Elämänsanalaisuus
| Osa artikkelisarjaa |
| Lestadiolaisuus |
|---|
 |
 |
| Osa artikkelisarjaa |
| Luterilaiset herätysliikkeet Suomessa |
|---|
Elämänsanalaisuus on vanhoillislestadiolaisuudesta irronnut kristillinen uskonsuunta. Nimitys on peräisin suuntauksen julkaisemasta Elämän sana -lehdestä. Ryhmää kutsutaan myös pappissuuntaukseksi. Elämänsanalaisilla oli Suomessa aikoinaan oma yhdistys nimeltä Laestadius-seura, joskin se lakkautettiin 2000-luvulla vähentyneen toiminnan takia. Ruotsin elämänsanalaisilla eli norbergilaisilla on yhdistys nimeltä Sveriges Kristna Fridsförbund (SKF), jonka perustivat vuonna 1953 ne ruotsalaiset vanhoillislestadiolaiset, jotka olivat tyytymättömiä leskisläisten haltuun joutuneeseen Laestadianska Missionsstyrelseen.[2] Elämänsanalaisuus sai kannatusta Ruotsissa, Norjassa, Unkarissa ja Suomessa.[3][4] Elämän sana -lehden painos oli parhaimmillaan noin 2 200.[5]
Vuonna 2012 elämänsanalaisten määräksi arvioitiin 300 henkilöä koko maailmassa, joten se oli kymmenenneksi suurin lestadiolaisryhmä maailmassa, ja määrä oli säilynyt vuoden 2001 jälkeen samana.[6][7] Elämänsanalaisuuteen meni myös Norjan "rauhanyhdistys" eli Norske Kristne Fredsforening Norjan vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksessa vuonna 1960–1961[8]. Norjassa vain joitakin harvoja jäi hajaannuksen jälkeen samaan uskonymmärrykseen Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen eli SRK:n kanssa.[9] Norjan elämänsanalaisten pääpaikka on ollut perinteisesti Evenesissä.[10]
Elämänsanalaisuuden perustajina ja alkuvaiheen johtajina voidaan pitää Suomessa Leonard Pietari Tapanista, ja Ruotsissa SKF:n silloista puheenjohtajaa Paul Norbergia. Ruotsissa norbergilaisuus (SKF) erkani Ruotsin vanhoillislestadiolaisuudesta oikeastaan jo 1957–1959, ja siihen kuuluneet liittyivät vuonna 1960 elämänsanalaisuuteen, joka erkani vanhoillislestadiolaisuudesta Suomessa vuonna 1960. SKF:n ja Suomen vanhoillislestadiolaisten välit katkesivat lopullisesti tammikuussa 1961.[11]
Synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä oli erimielisyyksiä opillisista kysymyksistä 1960-luvun vaihteessa. Oppierimielisyydet koskivat erityisesti tunnustuskirjojen oppikohtien tulkintaa, pakanalähetystä ja seurakuntaoppia. Erimielisyydet johtivat muutosta haluavien, varsinkin monien pappien, eroon vanhoillislestadiolaisuudesta. Liikkeeseen liittyi 2/3 vanhoillislestadiolaisuuden papeista, kymmenen pientä rauhanyhdistystä ja joitakin maallikkosaarnaajia.[12]
Vuoden 1957 Kuopion suviseurojen puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen aiheena oli kaste. Kokouksessa pidettiin kaksi alustusta ja alustajina toimivat tuomiorovasti L. P. Tapaninen ja saarnaaja Toivo Leppänen. Alustajat päätyivät vastakkaisiin opillisiin näkemyksiin. Toisen puolen mukaan lapsi saa uskon vasta kasteessa ja toisen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa on aina opetettu lapsen olevan autuas jo ennen kastetta. Aiheesta keskusteltiin pitkään.[13] Vanhoillislestadiolaiset asettivat sakramenttikomitean. Komiteassa mukana ollut Pekka Lappalainen ei yhtynyt komitean esitykseen.[14]
SRK:n vuosikokouksessa Kuusamossa vuonna 1961 erotettiin tai jätettiin valitsematta johtokuntaan oppositiossa olleet jäsenet.[14] Johtokuntaan valittiin uudet jäsenet pappisseuraan menneiden tilalle.[15]
1960- ja 1970-luvuilla elämänsanalaiset kokoontuivat kesäisin Ylitornion kristilliselle kansanopistolle, jonka rehtorina toimi pastori (myöh. rovasti) ja Kokoomuksen kansanedustaja Lauri Impiö ja jonka perustamiseen L. P. Tapaninen oli vaikuttanut toimiessaan Ylitornion kirkkoherrana. Ylitornion kristillisen opiston johtokunnan puheenjohtajana toimi Hannes Leinonen.
Elämänsanalaisuuden joukosta on tullut kolme piispaa: L. P. Tapaninen, Kaarlo Johannes Leinonen ja Yrjö Massa.[16] Helsingissä olevan Lestadiolaisten ylioppilaskodin taustalla vaikuttaa elämänsanalaisuus.[17] Osa Unkarin vanhoillislestadiolaisista siirtyi hajaannuksessa elämänsanalaisuuteen.[3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Leonard Pietari (Pekka) Tapaninen: elämänsanalaisuuden keskeinen vaikuttaja ja piispa.
- Lauri Impiö: elämänsanalainen kansanedustaja.
- Kaarlo Johannes Leinonen: elämänsanalainen piispa.
- Yrjö Massa: elämänsanalainen kenttäpiispa 1969–1978
- Erkki Jokela: elämänsanalainen rovasti, Oulun diakonissalaitoksen johtaja.
- Anna-Maija Raittila: elämänsanalaisuudessa vaikuttanut runoilija.
- Sveriges Kristna Fridsförbund
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ari-Pekka Palola: Evankeliumin työ laajenee. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen Historia 2. SRK, 2011. ISBN 978-951-843-185-8
- Warren Hepokoski: The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861–2000 2002. Warren Hepokoski. Viitattu 31. heinäkuuta 2012. (pdf-versiossa on sivunumerot) (englanniksi)
- Talonen, Jouko: Iustitia 14, STI-aikakauskirja, Lestadiolaisuuden monet kasvot. Lestadiolaisuuden hajaannukset (pdf). Suomen teologinen instituutti (STI), 2001. ISBN 952-9857-11-X Teoksen verkkoversio.
- Talonen, Jouko: Lestadiolaisuuden synty, leviäminen ja hajaannukset. Lestadiolaisuuden tutkija, kirkkohistorian professori Jouko Talosen luento (Virtuaalikirkon videoimana ja arkistoimana). Laestadiuksen perintö ja perilliset -seminaari Oulussa 4.–5.10.2012 5.10.2012. Oulun hiippakunta, Pohjoinen kulttuuri-instituutti ja Oulun ev.-lut. seurakunnat. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 7.10.2012.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Talonen 2001. s. 14, 25–30
- ↑ Palola 2011. s. 61
- ↑ a b Warren H. Hepokoski: The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861–2000 2002. Warren H. Hepokoski. Viitattu 15.1.2007.
- ↑ Uskonnot Suomessa -hanke: Uskonnot Suomessa Kirkon tutkimuskeskus. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 15.1.2007.
- ↑ Kullervo Hulkko: Kukistumaton valtakunta, s. 23. SRK, 1965.
- ↑ Talonen 2012. Luento Laestadius-seminaarissa Oulussa 5. lokakuuta 2012. Virtuaalikirkko on videoinut ja arkistoinut seminaarin luennot Internettiin: http://www.virtuaalikirkko.fi/kirkot/virtuaalikirkkosali/arkisto.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Talonen 2001. s. 25
- ↑ Palola 2011. s. 62 ja 70
- ↑ Palola 2011. s. 70
- ↑ Palola 2011. s. 64
- ↑ Palola 2011. s. 69–70.
- ↑ lestadiolaisuus.info: Lestadiolaisuuden hajaannukset lestadiolaisuus.info. Viitattu 15.1.2007.
- ↑ Ari-Pekka Palola: Suvi on läsnä – sata vuotta suuria seuroja, s. 90. ISBN 951-843-077-2
- ↑ a b Jukka-Pekka Ahonen: "Totuuden rakkauteen". Omakustanne, s. 27.
- ↑ Ari-Pekka Palola: Suvi on läsnä – sata vuotta suuria seuroja, s. 99. ISBN 951-843-077-2
- ↑ Jouko Talonen: Lestadiolaisuuden hajaannukset 8.3.2000. STI. Viitattu 15.1.2007.
- ↑ Jouko Talonen: Lars Levi Laestadiuksen syntymästä on kulunut 200 vuotta 7.1.2000. Kirkon tiedotuskeskus. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 15.1.2007.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Totuuden kuuliaisuuteen. Pieksämäki, 1962.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uskonnot Suomessa, Laestadius-seura (Arkistoitu – Internet Archive)