Abbasidit
 |
Tämä artikkeli tai sen osa sisältää päällekkäistä tietoa artikkelin Abbasidikalifaatti kanssa. Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla. |
Abbasidien dynastia (arab. العبّاسيون, al-‘Abbāsiyyūn) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, umaijadien dynastian jälkeen toiselle suurelle islamilaisen maailman sunnidynastialle. Se syöksi umaijadit vallasta voitettuaan taistelun vuonna 750. Dynastia hallitsi arabien valtakuntaa 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua mamelukkiarmeijan voiman kasvaessa. Abbasidikalifien valta loppui vuonna 1258, kun mongolikenraali Hülegü-kaani tuhosi Bagdadin. Abbasidit tosin hallitsivat vielä Kairossa nimellisesti kalifeina vuoteen 1517 saakka, mutta todellinen valta oli mamelukeilla.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Profeetta Muhammadin sedästä Abbasista polveutuva as-Saffah alkoi kapinoida arabien kalifaattia hallinneita umaijadeja vastaan. Hän lähetti agenttinsa Abu Muslimin Khorasaniin, jossa Abu Muslim julisti Abbasidien vallankumouksen alkaneeksi kesäkuussa 747. Kaksi vuotta myöhemmin hän julisti itsensä kalifiksi ja tammikuussa 750 Abu Muslim löi umaijadikalifi Merwan II:n joukot Tigriin sivujoen Zabin rannalla käydyssä ankarassa taistelussa. Myöhemmin samana vuonna Merwan II murhattiin Egyptissä, ja as-Saffah nousi kalifaatin valtaistuimelle.
Valtansa varmistaakseen as-Saffah ryhtyi säälimättä vainoamaan umaijadidynastian miespuolisia jäseniä, ja lopulta vain yksi heistä, Abd ar-Rahman, onnistui pakenemaan Tunisian emiirin suojaan. Sieltä Abd ar-Rahman jatkoi matkaansa Iberian niemimaalle, joka säilyi sittemmin umaijadien hallinnassa vuoteen 1031 saakka.
As-Saffah kuoli vuonna 754, ja hänen seuraajakseen tuli hänen veljensä al-Mansur. Hänen setänsä, Syyrian emiiri Abdullah ibn Ali nousi pian tämän jälkeen kapinaan, jonka Abu Muslim joukkoineen kuitenkin tukahdutti. Kalifi al-Mansur pelkäsi Abu Muslimin vallan kasvua ja murhautti hänet vielä saman vuoden kuluessa.
Al-Mansurilla oli tämän jälkeenkin vastuksia voitettavanaan. Vuonna 762 puhkesi Medinassa kapinaliike, ja kaupungin asukkaat julistivat profeetta Muhammadin tyttären Fatiman ja tämän puolison Alin jälkeläisen Muhammedin vastakalifiksi. Samalla tämän veli Ibrahim nostatti Alin suvun kannattajat eli alidit vastarintaan Basrassa. Al-Mansurin joukot kykenivät kuitenkin kukistamaan kapinoinnin sekä valtaamaan Medinan, ja tuossa yhteydessä vastakalifi Muhammad sai surmansa. Seuraavana vuonna al-Mansur teki tuolloin pienestä Bagdadista valtakuntansa pääkaupungin. Mansurin pojanpojan, Tuhannen ja yhden yön tarinoissa mainitun Harun ar-Rašidin aikana Bagdadista kasvoi Aasian ja Välimeren alueen välisen kaupan keskus ja suurkaupunki, jota isompi oli vain Konstantinopoli.
Abbasideihin yhdistetty kulttuurin kukoistuskausi huipentui Harun ar-Rasidin pojan Al-Mamunin kaudelle. Harun ar-Rasid jakoi maan kahtia, jotta molemmista pojista tulisi kalifeja. Amin ja Al-Mamun kuitenkin kilpailivat vallasta niin paljon, että maa joutui sisällissotaan. Iranilaiset tukivat itäosaa hallinnutta Al-Mamunia, irakilaiset Aminia. Al-Mamun voitti ja Amin sai surmansa. Iranilaiset pettyivät, kun Al-Mamun voitostaan huolimatta ei siirtänyt pääkaupunkia Iraniin. Al-Mamun kuitenkin arvioi, että sunnimuslimeina abbasidit eivät voisi hallita shiialaisia irakilaisia muualla olevasta pääkaupungista käsin.[1]
Abbasidien arkkitehtuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esimerkkejä abbasidien arkkitehtuurista ovat al-Mansurin pyöreä "Rauhan kaupunki", josta kasvoi nykyinen Bagdad, Al-Ukhaidirin linnake Karbalan lähellä Irakissa ja Tigrisin rannalle Samarraan rakennettu uusi hallituskaupunki.[2]
Hajaannus alkaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalifaatin sisäinen hajaannus kasvoi valtaistuinkiistojen myötä, ja vuonna 785 profeetta Muhammedin sedän Alin jälkeläinen, Idris ibn Abdullah, muodosti nykyisen Marokon alueelle oman kalifaattinsa, jota idrisidien dynastia hallitsi vuoteen 985 saakka.
Musa al-Hadid ehti hallita arabien kalifaattia vain vajaan vuoden, kun eräs hänen äitinsä orjattarista tukehdutti hänet ja joukko upseereita pakotti hänen poikansa Džofarin tunnustamaan Harun ar-Rašidin kalifiksi. Vuonna 787 kalifin sotapäällikkö Ibrahim ibn al-Aghlab kukisti berbereiden kapinan Tunisiassa ja sai palkkioksi nykyisen Tunisian ja Libyan rannikkoalueet perinnölliseksi läänitykseksi suvulleen.
Espanja irtosi abbasidien vallasta vuonna 756, Marokko vuonna 788, Tunisia vuonna 800 ja Egypti vuonna 868. Iraniin syntyi joukko paikallisia dynastioita, ja Irakin eteläosassa nousi kilpaileva mustien orjien Zanj-valtio jonka abbasidit kuitenkin kukistivat.[1]
Abbasidien vallan heiketessä turkkilaiset työntyivät Lähi-itään. Erilaiset turkkilaisten heimot etsivät alueelta laidunmaita. Monet värväytyivät alueen armeijoihin palkkasotureiksi eli mamelukeiksi. 900-luvun lopulla tuli toinen aalto turkkilaisia. He valtasivat Bagdadin ja alensivat abbasidi-kalifin nukkehallitsijaksi. Turkkilaisten jälkeen mongolit hyökkäsivät Lähi-itään, ja surmasivat viimeisen abbasidikalifin Bagdadissa vuonna 1258.[3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b The Abbasid Caliphate, 750-1258 Iraq: A country study. Library of Congress. (englanniksi)
- ↑ Stierlin, Henri: ”The Great Abbassid Empire”, The Cultural History of the Arabs, s. 52–59. Geneve: Edite-Service S. A., 1981. ISBN 2-8302-0608-8 (englanniksi)
- ↑ The Mamluks, 1250-1517 Country Study Egypt Library of Congress. (englanniksi)