Donny van de Beek

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Donny van de Beek vuonna 2016.

Donny van de Beek (s. 18. huhtikuuta 1997 Nijkerkerveen) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Hän edustaa Espanjan La Ligassa pelaavaa Gironaa.[1]

Van de Beek nousi Ajaxin junioreista edustusjoukkueeseen kaudella 2015–2016, jolloin hän pelasi Eredivisiessä kahdeksan ottelua. Hän debytoi samalla kaudella myös Eurooppa-liigassa. Seuraavalla kaudella hän oli mukana 19 liigaottelussa. Kaudella 2017–2018 hän pelasi Ajaxin kaikki 34 ottelua ja teki 11 maalia. Kaudella 2018–2019 hän oli jälleen kentällä joukkueensa kaikissa liigaotteluissa ja teki niissä yhdeksän maalia, minkä lisäksi hän teki viidessä Alankomaiden cupin ottelussaan neljä maalia. Tuolla kaudella Ajax voitti sekä liigan että cupin. Mestarien liigan 12 ottelussa hän viimeisteli kolme maalia. Koronaviruspandemian vuoksi kesken jääneellä kaudella 2019–2020 hän pelasi 23 Eredivisien ottelua, joissa teki kahdeksan maalia. Mestarien liigan viidessä ottelussa hän teki kaksi maalia.[1]

Van de Beek siirtyi Englannin Valioliigan Manchester Unitediin 39 miljoonan euron siirtosummalla syyskuussa 2020. Tulokaskaudellaan hän pelasi 19 liigaottelua, mutta oli vain neljä kertaa avauskokoonpanossa, ja teki yhden maalin, ensimmäisessä valioliigaottelussaan Crystal Palacea vastaan. Mestarien liigassa hän pelasi kuusi ja Eurooppa-liigassa kolme ottelua. Seuraavalla kaudella hän pelasi tammikuun loppuun mennessä kahdeksassa valioliigaottelussa vain 68 minuuttia. Mestarien liigassa hän pelasi neljä ottelua. Loppukaudeksi hän siirtyi lainasopimuksella Evertoniin, jossa teki yhden maalin pelaamissaan seitsemässä valioliigaottelussa. Kaudella 2022–2023 hän kärsi kolhusta ja polvivammasta, ja pelasi vain seitsemässä valioliigaottelussa ja kahdessa Eurooppa-liigan pelissä. Unitedin voittamassa Englannin liigacupissa hän pelasi yhden ottelun. Syyskaudella 2023 hän tuli vaihdosta kentälle yhdessä valioliiga- ja liigacupottelussa. Kevätkauden 2024 hän oli lainasopimuksella Eintracht Frankfurtissa. Hän pelasi kahdeksan Bundesliiga-ottelua, joista puolet avauskokoonpanossa.[1]

Van de Beek siirtyi heinäkuussa 2024 espanjalaisseura Gironaan.[1]

Van de Beek on pelannut useissa Alankomaiden juniorimaajoukkueissa. Hän kuului vakiokokoonpanoon, kun Alankomaat saavutti hopeaa alle 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa vuonna 2014. Miesten maajoukkueessa hän pelasi ensimmäisen ottelunsa marraskuussa 2017 Romaniaa vastaan. Kaikkiaan hän on pelannut 19 miesten maaottelua, muun muassa kaksi ottelua Kansojen liigan lopputurnauksessa kesäkuussa 2019, kolme ottelua EM-karsinnoissa syksyllä 2019 ja kaksi ottelua MM-karsinnoissa keväällä 2021. Hän on tehnyt miesten maaotteluissa kolme maalia: lokakuussa 2020 Kansojen liigan ottelussa Italiaa, marraskuussa 2020 ystävyysottelussa Espanjaa ja maaliskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Gibraltaria vastaan. Hänet on valittu maajoukkueeseen viimeksi kesäkuussa 2021.[1]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.