Chet Atkins
| Chet Atkins | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Chester Burton Atkins |
| Syntynyt | 20. kesäkuuta 1924 |
| Kuollut | 30. kesäkuuta 2001 (77 vuotta) |
| Muusikko | |
| Aktiivisena | 1942–1996 |
| Tyylilajit | country, folk |
| Soittimet | kitara |
| Levy-yhtiöt | RCA Records ja Columbia Records |
| Aiheesta muualla | |
| www.misterguitar.com | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Chester Burton ”Chet” Atkins (20. kesäkuuta 1924 – 30. kesäkuuta 2001) oli yhdysvaltalainen country-kitaristi ja musiikin tuottaja. Hän oli yksi niistä jotka loivat nimellä "Nashville sound" tunnetun poppia muistuttavan countrymusiikin tyylin.[1]
Atkins on tunnettu virtuoosimaisesta näppäilytyylistään, jonka inspiraation lähteenä olivat muun muassa Merle Travis, Django Reinhardt, George Barnes ja Les Paul. Atkins tuotti nauhoituksia Eddy Arnoldille, Don Gibsonille, Jim Reevesille, Jerry Reedille, Connie Smithille, ja Waylon Jenningsille.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Atkins syntyi 20. heinäkuuta 1924 Luttrellissa Tennesseessä, lähellä Clinch Mountainsin vuoristoa. Hän kasvoi äitinsä ja kahden veljen ja siskon kanssa, joista Chet oli nuorin. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli kuusivuotias. Alue oli hyvin köyhää maaseutua ja myös Atkinsin lapsuuden koti oli vaatimaton, heillä ei ollut sähköä, eikä juoksevaa vettä. Perhe kasvatti kivisillä rinteillä maissia ja tupakkaa sekä laidunsi rinteillä myös lehmiä.
Atkinsin isä, James Arley Atkins, oli kiertävä musiikinopettaja ja hengellinen laulaja. Koko Atkinsin perhe harrasti musiikkia, Ida-äiti soitti pianoa ja lauloi, vanhemmat veljet soittivat kitaraa, musiikki soi lähes päivittäin heidän kotonaan. Lapsuuden ja nuoruuden musiikki oli eurooppalaisten siirtolaisten kansanmusiikkia, gospelia ja Appalakkien alueen hillbilly-musiikkia.
Atkins aloitti ukulelen soitolla ja siirtyi myöhemmin viuluun. Ensimmäisen kitaransa, akustisen Silvertone flat-topin, Atkins sai yhdeksänvuotiaana vaihtokaupassa isäpuoleltaan Willie Streveliltä. Vaihtokaupassa Atkins antoi isäpuolelleen isältään saaman metsästyskiväärin ja Lowell-veljeltään saamansa pistoolin. Joe-sedältä Atkins sai oman viulun. Nuo instrumentit saatuaan Atkinsista tuli intohimoinen harjoittelija. Meni hän minne vain hänellä oli kitara tai viulu mukanaan.
Atkins sairasti pienestä pitäen vaikeaa astmaa. Kymmenen iässä Atkinsin astma paheni ja vanhemmat ajattelivat, että Atkinsin terveyden kannalta oli parempi muuttaa asumaan isänsä luo Georgiaan. Siellä Atkinsin astma hellitti niin, että hän pystyi osallistumaan tilan päivittäisiin askareisiin ja jaksoi myös käydä koulua.
Isän luona asuessaan Chet otti kitaransa mukaan kouluun ja harjoitteli kaikki välitunnit ja liikuntatunnit, joihin hänen ei tarvinnut osallistua astmansa takia. Atkins oli itseoppinut ja myöhemmin elämässään antoi itselleen arvon "CGP", tarkoittaen "Certified Guitar Player". Hänen velipuolensa Jim oli myös hyvä kitaristi, joka työskenteli Les Paul Triossa New Yorkissa.
Atkinsilla ei ollut vahvasti omaa tyyliään, ennen kuin hän kuuli vuonna 1939 Merle Travisin soittavan WLW Radiossa. Travis soitti peukaloplektralla tasaista vaihtobassokuviota ja etusormellaan melodiaa. Atkins päätteli radiosta kuulemansa perusteella Travisin soittavan melodiaa kahdella tai jopa kolmella sormella ja omaksui tämän tavan.
Varhainen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Erottuaan lukiosta vuonna 1942, hän palasi Tennesseehen ja sai työn Knoxvillen WNOX-radiosta. Siellä hän soitti viulua laulaja Bill Carlislen sekä koomikko Archie Campbellin kanssa. Erään esityksen jälkeen WNOX:in johtaja Lowell Blanchard kuuli Atkinsin soittavan itsekseen kitaraa ja palkkasi Chesterin kitaristiksi radioaseman bändiin, jota kutsuttiin myös nimellä Dixieland Swingsters.
Atkinsin repertuaari kitaristina oli tuolloin hyvin suppea, hän oli keskittynyt hiomaan tekniikkaansa. Blanchard antoi Atkinsin käyttöön radioaseman levy- ja nuottiarkiston ja käski opetella niistä. Siellä hän sai tutustua kitaransoiton pioneerien Django Reinhardtin, Andrés Segovian, George Barnesin ja Les Paulin äänitteisiin.
Kolmen vuoden jälkeen hän siirtyi Cincinnatin WLW-radioon, missä Merle Travis oli työskennellyt aikaisemmin. Siellä Atkins tapasi tulevan vaimonsa Leona Johnsonin. WLW:n omistajan vaihduttua Atkins sai potkut ja muutti Raleighiin Pohjois-Carolinaan. Siellä hän työskenteli Johnnie Wrightin ja Jackin Anglin kanssa WPTF-radioasemalla ennen kuin suuntasi Richmondiin Virginiaan, jossa hän esiintyi WRVA-radioasemalla Sunshine Sue Workmanin kanssa.
Radioasemilla oli tuohon aikaan omat orkesterinsa ja Tennesseen ja muun Appalakkien alueen radioasemilla soitettiin paljon hillbillyä. Radioasemilla vieroksuttiin Atkinsin jazz-vaikutteita saanutta soittoa ja hänen työsuhteensa jäivät usein lyhyeksi.
Talvella 1946 Atkins matkusti Chicagoon päästäkseen mukaan Red Foleyn yhtyeeseen. Chicagon WLS-asemalla esiintynyt Foley oli saanut kiinnityksen WLS-radiokanavan Grand Ole Opry -ohjelmaan. Koesoiton annettuaan Foley kiinnitti Atkinsin yhtyeensä kitaristiksi. Heidän ensimmäinen esiintymisensä kyseisessä ohjelmassa tapahtui 13.4.1946. Atkinsilla oli esityksessä oma soolo-osuutensa. Hän nauhoitti myös singlen Bullet Recordsille samana vuonna. Singlen a-puolella oli instrumentaali "Guitar Blues", joka sisälsi Atkinsin kitarasoolojen lisäksi klarinettisoolon Dutch McMillianilta. Toisena kappaleena singlellä oli Jack Shookin laulama "Brown Eyes A'Cryin' In The Rain". Radio-ohjelman rahoittajan karsittua Atkinsin osuuden ohjelmasta, erosi hän Foleyn yhtyeestä ja siirtyi KWTO:lle Springfieldiin.
RCA Victor
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]KWTO-aseman johtaja Si Siman arvosti suuresti Atkinsin soittotaitoa ja lähetti tallentamiaan soittonäytteitä eri levy-yhtiöihin. Yhden näytteistä oli saanut RCA Victorin Nashvillen yksikön johtaja Steve Sholes. Simanin avustuksella Sholes saikin värvättyä Atkinsin, ja tämä teki ensimmäisen nauhoituksensa RCA:lle 11.8.1947 Chicagossa. Nauhoituksista tehdyt ensimmäiset singlet eivät kuitenkaan menestyneet.
Sholes järjesti seuraavan äänityssession marraskuussa 1947 New Yorkissa. Täällä taltioitiin kahdeksan sävelmää, mutta menestystä ei tullut niilläkään. Vaikka Atkins oli saanut Sholesilta myös studiomuusikon töitä, oli hänen vaikea elättää vaimoaan ja tytärtään. Atkins muuttikin tammikuussa 1948 takaisin Knoxvilleen, missä hän työskenteli Henry "Homer" Haynesin ja Kenneth "Jethro" Burnsin kanssa WNOX:n uudessa lauantai-illan ohjelmassa. WNOX:lle siityi pian myös legendaarisen Carter Familyn perinteitä jatkaneet Mother Maybelle ja the Carter Sisters. Chet palkattiin heidän kitaristikseen.
Alkuvuodesta 1949 Homer ja Jethro siirtyivät WNOX:lta ja KWTO:lle Springfieldiin. Carterit ja Atkins seurasivat pian perässä KWTO:lle. Helmikuun alussa RCA Victorin Chicagon studiolla taltiotiin useita sävelmiä sekä Carters Sistersien että Chet Atkinsin tuleville levyille. Näistäkään levyistä ei tullut suurta myyntimenestystä, mutta Atkinsin "Galloping on the Guitar" sai hyvin radiosoittoa ja lisäsi Atkinsin arvostusta.
Gand Ole Opryssä menestynyt George Morgan sattui kuulemaan Sprigfieldissä Carter Sistersiä ja Nashvilleen palattuaan ylisti heitä siellä. Niin Mother Maybelle ja Carter Sisters saivat kutsun Opryn koesoittoon. Sen tuloksena heidät ja Atkins heidän mukanaan palkittiin esiintymään WSM:n Martha White Flourin sponsoroimaan aamupäivän ohjelmaan. Nashvillessa Atkins sai pian myös lisää töitä studiomuusikona. Hän soitti 50-luvun alussa mm. monilla Hank Williamsin levyillä, kuten "Jambalaya", "Your Cheatin' Heart" ja "Cold, Cold Heart".
Atkinsin ensimmäinen hittisingle oli versio "Mr. Sandman" -kappaleesta ja sitä seurasi duetto "Silver Bell" Hank Snowin kanssa.
Atkins levytti RCAlle 1970-luvun ajan, mutta vuosikymmenen loppupuolella hän koki yhtiön rajoittavan kehitystään. Hän siirtyi Columbialle 1982. COlumbialla hän osoitti olevansa myös taitava jazz-kitaristi, mutta palasi joitakin kertoja countryn pariin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Stephen Thomas Erlewine: Artist Biography All Music Guide. Viitattu 27.3.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Chet Atkinsin virallinen kotisivu
- Darryl Dybkan kotisivut
- Chet Atkinsin muistosivu
- Raimo Öystilä, Rytmimusiikin Syke: Chet Atkins Certified Guitar Player - osa1: Nuori Atkins löytää tyylinsä
- Read My Licks - Chet Atkins Pedagogy Project
- Country Music Discographies - Chet Atkinsin levytyssessiot -osa1
- Country Music Discographies - Chet Atkinsin levytyssessiot -osa2
| ||||||||||||||||||||||||||
