Gotlanninruss

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gotlanninruss
Tyyppi: poni
Alkuperä ja nimet
Alkuperämaa:  Ruotsi (Gotlanti)
Polveutuminen: paikalliset alkukantaiset ponit, arabianhevonen, walesinponi
Kantakirja perustettu: 1943
Muita nimityksiä: Russponi, gotlanninponi
Esiintyminen ja käyttö
Käyttötarkoitus: ratsu, raviponi, valjakkoponi
Merkitys Suomessa: noin 400 rekisteröityä yksilöä[1]
Ominaisuudet
Korkeus: kantakirjaan hyväksytään 115–130 cm;
ihanne 123–126 cm [2]
Värit: Yleensä ruunikko. Väreistä sallitaan kaikki paitsi valkovoikko, kimo, hallakot, päistäriköt ja tobianokuviot[2].

Gotlanninruss, josta käytetään myös nimityksiä gotlanninponi ja russponi ("russi"), on ruotsalainen ponirotu. Nimi "russ" tulee sanasta "ross", joka tarkoittaa ratsua tai sotahevosta [3] ja on tiettävästi etymologisesti sama sana kuin englannin horse (muinaisyläsaksassa tämän sanan muoto on hros, johon verrattuna englannissa on tapahtunut /r/:n ja /o/:n metateesi, ruotsissa vain /h/ on kadonnut).[4] Gotlannin saarella on elänyt puolivillejä tarpaaneja jo vuonna 2000 eaa., ja russien katsotaan polveutuvan näistä hevosista [5].

Erivärisiä gotlanninrusseja: vasemmalta oikealle ruunikko, ruunivoikko, rautias ja kulomusta.

Rotumääritelmän mukaan kantakirjattavat yksilöt ovat säkäkorkeudeltaan 115–130 cm. Kolmivuotiaan korkeus on oltava 115–128 cm. Väreistä sallitaan rotumääritelmän mukaan kaikki paitsi valkovoikko, kimo, hallakot, päistäriköt sekä tobianokuviot eli selänpuoleinen kirjavuus. [2] Moni suomalainen russi on rekisteröity väriltään ruunihallakoksi tai hiirakoksi, mutta kyseessä on (lähinnä voikkoväristen ponien) virheellinen värintunnistus, ei todellinen hallakkovärisyys. Rodussa esiintyy splashed white -kirjavuutta sekä harvinaisena myös tiikerinkirjavuutta. Jalostustavoitteena on rakenteeltaan vahva, lasten ja aikuisten käyttöön sopiva poni, jolla on hyvä luonne ja joka sopii monipuoliseen ratsastus-, ravi- ja ajokäyttöön. Russit ovat yleensä luonteeltaan kilttejä.

Russeja eli vielä 1800-luvun alussa kaikkialla Gotlannissa, mutta metsien hakkaamisen ja viljelyn lisääntymisen takia kanta alkoi vuosisadan puolivälissä pienentyä uhkaavasti. Poneja vietiin paljon myös mantereelle, ja vuoden 1870 paikkeilla niitä myytiin vuosittain jo noin 200. Poneja kuljetettiin Englantiin ja Belgiaan saakka, missä niitä käytettiin työssä hiilikaivoksissa. Rodun sukupuutto saatiin estettyä, kun Ruotsissa perustettiin gotlanninrussien jalostusyhdistys vuonna 1910, ja yhdistyksen ansiosta Lojstan nummet ja metsät suojeltiin russien asuma-alueeksi. [6]

Ensimmäinen russien kantakirja julkaistiin Ruotsissa vuonna 1943. Rodun parantamiseksi kantakirjaan on hyväksytty kaksi welshponioritta: Revel General sekä Criban Daniel, joka astui vuoteen 1968 saakka. Kantakirja suljettiin 1971, minkä jälkeen Ruotsin kantakirjaan ovat päässeet vain rekisteröidyt russponit. [6]

Suomeen tuotiin russponeja ensimmäisen kerran vuonna 1956, kun vapaaherratar Eva Wrede osti Ruotsista kolme ponia[7]. Samana vuonna avattiin Suomessa russponien kantakirja, joka oli ensimmäinen suomalainen ponikantakirja. Oma rotuyhdistys perustettiin vuonna 1975 nimellä Siitosyhdistys Russ Avelsförening.[8] Yhdistyksen nimenä on nykyisin Suomen Russponiyhdistys, ja se toimii edelleen aktiivisesti.

  1. Russponi 26.11.2008. Suomen Hippos ry. Arkistoitu 18.1.2010. Viitattu 18.10.2009.
  2. a b c Jalostusohjesäännön liitteet 1.1.2010. Suomen Hippos ry. Arkistoitu 18.7.2011. Viitattu 23.8.2011.
  3. Salmenpohja, M: "Russ-yhdistys 20 vuotta", Satulassa, 1995/15
  4. Webster's Seventh New Collegiate Dictionary, 1973
  5. Kidd, J: Maailman hevoset - rodut ja kasvatus, WSOY 1990
  6. a b Jalo, M: Maailman makein kultakavio, Tammi 1995
  7. Salmenpohja M: "Tunnetko Topsyn, Suomen russien kantaäidin tarinan?, Siitosyhdistys Russ Avelsföreningin jäsenlehti, 1996/1
  8. Kajander A: "Historian havinaa ja pölyisiä mappeja", Suomen Russ-ponien Ystävät ry:n jäsenlehti, 2000/1

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]