Aleksei Nikolajevitš Tolstoi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee 1900-luvun kirjailijaa. 1800-luvun kirjailijasta katso Aleksei Konstantinovitš Tolstoi.
Aleksei Tolstoi

Aleksei Nikolajevitš Tolstoi (ven. Алексе́й Никола́евич Толсто́й); (10. tammikuuta 1883 (J: 29. joulukuuta 1882) Nikolajevsk (nyk. Pugatšov), Samaran kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 23. helmikuuta 1945 Moskova, Neuvostoliitto) oli venäläinen neuvostokirjailija.[1]

Suku ja koulutus, kirjallisen uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksei Tolstoin isä oli kreivi, aatelistonjohtaja ja entinen husaari Nikolai Aleksandrovitš Tolstoi (1849-1900), kirjailijoiden Aleksei Konstantinovitš Tolstoin ja Leo Tolstoin pikkuserkun pikkuserkku. Jotkut elämäkerrat pitävät hänen isänään epävirallista isäpuolta, zemstvo-virkamies Aleksei Apollonovitš Bostromia (1852-1921), liberaalia maaorjuuden poistamista kannattavaa maanomistajaa,[2] jonka Tolstoin äiti oli tavannut marraskuussa 1881. Hänen äitinsä oli lastenkirjailija Aleksandra Leontievna Turgeneva (1854-1906),[3] joka oli sukua kirjailija Ivan Turgeneville.[1]

Hän jätti aviomiehensä toukokuussa 1882 Aleksei Bostromin takia, jonka kanssa hän ei voinut virallisesti mennä naimisiin, koska oli ollut laillisesti naimisissa jo vuodesta 1873 lähtien. Aviomies oli töykeä, mustasukkainen ja väkivaltainen, sekä oli sekaantunut usean kerran kunnianloukkauksiin ja kaksintaisteluihin. Hän yritti pitää vaimonsa julkaisemalla tämän romaanin Levoton sydän (ven. Неугомонное сердце) Pietarin-matkalla keväällä 1882.[4]

Aleksandra Leontievna huomasi olevansa raskaana huhtikuussa 1882, salasi avioliitossa tapahtuneesta raiskauksesta seuranneen raskautensa aviomieheltään ja hänen huostaansa kolme lastaan: Jelisavetan (1874-1940), joka vuonna 1898 julkaisi romaanin Lida; Aleksandrin (1878-1919), joka oli vuosina 1916-1917 Vilnan kuvernööri ja Mstislavin (1880-1949), joka oli agronomi ja Pietarin varakuvernööri. Kreivi Nikolai Tolstoi yritti haastaa Aleksei Bostromin kaksintaisteluun, tässä kuitenkaan onnistumatta. Nähtyään raskaana olevan vaimonsa ja Aleksei Bostromin asemalla nousemassa junaan, hän yritti ampua Bostromin syyskuussa 1882. Vuonna 1883 väkivallanteko tuomittiin kreivi Tolstoin hyväksi kunnian ja perheen puolustamisena, kirkko mitätöi avioliiton ja suositteli kreivitär Aleksandra Leontieva Tolstajalle elämänmittaista selibaattia eli naimattomuutta.[4][5][6]

Aleksei vietti lapsuutensa vuodesta 1883 lähtien isäpuolensa Aleksei Bostromin pienellä Sosnovkan maatilalla lähellä Samaraa.[5]

Kirjailijan äiti Aleksandra Leontijevna Tolstaja (1854-1906), noin 1880-luvulla

Maatila myytiin ja sen tuotolla Aleksei asui äitinsä kanssa vuosina 1897-1898 Syzranin kaupungissa, jossa hän kävi reaalikoulun neljättä luokkaa. Vuonna 1898 Tolstoi muutti Samaraan, jossa hän kävi kymnaasia. Aleksei Tolstoin kreivillinen arvo vahvistettiin vuonna 1901, hän oli käyttänyt 13-16-vuotiaaksi asti sukunimeä Bostrom. Emigranttikirjailjat Ivan Bunin, Roman Gul ja Nina Berberova esittivät Tolstoin aatelistaustasta aikanaan epäilyksiä.[7][8]

Vuonna 1901 Aleksei Tolstoi suoritti ylioppilastutkinnon ja lähti Pietariin isältään perimänsä 30 000 ruplan turvin. Hän opiskeli insinööriksi Pietarin teknologisessa instituutissa ja keväällä 1905 hän meni harjoittelemaan Uralille Nevianskiin. Kirjassaan "Parhaat matkat Keski-Uralilla: tosiasiat, legendat, traditiot" (ven. Лучшие путешествия по Среднему Уралу: факты, легенды, предания) Tolstoi omisti ensimmäisen tarinansa, "Vanha torni" (ven. Старая башня, 1908) Nevianskin kaltevalle tornille. Vähän ennen opinnäytetyönsä puolustamista teknologisessa instituutissa ja tutkintotodistuksen saamista vuonna 1907 hän keskeytti opintonsa ja omistautui kokonaan luovalle uralle lähtemällä Pariisiin uuden vaimonsa Sofia Dimšitsin kanssa. Tolstoi yritti myös sepittää runoutta. Vuonna 1907 hän julkaisi Pariisissa runokokoelman "Lyrika" (ven. Лирика) omakustanteena ja vuonna 1911 venäläiseen kansanperinteeseen perustuvan runokirjan "Väärä askel, tarina tunnollisesta miehestä" (ven. Неверный шаг (Повесть о совестливом мужике), mutta myöhemmin hän ei piitannut runoudesta.[9] Kirjeessään adoptioisälleen Aleksei Bostromille hän valitti, että nimi "Tolstoi" tarkoitti sitä, että ihmiset odottivat häneltä paljon, vaikka Maksimilian Vološin vihjasi hänelle, että se oli etu.[10]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksei Tolstoi vuonna 1900 Samarassa, valokuva A.Vasiliev

Aleksei Tolstoin ensimmäinen vaimo vuosina 1901-1907 oli saratovilaisen lääkärin tytär Julia Vasiljevna Rožanskaja myöh. Smolenkova (1881-1943) ja heille syntyi poika Juri (1903-1908). Julia opiskeli Pietarissa lääketiedettä samaan aikaan kun Aleksei opiskeli insinööriksi. Luonteiltaan he eivät sopineet yhteen: Julia oli tasainen koti-ihminen ja Aleksei rakasti boheemia kaaosta ja meteliä. Vuonna 1905 Tolstoi päätti lähteä Dresdeniin ilman vaimoaan, jossa hän aikoi jatkaa opintojaan Königlich Sächsische Höhere Technische Hochschulessa. Täällä hän tapasi naimisissa olevan Sofia Isakovna Dimšitsin, joka oli opiskelemassa Sveitsissä berniläisessä Egornovin taidekoulussa.[11]

Tolstoin toinen vaimo vuosina 1907-1914 oli juutalaissyntyinen pietarilaisen puutavarakauppiaan tytär, taiteilija Sofia Isakovna (Sara Aizikovna) Dimšits (1884-1963). Avioeroprosessi ensimmäisen aviomiehen Isaac Samuilovitš Rosenfeldin (1879-1978) kanssa kesti useita vuosia. Tolstoi erosi ensimmäisestä vaimostaan ​​vuonna 1910, mutta Dimšits ei saanut koskaan avioeroa. Pariskunta päätti muuttaa vuonna 1907 ja saapui Pariisiin tammikuussa 1908 liittyäkseen laajaan venäläisten kirjailijoiden ja taiteilijoiden verkostoon, kuten Nikolai Gumiljov, Valeri Brjusov, Konstantin Balmont, Andrei Belyi ja Maksimilian Vološin.[12] Tolstoi ja Gumiljov julkaisivat aikakauslehteä, joka jäi yhteen numeroon varojen puutteen vuoksi.[13]

Heille syntyi tytär Mariana (Marianna) (1911-1988), josta tuli teknisten tieteiden tohtori, Moskovan teräs- ja metalliseosinstituutin professori ja Moskovan lentotekniikan instituutin yleisen kemian osaston johtaja. Voidakseen rekisteröidä Aleksei Tolstoin lapsen lailliseksi isäksi puolisot lähtivät uudelleen vuonna 1910 Ranskaan ennen lapsen syntymää.[14][9] Kesällä 1914 Tolstoi ja Dimšits lähtivät lomalle Koktebeliin Krimille, missä Tolstoi tapasi 17-vuotiaan balleriina Margarita Kandaurovan. Nikolai Tolstoi kirjoitti vuonna 1983: "Suhteen loppuminen Sofian kanssa oli yhtä äkillinen kuin se oli ollut Julian kanssa. Kävelymatkalla Aleksei sanoi merkitsevästi: "Tuntuu, että tänä talvena jätät minut." Sofia ei vastannut mitään, mutta otti vihjeen vastaan ​​ja lähti uudelle vierailulle Pariisiin. Mariana-vauva jätettiin tädille." Tolstoi toivoi menevänsä naimisiin Kandaurovan kanssa, mutta tämä hylkäsi hänet, ja ennen vuoden loppua hän tapasi kolmannen vaimonsa.[10][12]

Tolstoin kolmas vaimo vuosina 1914-1935 oli moskovalaisen kustantajan ja kirjailijan tytär, runoilija ja muistelmakirjailija Natalia Vasiljevna Krandievskaja naim. Volkenštein (1888-1963), joka on romaanihenkilö Katja Rotštšinan esikuva teoksessa Kärsimysten tie. Perheeseen kuului myös Natalian ensimmäisestä avioliitosta oleva Fjodor Fjodorovitš Volkenštein (1908-1985), joka oli fysiokemisti. Heille syntyi poika Nikita (1917-1994), joka oli fyysikko, tarina Nikitan lapsuus on omistettu hänelle. Nikitan tytär on kirjailija Tatjana Tolstaja.[15] Poika Dmitri (1923-2003) oli säveltäjä, hänen tyttärensä on kirjallisuuskriitikko Jelena Tolstaja.[16] Palattuaan aviomiehensä kanssa huhtikuusta 1919 heinäkuuhun 1923 kestäneestä emigraatiosta ulkomailla, Krandijevskaja-Tolstaja jätti kokonaan kirjallisuusuransa, vaikka ilmeisesti hän oli suurelta osin runojen kirjoittaja Aleksei Tolstoin vuonna 1936 ilmestyneessä satukirjassa Pieni kulta-avain eli Buratinon seikkailut.[17] Erottuaan Tolstoista hän palasi runouteen ja kirjoitti elämänsä loppuun asti. Krandievskajan myöhemmät runot, mukaan lukien Leningradin piirityksen aikaiset runot, julkaistiin 1970-luvulla.[18]

Tolstoin neljäs vaimo lokakuusta 1935 lähtien oli Ljudmila Krestinskaja-Barševa (1906-1982), joka tuli Tolstoin kotiin elokuussa 1935 sihteeriksi.[19]

Kirjailijan toinen vaimo taiteilija Sofia Dimšits (1884-1963), vierailulla Maksimilian Vološinin luona Koktebelissä vuonna 1909

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksei Tolstoi kirjoitti runoja, kertomuksia ja näytelmiä ennen kuin aloitti historiallisten romaanien kirjoittamisen. Omien sanojensa mukaan hän ei kokenut kuuluvansa mystikkoihin eli symbolisteihin eikä realisteihinkaan. Emigraationsa aikana hän julkaisi muun muassa yhden venäläisen kirjallisuuden merkittävistä lapsuuden kuvauksista, Nikitan lapsuus (ven. Детство Никиты, Destvo Nikity, 1922, suom. 1945). Neuvosto-Venäjälle palauttuaan hän julkaisi kaksi tieteisfantasiaa: Berliinissä kirjoitetun Aelitan (ven. Аэлита, 1923, suom. 1961) ja Kuoleman säteen salaisuus (ven. Гиперболоид инженера Гарина, Giperboloid inženera Garina, 1927, suom. 1928). Niiden aiheina ovat avaruuden valloittaminen ja matkat vieraille planeetoille. Vielä niiden ollessa työn alla Tolstoi alkoi työstää kolmiosaista historiallista romaaniaan Kärsimysten tie (ven. Хождение по мукам, Hoždenije po mukam, suom. 1945). Hän kertoi aloittaneensa teoksen kirjoittamisen Berliinissä vuonna 1919, ja kolmas osa valmistui 22. kesäkuuta 1941, eli päivänä, jolloin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon.[1]

Kirjailijan kolmas vaimo runoilija Natalia Krandievskaja (1888-1963) 1920-luvulla

Vuodesta 1905 lähtien Tolstoi julkaisi symbolistisia runoja ja vuodesta 1908 lähtien kertomuksia ja näytelmiä, jotka tekivät hänestä tunnetun kirjailijan. Venäjän sisällisssodan aikana Tolstoi teki valkoisen armeijan propagandatyötä sotakirjeenvaihtajana Ranskassa ja Englannissa vuonna 1916, vapautettuna asepalveluksesta terveyssyiden vuoksi. Vuonna 1918 hän muutti Ranskaan ja vuonna 1921 Berliiniin. Vuosina 1920–1922 kirjailija laati parhaisiin teoksiinsa kuuluvan omaelämäkerrallisen pienoisromaanin elämisestä maanpaossa Nikitan lapsuus (ven. Детство Никиты, Detstvo Nikity), joka sai sysäyksensä kun hänen oma poikansa Nikita alkoi ulkomailla oleskelun seurauksena puhua venäjää ranskalaisella aksentilla ja käyttää ranskalaisia ilmauksia sekä aloitti Venäjän sivistyneistöä ensimmäisen maailmansodan ja vallankumouksen pyörteissä kuvaavan romaanitrilogian Kärsimysten tie (ven. Хождение по мукам, Hoždenije po mukam, 1920–1941), josta hän sai Stalin-palkinnon vuonna 1943.[20][21][1][22]

Lännessä Aleksei Tolstoi liittyi kansallisbolševistiseen Smena veh -ryhmään ja vuonna 1923 hän palasi Neuvostoliittoon. 1920-luvun kirjailijaryhmien ulkopuolella pysyteltyään hän nousi 1930-luvulla huomattavaan asemaan toimimalla Neuvostoliiton kirjailijaliiton puheenjohtajana, tiedeakatemian jäsenenä sekä korkeimman neuvoston kansanedustajana.[22][21][20]

Tolstoin tyyliltään realistisista teoksista merkittävimpiä on historiallinen romaani Tsaari Pietari I (ven. Пётр Первый, Pjotr Pervyi, 1929–1945), joka sai Stalin-palkinnon vuonna 1941. Stalinin suuresti ihaileman Pietari Suuren kuvaaminen saattoi pelastaa epäilyttävän ja emigranttitaustaisen kreivi Tolstoin joutumisen vankileirille, mikä koitui monen aatteelle uskollisen työläiskirjailijan kohtaloksi.[1] Kirjailijan kuoleman jälkeen Stalin-palkinnon sai myös historiaa vääristelevä kaksiosainen näytelmä Ivan Groznyi (ven. Иван Грозный, ”Iivana Julma”, 1942–1943). Romaanillaan Hleb (ven. Хлеб, ”Leipä”, 1937) Tolstoi osallistui Stalinin henkilökultin pystyttämiseen. Hän on kirjoittanut myös lastenkirjoja sekä tieteisfantasioita kuten Aelita (ven. Аэлита, 1922–1923) ja Kuoleman säteen salaisuus (ven. Гиперболоид инженера Гарина, Giperboloid inženera Garina, 1925–1927).[20][21][22] Tolstoi käsitteli Neuvostoliitosta pois muuttaneiden kohtaloa teoksessaan Emigranty (ven. Эмигранты, Emigrantit), jonka ensimmäinen painos ilmestyi nimellä Tšornoje zoloto (ven. Чёрное золото, Mustaa kultaa) vuonna 1931.[1]

Suomennettuja teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuoleman säteen salaisuus. Suom. Kaarlo Luoto saksannoksesta. Helsinki: Työväenjärjestöjen Tiedonantaja, 1928.
  • Pietari Ensimmäinen 1–2. Suom. S. E. Rautanen. Leningrad–Petroskoi: Valtion kustannusliike Kirja, 1935–1937.
  • Tsaari Pietari I 1–2. Suom. Juhani Konkka. Jyväskylä: Gummerus, 1939.
  • Kärsimysten tie 1–3. Suom. Igor Vahros. Helsinki: Suomen kirja, 1945. (Julkaistu myös Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1959.)
  • Neljännesvuosisata neuvostokirjallisuutta. Suom. Tor-Erik Eriksson. Helsinki: Kansankulttuuri, 1945.
  • Nikitan lapsuus. Suom. M. J. Jääskeläinen. Helsinki: Suomen kirja, 1945.
  • Venäläisiä satuja. Suom. J. Tiinus. Suomen kirja, 1946.
  • Hanhet-joutsenet. Suom. Adele Mantere. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1952.
  • Pieni kulta-avain eli Buratinon seikkailut. Suom. Inkeri Letonmäki. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1955.
  • Kukko Kultaheltta: venäläinen kansansatu. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike (Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike), 1956.
  • Nikitan lapsuus. Suom. Alli Airola. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1956.
  • Tsaarinpoika ja harmaa hukka. Suom. Vuokko Ahveninen. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1956.
  • Kertomuksia. Suom. Vuokko Ahveninen. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.
  • Aelita. Suom. Vieno Zlobina. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1961. (2. painos Moskova: Mir, 1979.)
  • Nikitan lapsuus. Suom. Saimi Kuivala. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1963.
  • Venäläinen luonne. Suom. Esa Adrian. Teoksessa: Neuvostoproosaa 2. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1974.
  • Kukko kultaharja. Suom. Anita Ronkainen. Helsinki: Kansankulttuuri, 1978.
  • Satu orpotytöstä. Suom. Anita Mitrošin. Helsinki: Kansankulttuuri, 1981.
  • Sammakkoprinsessa. Suom. Anita Mitrošin. Helsinki: Kansankulttuuri, 1985.
  • Kukko kultaharja. Suom. Ulla-Liisa Heino. Moskova: Raduga, 1988.
  • Jättiläismäinen nauris. Suom. Riitta Oittinen. Kärkölä: Pieni Karhu, 1999.
  • Metsähanhet. Suom. Sanni Koski. Helsinki: Alppitähti OM, 2010.

Asiasta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Ekonen, Kirsti. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 7. Stalinin varjossa: 1930-1960. Neuvostokirjallisuus syntyy. Katse menneeseen: historialliset romaanit ja muistelmat”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 495-496. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
  2. ↑ "Толстой Алексей Николаевич 1883-1945 Биогафический указатель" / "Tolstoi Aleksei Nikolajevitš 1883-1945 Elämäkertahakemisto" Khronos.
  3. ↑ Николаев, П. А. под ред. / Nikolajev, P. A. (päätoimittaja): Русские писатели 1800—1917: Биографический словарь. Т. 1. / Venäläiset kirjailijat 1800-1917: Biografinen sanakirja. Osa 1. М.: Большая российская энциклопедия / Moskova: Suuri venäläinen tietosanakirja, 1989.
  4. ↑ a b Оклянский, Юрий / Oklianski, Juri: Рай-тюрьма // Paratiisi-vankila. Журнал "Родина" / "Isänmaa" -lehti, 2006, nro 2. Moskova. https://archive.is/QmfAZ. Viitattu Arkistoitu 26. tammikuuta 2013.
  5. ↑ a b Этот день в истории края. А.Л.Бостром. / Tämä päivä alueen historiassa. A. L. Bostrom. САМАРСКАЯ СТАРИНА. КОЛЕСО ИСТОРИИ / SAMARA TÄNÄÄN. VANHA SAMARA. HISTORIAN PYÖRÄ. 25. marraskuuta 2012. Arkistoitu 4. maaliskuuta 2016.
  6. ↑ Варламов, Алексей / Varlamov, Aleksei: Граф Алексей Толстой: свидетельство о происхождении. / Kreivi Aleksei Tolstoi: alkuperätodistus Топос / Topos. 18. maaliskuuta 2005. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 23. marraskuuta 2014.. Viitattu Haettu 19. marraskuuta 2014..
  7. ↑ Гуль, Роман / Gul, Roman: «Я унёс Россию…» Апология эмиграции. Т. 1. / "Voin Venäjän pois..." Anteeksimuutto. Osa 1. s. 299-300. Määritä julkaisija!
  8. ↑ Bunin, Ivan: Дневники Бунина / Ivan Buninin päiväkirjat bunin-lit.ru. 1917. Viitattu 9 марта 2020.
  9. ↑ a b Краткая литературная энциклопедия / Lyhyt kirjallisuustietosanakirja. Osa 7 1962. М.: Советская энциклопедия / Moskova: Neuvostoliiton tietosanakirja.
  10. ↑ a b Tolstoi, Nikolai: The Tolstoys. Twenty-four generations of Russian history, s. 229, 289. Hamish Hamilton, 1983. ISBN 0-241-10979-5
  11. ↑ [http://www.russkije.lv/ru/pub/read/pokrovskoe-cemetry/lica-44.html Покровское кладбище. Слава и забвение. Юлия Васильевна Рожанская Юлия Васильевна Рожанская (Смоленкова) (1881 — 1943) / Pokrovskin hautausmaa. Kunnia ja unohdutus. Julia Vasilievna Rozhanskaya. Julia Vasilievna Rozhanskaya (Smolenkova) (1881 - 1943)] © 2010 – 2023 – Русские Латвии – Latvijas krievi – Russians of Latvia.
  12. ↑ a b Hmelnitskaja, Ljudmila: "Сплетения судеб (Исаак Розенфельд, Софья Дымшиц-Толстая, Марк и Белла Шагалы)" / "Kohtaloiden lomittaminen (Isaac Rosenfeld, Sofia Dymshits-Tolstaja, Mark ja Bella Chagall)". chagal-vitebsk.com. Arkistoitu Archived from the original on 6 October 2014. Viitattu Retrieved 9 October 2022.
  13. ↑ Reeder, Roberta: Anna Akhmatova, Poet & Prophet, s. 27. London: Allison & Busby, 1995. ISBN 0-85031-998-6
  14. ↑ Хмельницкая, Людмила / Hmelnitskaja, Ljudmila: Сплетения судеб... / Kohtalon plexus... Бюллетень Музея Марка Шагала. Вып. 14. / Marc Chagall -museon tiedote. Ongelma. 14. ss. 87-109.. 2006. Vitebsk: Музей Марка Шагала / Marc Chagall -museo. chagal-vitebsk.com. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 6. lokakuuta 2014.. Viitattu Haettu 9. maaliskuuta 2020..
  15. ↑ Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 445. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6
  16. ↑ «Всегда с теплотой вспоминаю дни, проведенные у бабушки». / "Muistan aina lämmöllä isoäitini kanssa vietettyjä päiviä." www.universite.ssau.ru. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 5. kesäkuuta 2020. Viitattu Haettu 5. kesäkuuta 2020.
  17. ↑ Петровский, М. С. / Petrovski, M. S.: Что отпирает «Золотой ключик». Книги нашего детства. / Mikä avaa "kultaisen avaimen". Lapsuutemme kirjat. М.: Издательство Ивана Лимбаха / Moskova : Ivan Limbakh Publishing House,, 2008. https://profilib.net/chtenie/40023/miron-petrovskiy-knigi-nashego-detstva-36.php.
  18. ↑ Могилы ушедших поэтов. Крандиевская (Крандиевская-Толстая) Наталья Васильевна (1888-1963) / Kuolleiden runoilijoiden haudat. Krandievskaya (Krandievskaya-Tolstaya) Natalya Vasilievna (1888-1963). www.po.m-nekropol.ru.. Sivu luotu 18. heinäkuuta 2015. Arkistoitu Arkistoitu alkuperäisestä 25. helmikuuta 2021. Viitattu Haettu 15. tammikuuta 2021.
  19. ↑ Оклянский, Ю. / Oklianski, Juri: «Бурбонская лилия» графа Алексея Толстого: четвёртая жена. / Kreivi Aleksei Tolstoin "Bourbon Lily": neljäs vaimo. М.: Золотой свиток / Moskova: Kultainen kirjakäärö, 2007.
  20. ↑ a b c Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 777–779. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3
  21. ↑ a b c Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 17.8.2013. (venäjäksi)
  22. ↑ a b c Gumanitarnyi slovar slovari.yandex.ru. Viitattu 17.8.2013. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksei Nikolajevitš Tolstoi.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksei_Nikolajevitš_Tolstoi&oldid=22816007”