannaisia Jaresta, Jarilosta tai Jarovitista kuin käännöksiä kreikkalaisesta nimestä Georgios. Sanan juuri jar merkitsee kevättä tai kesää; sukua sille ovat esimerkiksi englannin "year" ja saksan "Jahr", vuosi.

Kaikki nämä kevätjuhlat olivat melkoisen samanlaisia. Kylässä kiersivät asukkaiden kulkueet, joissa joku tai jokin esitti Jariloa: olkinukke, mies tai lapsi vihreillä oksilla koristeltuna tai mieheksi pukeutunut tyttö hevosella ratsastaen. Laulettiin lauluja, jotka kertoivat Jarilon paluusta meren takaa, kevään paluusta maailmaan sekä tulevasta hedelmällisyydestä ja runsaudesta.

Jarilo-juhlien kansanperinnettä tutkimalla ja sen rakennetta muihin indoeurooppalaisiin mytologioihin vertaamalla kroatialaiset tutkijat Radoslav Katičić ja Vitomir Belaj rekonstuoivat keskeisen Jariloa käsittelevän myytin. Hänen uskottiin kuolevan ja syntyvän uudelleen joka vuosi. Tämä myyttinen syklinen elämä noudatti kasvien vuotuista kiertoa siemenistä kuihtumiseen talven tullessa.

Jarilo oli slaavien ylijumalan ja ukkosen jumalan Perunin poika. Hän syntyi vuoden viimeisenä yönä, suurena yönä (velja noć), mutta samana yönä hänet varastettiin isältään ja vietiin kuolleiden valtakuntaan, jossa hänet kasvatti manalan jumala Veles, Perunin vihollinen. Slaavit uskoivat manalan olevan ikuisesti vihreä ja keväinen maailma, jossa Jarilo varttui kaitsien isäpuolensa karjaa. Manalan uskottiin sijaitsevan meren takana, ja sinne myös muuttolinnut joka talvi lensivät. Kevään koittaessa Jarilo palasi meren takaa tuonpuoleisesta tuoden kevään ja kasvun elävien maailmaan. Keväiset Jurjevo- ja Jarilo-juhlat juhlistavat hänen paluutaan.

Ensimmäisenä Jarilon paluun huomasi Morana, luonnon ja kuoleman jumalatar, Jarilon kaksoissisar. Nämä kaksi rakastuivat, ja keskikesällä kesäpäivänseisauksen aikaan vietettiin ylijumalan lasten häitä. Tämä kasvillisuuden ja luonnon liitto takasi hedelmällisyyden ja siunauksen pelloille sekä rauhan kahden arkkivihollisen, Perunin ja Velesin välille. Näin kaikki runsaan sadonkorjuun edellytykset oli varmistettu. Syksyinen kasvien kuolema (tai sadonkorjuu) selitettiin siten, että Jarilo oli uskoton vaimolleen, joka tappoi tämän. Vaihtoehtoisesti Jarilon surmasi Perun tai kenties joku hänen oletetuista yhdeksästä pojastaan. Ilman aviomiestään Morana muuttui vanhaksi, kauheaksi ja vaaralliseksi kuoleman jumalattareksi, joka kuoli ennen vuoden loppua. Seuraavan vuoden alkaessa Jarilo ja Morana syntyivät kuitenkin jälleen, ja myytti alkoi alusta.

Slaavilaisen kansanperinteen pohjalta sekä vertailemalla slaavilaista ja balttilaista mytologiaa näyttää selvältä, että Jarilo yhdistettiin myös Kuuhun. Hänen tietyllä tapaa ilkikurinen luonteenlaatunsa näkyi kuun vaiheissa. Katičić ja Belaj huomasivat myös erään epäloogiselta vaikuttavan piirteen: kansanlauluissa Jarilon sanotaan aina kävelevän, mutta samaan aikaan ratsastavan hevosella. Hevonen on kansanperinteessä selvästi mukana, mutta Jarilon jalat olivat kuitenkin kävelemisestä kipeät. Tämä epäloogisuus voi selittyä muutenkin, mutta Katičić ja Belaj esittivät, että Jarilo itse olisi kuvattu jonkinlaisena hevosena tai kentaurina.

Kristillisellä ajalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskon saapumisen jälkeen Jarilo yhdistettiin Pyhään Yrjänään, kenties nimien samankaltaisuuden vuoksi tai siksi että Pyhä Yrjänä kuvataan usein ritarina, joka ratsastaa hevosella ja voittaa Jarilon isäpuolta Velesiä muistuttavan lohikäärmeen. Koska Jarilo sadonkorjuun ja kasvillisuuden jumalana oli äärimmäisen tärkeä slaavilaisille maanviljelijöille, kristinusko ei koskaan tukahduttanut hänen palvontaansa. Pakanalliset kevätjuhlat juhlistivat Jarilon paluuta manalasta, ja ne pysyivät miltei muuttumattomina pitkiä aikoja useiden slaavilaisten maiden kansanperinteessä.