Gunnar Melin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Erik Gunnar Melin v. 1919.

Erik Gunnar Melin (12. joulukuuta 1883 Vaasa20. joulukuuta 1951) oli suomalainen jääkärieversti. Hänen vanhempansa olivat kauppias Frans Erik Melin ja Sofia Elisabet Kniper. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Emmy af Forsellesin kanssa.[1][2]

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1903 ja liittyi Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Karlsruhen teknillisen korkeakoulun tie- ja vesirakennusosastolla vuodesta 1915 alkaen ja suoritti diplomi-insinööri kandidaattitutkinnon vuonna 1907, jonka jälkeen rautatieinsinöörikokelaan Badenin rautateillä ja Suomeen palattuaan maanmittausalalla. Tykistöupseerien täydennyskurssin hän suoritti vuonna 1919 ja kenraali Nenosen johtaman päällystökurssi vuonna 1923 sekä Sotakorkeakoulun komentajakurssin vuonna 1926.[1][2]

Jääkäriaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Hän matkusti marraskuussa vuonna 1915 Ruotsiin liittyäkseen 27. Jääkäripataljoonaan, mutta komennettiin Tukholmasta takaisin Suomeen, missä toimi jääkärivärvärinä Vaasan ympäristön ruotsinkielisillä seuduilla. Lopulta hän matkusti Saksaan ja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 27. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, missä haavoittui pahoin partionjohtajana ollessaan 24. heinäkuuta 1916. Hänen haavojaan hoidettiin useassa eri sairaalassa 9. tammikuuta 1917 saakka, jolloin hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hän palasi takaisin 4. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917.[1][2]

Suomen sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Suomen sisällissota

Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan komppanianpäälliköksi 2. jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, joka siirrettiin 19. maaliskuuta 1918 alkaen 6. jääkäripataljoonan 1. komppaniaksi. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella, missä hän johti komppaniansa 3. huhtikuuta 1918 Tammerkosken alimman padon kautta punaisten hallussa olevan kaupungin läpi Näsilinnaan, jota piti hallussaan koko päivän, ja murtautui pimeän tultua taas Näsijärven yli Lapinniemeen. (Edellä mainitun taistelun johdosta komppania sai ylipäällikön kiitoksen Tampereen valloitusjoukkojen edessä, koko miehistö ja alipäällystö sai vapaudenmitalin, upseerit Vapaudenristin 4. lk. miekan kera ja päällikkö Vapaudenristin 3. lk. miekan kera).[1][2] (Claes Olsson ohjasi tästä elokuvan nimeltään "Taistelu Näsilinnasta 1918". Ensi-ilta elokuvalla oli 23.3.2012.[3]) Erik Melin osallistui sen jälkeen taisteluihin komppanioineen Karjalankannaksella, Kuokkalassa ja Kellomäellä sekä etenemisliikkeeseen Rajajoelle.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melin palveli sisällissodan jälkeen komppanianpäällikkönä 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi. Hänet siirrettiin 25. marraskuuta 1918 alkaen 2. patteriston komentajaksi Kenttätykistörykmentti n:o 2:een ja edelleen 15. maaliskuuta 1919 3. patteriston komentajaksi Kenttätykistörykmentti 1:een. Melin perusti Suomen ensimmäisen kenttätykistön aliupseerikoulun 23. maaliskuuta 1921 ja toimi itse sen ensimmäisenä johtajana. Aliupseerikoulusta hänet nimitettiin 27. syyskuuta 1921 Kenttätykistörykmentti l:n komentajaksi, missä tehtävässä toimi aina talvisotaan saakka.[1][2]

Talvi- ja jatkosota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melin osallistui talvisotaan Kannaksen Armeijan tykistökomentajana ja osallistui taisteluihin Karjalankannaksella. Välirauhan aikana hän toimi pääosin samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin Maavoimien tykistökomentajaksi ja edelleen Päämajaan (Puolustusvoimain pääesikunta). Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin Kotijoukkojen esikuntaan tykistökoulutuskeskusten tarkastajaksi, josta hänet siirrettiin vielä ensimmäisenä sotavuonna Tykistökoulutuskeskus 3:n komentajaksi. Vuonna 1943 hänet siirrettiin Kotijoukkojen tykistökomentajaksi. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen ja muutti Vaasaan, jonne hänet aikanaan myös haudattiin.[2]

Luottamustoimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melin toimi 1. Divisioonan kunniatuomioistuimen varapuheenjohtajana vuosina 1934–1935 ja puheenjohtajana vuosina 1936–1939.[1][2]

  • Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Taistelu Näsilinnasta 1918 elokuva (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Jernström 1933: 148.

((valokuva wikipedia.se Gunnar Melin))